Mihin puolueeseen Husu seuraavaksi?

Nyt Husu on saanut pyyhkeitä SDP:n johdolta. Samalla on oikeastaan tullut ilmi, ettei Husua eroteta puolueesta. Vaan voipihan olla, ettei hänelle järjesty paalupaikkojakaan SDP:ssä. Tällöin Husu pyrkivänä ihmisenä voisi vaihtaa puoluetta. Mikä puolue ottaisi Husun mielellään jäseneksi?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hänen radikaalismi sopii sinne, missä on syntynyt. Muuten käy kuin muillekin pohjoismaille.

Äänestä

"Huono käyttäytyminen ei aiheuta mitään toimenpiteitä milloinkaan" se vaatimus käytöksestä koskee vain ja ainoastaan persuja

Äänestä

Onhan demarit saaneet näistä demari maahamuuttajista paljon media näkyvyyttä ,onneksi olkoon ! onko lause toteutunut ,ei ole väliä mitä tuodaan esiin ,kunhan tuodaaan !

On tullut esille tämä Oulun imaani , leluRame, tämä Husu Hussein , ja ilman muuta ykkönen on AL Taeen mediassa olo ,kun on jo kohta kolme kuukautta ollut kansanedustaja ja ei päivääkään tehnyt sitä työtä !? Onko siellä kohta kukaan näistä mainituista SDP n jäsenenä!

Koska mainituista jo suurin osa vetäytynyt pois SDP n jäsenyydestä! Ja ennustetaan myös husu Husseinin ja tämän Al -Taeen itse sensuurin tekevän tuon poistumisen jo lähiaikoina!

Toivottavasti eivät pyri mihinkään Suomalaiseen puolueeseen ,ehkä on jo pedattu omiin maihinsa paluuta ja siellä voi aueta poliittisen eliitin paikka molemmille !

Äänestä
  • Husun kaikki henkilökohtaiset atribuutit viittaavat voimallisesti loikkaamiseen RKP:n kelkkaan. Siellä on koti monelle ruotsinkieltä taitavalle (heille sopivista asioista) toisinajattelevalle.

    Äänestä

Sossupummien puolue pitäisi perustaa näitä hottentotteja varten.

Äänestä

Rinne hottentottien mukana Saharaa. Siellä ei ainakaan tule kylmä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt Husu on saanut pyyhkeitä SDP:n johdolta. Samalla on oikeastaan tullut ilmi, ettei Husua eroteta puolueesta. Vaan voipihan olla, ettei hänelle järjesty paalupaikkojakaan SDP:ssä. Tällöin Husu pyrkivänä ihmisenä voisi vaihtaa puoluetta. Mikä puolue ottaisi Husun mielellään jäseneksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu