Vimpeli auringonlaskun kunta

Anonyymi

Väki vanhenee ja vähenee, lapsia syntyy alle 10 vuodessa ja nuoret muuttavat pois heti kun pystyvät. Sanomattakin selvää, että edessä on kuntaliitos Alajärveen. Haluttiin tai ei. Nyt jos oltaisiin järkeviä nin lähtisimme tunnustelemaan vapaahtoista liitosta. Voisimme saada pidettyä yläkoulun ja lukion muutaman vuoden, terveyspalveluita, kirjaston ja ehkä jotain muuta. Meidän tavallisten kuntalaisten näkökulmasta mikään ei muuttuisi paljoa. Palvelut olisivat todella lähellä jatkossakin. Terveyskeskukseen voi ajaa lääkäriin Alajärvelle muutaman kerran vuodessa. Sairaanhoitaja voi hoitaa täällä muut asiat. Tämä esimerkkinä. Meidän verot ja maksut tippuisivat vuositasolla aika paljon. Tämmöisen liikkeen avulla turvaisimme täällä elämisen. Epäilen, ettei tämä ole mahdollista niin kauan, kun asioista on päättämässä valtuustossa liian monta henkilöä, jotka saavat palkkansa Vimpelin kunnalta. Pakon edessä meillä ei ole enää neuvotteluasemaa, sillä se oli ja meni jo. Se homma ryssittiin täysin yhdessä keskustalaisen kuntaministerin johdolla. Tämä on eteenpäin katsomista ja täältä se puuttuu. Tuohiperän avioton lapsi

115 kommenttia

Vastaukset

  • Harvinaisen järkevää tekstiä! Tuohiperän rakastajatar

    • Täällä esitettyjen lukujen valossa Alajärvi on taloudeltaan huonommassa jamassa ja enempi yhteiskunnan tukien varassa, miten semmonen mitään palveluita turvaa?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Täällä esitettyjen lukujen valossa Alajärvi on taloudeltaan huonommassa jamassa ja enempi yhteiskunnan tukien varassa, miten semmonen mitään palveluita turvaa?

      miksi te vertaatte alajärveen kaikkia juttuja. ei alajärvi ole ottamassa teitä mistään hinnasta. elekää murehtiko sitä miten aliksella menee ei kuulu teille.

    • Eikö olisi paras ratkaisu että saataisiin valtiolta valtionosuustasusta henkeä kohden saman verran kuin Alajärvi saa niin mitään kuntaliitosta ei tarvittaisi? Mksammehan veroakin enemmän? Ymmärrä tuota mikä hinku on liittää oma kunta vieraan kunnan vallan alle. Kannatat varmaan Suomenki liittämistä Venäjään, ihan sama tilanne kuin edellä mainittu, mittakaava vain isompi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      miksi te vertaatte alajärveen kaikkia juttuja. ei alajärvi ole ottamassa teitä mistään hinnasta. elekää murehtiko sitä miten aliksella menee ei kuulu teille.

      Olen kyllä aivan samaa mieltä edellisen kirjottaja kanssa, mutta miksi pitää aina källätä naapurikuntaa. Vanha sanonta sanoo että laha sopu on parempi kuin lihava riita.
      Tämä aloittaja on täältä Vimpelistä ,joka kysyy ja vastaa näin tämä jatkunut jo vuosikausia, ja näyttää että tämä jatkuu samanlaisena. Eikö siellä kunnantoimistosa ole mittän muuta tekemistä kuin yrittää saada riitaa aikaseksi. Tämä ei koske kaikkia virkailioita vaan se yksi tunnettuhenkilö on aktiivisin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Eikö olisi paras ratkaisu että saataisiin valtiolta valtionosuustasusta henkeä kohden saman verran kuin Alajärvi saa niin mitään kuntaliitosta ei tarvittaisi? Mksammehan veroakin enemmän? Ymmärrä tuota mikä hinku on liittää oma kunta vieraan kunnan vallan alle. Kannatat varmaan Suomenki liittämistä Venäjään, ihan sama tilanne kuin edellä mainittu, mittakaava vain isompi.

      Vaikka täällä on suomen korkein vero % on Alajärvellä verokertymä koleme kertaa Suurempi kuin täällä Vimpelissä

    • Anonyymi kirjoitti:

      Vaikka täällä on suomen korkein vero % on Alajärvellä verokertymä koleme kertaa Suurempi kuin täällä Vimpelissä

      Juuri siksi onkin ihmeellistä että valtio antaa Alajärvelle vielä lisää 9 miljoonaa vuodessa vaikka Alajärvi saa jo nyt enempi verotuloja.

      PS. Vimpelissä ei ole korkein veroprosesntti vaan Haapajärvellä ja Honkajoella.

  • Isompi volyymi auttaa, kuten kaupankäynnissäkin. Pienten kuntien aika on ohitse.

    • Se on kumma ettei Vimpelissä jo tajuta että näin pienten kuntien aika on ohi! Jauhetaan vain jostain valtionosuuksista.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Se on kumma ettei Vimpelissä jo tajuta että näin pienten kuntien aika on ohi! Jauhetaan vain jostain valtionosuuksista.

      Suomessa on 89 Vimpeliä pienempää kuntaa, siis useampi kuin joka 4 kunta on pienempi kuin Vimpeli.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Suomessa on 89 Vimpeliä pienempää kuntaa, siis useampi kuin joka 4 kunta on pienempi kuin Vimpeli.

      siis pysykää ihan keskenänne siellä onnelisena. alajärvi ei huoli teitä millään ehdoilla.

  • Tuohiperän ylioppilasmerkonomilla on nyt l jäänyt levy päälle. Hän uohtaa, että euro on paras konsultti. Kun Vimpelissä on merkittävästi Alajärveä paremmat verotulot niin vimpeliläisillä ei ole mitään hinkua päästä maksamaan alajärveläisten kuntapalveluita. Merkonomin käsitys Alajärvelle pian muuttavana on luonnllisesti toisenlainen. Merkonomi ole oikein jyvällä Vimpelin lukion myönteisestä tulevaisuudesta.

  • Miksi vain vimpeli on kriisikunta? Valtuusto?

    • Siinäpä tuhannen taalan kysymys!!

  • Onhan se totta vimpelin kunnan taru on loppu näkeehän se Ilolan perän vaarikin

  • ALAJÄRVI EI TEITÄ HUOLI. TERVEISIN PÄÄTTÄJÄT

    • Nyt täytyy ymmärtää että väestökato on se tekijä mikä määrittää oikeastaan kaikkea toimintaa näillä main, Alajärvi ei tätä ole ymmärtäny vaan ajaa täyttä höyryä päin jäävuorta jonka kylessä lukee ikääntyminen. Kiihtyvä väestökato ja ikääntyminen kun lyö hyntyyt yhteen Alajärvellä jonka oman talouden kantokyky on nyt jo olematon ja nämä kuviteltujen väestömagneettien tuomat kustannukset siihen päälle niin ompahan siinä sitten ihmeteltävää. Valtionosuuksilla on porskutettu komeasti tähän asti kun pienet kunnat ympärillä kituu köyhyydessä mutta nyt on synkkiä pilviä kertymässä Alajärven päälle.

    • Alajärvi on samassa jamassa kuin Ankkuritkin, kaikki kelpaa mikä tulee Vimpelistä päin...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Nyt täytyy ymmärtää että väestökato on se tekijä mikä määrittää oikeastaan kaikkea toimintaa näillä main, Alajärvi ei tätä ole ymmärtäny vaan ajaa täyttä höyryä päin jäävuorta jonka kylessä lukee ikääntyminen. Kiihtyvä väestökato ja ikääntyminen kun lyö hyntyyt yhteen Alajärvellä jonka oman talouden kantokyky on nyt jo olematon ja nämä kuviteltujen väestömagneettien tuomat kustannukset siihen päälle niin ompahan siinä sitten ihmeteltävää. Valtionosuuksilla on porskutettu komeasti tähän asti kun pienet kunnat ympärillä kituu köyhyydessä mutta nyt on synkkiä pilviä kertymässä Alajärven päälle.

      Alajärvellä on kuitenki nuorin väistö naapuri kuntiinn verrattuna

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Kiitoksia hyvistä kirjoituksista upeita totuuksia, monillekkin on avautunut talouden realiteetit, joista olen moniana avauksina kirjoittanut. Täysin vakuuttunut olen kunnanyhdistymisen Alajärven kaupunkiin, eli KUNTALIIITOS on se voimasana johon kyselyidenmukaan joka on asukkaiden toivomus listalla. Mitä tulee kirjoitukseen ALAJÄRVEN KAUPUNGIN ajamisesta jäävuoreen, tämä on täyttä valetta uskomukseni on tämä kirjoittaja haluaa vaan trollata ja saada sekasortoa tähän palstaan. Saan kohta taas Vimpelin talouden tilaa koskevat raportit, mitä ennakkona tiedän eivät ole mitenkäänn mairittelevat, siitä sitten lähemmin tulosten analysointien perusteella annan totuuksien tulla kaikille julkilausuman muodossa tiedoksi. NÄILLÄ MENNÄÄN

  • Voisikko maisteri avata tuota Alajärven suurta valtionrahoitteisuutta, kaupunkiin on kuitenkin keskittynyt paljon maakunnan hyväpalkkaisia virkoja ja vahvaa teollisuutta mutta siitä huolimatta pienet pikkukunnat ympärillä iskee koko ajan parempia lukuja pöytään. Tämä varmasti vaivaa montaa kuntaliitosta miettivää, pelkona on että kuntaliitoksen myötä joudumme Alajärven keskustan rahoittajiksi niinkuin kävi Lehtimäkeläisille.

    • Maisteri voisi myöskin avata Alajärven maakunnan neljänneksi korkeimman työttömyyden syitä. Pelkona on että kuntaliitoksessa samainen ongelma laajenee koskemaan myös meitä.

    • Tässähän on selvä logiikka: mjtä pienemmät verotulot sen enemmän vostasausta ja päinvastoin. Kauniainen vos tasaus on 2019 negatiivinen 1 523 euroa per nuppi eli se MAKSAA Alajärven vos-tasauksen + vähänmuutakin.

    • Vaikka Alajärvellä on monta vientiä harjoittavaa yritystä, on verokertymä suhteettoman pieni. Voisiko maisteri avata tätäkin probleemaa ?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tässähän on selvä logiikka: mjtä pienemmät verotulot sen enemmän vostasausta ja päinvastoin. Kauniainen vos tasaus on 2019 negatiivinen 1 523 euroa per nuppi eli se MAKSAA Alajärven vos-tasauksen + vähänmuutakin.

      Varmaan kannattaa sitten kuntakiitosneuvottelut unohtaa jos emäkunnaksi tarkoitettu saa reilusti enempi tasausta kuin liitettävä????

      Eikö se olisi vähän niinkuin hölmölän valon kantoa säkillä tai peiton jatkamista toisesta päästä leikatulla palasella, ymmärsinkö oikein näin maalaisjärjellä kun en ole kovin paljon tuohon kuntapolitiikkaan perehtynyt?

  • Kuka lie kirjoitit että Lehtimäki rahoittas alajärveä elä viitti kirjoittaa soopaa palvelut pelaa eikä ole moitteen sanaa alajärveä kohtaan häpeä kun valehtelet

    • Pelaahan ne Lehtimäen palvelut kun yläkoulu loppui ilman mitään perusteluita. Päätöksellä vahvistettiin tarkoituksellisesti Alajärven yläkoulua. Seuraavana vuorossa on Lehtimäen alakoulun lakkauttaminen kun Alajärven päättäjillä ei ole ryhtiä sopeuttaa omaa kouluverkkoaan laskeviin oppilasmääriin.
      Ja lehtimäkeläinen luottamushenkilö Alajärverven päätöksetekoelimissä on harvinaisuus.

  • Otetaan taas ja kunnanjohtaja lähtee Kiinaan ja Japaniin markkinoimaan Vimpelin Vetoa. Ehkä sieltä löytyy rahoittaja homekoulujen korjaamiseen?

    • Mikä koulu Vimpelissä on homeessa?

    • Ei mikään

    • Joo kuntajohtaja matkaan ja menolippu vain ei paluuta enään sotkemaan asioita, jospa kiina palkkais tämän veijarin täälllä ei tarvita enään

    • Mitä asioita kunnanjohtaja on sotkenut ?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ei mikään

      KAIKKI on homeessa.

  • Lähtölaskenta alkanut

    • Kyllä se näin on.

    • Minkä lähtölaskenta alkanut ?

  • Parein kun enään ei tekis mitään ei tule ainakaan virheita, kyllä sitten loppu aika kestetään

    • Joo. Parempi on olla tekemättä mitään, niin ei tuu tehtyä virheitä. Kaikille meille loppu tulee aikanaan. Siihen asti kannattaa vaan nukkua.

  • Kaun se kestikin kun väki tajusi missä mennään, nyt panokset peliin ja odotellaan vaan kuhan itsekin ponjaa ja ilouutista lykkää? Seurataan tilannetta

  • Kyllä nyt ei auta vaikka kuinka huutaa suuammollaan keppipallon nimeen ja olisi viemääs keppipalloa atlantin taakse

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Monia yhteyden ottoja olen saanut, ja olenko lukenut toimintasuunnitelmia mitkä vireillä, olen kyllä ja täytyy sanoa eivät ole tätä päivää, käsitys on monillakin , että valtion apurahoilla sitä vielä porskutellaan useita vuosia otetaan vaan lainaa kuin olisi tuloa. Kyllä totuus on jos maakuntauudistus tulee voimaan, sehän tarkoittaa sitä, sen alueen kunnat jatkossa rahoittaa tulevat menot alueella. Nyt täytyy olla hyvin tarkkana, tulevaisuuden investoinneissa, joita meidän kunnassa riittää kun aikoinaan ei ole homerakennuksia korjattu, nyt vaan peukaloita pyöritellään kokouksissa, ja huudellaan kuinka toimittu aikoinaa hulvattomasti. Mitä olen tutkinut rakennusten kuntoja, lähes jokaisessa homevaurioita ja terveydella haitallista työskennellä niissä. Kassat huutaa lisää euroja näihin, ja moniin asioihin, nyt sitten mistä olen kirjoittanut MAKSUT NOUSEE, VUOKRAT, KIINTEISTÖ, KUNTAVEROA AIOTTU NOSTAA, tilanne vaan sen suhteen huono olisimme sen jälkeen suomen kovin kuntaverottaja. Nyt ollaan sitten vähentämässä todellisuudessa intervalli paikkoja, vaikka niitä pitää rajusti lisätä. Tätä väestö ikääntymis muutosta ei tajuta ollenkaan, meillä on kohta kuntien suurin eläkeläisporukka kohta 75 vuotiasta elökeläistä, joten nämä tulee kasvattamaan valtavasti tarvetta terveyspaikkoihin. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • Onko maisterilla jo tietoa minkämoiseksi tulee Alajärven talouden kolmas kvartaali muodostumaan, siellähän tilanne on käsittääkseni ollut jo pitkään hankala mitä tulee valtion tuilla elämiseen. Kuulin että peräti kuusi euroa kymmenestä on jotain yhteiskunnan rahaa, vain neljä verotuloja. Eihän tämmöinen kai voi pitää paikkaansa?

    • Väittees ei ihan pijä paikkaansa. Alajärven pudjettissa yhteiskunna rahaa on vaan noin 55 euroa saaasta eurosta.

  • Lukisin mielelläni masteri noita toimintasuunnitelmia. Missä sinä käyt niitä lukemassa? Eläkeläisiäkin on monenikäisiä. Sellaisia voi olla vaikkpa vasta 1962 syntyneiden joukossa. Suomen verosysteemi on kyllä hyvä kun verotulot alittavat asukaskohtaisesti tietyn keskimääräisen rajan niin kunnat saaavat verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta. Määrät voit katsoaa Kuntaliiton sivuilta "Kuntien valltonosuudet 2019/vqltionossuuslaskuri 2019"Viimeksi manitussa on nuppikohtaisetkin luvut.

  • Olen maisterin kanssa samaa mieltä nyt intersvalli asioissa ollaan menossa päin mäntyä paikat ei riitä edes omalle pitäjälle

  • Kyllä näin vimpeli on kohta alajärven sylissä eli liitosta pukkaa

    • Vimpeliä ei tänne alajärvellä huolita , ole vai rauhanlinen siellä vimpelin kunnantoimistossa sat pitää tyopaikkasi.

  • mimmun mömmön

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Sain äsken viestiä joka koskee intervalli tietoa voisko sitä avata vähän. Tietty monet puoltajat luulevat, että tämä on SAMPO josta tulee uusi kultakaivos, ja naapurikunnat solkenaan hoitavat potilaaansa tänne, minä sanon ei tule SAMPOA. Mitä tulee siihen voidaan siirtää oman kunnanterveys asemilta intervalli osastolle ja siitä tulee säästöä, voi herran jestas mitä valhepuheita, ja tämä toisi tuloa kunnankassaan. Tämä toiminta ei ole hoitoyksikkö, että henkilö itse maksaa kustannukset, nämä lankee täysin veronmaksajille kaikki kustannukset. Ensinnäkin mitä tällä tavoitellaan vaikka olisi 20 paikkaa eihän nämä riitä alkuunkaan edes oman pitäjän asukkaille, tilanne tulee olemaan äärimmäisen paha vaikka 5 vuoden periodilla, silloin avuntarvitsijoita joita kymmeniä, ja vielä kehuskellaan , että naapurit alkaa ostelemaan omilla asukkalle, voi tätä järjen juoksua. Nyt täytyy rauhassa odotella maakuntauudistusta jos se tulee luvatun ajan kuluessa, ettei taas oteta 2 miljoonan euron lainaa asukkaiden kannettavaksi, eihän tässä ole aikomus alkaa pyörittää koko ajan kuntaa velkarahalla, sehän on lopullinen tuhon tie. NÄILLÄ MENNÄÄN

  • Ooooohaaaaaahhhhh vetooooooooo

  • Ooooohaaaaaahhhhh vetooooooooo joo maksamista tulee eikä nyt pidä järkiintyä velanotossa

  • mimmun mömmöm

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Olen saanuy paljon viestejä, että kerro miten Vimpelin kunnan todellinen tilanne tällä hetkellä. Kiitoksia mielenkiinnosta, olen saanut äsken viimeiä tietoja analyysejä, loppuvuoden menosta, tien tarkemmat lausumat kuhan ehdin tutustua tase sekä miten loppuvuoden menot näyttää, eipä hyvältä näytä. Kunnan tase tulee olemaan lähes miljoona miinuksella. tuottojen osalta näyttää tilanne on toivoton , maksujen korotukset on edessä. Nyt pitää laittaa Saarikenttä avustukset täysin jäihin , näiden menot on yli 100000 euroa. Toinen säästökohde on sivistystoimi, jäihin. Mita laskin käyttöpuolen menot tulee rajusti kasvamaan. Vero tuotot on heikot ei yhtään lisäystä.NÄMÄ KAIKKI HALUTAAN MAKSAA OTTAMALLA LISÄÄ LAINAA todella surkea päätös, sehän lisää asukasta kohden rajua lisäystä. Tässä vähän tietoa. Lisää on tulossa tarkemmin analyysein. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • Missä on ongelmat talouden pidossa näissä Alajärven ympäryskunnissa kun kaikilla on kassa tyhjä, kovat velat ja harkinnanvaraista haetaan. Alajärvi rakentaa joka vuosi muutamalla miljoonalla uudusrakennuksia samaan aikaan, avaakko maisteri tätä tilannetta hieman. Itse en kuntaliitosta kannata mutta kyllä kunnan taloushallinta kannattaisi ostaa Alajärveltä.

  • Eilinen kokouskin sen kertoi. Kunnan kassa on tyhjä, mutta voitonmerkkiä vaan näytellään ja sankareita ollaan.

    • Kunnan kassassa on varmasti rahaa. Älä provoile.

  • Ei ole ihme että kunnilla menee huonosti, jos valtuustoissa istuu ihmisiä jotka kokouksen päälle ryntäävät tänne elvistelemään kuulemallaan.
    Itse kokouksessa pysyy suu tiukasti supussa.
    Tiedätte varmaan tyypin joka on näin lapsellinen.

    • Suurin osa istuu ku mykkä paskalla näissä kokouksissa.

  • Vimpeli kaatuu pian ja kassa on tyhjä. Veto kaatuu mukana, kun kunnan rahavireat loppuvat. Kohta alkaa muiden syyttely perinteiseen tapaan, kun ensin on sössitty itse asiat!!

    • Älä provoile. Vimpeli ei kaadu. Ketkä eniten syyttelee kuin Alajärvi fanit.

  • Totta kyllä Vimpelin kunnan kassa on täysin tyhjä valitettavasti ihan kuin maisterin tietoja seurannu ja tosia ovat

    • Vain ajan kysymys...

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Onko Kunnankassa tyhjä valitettavasti on, tase vaje lähes miljoona, ei nyt riemunkiljahduksia kannata päästää. Nyt edessä rajuja maksujen korotuksia. Loppuvuoden meno on negatiivista. Lainanotto on myrkkyä kuntalaisille. Velanlisääminen ei nyt auta, vähän lämmittää sitten jämähtää. KUNTALIITOS ON TAKUU VARMASTI EDESSÄ. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • Eikö ole kuin kohtalon ivaa että vaje on juuri sen verran mitä saisimme lisää jos saisimme VOS-tasausta saman verran kuin Alajärveläiset saa, siis henkeä kohden.

    • Kuntien huono tilanne tänä vuonna johtuu verottajan toiminnasta. Tästä syystä valtio kompensoi / hyvittää kunnallisverojen vähentymisen ensivuoden valtionosuudessa eli maksaa kunnille vuoden 2018 ja 2019 kunnallisverojen erotuksen ensi vuonna.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuntien huono tilanne tänä vuonna johtuu verottajan toiminnasta. Tästä syystä valtio kompensoi / hyvittää kunnallisverojen vähentymisen ensivuoden valtionosuudessa eli maksaa kunnille vuoden 2018 ja 2019 kunnallisverojen erotuksen ensi vuonna.

      Eläs kirjoita valheita kyllä suurin syy on kun Vimpelissä huono työllisyys eihän täällä ole mitään koko päivä töitä nuoret lähteet muualle, ei kai kukaan halua tukea maksaa vimpelin kunnan elättämistä kuntakin pitää tulla omillaan toimeen

      Kannattaisi Vimpelissäkin ottaa asioista selvää. Aika outo tämä joidenkin vimpeliläisten jatkuva tarve oman kunnan mollaaminen. Mitä kiksejä siitä saatte ?

      Pari kopsua Kuntaliiton kotisivulta:
      "Kuntaliitto julkisti 10. syyskuuta uuden arvion kunnallisveron kertymäennusteesta. Sen mukaan veroja kertyy kunnille noin 600 miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän vuoden 2019 loppuun mennessä. Vielä elokuussa arvioitiin, että kertymävaje on noin -400 miljoonaa euroa ja valtaosa vajeesta liittyy Tulorekisterin käyttöönoton ongelmiin. Verohallinnon uusien selvitysten perusteella suurin osa kertymävajeesta johtuukin aiemmasta tiedosta poiketen verokorttiuudistuksesta ja tulorekisterinongelmat selittävät vain noin 13 prosenttia vajeesta."

      "On myönteistä, että hallitus reagoi verokorttiuudistuksen aiheuttamaan verotulojen kertymävajeeseen aikaistamalla valtionosuuksien maksua osittain jo tämän vuoden puolelle. Se vahvistaa vain osaltaan kuntien tulopohjaa, muttei korjaa verokertymiin liittyviä rytmihäiriöitä, jotka vaikeuttavat merkittävästi kuntien taloussuunnittelua ja veroprosenttien määräämistä. Myös aikaistamisen kohdentuminen eri kuntiin vaatii vielä erillisen arvioinnin."

      Vimpelissä sattuu vaan olemaan verotettavat asukaskohtaiset tulot niin suuria että saamme kovin vähän verotuloihin perustuvaa peruspalveluiden vos-tasausta. Alajärven vos-tasaukset perustuvat juuri siihen että verotettavat asukaskohtaiset tulot ovaat siellä maakunnan jaa maaan pienimpiä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kannattaisi Vimpelissäkin ottaa asioista selvää. Aika outo tämä joidenkin vimpeliläisten jatkuva tarve oman kunnan mollaaminen. Mitä kiksejä siitä saatte ?

      Pari kopsua Kuntaliiton kotisivulta:
      "Kuntaliitto julkisti 10. syyskuuta uuden arvion kunnallisveron kertymäennusteesta. Sen mukaan veroja kertyy kunnille noin 600 miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän vuoden 2019 loppuun mennessä. Vielä elokuussa arvioitiin, että kertymävaje on noin -400 miljoonaa euroa ja valtaosa vajeesta liittyy Tulorekisterin käyttöönoton ongelmiin. Verohallinnon uusien selvitysten perusteella suurin osa kertymävajeesta johtuukin aiemmasta tiedosta poiketen verokorttiuudistuksesta ja tulorekisterinongelmat selittävät vain noin 13 prosenttia vajeesta."

      "On myönteistä, että hallitus reagoi verokorttiuudistuksen aiheuttamaan verotulojen kertymävajeeseen aikaistamalla valtionosuuksien maksua osittain jo tämän vuoden puolelle. Se vahvistaa vain osaltaan kuntien tulopohjaa, muttei korjaa verokertymiin liittyviä rytmihäiriöitä, jotka vaikeuttavat merkittävästi kuntien taloussuunnittelua ja veroprosenttien määräämistä. Myös aikaistamisen kohdentuminen eri kuntiin vaatii vielä erillisen arvioinnin."

      Ja vielä yksi kopsu Kuntaliiton sivulta antipatiaa Vimpeliä kohtaan kokeville vimpeliläisille :
      "Uutuutena vuonna 2020 aiemmin valtionosuusjärjestelmän kautta kunnille maksetut verotulomenetysten kompensaatiot erotetaan järjestelmästä omalle momentilleen 28.90.35. Veromenetysten kompensaatiot lisääntyvät 312 milj. euroa vuonna 2020. Kunnille kompensoitava euromäärä on yhtä suuri kuin veroperustemuutoksista johtuva kuntakohtainen verotulojen menetys, joten veromenetysten ja kompensaation nettovaikutus kuntatalouteen on +/-0."

    • Anonyymi kirjoitti:

      Eläs kirjoita valheita kyllä suurin syy on kun Vimpelissä huono työllisyys eihän täällä ole mitään koko päivä töitä nuoret lähteet muualle, ei kai kukaan halua tukea maksaa vimpelin kunnan elättämistä kuntakin pitää tulla omillaan toimeen

      Huonoa työllisyyttä lähtee kunnanjohtaja paikkaamaan ja hakemaan Kiinasta työntekijöitä. Eipä oikein uskalleta sanoa että työttömiä on myös. Miksi heitä ei täsmäkouluteta oman kunnan firmoin töihin?

      Eräs patruuna sanoi että Vimpelissä ei ole osaavaa työvoimaa,ja muutti firmansa takaisin vatpakanmäestä Alajärvelle.

  • TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Tässä kokouksen alla vähän selvitän, kuntatilannetta talousvisioinin jotka toteutuu toteutuu teemme sitten sitä tai tätä. Tase menee miinukselle josra kyllä kerroin jo alkukevään lumipyörteiden aikaan, valtuuston jäsenenet vielä puhuivat olemme taseen suhteen plussan puolella, no mites nyt olemmekin yli 800000 euroa miinuksella. Kuulkaas olihan se hyvin selkein näkymin tiedossa, verotulot laskussa yritysten tulokset huonot, tämä miinus tase ei tullut yllätyksenä, mitä tulee investointi menoihin loppuvuodella ja ensi vuodella ovat hyvin rajussa kasvussa. Ensi vuoden osalle sanosin laskelmien pohjalle, mitä olen käynyt hyvin tarkkaan, taseen suhteen menot tulee rajusti kasvamaan, jotka johtuu, tälle vuodelle ja tulevalle KÄYTTÖMENOT on hirvittävän suuret tuloihin verrattuna, verotulojen pohjat eivät tule riittämään peittämään käyttöinvestointi menoja, ratkaisuna ei ole näköpiirissä kuin, LAINANOTTO, MAKSUJEN KOROTUKSET. Omana ratkaisuna sanoisin, täytyy hyvin tarkkaan katsoa, mitä on tulojen puitteissa korjata rakentaa.
    Turhat toimenpiteen pitää karsia, saarikentän kulut on suuret kunta (veronmaksajat) ei ole oikea kustannuspaikka näihin kuluihin. Terveydenhuolto menot kasvussa, joista tietty emme pääse eroon on oikea kohde mihin kunta pitää satsata. Mitä tulee koulutukseen nämä tulee siirtymäänn ALAJÄRVEN PUOLELLE JATKOSSA. Palataksenin vielä tähän intervalli osaston uuden pytingin rakentamisreen, tässä olisi pitänyt tehdä laskelmia olisko voitu saneerata hirmukomea Järviseudun Sairaala muutoksia Intervalli osaston käyttöön, tietty se olisi vaatinut muutoksia sisäkäytön osalle, mutta tulos olisi ollut hyvä, muista hyvin siitä tehtyä laskelmaa saneerauksen suhteen siitä olisko 10 vuotta. Mitä tulee korjauslaskelmaan, sehän ei mitenkään huippukallis paperi, tehty sitten sen pohjalta intervalli suunnnitelma uusi tai korjaus. Poikkean vähän aiheesta kun seuraavat kuntavaalit, katsokaa äänestäjät ketä valitsette, siellä 1/3 osa jotain ääntä päästävät sitten loput istuu tuppisuuna silmät muikeena, ehkä odottaen palaverin päättymistä saa ihmetellä jos valittu eikä saa sanaa suusta olisko henkilö sitten väärässä kokouksessa pitää uskaltaa. Esimerkkinä vaikka keskusta nainen puhuu, muut tuijottaa.
    Pidän hyvänä Haloo Vimpelin henkilöitä, jotka osaa tehdä kysymyksiä PITÄÄ KYSEENALAISTAA PÄÄTÖKSIÄ, se hyvä. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • Järvideudulla pienten kuntien kohtalo on surkea, tie on vienyt hakemaan harkinnanvaraista avustusta. Mikä ajaa pikkukuntia rahattomaan tilaan, missä on syy. Torstai lehteä ei tule sellaista jossa ei hehkutusta Alajärven miljoonainvestointeja. Miten voi olla noin jyrkkiä alueellisia eroja. Tämä asia ihmetyttää varmasti monia ja odottaa auki puimista.

    • Luulo ei ole tietoa. Vimpeli on alueen ainut kunta jossa yhteisöverot on kasvussa, eli esimerkiksi yritysten voitoistaan maksamat verot. Kunnallisverojen lasku on taas valtakunnan tason ongelma johon ollaan maan hallituksen toimesta tekemässä korjausta. Eli Vimpelissäkään ei ole aihetta paniikkiin.

    • Kun maisteri pitää kysvistä ihmisistä niin minäkin kysyn häneltä: verohallinto oli tilittänyt Alajärvelle alkuvuodesta elokuuhun 2018 mennessä 18.7 milj. euroa ja tänä vuonna vastaavasti 17.56 milj. eli vähennystä eli 6.5 prosenttia vähemmän. Mitähän maisteri tämä kertoo Allajärven talodesta? Tarkkasilmäinnen oli tuossa edellä jo huomannut että vain Vimpelissä lähialueilla yhteisöveron tilititysten määrä oli kasvanut. Kun Alajärvellä tiliityksen olivat vähentyneet viime vuoteen verratttuna 3.6 prosentia niin mitähän maisteri tämä tietää kuntien kehityksen suunnasta?

    • Kannattaa käydä Alajärvellä katsastamassa tilanne, yhtä rakennustyömaata teiden varret.

    • "Mitä tulee koulutukseen nämä tulee siirtymäänn ALAJÄRVEN PUOLELLE JATKOSSA"
      Älä ny maisteri puhu puppua. Meinaatko laittaa kaikki lapset Hoiskoon kouluun vain ?

    • Alajärvellä on kasvua varmasti jo omasta takaa sen verran että paineita laajentaa kouluja on olemassa näin olen kuullut, kyllä sinne Vimpelinki oppilaat mahtuu.

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Mitä tulee koulutukseen nämä tulee siirtymäänn ALAJÄRVEN PUOLELLE JATKOSSA"
      Älä ny maisteri puhu puppua. Meinaatko laittaa kaikki lapset Hoiskoon kouluun vain ?

      Itse kirjoitat puppua kyllä lukio poistuu alajärvelle sehän selvä ja ihan kauheeta jos kaikki saarikentän toiminnat maksaa veronmaksajat eli me, näinkin suurilla summilla joten maisteri saa isot halaukset

  • Maisteri oikeita asioita esille otit

  • Koulutuksessa olen samaa mieltä jatkossa kyllä lukion opetus tullaan saamaan alajärven puolelta ja ihan hyvä säästlkohde ihan maisterin suunnitelmin

    • Heti huomisesta alkaenko maisteri kuskaa oppilaat Alajärvelle? Paljonko tästä säästöä tulee ?

    • Kovin pimeä väite. Alajärven sivistyslautakunta hallinnoi nyt jo Vimpelin lukiota ja peruopetusta. Vimpelin lukion opettajat ovat nyt jo Alajärven palkkalistoilla ja lukion kulut jyvitetään Alajärven ja Vimpelin kesken. Alajärvi saa Vimpelin perusopetuksen oppilaista 2019 yli 2 milj. euroa valtionosuuteensa nk kotikuntakorvausta mikä vähennetään Vimpelin perusturvan valtionosuudesta.

    • Ihanaa kun maisteri hankkii säästöjä kunnalle jotta Saarikenttää voidaan kehittää. Lukiosta säästyville miljoonille löytyy kyllä käyttöä. Haleja maisterile.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kovin pimeä väite. Alajärven sivistyslautakunta hallinnoi nyt jo Vimpelin lukiota ja peruopetusta. Vimpelin lukion opettajat ovat nyt jo Alajärven palkkalistoilla ja lukion kulut jyvitetään Alajärven ja Vimpelin kesken. Alajärvi saa Vimpelin perusopetuksen oppilaista 2019 yli 2 milj. euroa valtionosuuteensa nk kotikuntakorvausta mikä vähennetään Vimpelin perusturvan valtionosuudesta.

      Eikös Vimpelin kannattais sitten alkaa itse hallinnoimaan perusopetusta, Mitä yhteistyöllä todellisuudessa säästetään, näin Vimpelin kannalta ?

  • Vimpsahti eri tasolle kuoleman varjojen maakin, kun saapuvat toisen herran miehittäjät. On näistä varmaan varoiteltu.

    • Miten maisteri näkee ammatillisen koulutuksen kehittyvän järviseudulla, minusta siinä tehtiin suuri virhe kun kaikkia toimintaa ei keskitetty Lappajärvelle jolloin olisi saatu aikaan toimivan kokoinen koulukokonaisuus lukio-opintoineen. Ei nykyajan nuoret halua asua josaain Alajärven tai sitä pienemmän kokoisissa peräkylissä ja opiskella muutaman oppilaan kouluissa.

  • Mitä tulee kunnanjohtajaan onko perää että olis lähdössä?

    • No eihän täällä nuori mies, maailman kiertäjä, kauaa jaksa.

    • En ihmettele vaikka lähtiskin. Jatkuva kitinä ja valitus kuuluu Tuohiperältä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      This message has been removed by moderator.

      Olet väärän tiedon levittäjä yksityisestä ihmisestä ei hyvä vaikka ei minua koske

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olet väärän tiedon levittäjä yksityisestä ihmisestä ei hyvä vaikka ei minua koske

      Kyllä pakko tehdä ilmoitus tästä levittäjästä katsotaan sitten, laitetaan vastuuseen

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä pakko tehdä ilmoitus tästä levittäjästä katsotaan sitten, laitetaan vastuuseen

      Joo sittehän saadaan tietää myös kuka tää maisteri on.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Joo sittehän saadaan tietää myös kuka tää maisteri on.

      Elä pelekää ei sinusta kukaan tee ilmoitusta kyllä kirjoituksia tänne sopii

  • Tai itte olla suurin valittaja ja tuhisperältä

    • TUOHIPERNMAISTERI. Tervehdys. Palasin pieneltä matkalta, pakko on oikaista kirjoitusta. Ensinnäkin eräs kirjoittaja haluaisi tietää jostain asunto myynnistä, olen ihan tietämätön tähän, itse en ole myymässä mitään. Kunnioitan ja luen kirjoitukset itse kukin saa kirjoittaa mitä tahansa, eikä ne johda ilmoitusten tekemiseen tässä on minun sananvapaus. NÄILLÄ MENNÄÄN

    • Anonyymi kirjoitti:

      TUOHIPERNMAISTERI. Tervehdys. Palasin pieneltä matkalta, pakko on oikaista kirjoitusta. Ensinnäkin eräs kirjoittaja haluaisi tietää jostain asunto myynnistä, olen ihan tietämätön tähän, itse en ole myymässä mitään. Kunnioitan ja luen kirjoitukset itse kukin saa kirjoittaa mitä tahansa, eikä ne johda ilmoitusten tekemiseen tässä on minun sananvapaus. NÄILLÄ MENNÄÄN

      Pian eläköityvänä suunnittelen paluumuuttoa Vimpeliin ja seurailen jatkuvasti Oikotien "Myytävät asunnot Vimpelissä". Tuohiperällä on aivan kohtuhintaisia- ja kuntoisia rivvitalon pätkiä myynnissä. Noin vuosi sitten oli myynnissä 1970-luvun puolivälissä rakennettu omakotitalo. Se kiinnosti mutta en ruvennut hieromaan kauppoja kun sen ikäisessä talossa on putki- ja viemärirempat aina piakkoin tulossa samoin kylppärin laatoitus ja ehkä kettiöremontti. Lisäksi ikääntyvänä naisena pelkäsin talven lumitöitä. Oikotien palstoilla talo ei ole enää myynnnissä eli toivon mukaaa talon nykyinen omistaja sai hyvän talon kohtuulliseen hintaan. Nyt Oikotien sivuilla on myynnissä kiinnostava paritalon puolikas. Paritalon etu on että taloyhtiö huolehtii ulkotöistä ja jätteist, joten kämpän voi huletta jättä ä matkojen ajaksi tyhjilleen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      This message has been removed by moderator.

      TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Talouden realiteeteista täyttyy kirjoittaa kyselyiden pohjalta mitä olen saanut valtavasti. Vimpelin kunnan taloutta on tähän mennessä korjattu pienillä rakenteellisilla muutoksilla. Tervehdyttämisohjelmaan kuuluisi pitkä lista korjauksia leikkauksia, jotta todella saataisiin talous jotenkin tasapainoon. Epävarmuustekijöitä on on paljon, voidaanko edes säästöohjelmalla, leikkauksilla saada tarvittavia, niin mittavia toimenpiteitä saada aikaiseksi, jotta tulevaisuutta taseen suhteen voitas pitää hyvänä, todella vaikea tarkkaan ennakoida. kuntien rahoituspohja käy yhä epävakaammaksi. Samalla kunnan valtionosuuksia on leikattu, eikä niiden jatkuvuudesta ole varmuutta, sote tuo omat haasteet varsinkin pikkukunnille, monetkin "talousnerot" kateuden puuskassa vertaavat naapurikunnan valtion apurahoihin, näille väitteille ei ole mitään pohjaa, jokaisella kunnalla on omat haasteet ja vaikeudet pitäessään kuntalouden tasapainossa. Minkään täällä olevien kuntien kokonais näkymät ole mitenkään valoisat, uskon kyllä monet kuntapalvelut on yhdistettävä, moni kuntapalveluiksi, sote tuo useita haasteita joten kuntayhdistymisiä tullan näkemään, järkiperäisesti tai valtion avustuksella, joten tästä pitäisi Vimpelin kunnantaholla alkaa vakavat keskustelut, kun loppuvuoden elämme ylivarojen, ensi vuosi tulee olemaan rajusti velkainen. NÄILLÄ MENNÄÄN

      10 000 000 euroa tasausta vaan kovasti helpottaa niistä haasteistaa selviämistä ja kuntatalouden tasapainossa pitämistä kun vertaa siihen että tuo raha pitäisi omin voimin jostain kaivaa kuten Alajärven ympäryskunnat joutuu tekemään.

      Antaisikko maisteri jonkinlaisen näkymän siitä millaiseksi Vimpelin talous muuttuisi jos saisimme vastaavan tukitason kuin Alajärvellä, täällähän on esitetty laskelmia että noin 700 000-1 000 000 euroa tulisi lisää rahaa. Eikö se tarkoita sitä että tallaisina kriivuotena jolloin esimerkiksi jokin rakennusinvestointi iskee tehdään nollatulos ja normaalina vuotena rakennetaan uutta koulua, päiväkotia, terveyskeskusta, palvelukotia yms. peruspalvelua kuntalaisille?

      Googlaa kuntien valtionosuudet 2019/ valtionosuuslaskuri 2019. Sieltä löytyy 2019 vos-tasauksen henkilökohtainen euromäärä: Alajärvi 970, Vimpeli 754 ja kriisikunta Kyyjärvi
      838 euroa + paljon muutkin mielenkiiintoista. Terv. KIRKKOTIENMAISTERI.

    • Anonyymi kirjoitti:

      TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Talouden realiteeteista täyttyy kirjoittaa kyselyiden pohjalta mitä olen saanut valtavasti. Vimpelin kunnan taloutta on tähän mennessä korjattu pienillä rakenteellisilla muutoksilla. Tervehdyttämisohjelmaan kuuluisi pitkä lista korjauksia leikkauksia, jotta todella saataisiin talous jotenkin tasapainoon. Epävarmuustekijöitä on on paljon, voidaanko edes säästöohjelmalla, leikkauksilla saada tarvittavia, niin mittavia toimenpiteitä saada aikaiseksi, jotta tulevaisuutta taseen suhteen voitas pitää hyvänä, todella vaikea tarkkaan ennakoida. kuntien rahoituspohja käy yhä epävakaammaksi. Samalla kunnan valtionosuuksia on leikattu, eikä niiden jatkuvuudesta ole varmuutta, sote tuo omat haasteet varsinkin pikkukunnille, monetkin "talousnerot" kateuden puuskassa vertaavat naapurikunnan valtion apurahoihin, näille väitteille ei ole mitään pohjaa, jokaisella kunnalla on omat haasteet ja vaikeudet pitäessään kuntalouden tasapainossa. Minkään täällä olevien kuntien kokonais näkymät ole mitenkään valoisat, uskon kyllä monet kuntapalvelut on yhdistettävä, moni kuntapalveluiksi, sote tuo useita haasteita joten kuntayhdistymisiä tullan näkemään, järkiperäisesti tai valtion avustuksella, joten tästä pitäisi Vimpelin kunnantaholla alkaa vakavat keskustelut, kun loppuvuoden elämme ylivarojen, ensi vuosi tulee olemaan rajusti velkainen. NÄILLÄ MENNÄÄN

      ", joten tästä pitäisi Vimpelin kunnantaholla alkaa vakavat keskustelut, kun loppuvuoden elämme ylivarojen, ensi vuosi tulee olemaan rajusti velkainen. "

      Maisteri ei näköjään yhtään seuraa aikaansa ja kirjoittaa omiaan. Valtio tilitää jo tänä vuonna kunnille osan ensivuoden valtionosuuksista vero-ongelmista johtuen. Ensivuoden valtionosuuksia oli jo muutenkin luvattu lisää, joten mitään julmettuja ongelmia ei ole tulossa.

      "Hallitus päätti budjettiriihen yhteydessä, että kuntien ensi vuoden valtionosuuksien maksatusta aikaistetaan niin, että kunnille tulee kertaluonteinen 237 miljoonan euron valtionosuuksien lisäys ensi vuodelta tälle vuodelle.
      Hallituksen mukaan lisäyksessä on kyse kiky-sopimuksen lomarahaleikkauksiin liittyvästä kompensaatiosta." - Kuntalehti

      Oikeaa tietoa maisterin potaskan puhumisen sijasta. Kausitilitysten mukaan kuntien verotulot laskevat 2019 ainakin viitisen prosenttia, Alajärvellä ja Vimpelissä enemmänkin, eli kuntien TA:t 2019 kusevat koko Suomessa alleen. 2020 valtionosuuslaskelmat ovat netissä, samoin vos-laskuri. Peruspalveluiden vos-osuteen vaikuttaa mm. kuntalaisten raihnaisuus ja väestön ikärakenne. Mikäli oppivelvollisuutta pidennetään siirrettäneen sen vaikutus myös peruspalveluide os-osuuteen. Heikohkojen verotulojensa ansiosta alajärveläinen saa ensi vuonna köyhien kuntien avustusta eli tasausta 1 004 euroa ja vimpeliläinen 730 euroa. Jokainen ymmärtää, paitsi TUOHIPERÄNMAISTERI, että vaikka vimpeliläisten verotulot ovat suuremmat kuin Alajärvellä niin Alajärvellä on asukaskohtaisesti enemmän millä mälllätä. Terv. KIRKKOTIENMAISTERI

      Pian omemme onneksi osa Alajärveä.

      Eihän sitte kuntaliitoksessa Alajärveen ole mitään järkeä jos Alajärveläinen on lähikunnista autetuin kuntalainen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oikeaa tietoa maisterin potaskan puhumisen sijasta. Kausitilitysten mukaan kuntien verotulot laskevat 2019 ainakin viitisen prosenttia, Alajärvellä ja Vimpelissä enemmänkin, eli kuntien TA:t 2019 kusevat koko Suomessa alleen. 2020 valtionosuuslaskelmat ovat netissä, samoin vos-laskuri. Peruspalveluiden vos-osuteen vaikuttaa mm. kuntalaisten raihnaisuus ja väestön ikärakenne. Mikäli oppivelvollisuutta pidennetään siirrettäneen sen vaikutus myös peruspalveluide os-osuuteen. Heikohkojen verotulojensa ansiosta alajärveläinen saa ensi vuonna köyhien kuntien avustusta eli tasausta 1 004 euroa ja vimpeliläinen 730 euroa. Jokainen ymmärtää, paitsi TUOHIPERÄNMAISTERI, että vaikka vimpeliläisten verotulot ovat suuremmat kuin Alajärvellä niin Alajärvellä on asukaskohtaisesti enemmän millä mälllätä. Terv. KIRKKOTIENMAISTERI

      maisteri ei potaskaa kirjoita on kaukaa viisas

    • Anonyymi kirjoitti:

      maisteri ei potaskaa kirjoita on kaukaa viisas

      Tuohiperänmaisteri on piruileva trolli, ei mitään tutkintoa mistään ja työpaikka vaihtuu lautatarhalta lehtien haravointiin. Pätemisen tarve on kuitenkin yhtä suuri kuin narsisteilla yleensäkin.
      Oikea maisteri ei tee noin paljon kirjoitusvirheitä. Asiavirheistä puhumattakaan.
      Tällä mennään.

      Olet itse trolli kyllä se tiedettän miten huonosti teillä on asiat vimpelissä

    • Anonyymi kirjoitti:

      This message has been removed by moderator.

      TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Tässä vähän aikaa ennen kokousta lueskelin lähikuntia ja oman kunnantalous tilastoja, olemma ainoa kunta joka kyntää miinusmerkkisesti, muiden kuntien taloudet on positiivin puolella. Mitä tulee pääkunnan Alajärven kaupungin rahavirtaan on loppuvuoden osalle hyvät näkymät, jotka johtuu hyvästä työllisyydesta, yritystuloksista tilauskannat loppuvuoden osalla kirjattu täyteen, ja pitkälle vuodella2020 sopimukset kirjattu. Alajärven talous onkin hyvässä nousuvireessä.
      Osaavaa työvoimaa mitä olen jutellu ei tahdo enään löytyä teollisuuteen, joka tietty on yritysten kannalta huono. Mitä tulee heikommin pärjääviin kuntiin varsinkin omassa kunnassa, monet luottaa näihin valtionosuuksiin, sanosin kyllä nämä tuet kyllä vähenee.
      Nyt tarvittas kuntajohtajaksi todella vahva ammattilainen, joka laittas kunnan resurssit
      hyötykäyttöön ja tehdä tarvittavat muutokset välittömästi, jotka on hyvin nähtävillä.
      Yrityksille moninaisina tukena ja houkutella uusia toimijoita kuntaan. NÄILLÄ MENNÄÄN

      Oisko maisterilla mitään apuja Alajärven pahenevaan väestökatoon ? Elokuun lopussa alajärvisiä 46 vähempi kuin heinäkuun lopussa. Pitäisikö nyt jo painaa paniikki nappulaa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      TUOHIPERÄNMAISTERI. Tervehdys. Tässä vähän aikaa ennen kokousta lueskelin lähikuntia ja oman kunnantalous tilastoja, olemma ainoa kunta joka kyntää miinusmerkkisesti, muiden kuntien taloudet on positiivin puolella. Mitä tulee pääkunnan Alajärven kaupungin rahavirtaan on loppuvuoden osalle hyvät näkymät, jotka johtuu hyvästä työllisyydesta, yritystuloksista tilauskannat loppuvuoden osalla kirjattu täyteen, ja pitkälle vuodella2020 sopimukset kirjattu. Alajärven talous onkin hyvässä nousuvireessä.
      Osaavaa työvoimaa mitä olen jutellu ei tahdo enään löytyä teollisuuteen, joka tietty on yritysten kannalta huono. Mitä tulee heikommin pärjääviin kuntiin varsinkin omassa kunnassa, monet luottaa näihin valtionosuuksiin, sanosin kyllä nämä tuet kyllä vähenee.
      Nyt tarvittas kuntajohtajaksi todella vahva ammattilainen, joka laittas kunnan resurssit
      hyötykäyttöön ja tehdä tarvittavat muutokset välittömästi, jotka on hyvin nähtävillä.
      Yrityksille moninaisina tukena ja houkutella uusia toimijoita kuntaan. NÄILLÄ MENNÄÄN

      Tuolla edellä tehtiin kyllä selväksi Alajärven suurin tukiriippuvuus tällä alueella. Ympäryskunnat enempi omillaan yrittää joten olisin maisterin kanssa erimieltä.

  • Trollaaminen on kivaa sano maisteri Tuohiperältä.

  • Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä.

  • Ajelimme Vimpelin keskustan läpi. Kyllä täytyy sanoa että harvassa kunnassa on niin kuolleen, ränsistyneenja aution näköinen keskusta-alue kuin täällä.

  • Be like a hero ja asuppa täällä tai rakenna talo.

    • Miksi Vimpelissä on niin vähän palveluita?

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.