Nahkiaisen ja ankeriaan baramiinit

Nahkiainen ja ankerias muistuttavat ulkoisesti toisiaan. Ne ovat suikulan muotoisia, limaisia pikku luikertelijoita, kaloja molemmat. Onko ankeriaskaloilla ja nahkiaiskaloilla kreationismin mukaan yhteinen baraamiini vai molemmilla oma baramiini? Millä nämä havainnot voidaan todistaa tieteellisesti?

Evoluutiobiologian mukaan nahkiainen ja ankerias kuuluvat molemmat selkärankaisiin. Niillä molemmilla on homologisia (samanlaisia DNA, RNA ja proteiinisekvenssejä) ryhmiä geenisekvenssissä. Nahkiaisella nuo ryhmät ovat duplikoituneet suikulaiseen verrattuna (suikulaisella ja nahkiaisella on yhteinen esi-isä). Nahkiainen on siis läpikäynyt yhden koko genomin duplikaation.

Varsinaisiin luukaloihin kuuluvilla ankeriailla nuo homologiset ryhmät ovat kuusinkertaiset suikulaiseen verrattuna. Varsinaiset luukalat ovat läpikäyneet kolme koko genomin duplikaatiota.

Osa homologisista geeneistä on ortologisia, eli ne ovat perityneet lajiutumisessa ja niillä on sama toiminto kuin esi-isällä ja sisarlajeilla. Osa homologisisita geeneistä on paralogisia eli duplikoitunet geenit ovat mutatoituneet sisarlajeilla. Kun lajiutumista on tapahtunut riittävän kauan aikaa, kaukaisille sisarlajeille on kehittynyt kokonaan uusia funktioita duplikaattigeeneihin.

Tässä evoluutiobiologinen näkemys nahkiaisista ja ankeriaista. Miten kreationismi luokittelee ne? Riittäkö pelkkä funktio ja ulkonäkö (suikulan muotoiset, harmaat, liukaat pikku penteleet) vai sekvensoidaanko kreationismissa genomia ja miten se suhtautuu homologiaan? Mistä ortologia kertoo? Mistä paralogia kertoo?

17

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nahkiaisisten genomin tutkimisesta löytyy paljon raportteja. Basaalina lajina se valottaa hyvin muiden selkärankaisten evoluutiota.

      Sequencing of the sea lamprey (Petromyzon marinus) genome provides insights into vertebrate evolution

      Analyses of the assembly indicate that two whole-genome duplications likely occurred before the divergence of ancestral lamprey and gnathostome lineages. Moreover, the results help define key evolutionary events within vertebrate lineages, including the origin of myelin-associated proteins and the development of appendages. The lamprey genome provides an important resource for reconstructing vertebrate origins and the evolutionary events that have shaped the genomes of extant organisms.

      https://www.nature.com/articles/ng.2568

    • Ankeriaiden genomin tutkimusta. Duplikoituneet homeoottiset geenit mahdollistavat monimutkaisempien rakenteiden kehittymisen. Rakenteet eivät välttämättää näy päällepäin aikuisessa ankeriaassa, mutta ne tulevat ilmi ankeriaan eri elämänvaiheissa ja duplikoituneina geeneinä genomissa.

      Primitive Duplicate Hox Clusters in the European Eel's Genome

      We show that unlike any other teleost fish, the eel retains fully populated, duplicate Hox clusters, which originated at the teleost-specific genome duplication. Using mRNA-sequencing and in situ hybridizations, we demonstrate that all copies are expressed in early embryos. Theories of vertebrate evolution predict that the retention of functional, duplicate Hox genes can give rise to additional developmental complexity, which is not immediately apparent in the adult. However, the key morphological innovation elsewhere in the eel's life history coincides with the evolutionary origin of its Hox repertoire.

      https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0032231

    • Onko tämä juttu nyt tyrmistyttänyt kreationistit vallan?

      • Huomasin poistetuissa kommenteissa tarjotun nahkerias -baramiinin.


      • Anonyymi

        Kaloilla ei ollut baramiineja. Baramiinit luotiin siksi, että sieraimilla hengittävät eläimet saataisiin kohtuullisen kokoiseen arkkiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaloilla ei ollut baramiineja. Baramiinit luotiin siksi, että sieraimilla hengittävät eläimet saataisiin kohtuullisen kokoiseen arkkiin.

        Entä ihon kautta hengittävät?

        Kalalajeista ja muistakin vesieläimistä suuri osa on erikoistunut joko suolaiseen tai makeaan veteen. Jos Maan meret sekoittuisivat, suuri osa järvissä ja merissä eläviä lajeja kuolisi. Asia ei tuottanut Raamatun kirjoittajale vaikeuksia, koska tuon ajan ihmiset eivät sitä tienneet.

        Taru Nooan tulvasta on keksitty tarina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä ihon kautta hengittävät?

        Kalalajeista ja muistakin vesieläimistä suuri osa on erikoistunut joko suolaiseen tai makeaan veteen. Jos Maan meret sekoittuisivat, suuri osa järvissä ja merissä eläviä lajeja kuolisi. Asia ei tuottanut Raamatun kirjoittajale vaikeuksia, koska tuon ajan ihmiset eivät sitä tienneet.

        Taru Nooan tulvasta on keksitty tarina.

        Unohdat sen, että jako pelkästään makean tai suolaisen veden kaloihin on tapahtunut lajien muuntelun tuloksena vasta vedenpaisumuksen jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä ihon kautta hengittävät?

        Kalalajeista ja muistakin vesieläimistä suuri osa on erikoistunut joko suolaiseen tai makeaan veteen. Jos Maan meret sekoittuisivat, suuri osa järvissä ja merissä eläviä lajeja kuolisi. Asia ei tuottanut Raamatun kirjoittajale vaikeuksia, koska tuon ajan ihmiset eivät sitä tienneet.

        Taru Nooan tulvasta on keksitty tarina.

        Meret eivät olleet niin suolaisia kuin nyt ovat ennen vedenpaisumusta. Kalalajit eivät olleet vielä erikoistuneet elämään pelkästään suolaisessa tai makeassa vedessä. Ei mitään ongelmaan luomisen ja tulvan kannalta siis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaloilla ei ollut baramiineja. Baramiinit luotiin siksi, että sieraimilla hengittävät eläimet saataisiin kohtuullisen kokoiseen arkkiin.

        Eikö niitä baramiineja olisi voinut luoda vasta vedenpaisumuksen jälkeen, niin ei olisi tarvinnut rakentaa sitä järkyttävän kokoista arkkia?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat sen, että jako pelkästään makean tai suolaisen veden kaloihin on tapahtunut lajien muuntelun tuloksena vasta vedenpaisumuksen jälkeen.

        "Unohdat sen, että jako pelkästään makean tai suolaisen veden kaloihin on tapahtunut lajien muuntelun tuloksena vasta vedenpaisumuksen jälkeen. "

        "Meret eivät olleet niin suolaisia kuin nyt ovat ennen vedenpaisumusta. Kalalajit eivät olleet vielä erikoistuneet elämään pelkästään suolaisessa tai makeassa vedessä."

        Ja näihin tieteelliset todisteet kiitos. Muuten nämä ovat pelkkää hölynpölyä.


      • Kampelatutkija kirjoitti:

        Huomasin poistetuissa kommenteissa tarjotun nahkerias -baramiinin.

        Siinäpä olisikin evoluutiota kerrakseen, jos ympyräsuinen ja luukala olisivat kehittyneet samasta baramiinista.


      • Anonyymi
        marsunkiillottaja kirjoitti:

        Siinäpä olisikin evoluutiota kerrakseen, jos ympyräsuinen ja luukala olisivat kehittyneet samasta baramiinista.

        Ovathan ne, kun vain mennään sukulinjaa tarpeeksi taaksepäin. Kaikkien baramiinien äitihän on LUCA.

        Kommentoija tosin taisi lähinnä irvistellä alkeelliseen ajatteluun usein kuuluville pinnalliselle päättelylle ja sana magialle. Unohti, että noin lyhyt kommentti menee armotta roskiin.


      • marsunkiillottaja kirjoitti:

        Siinäpä olisikin evoluutiota kerrakseen, jos ympyräsuinen ja luukala olisivat kehittyneet samasta baramiinista.

        "Siinäpä olisikin evoluutiota kerrakseen, jos ympyräsuinen ja luukala olisivat kehittyneet samasta baramiinista. "

        Sellainen baramiini olisi hyvin todennäköisesti kaikkien selkärankaisten esivanhempi ja se olisi evoluutiota kerrakseen. Tässä on oikeastaan koko avauksen pointti, kreationistien baramiinit on keksitty ulkonön perusteella eikä evoluutiopuuta ole huomioitu. Tällä perusteella moni saattaa haksahtaa keksimään ulkonäön perusteella näille luikertelijoille yhteisen baramiinin.

        Nahkiaisen esivanhempi on ollut todennäköisesti suikulaisen kaltainen.

        The mitochondrial genome of Branchiostoma lanceolatum has been sequenced, and the species serves as a model organism for studying the development of vertebrates. The way the coding genes and the two rRNA genes are organised is the same as the organisational method used by the sea lamprey (Petromyzon marinus). These data, among others, suggest a close relationship between amphioxus and the vertebrates.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Branchiostoma_lanceolatum


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meret eivät olleet niin suolaisia kuin nyt ovat ennen vedenpaisumusta. Kalalajit eivät olleet vielä erikoistuneet elämään pelkästään suolaisessa tai makeassa vedessä. Ei mitään ongelmaan luomisen ja tulvan kannalta siis.

        Ja väitteillesi löytyy näyttöä mistä? Älyllinen tuplahärveli ilman mitään perustetta.


        Makeanveden- ja suolaisen veden lajit ovat eriytyneet jo kauan sitten.

        Merten suolapitoisuus ei muutamassa tuhannessa vuodessa muutu mihinkään. Ja jos 40 päivän sade aiheutti vedenpaisumuksen, suolaisuus merissä laski. Sadevesi kun on makeaa vettä. Merien olisi ennen vedenpaisumusta pitänyt olla paljon suolaisempia kuin nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö niitä baramiineja olisi voinut luoda vasta vedenpaisumuksen jälkeen, niin ei olisi tarvinnut rakentaa sitä järkyttävän kokoista arkkia?

        Tuota vartenhan koko baramiinivekotus keksittiin, mutta unohtui tässä taiston tuoksinassa.


    • Ihminen on siten rakentunut, että hän tarvitsee ihailua. Kreationisti voi saada sitä vain omassa piirissään. Muualla hän tulee naurunalaiseksi. Siksi olisi hänelle helpompaa, jos ei hankkiutuisi normaali-ihmisten kanssa väittelemään.

      Jossakin se raja kuitenkin on. Eivät aseta ideoitaan edistyneitten tutkijotten vertaisarvioon, eivätkä mene yliopistoihin kertomaan hypoteeseistaan, lukuunottamatta aivan paksunahkaisia. Eivät pyri yliopisto-opettajiksi eivätkä tutkijoiksi biologian alalle.

      Mitä hyötyä olisi siis, jos saisi palstalaisen sanoillaan solmituksi, koska se ei kuitenkaan tapahdu siellä, missä tehdään tiedettä tieteen sääntöjen mukaan?

      Edellä olevasta baramiinikeskustelusta, jossa kreationistit ovat paljastavan hiljaa, voi havaita, että eivät pärjää täälläkään.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5087
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      32
      2771
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1311
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      935
    Aihe