Monesti palstalaisnaisia on ärsyttänyt käsitellä aihetta miesten ja naisten aivojen erilaisuus,no heitetään sukupuolet romukoopaan ja perustellaanpa kiinnostustani aivoja kohtaan hiukan.
Olen sitä mieltä että maailmamme ei kokonaisvaltaisesti ole kehittymässä positiiviseen suuntaan. Samaa mieltä on myös monet tiedemiehet ja tutkijat, maapallo saastuu,eläin,- ja kasvilajeja,kuolee sillä vauhdilla että tarinat sodomista, komorroista tai babylonista ei ole mitään.
Lisäksi ihmisten henkinen hyvinvointi ja yleensäkkin kiinnostus hieman henkevämpiin sekä luovempin aiheisiin on selvästi retuperällä hedonistisessa ja nautintohakuisessa elämäntyylissä.
Nyt on alkanut vaikuttaa siltä, mikä toimiikin päämotivaattorina tiedemiehille, että odotetaan jos koneet pelastaisikin maailman, tämä tarkoittaa sitä että pystyttäisiin kehittämään ihmistä älykkäämpi tietokone jotta ko. laite sitten keksisi tavan pelastaa ihmiskunta.
No, tehokkain tällä hetkellä olevat tietokone on 2000 kertaa ihmisaivoja kehittymättömämpi, siis samalla tasollla kuin kilpikonna.
Nyt kun nykyisellä kehitysvauhdilla kestää 20v. ennen kuin tietokoneet ylittää ihmisen aivot, niin mitäs luulette, pelastaako koneet ihmiset ennen kuin maailma hukkuu omaan p-skaan ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
miehiä, kuten kirjoituksessasi totesit. Luulen, että ihminen kehittyy vielä älyllisesti, mutta ei ehdi tuottaa ihmistä älykkäämpää konetta ennen hukkumistaan pas...n. :)
Voiko älykkyydellä olla edes loppua? Kehittämällä yhtä osaa ja toimintoa ihminen kehittää jo toisen. Taitaa loppua aika kesken ennen kuin tosiälykone on tuotannossa.
Maapallon resulssit ovat rajalliset, joten rajoitettuja on myös maapallolla kehittyneiden lajien älykkyys.