Aivan liian vähän keskusteltu aihe vrt liputus.
Kun seurat katsastavat veneitä niin miksi eivät katsastaisi myös niiden käyttäjiä?
Keskeinen tavoite on luonnollisesti oman ja muiden turvallisuuden lisääminen vesillä.
Tässä hieman omaa pohdiskelua:
Teoriapuolen vaatimus voisi olla minimissään saaristolaivurikurssin suoritus. Käytännön merimistaitoina pitäisi osoittaa manooveeraus satama-alueella omalla veneellä, MOB tilanteen osaaminen, perusnavigointi jne. Ehkä olisi hyvä osata moottorin kunnossapitoakin, kuten dieselin ilmaus.
"Ajokortti"olisi voimassa tiettyyn ikävuoteen asti ja sen myöntäisi seuran sertifiotu kouluttaja.
Mahtaako näin hyvä joskin vanha idea kohdata enää minkäänlaista vastustusta?
Vanha Ohlson
Veneajokortti tervetuloa nyt!
391
2754
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä olisi pitänyt avata tuolla yleistä palstalla, sillä asia koskee kaikkia veneilijöitä.
Tästä on ollut usein puhetta vuosien saatossa, mutta suuri enemmistö ei ole asialle lämmennyt.
Allekirjoittanut kyllä kannattaa asiaa ja olen sen aikaisemminkin tuonut esille.
Veneajokortin tulo vie varmasti vielä vuosia, sillä meillä on totuttu liikkumaan metsissä ja vesillä vapaasti ja mielellään ilman mitään valvontaa.
Lisäksi maamme on venemäärältään asukasta kohti kärkimaita maailmassa.
Pakollista venekorttia ei voi mikään järjestö pyörittää. Ilmeisesti vaatii viranomaisen ylläpitämän järjestelmän ja sen mukana tuoman byrokratian.
Onnetontahan tässä on se, että me jotka näistä veneajokorteista puhumme, olemme itse hankkineet erilaisia pätevyyksiä aivan vapaaehtoisesti, koska haluamme oppia mahdollisimman paljon tästä aiheesta.
Suurin osa noista kanssaveneiljöistä ei ole kuitenkaan kiinnostuneita muusta kuin nopeasta köysien irrotuksesta ja pään saamisesta vapaaseen ilmavirtaan.
Toisinaan heiltä unohtuu sellaisetkin vähäpätöisyydet kuin tankkaus tai / ja moottorin huolto.
Kysymys kuulukin kuinka saamme nämä ihmiset käymään edes Saaristolaivurikurssin puhumattakaan siitä ylöspäin.
Kuka sitten valvoo että vesillä liikkuvilla on pätevyydet kunnossa?
Uutisista saa lähes päivittäin lukea kuinka ajokortiton ja muutenkin ajokunnoton oli tehnyt sitä tai tätä.
Tuon perustella vesillä olisi varmasti vieläkin surkeampi tilanne odotettavissa.
Sy Polarstern- Anonyymi
Purjehtijoilla on varmasti valmius tällaiseen, ja myös useilla moottoriveneilijällä. Pieni osa veneilijöistä ajelee kuitenkin tuurilla jalkoholin. Oi alla ja pitävät oikeutenaan aiheuttaa vaaratilanteita väylällä. Näitä varten tarvittaisiin laki
- Anonyymi
Itselläni on kansainvälinen huviveneilijäkortti ollut jo kymmeniä vuosia ja maileja tulee purjeveneestään joka vuosi vajaa kaksituhatta Itämeren piirissä. Eli olen pyörinyt ahkerasti noiden kortittomien joukossa. En näe mitään sellaista ongelmaa, johon ajokortti toisi ratkaisun. Vapaaehtoinen itsensä kehittäminen riittää. Joka väittää, että Suomessa on paljon veneitä liikkeellä, ei ole Ruotsissa tai Tanskassa käynyt heinäkuun lopulla. Ihmeesti sielläkin kaikki kortittomat pärjäävät.
- Anonyymi
Sama juttu. Minulla on tuon kansainvälise huviveneenkuljettajankirjann lisäksi vuokraveneen kuljettajan kirja ja vene on vuokravenekatsastettu. EN kaipaa alottajan ehdottamaa venekatsastajien suorittamaa taitotestiä. Sinä päivänä kun sellaista aletaan tosissaan ehdottamaan, eroan laiturikerhosta. Jo nyt purnaan tuota pakollista kerhon katsastajan tekemää katsastusta tässä muodossa missä se tehdään.
Jos veneajokrtti tulee, niin ei siihen kellään riitä resurssit mihinkään käytännön testiin. Varmaan siitä tehdään joku mopokortin tapainen, jossa käyt tenttimässä vain teoriaosuuden jossain. Tästä tulee kuluja kaikille. - Anonyymi
Mutta entäs jos ei vaan ole minkäänlaista halua itsensä kehittämiseen vapaaehtoisesti vaan haluaa vaan pitää hauskaa veneillen tehokkaalla veneellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta entäs jos ei vaan ole minkäänlaista halua itsensä kehittämiseen vapaaehtoisesti vaan haluaa vaan pitää hauskaa veneillen tehokkaalla veneellä?
Veneseurat olisivat mitä parhain ratkaisu pyörittää veneajokorttihommaa.
Kommodoreille ja varakommodoreille annettaisiin Trafin puolesta auktorisoitu tutkinnonvastaanotto-oikeus ja venekorttipakko asetettaisiin kaikkiin sellaisiin veneisiin, jotka kykenevät yli viiden solmun nopeuteen.
Poliiseille, Rajalle ja venevakuutustarkastajille annettaisiin valtion toimesta reijityspihdit ja veneajokortissa olisi paikka vaikkapa kolmelle reijälle. Jokaisesta rikkeestä tulisi yksi reikä ajokorttiin, kuten Neuvostoliitossa oli tapana. Seuran katsastaja pyytäisi kortin nähtäväkseen keväisessä katsastuksessa. Jos kortissa on yksi tai kaksi reikää, uusintatsekkaus ennen heinäkuuta. Kolmesta reijästä joutuisi ajokieltoon siksi kaudeksi ja läpäisemään uudet tentit seuraavana talvena, päälle mahdollisesti vaikkapa vartiosakko.
Tällä tavalla viranomaisia ei rasitettaisi ajokieltoasioilla, vaan työn tekisivät veneseurat. Seuroissa on sisäsyntyistä halukkuutta kontrollointiin ja tämä toimintamalli korostaisi ja tärkeyttäisi sitä. Samalla kaikki yli 5 solmun veneet tulisivat automaattisesti maksaviksi seurajäseniksi.
Villin, seuroihin kuulumattoman veneilyn nyt vaan ON loputtava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama juttu. Minulla on tuon kansainvälise huviveneenkuljettajankirjann lisäksi vuokraveneen kuljettajan kirja ja vene on vuokravenekatsastettu. EN kaipaa alottajan ehdottamaa venekatsastajien suorittamaa taitotestiä. Sinä päivänä kun sellaista aletaan tosissaan ehdottamaan, eroan laiturikerhosta. Jo nyt purnaan tuota pakollista kerhon katsastajan tekemää katsastusta tässä muodossa missä se tehdään.
Jos veneajokrtti tulee, niin ei siihen kellään riitä resurssit mihinkään käytännön testiin. Varmaan siitä tehdään joku mopokortin tapainen, jossa käyt tenttimässä vain teoriaosuuden jossain. Tästä tulee kuluja kaikille.Minulla on myös lentolupakirja !Se pitäisi myös ottaa tähän tutkintoon,niin saadaan syvyyttä ja enemmän tietoa!
- Anonyymi
Veneilijät vetää huvikseen käteen.
- Anonyymi
Pakolliset taidot ovat varmasti hyvä asia, mutta kun suhteuttaa vaadittavaa järjestelmää ongelmaan, niin se on ylimitoitettu.
Jos hakee vertailukohtia, niin vaikkapa sähköskootereiden käyttö on osaamisen kannalta paljon suurempi ongelma.
Toinen asia on, että ei ole mitään syytä tehdä veneseuroista virallisia tahoja pakollisen kortin myöntämiseksi. Katsastustoiminta on siitä hyvä esimerkki. Katsastukset ovat seurustelutilaisuuksia ja niissä harvoin käydään venettä oikeasti läpi. Jos sitä vertaa oikeaan katsastukseen, niin niillä on yhteistä vain nimi.
Pakollisen kortin myöntämiseen soveltuu parhaiten nykyiset katsastusasemat, joilla on tarvittavat laitteet ja organisaatio puhumatakaan turvallisesta henkilötietojärjestelmästä. Ainoa, mikä puuttuu, on teoriakysymysohjelma, jonka joku varmasti rustaa rahaa vastaan. - Anonyymi
Veneajokortti voisi olla ihan oikea ratkaisu. Itselle tulee mieleen lähinnä teoriapohjainen hyväksytty koe, jolla osoittaa tutustumisen aiheeseen kuten vhf-luvassa. Tuo ei ehkä olisi byrokraattisesti kovin raskas.
Referenssinä voisi mainita mopot, joissa kortti ilmeisesti tuli vähällä kitkalla käyttöön. Käytännön osaamisen näyttäminen ei ole pahasta, mutta vaatii mielestäni liikaa resurssia hyötyyn nähden.- Anonyymi
Sorry. Tavan mukainen nimimerkki jäi.
-MitaanTietamaton- - Anonyymi
"voisi olla ihan oikea ratkaisu."
Ratkaisu mihin? Mikä on ongelma?
Jos viittaat hukkumisiin ja onnettomuuksin, niin niitä sattuu a) alkoholin vaikutuksesta b) pienillä veneillä, johon korttipakko ei ulottuisi.
Eli mitä mainitsemasi kortti siis "ratkaisisi"?
Ole nimimerkkisi mittainen. Täydellisen tyhmä turhake, jolla ei koskaan ole mitään järkevää sanottavaa. Anonyymi kirjoitti:
"voisi olla ihan oikea ratkaisu."
Ratkaisu mihin? Mikä on ongelma?
Jos viittaat hukkumisiin ja onnettomuuksin, niin niitä sattuu a) alkoholin vaikutuksesta b) pienillä veneillä, johon korttipakko ei ulottuisi.
Eli mitä mainitsemasi kortti siis "ratkaisisi"?
Ole nimimerkkisi mittainen. Täydellisen tyhmä turhake, jolla ei koskaan ole mitään järkevää sanottavaa.Aivan totta. Hyvin vähän tapahtuu sellaisia onnettomuuksia, jotka jollain testillä ratkeavat. Jos joskus 18-vuotiaana on jonkun testin suorittanut, niin ei se enää aikuisena mitään hyödytä, koska ne pintamuistiin testiä varten pakotetut asiat on jo unohtuneet tai vanhentuneet. Oikea koulutus, jossa asioita opeteltaisiin vaikka kahden viikon ajan täysipäiväisesti pienessä ryhmässä, on taas valtavan kallis, ja kuten sanottu, sillä ehkäistäisiin erittäin vähän onnettomuuksia. Saksassa on veneen ajokortti käytössä, mutta siellä onkin enemmän jokiliikennettä, joissa varmaan täytyy olla enemmän sääntöjen tuntemusta. Suomessa taas usein purjehtii koko päivän ilman, että täytyy tehdä yhtään väistöliikettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"voisi olla ihan oikea ratkaisu."
Ratkaisu mihin? Mikä on ongelma?
Jos viittaat hukkumisiin ja onnettomuuksin, niin niitä sattuu a) alkoholin vaikutuksesta b) pienillä veneillä, johon korttipakko ei ulottuisi.
Eli mitä mainitsemasi kortti siis "ratkaisisi"?
Ole nimimerkkisi mittainen. Täydellisen tyhmä turhake, jolla ei koskaan ole mitään järkevää sanottavaa.Eli mitä mainitsemasi kortti siis "ratkaisisi"?
Helpottaa ammattiliikennettä meriväylillä, kun voidaan olettaa huviveneen tietävän perusasiat, miten toimitaan kohtaamisissa. Tietojeni mukaan on liian yleistä mm. huviveneen kulku laivan keulan editse, siten että häviää näkyvyydedtä brykalle.
On ollut lähiaikoina joitakin tapauksia tähystyksen laiminlyönnistä johtuvista onnettomuuksista. Tämä viittaa leväperäiseen suhtautumiseen vesillä liikkumiseen, mitä voi taklata pakollisella valistuksella.
Toisaalta meillä on vesialueita sisävesillä, mm. jokia, joissa kortista tuskin on mainittavaa hyötyä vähäisen liikenteen vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli mitä mainitsemasi kortti siis "ratkaisisi"?
Helpottaa ammattiliikennettä meriväylillä, kun voidaan olettaa huviveneen tietävän perusasiat, miten toimitaan kohtaamisissa. Tietojeni mukaan on liian yleistä mm. huviveneen kulku laivan keulan editse, siten että häviää näkyvyydedtä brykalle.
On ollut lähiaikoina joitakin tapauksia tähystyksen laiminlyönnistä johtuvista onnettomuuksista. Tämä viittaa leväperäiseen suhtautumiseen vesillä liikkumiseen, mitä voi taklata pakollisella valistuksella.
Toisaalta meillä on vesialueita sisävesillä, mm. jokia, joissa kortista tuskin on mainittavaa hyötyä vähäisen liikenteen vuoksi."Tämä viittaa leväperäiseen suhtautumiseen vesillä "
Aivan kuin monet onnettomuudet tieliikenteessäkin, jossa on jo kortti käytössä. Huomaatko? Vink vink... Ei kortit poista asenneongelmia.
- Anonyymi
Suomessa on jo aivan liikaa byrokratiaa ja kaiken maailman kortteja ja sertifikaatteja. Ollaan pärjätty tähänkin asti ihan hyvin ilman veneajokorttia. Ei ole tarpeen. Aivan samoilla perusteilla voidaan vaatia esim. pyöräilykorttia, potkulautakorttia, laskettelukorttia, koirankävelytyskorttia yms. Tarkoitus on aina hyvä. Päinvastoin, suuntaus pitäisi olla harkittu sääntelyn vähentäminen. Ei tosin sillä tavalla kuten esim. taksiuudistuksessa.
- Anonyymi
Koirakortti on suunnitteilla.
Näitä kortteja yleensä ajaa tahot, jotka näkevät mahdollisuuden rahastaa niillä tai haluaa valtaa. Raha ja valta ovat yleisiä motiiveja.
Taksiuudistuksen vaikutukset nähdään vasta myöhemmin. Ei luulisi olevan vaikeaa sopia hinnasta Suomessa kun se kerran on mahdollista maissa, joissa koulutustaso on paljon alhaisempi. Aika kuitenkin näyttää. - Anonyymi
Pyöräkortti olisikin paljon tärkeämpi saada pakolliseksi kuin veneilykortti. Jos siis turvallisuuden kautta tätä katsotaan.
- Anonyymi
Onhan meillä paljon turhempikin kortti. Siis tietyökortti. Joskus olivat vieneet näitä turvapaikanhakijoita siivoamaan teiden varsia mutta se loppui lyhyeen. Joku AY-mies tuli paikalle ja uhkasi soittaa poliisit häätämään turvikset jotka tekivät "tietöitä" ilman tietyökorttia. Vastaanottokeskus yritti järjestää kurssin jotta turvikset olisivat saaneet kortit. Ei sitten löytynyt kouluttajaa kun kurssi kuulemma pidetään suomeksi ja kortit ja siivoaminen jäivät ja turvikset keskittyivät soffaan ja nintendoon. Veneajokortti on melkoisen turha ja siinä on uhka, että siitä tulisi isoja haittoja kun se puuttuu joltain asialliselta ja osaavalta veneilijältä.
- Anonyymi
Samaa mieltä, luvilla ja korteilla ei korjata tilannetta. Tällaisia onnettomuuksia tapahtuu todella vähän verrattuna esimerkiksi tieliikenteeseen. Ajokortti auton ajamiseen on tarpeellinen, koska autolla ajaminen on teknisesti haasteellista teineille, eikä heitä voi päästää vilkkaaseen liikenteeseen ilman perusharjoittelua. Veneen ohjaaminen on teknisesti helpompaa, nopeudet yleisesti alhaisempia, vasteajat pidempiä, tilaa on merellä enemmän eikä muita liikkujia ole yhtä paljon.
Asenteisiin taas ei vaikuteta luvilla tai ajokorteilla. Junnut paiskovat metsään noppatoyotilla vaikka kuinka olisi kuunneltu liikennevalistusta. Sama meno olisi venepuolellakin. Eräät eivät vaan ymmärrä, että liikenteessä ei leikitä tai pullistella, sitä varten tarvitaan suljettu alue
- Anonyymi
Ajokortissa olisi järkeä vain ja ainoastaan jos juuri minä saisin päättää sen myöntämisen vaatimuksista. On aivan selvää ettei kerhokatsastajilla riitä osaaminen tuollaiseen hommaan, joten ei ole mitään kiinnostusta maksaa yhtään mitään siitä, että joku asiaa osaamaton yrittäisi tulla itseään osaavampaa "kouluttamaan".
Sama pätee tietysti viranomaistoimintana toteutettuun veneen ajokorttiin. Varsinaiset merenkulkualan ammattitutkinnot (enkä tarkoita nyt niitä laivuritutkintoja, vaan merikapteeni- ja perämiestutkintoja) ovat sitten kyllä laadukkaita siihen mihin ne on tarkoitettukin, eli teoriaan ja raskaiden laivojen käytäntöön. Erilaisten veneiden hallintaan sellaiset eivät valmenna mitenkään.
Vapaaehtoiset voivat kyllä tulla maksamaan minulle siitä haluamastanne koulutuksesta, otan kyllä rahanne vastaan, ja annan sitä vastaan laadukasta koulutusta. Korttien valmistuksen voisin kyllä ulkoistaa niille kerhoille, joille haluaisitte asiaa monopolisoida. - Anonyymi
Lisäksi kun harrastus muutenkin "ukkoutuu", ei nuoria korttipakon jälkeen hakeudu harrastuksen pariin sitäkään vähää. Tämä taas vaikuttaa veneiden jälleenmyyntiin hintoja laskevasti. Sitäpaitsi vesiliikennelaissakin jo lähtökohtaisesti vaaditaan aluksen kuljettajalta riittäviä taitoja.
- Anonyymi
Olisiko uusi veneajokorttilaki ratkaissut nyt esimerkiksi Jyrki Järvilehdon jutun, jossa hänen omistamassaan muskeliveneessä ollut mies kuoli veneen törmättyä hirveällä ylinopeudella (46 solmua, 85 km/h) Jomalvikin siltaan?
Kesäkuussa 2010 sattunut haveri oli karmeudessaan kummallinen, kun syytteet raukesivat ja 2,5 promillessa ollut veneen omistaja (JJ) sai huokaista helpotuksesta.
Veneen törmäyshetken ajajasta ei saatu syyllisen osoittamiseksi riittävää näyttöä.
Muuttuvatko vastuukysymykset? Kumpi on suurempi vastuullinen, veneen ajokortillinen omistaja vai veneen ajokortillinen ajaja riippumatta siitä, ovatko molemmat ruorijuoppoja vaiko vain jompikumpi. Jommalle kummalle kyseinen vastuu oikeustajuni mukaan ehdottomasti kuuluu.- Anonyymi
Vastuu kuuluu jommalle kummalle, mutta sitä oikeus ei pystynyt selvittämään. Oikeustajuun kuuluu myös se, että jokainen on syytön kunnes syylliseksi osoitetaan. Nyt ei pystytty osoittamaan.
- Anonyymi
Nykyinen lakiuudistus selkeyttää hommaa paljon, kun lain mukaan veneessä pitää olla päälikkö joka vastaa veneestä ja sen toilailuista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen lakiuudistus selkeyttää hommaa paljon, kun lain mukaan veneessä pitää olla päälikkö joka vastaa veneestä ja sen toilailuista.
Sanooko laki mitään siitä tilanteesta, jos veneestä ei löydykään päällikköä eikä veneen omistaja ole edes mukana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastuu kuuluu jommalle kummalle, mutta sitä oikeus ei pystynyt selvittämään. Oikeustajuun kuuluu myös se, että jokainen on syytön kunnes syylliseksi osoitetaan. Nyt ei pystytty osoittamaan.
Oikeustajuun ei kuulu se, että kahdesta rikokseen syyllistyneestä henkilöstä molemmat jätettäisiin rankaisematta siksi, ettei tiedetä kumpi teki rikoksen A ja kumpi taas rikoksen B. Molempien pitäisi silloin saada rangaistus lievemmän rikoksen mukaan.
Oikeustajuun ei myöskään kuulu se, että jos joku on syyllistynyt joko rikokseen C tai sitten rikokseen D, muttei varmuudella tiedetä kumpaan, niin jätetään kokonaan rankaisematta. Pitäisi saada tuomio lievemmän rikoksen mukaan.
Oikeuskäytäntö ei kuitenkaan vastaa oikeustajua, vaan juridinen jippoilu tuottaa toisinaan vapauttavia tuomioita kummastakin edellä mainitusta syystä.
- Anonyymi
Laittakaahan korttimiehet jäitä hattuun. Itselläni on huviveneenkuljettajan kirja mutta kortti ei ratkaise mitään. Olen samaa mieltä että jokainen voi kehittää itseään jos haluaa. Veneilijät tulevat vähenemään muutenkin ja vielä kun sitä aletaan koventamaan niin se vain kiihdyttää katoa. Mutta Suomessahan ensin kovennetaan ja sitten kun harrastajat loppuvat aletaan ihmettelemään miten tässä nyt näin kävi. Kyllä kädettömiä ja osaamattomia näkee muuallakin mutta virheistäkin oppii. Älkää nyt joka asiasta mieltänne pahoittako.
- Anonyymi
Enpä ihmettelesi enkä perään itkisi, vaan hurraisin, jos ja kun H U V I veneilijöiden määrä vähenisi tai ne peräti häviäisivät kokonaan sukupuuttoon. Siis sellaisten, jotka ainoastaan h u v i n vuoksi kaahailevat ympäri ämpäri selkiä merellä ja järvillä ilman minkäänlaista muuta tarkoitusta kuin pelkkä ajankulu ja elvistely.
Sellainen on täysin järjetöntä polttoaineen kulutusta, järjetöntä muovin tuhlausta ja järjetöntä luonnonrauhan rikkomista,
Veron on oltava sellaisille kerskaveneille- ja koneille vähintään riittävän kova, joka tapauksessa tuntuva.- Anonyymi
No minkälainen veneily ei ole huviveneilyä? Pakollista ei ole kuin reittiliikenne saarissa asujille ja sitten tietysti erilaiset viranomaisajelut, posti, ammattikalastus jne. Aika vähiin jää sitten veneily.
- Anonyymi
Hyvin se näyttää tuo kommunismi edelleen suomessa tiukasti istuvan. Kateellinen kommari määkii ja rääkyy kun ei itse ole kyennyt venettä hankkia vaikka olisi halunnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minkälainen veneily ei ole huviveneilyä? Pakollista ei ole kuin reittiliikenne saarissa asujille ja sitten tietysti erilaiset viranomaisajelut, posti, ammattikalastus jne. Aika vähiin jää sitten veneily.
Ammattiveneily ei ole huviveneilyä. Siinä kuskille ja mahdolliselle muulle miehistölle maksetaan palkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammattiveneily ei ole huviveneilyä. Siinä kuskille ja mahdolliselle muulle miehistölle maksetaan palkkaa.
Jos joku lähtee saareen grillaamaan makkaraa huvikseen omalla veneellään, on kyseessä huviveneily. Jos sen tekee taksiveneellä ammattikuskin kuljettamana, niin miksi tilanne siitä muuttuisi miksikään? Huviveneilyä se on edelleenkin, vaikka kuski saakin työstään palkkaa. Reissun tarkoitushan ei muuttunut miksikään, vaan kyse on edelleen huvireissusta, joka tehtiin asiakkaan viihdyttämiseksi.

Jos asiakkaalta otetaan korvaus venematkasta, niin se ei ole huviveneilyä. Kun huviveneily muuttuu maksavien matkustajien kuskaamiseksi, niin kipparilla on oltava jonkinasteen paperi.

Älä saivartele. Seuravaksi varmaan esität että huvijahdit eivät kuulu hiviveneilyn piiriin koska niissä on ammattikipparit.
- Anonyymi
Kysymys on juuri ja ainoastaan siitä, kun ei ole milloinkaan venettä tarvinnut, niin silloin järkevä ihminen ei sellaista tietenkään hanki eikä ole hetkeäkään edes miettinyt saati haaveillut.
Suuria seteleitä voi jokainen silputa mereen rannaltakin halutessaan. Ei rahan tuhoamiseen ökyveneen ostoa tarvita.
Miehen ja alle kouluikäisen natiaisen erottaa toisistaan vain heidän leikkikalujensa hinta.
Onkin lähinnä liikuttavaa seurata naapuria, joka noin kaksi kertaa kesässä käy 40 solmua kulkevalla veneellään 10 merimailin päässä olevassa saarisylkylässä ja tulee takaisin. Tietenkin pistää muijan ruoriin paluumatkalle, mikäli siihen ja hitaampaan kyytiin äijä suostuu.
Huviajelun hölmöys on juuri sellaista.
Maanteillämmekin tunnetaan sana HYÖTYliikenne ja HYÖTYajoneuvo. Silläkin puolella ainoastaan henkilö-(lue myös HUVI)autojen määrä on jo tapissa eikä tarvitse etsiä edes maailman tai Euroopan ruuhkaisimpia kaupunkeja.
Mutta niinhän pääkaupungin metrolla samoinkuin Tampereen ratikkaliikenteellä on ollut vastustajansa niinkauan kuin jaksan muistaa.
Tuosta uudesta venelaista vielä sen verran, että sehän määrää veneelle kulloinkin vastuullisen päällikön, eikö niin? Joka ei kaiketi saa olla 2,5 promillessa vastuullisena päällikkönä??
Tuleeko ylipäätään myös veneilyyn tieltä tuttu käytäntö, jonka mukaan veneenkin luovuttaminen päihtyneen kuljetettavaksi on rangaistava teko?
Tulkitsenko oikein, että jos uusi laki olisi ollut voimassa vuonna 2010, JJ:lla olisi ollut kaikissa oikeusasteissa aika lailla tukalammat oltavat?- Anonyymi
Aikan vähän asioita jäisi jäljelle, jos tehtäisiin vain elintoimintoja ylläpitävä minimi.
Ei olisi kirjoja, teattereita eikä urheilua. Vaatteita olisi yhtä väriä ja sekin olisi vain se, mikä sattuu tulemaan.
Ruoka olisi ravitsevaa ilman mausteita, ne kun on myös huvia.
Ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu leikki ja huvittelu siinä missä kateus ja katkeruuskin. Kaikilla lasissa vain ei ole nmiin vähän kuin sinulla. - Anonyymi
Ei venettä ole saanut luovuttaa juopuneelle nytkään.
Päällikkö saa olla juovuksissa, kunhan luovuttaa tehtävät selvälle eikä osallistu ohjailuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikan vähän asioita jäisi jäljelle, jos tehtäisiin vain elintoimintoja ylläpitävä minimi.
Ei olisi kirjoja, teattereita eikä urheilua. Vaatteita olisi yhtä väriä ja sekin olisi vain se, mikä sattuu tulemaan.
Ruoka olisi ravitsevaa ilman mausteita, ne kun on myös huvia.
Ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu leikki ja huvittelu siinä missä kateus ja katkeruuskin. Kaikilla lasissa vain ei ole nmiin vähän kuin sinulla.Mielestäni pitäisi olla sellainen kortti,joka maksaisi 100 € ,ja sen hankittuaan voi käydä patikoimassa metsässä noin 20 kertaa ,enintään 6 tuntia kerralla,Eli metsänkäyttökortti!Se voisi olla vihreä,jossa on männyn kuva...suurinpiirtein K-kaupan boonuskortin kokoinen!Kun kävisi metsässä patikoimassa ,pitäisi ennakkoon täyttää lääninhallitukselle lähetetty m-lomake !Metsänvartija tai jopa poliisi voisi ladata google playsta palvelimen...ja sieltä voisi tarkistaa onko ko henkilöllä täytetty lomake ja oikeus liikkua metsässä!Mikäli tulos olisi kielteinen,voisi viranomainen kirjoittaa virhemaksun luvattomasta patikoinnista julkisessa metsässä tai yksityismetsässä.Sakotuspykälä koskisi myös peltoja ja yli 5 hehtaarin puistoja!Ehkä tällä uudistuksella saataisiin hortoilijat kuriin?
- Anonyymi
Ei taas. näitä "konsultteja" jotka yrittävät kontrolloida muita oman halunsa mukaan. He eivät osaa arvostaa vapautta.
Nämä konsultit haluavat keksiä omia pelisääntöjä maailmaa parantaakseen. Saattaapa ollaa että takana on pyrkimys tehdä bisnestä näillä ajatuksilla.
Venekerhojen toimikunnistakin löytyy aina sillon tälllöin samalla tavalla ajattelevia. He keksivät uusia turhia sääntöjä ja kieltoja että muiden seuran jäsenten toiminta, jopa seuran jäsenen oman veneen sisällä, saadaan vastaamaan heidän omaa suppeaa arvomaailmaa.
Ei purjehdus ja veneily ole mitään erikoisen vaikeaa hommaa, Varmasti suurin osa veneilijöistä joiden vene on katsastettu , pärjää normaalijärjellä ihan hyvin. - Anonyymi
Oikein hyvä ajatus että seurat laajentaisivat viranomaisleikkejään koskemaan jäsentensä veneenajo-oikeuksia. Siinä sitä sitten olisi jäsenistöllä ihmettelemistä, miten veneillä kun ei mene katsastus eikä inssi läpi. Me seuroihin kuulumattomat voidaan kyllä jatkaa tällä vanhalla systeemillä.
- Anonyymi
"Me seuroihin kuulumattomat voidaan kyllä jatkaa tällä vanhalla systeemillä"
No ei tietenkään, tyhmä! Ideahan on just se että tämä katsastus ja ajo-oikeustesti tulee myös kerhoihin kuulumattomille. Eli turha luulla että pääset lusmuamaan tästä ulos.
Teodän kaltaisilla siipeilijöillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Yritätte ajaa laittomasti vaikka ette saisi! Toivoittavasti saadaan tämä lakiuudistus nyt pian! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Me seuroihin kuulumattomat voidaan kyllä jatkaa tällä vanhalla systeemillä"
No ei tietenkään, tyhmä! Ideahan on just se että tämä katsastus ja ajo-oikeustesti tulee myös kerhoihin kuulumattomille. Eli turha luulla että pääset lusmuamaan tästä ulos.
Teodän kaltaisilla siipeilijöillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Yritätte ajaa laittomasti vaikka ette saisi! Toivoittavasti saadaan tämä lakiuudistus nyt pian!Sitten täytyisi perustaa venekerho ja suorittaa venekortit ja tentit itse itselleen.
- Anonyymi
"Ajokortti ei ratkaise mitään" kommenttit hämmästyttävät minua aina. Autoliikenteen ajokortti lienee kuitenkin kaikkien mielestä paikallaan ja samankaisesta ymmärtämisen ja osaamisen näyttämisestä veneajokortissakin olisi kysymys.
Patologiset tapaukset ovat erikseen mutta
tavallisten ihmisten asenteisiin voidaan vaikuttaa tiedolla ja koulutuksella, kuten monet seurat jo tekevätkin.
Ajokortti-sana vie ajatukset kuitenkin helposti juuri autonajokorttiin ja mielikuviin "pelottavasta ja raskaasta viranomais byrokratiasta" mutta näin ei tarvitse eikä pidä olla. Jos otetaan esimerkki vaikka golfista, niin lajiin kuuluva green card on juuri sellainen "ajokortti" jolla pääsee pelaamaan kun on osoittanut perustiedot ja taidot. Siinäkin lajissa oma ja muiden turvallisuus on tärkeä. Lisäksi se järjestelmä pyörii seurojen/liiton avulla ilman suuria kustannuksia.
Vanha Ohlson- Anonyymi
Vanha Ohlson haluaa maksaa kortista, jota hän ei tarvitse. Jos hän sellaisen tarvitsee, niin miksei hanki tarvittavia taitoja vapaaehtoisesti. Minua eivät kortittomat veneilijät ole sillä tavalla häirinnitteet tai jopa vaarantaneet, että kortti olisi ongelman poistanut.
Onko Suomessa tapahtunut yhtään onnettomuutta, jonka syynä on kortittomuus?
Tyhjästä maksaminen on typeryyttä. - Anonyymi
En halua maksaa tyhjästä, veneily on riittävän kallista kuitenkin. Ei sitä korttia kuitenkaan voi ostaa, vaan pitää tietää ja osata ensin ja sitten maksaa, siinä ero.
Olen opiskellut ja harjoitellut purjehdusta noin neljäkymmentä vuotta mutta en pelkää osoittaa, että taidot ovat olemassa, jos joku kysyy.
Ei kortti estä kaikkia vahinkoja mutta vähentää niitä. Samoin kuin autoliikenteessä turvavyö.
Vanha Ohlson - Anonyymi
Tieliikenteessä kuoli aikanaan yli tuhat vuodessa ja syynä oli autoilijoiden törttöilyt ja autojen huono kolariturvallisuus. Ajokortti vaadittiin jo kauan ennen, mutta se ei riittänyt estämään noita lukuja 70-luvulla ja reilu turvallisuuden parantuminen on saavutettu vasta tällä vuosituhannella eikä syynä ole ajokorttivaatimusten muutokset.
Vesiliikenteessä kuolee äärimmäisen harvoin ketään muuten kuin hukkumalla ja hukkumisista lähes kaikki tapahtuvat uimalla tai soutuveneestä tai pienestä avoveneestä tippumalla. Millä mekanismillä veneajokortti vähentäisi näitä kuolemia? Uimarilta tai soutelijalta ei korttia varmasti vaadittaisi. Tuskin myöskään pieneltä avoveneeltä, ainakaan rekisteröitämättömältä.
Suomessa oli aikanaan paljon tiukempi vaatimus veneen ajamiseen. En muista mitä vaadittiin, mutta venettä sai ajaa vain rekisteriotteeseen merkitty henkilö.
En siis usko, että veneajokortti vähentäisi lainkaan kuolemia. Vammoja aiheuttaviakin kolareita tapahtuu todella vähän. - Anonyymi
Missä on se suhteellisuuden taju. Vaahdotaan vaan täysin joutavia asioita. Maantieliikkenne ja vesiliikenne on vaativuudeltaan ja riskeiltään hieman eri luokkaa.
- Anonyymi
Kyllä kustannustehokkainta on sellainen että pursiseurat järjestävät ajokorttikokeet ihan niin kuin katsastuksetkin ja kyllähän tälä tosiaankin se turvallisuuden parannus on se aja o .
On se kumma kun ei tätä tajuta? Kun kumottiin venevero ja perusteltiin että kerääminen tulee kalliiksi niin miksi ei tajuttu että se olisi mennyt ihan yhyä lailla pursesurojen kautta sen ajokortin yhteydessä? Häh? Ihme lusmuilijoita ja selitteliöitä kaikki.- Anonyymi
Voitko pistää hiukan lukuja paperille siitä, millä matematiikalla pursiseurat olisivat kustannustehokkain tapa järjestää mahdollinen teoriakoe.
Minä väitän, että olemassa olevien tilojen, laitteiden, henkilökunnan ja etenkin softan käyttäminen on edullisempaa kuin uusien hankkiminen. Sinä väität, että kokonaan uuden organisaation perustaminen kaikkinen tarpeineen on edullisempaa.
Ajokortin teoriakoe maksaa 35 eur.
Paljonko maksaisi teoriakoe pursiseurassa? Anonyymi kirjoitti:
Voitko pistää hiukan lukuja paperille siitä, millä matematiikalla pursiseurat olisivat kustannustehokkain tapa järjestää mahdollinen teoriakoe.
Minä väitän, että olemassa olevien tilojen, laitteiden, henkilökunnan ja etenkin softan käyttäminen on edullisempaa kuin uusien hankkiminen. Sinä väität, että kokonaan uuden organisaation perustaminen kaikkinen tarpeineen on edullisempaa.
Ajokortin teoriakoe maksaa 35 eur.
Paljonko maksaisi teoriakoe pursiseurassa?Saksassa yhdistykset järjestää alimman tason opetuksen. Korkeammilla tasoilla, eli avomerellä saa purjehtia vasta, kun on ollut päällikkönä muutaman sadan mailin verran rannikolla. Onko siellä sitten joku valvontapartio kaukana rannasta tutkimassa pätevyyspapereita? Tuntuu järjettömältä. Miten tuollaistakin valvotaan, että onko joku suorittanut sen rannikkopurjehduksen ja saa siirtyä avomerelle? Vähintään sitten niin, että jos tulee ajokortti, pitää kaksi muuta veneilyn normia purkaa. Esimerkiksi venerekisteri lakkautetaan ja dieselvero peruutetaan veneilystä.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Saksassa yhdistykset järjestää alimman tason opetuksen. Korkeammilla tasoilla, eli avomerellä saa purjehtia vasta, kun on ollut päällikkönä muutaman sadan mailin verran rannikolla. Onko siellä sitten joku valvontapartio kaukana rannasta tutkimassa pätevyyspapereita? Tuntuu järjettömältä. Miten tuollaistakin valvotaan, että onko joku suorittanut sen rannikkopurjehduksen ja saa siirtyä avomerelle? Vähintään sitten niin, että jos tulee ajokortti, pitää kaksi muuta veneilyn normia purkaa. Esimerkiksi venerekisteri lakkautetaan ja dieselvero peruutetaan veneilystä.
Olisit vain sanonut ettei sinulla ole mitään lukuja eikä edes arvioita.
On aika yhdentekevää, mitä Saksassa tai Bangladeshissa tehdään koska ne eivät kerro mitään väittämästäsi kustannustehokkuudesta Suomessa. - Anonyymi
Miten ihmeessä purjehdus-, ompelu-, kansantanssi- tai mikään muukaan seura voi järjestää viranomaistoimintoja?
Anonyymi kirjoitti:
Olisit vain sanonut ettei sinulla ole mitään lukuja eikä edes arvioita.
On aika yhdentekevää, mitä Saksassa tai Bangladeshissa tehdään koska ne eivät kerro mitään väittämästäsi kustannustehokkuudesta Suomessa.En ole mitään sellaista väittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ihmeessä purjehdus-, ompelu-, kansantanssi- tai mikään muukaan seura voi järjestää viranomaistoimintoja?
Ihan samalla tavalla kuin miten yksityinen yritys voi järjestää katsastuspalveluja autoille. Eli siten ettei kyse ole enää lain mukaan viranomaistoiminnasta, kuten joskus ennen oli.
Ongelma ei siis ole juridinen, koska ennakkotapauksia riittää niin autojen katsastuksesta kuin yksityisistä "parkkipirkoistakin".
Ongelma on siinä, ettei toimintaa ja sen laatua pystyttäisi viranomaistoimin riittävästi valvomaan. Kerhojen sisäpiiri tekisi mitä lystää ihan ilman osaamista jatkossakin, ja sekä tavallinen jäsenistö että seurojen ulkopuoliset joutuisivat rahastetuksi täysin turhaan rahojen päätyessä ko sisäpiirille.
- Anonyymi
Jos kortti tulisi, niin teoriakoe pitäisi kilpailuttaa koska se on julkinen hankinta. Koepaikkakuntia pitäisi olla riittävän tiheästi ja koe pitäisi pystyä tekemään ilman erityisiä järjestelyjä ympäri vuoden.
Ajanvarauksen pitäisi todennäköisesti toimia netissä ja henkilötiedot pitäisi pystyä varmentamaan vahvalla tunnistuksella ja rekisterin pitää olla hyvin suojattu ja linkitetty Trafin järjestelmään.
Sama toki pätisi myös aitoon katsastustoimintaan, jos sitä olisi. - Anonyymi
Totta! Itsekkään ihmisen, useimmiten typerän miehen, lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu leikki ja huvittelu sekä tappelu ja vihanpito siinä missä kateus ja katkeruuskin. Nimenomaan muista mitään välittämättä ja muita vähääkään huomioon ottamatta. Ja tottakai useimmiten humalassa tyyliin mulle kaikki ja heti.
On kv. tutkimuksissa sitovasti voitu osoittaa jo aikoja sitten, että nimenomaan suomalaisilla kateus ja katkeruus ovat poikkeuksellisen vahvoja/vahvistuneita tunteita esim. muihin eurooppalaisiin verrattuna.
Kertoo jonkun IQ:sta todella jotakin, kun vertailee ihmisen vaatetusta tai mausteista ravintoa täysin järjettömään ökyveneillä kaahailuun. Nehän ovatkin melkein sama asia?
Olen tyytyväinen, että onneksi kaikilla lasissa vain ei ole niin vähän kuin minulla. - Anonyymi
Nykytekniikka mahdollistaa sen, ettei mitään korttia tarvitse kuljettaa mukana, vaan jokainen joka haluaa toimia veneen päällikkönä suorittaa Trafin sivuilla testin, eikun koulutuksen ja saa siitä merkinnän omiin tietoihin.
Kentällä viranomaiset voivat tarvittaessa vaatia tämän saman tentin tekemisen partioveneen tietokoneella, jotta voidaan varmistaa, ettei fuskua ole tapahtunut.
Tuon testin, eikun koulutuksen voi käydä tekemässä siellä Trafin sivuilla, vaikka joka viikko.
Näistä suoritetuista testikäynneistä viranomainen voi sitten päätellä veneilijän asenteen ja huonompimuistinenkin voi varmistaa, että kaikki on mukana.
Näin ei tarvitse pelätä niitä mahdollisia kontrollikokeita siellä kentällä. Jos siellä partioveneessä jännittää ja koe menee penkin alle, niin varastossa olevat suoritetut tentit päästävät pälkähästä.
Tuolla yllä mainitulla menetelmällä ei ajeta mitään ankaraa pisterajan saavuttamista, vaan ohjataan veneilijä pitämään aktiivisesti tietotasonsa kunnossa.
Tuon vaadittavan tietotason voi opiskella itse alan kirjoista tai sitten aloitteleva veneilijä voi mennä kursseille, joilta saa syventävää tietoa harrastuksesta. Vaatimustaso ei missään tapauksessa ole niin kova etteikö normaali ihminen siitä helposti selviäisi.
Polarstern- Anonyymi
Tuollaisella nettitestillä ei ole mitään arvoa. Netistä ne vastauksetkin löytyy, ja vastaukset unohtuu seuraavana päivänä. Järjetön ehdotus.
Joka asiassa pitää muuten kysyä että ”minkä ongelman tämä ratkaisee”. Veneajokortti ei ratkaise yhtään ongelmaa. Vesillä tapahtuvat onnettomuudet tapahtuvat ihan muista syistä kuin venekortin puutteesta. Esim. veneiden vakavat törmäykset toisiinsa ovat erittäin harvinaisia, itse muistan yhden tapauksen ja silloin syynä oli auringon häikäisy ja mukana taisi olla myös alkoholi. Kumpikaan syy ei olisi poistunut veneajokortilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisella nettitestillä ei ole mitään arvoa. Netistä ne vastauksetkin löytyy, ja vastaukset unohtuu seuraavana päivänä. Järjetön ehdotus.
Joka asiassa pitää muuten kysyä että ”minkä ongelman tämä ratkaisee”. Veneajokortti ei ratkaise yhtään ongelmaa. Vesillä tapahtuvat onnettomuudet tapahtuvat ihan muista syistä kuin venekortin puutteesta. Esim. veneiden vakavat törmäykset toisiinsa ovat erittäin harvinaisia, itse muistan yhden tapauksen ja silloin syynä oli auringon häikäisy ja mukana taisi olla myös alkoholi. Kumpikaan syy ei olisi poistunut veneajokortilla.Näyttää siltä että sinäkin olet jämähtänyt tähän korttikysymykseen. Tuon edellä esitetyn nettikoulutuksen tarkoitus ei ole se perinteinen koulu-koe-todistus rumba, vaan tuolla tavalla saataisiin veneilijät pysymään aktiivisina turvallisuusasioissa.
On tietenkin kaikille selvää, että mitkään kortit eivät estä onnettomuuksia tai päätöntä kaahailua, mutta tarvitaan joku perustaso, mistä lähdetään liikkeelle kun kasvatetaan vastuunsa tunteva veneilijäkunta..
Tuolla tavalla pienin askelin vastuuntuntoon ja asenteisiin voitaisiin vaikuttaa. Ehkä kaikkein paatuneimmatkin pykälien pakoilijat saisivat jotakin sieltä takkiinsa D.
Kun asia hoidettaisiin mahdollisimman epäbyrokraattisesti, niin se menisi alas kuin lääke makupalan sisällä. Tulevat nuoret veneilijät eivät pitäisi sitä mitenkään outona asiana kun ovat muutenkin tottuneet, ettei mitään laitetta ajella äidin maidosta saadulla oikeudella.
Polarstern
- Anonyymi
Hohhoijaa. Seurojen wannabe-skönäri ukit varmaan tykkäisi kun saisivat mielestään valtaa ja natsoja testailla toisia veneilijöitä. Just sama kuin ns. katsastukset. Parempi että ne vaippahousut katsastelee vaan toisiaan.
- Anonyymi
Ukeilla vaan on näkemystä asioihin syvemmällä kuin kaiken tietävällä nuorisolla. Nähty niin monesti alalla kuin alalla, että nuorison kyvyttömyys tutustua olemassaolevaan tietoon johtaa usean vuoden itseopiskeluun todetakseen vaan saman jonka olisi voinut lukea tai kysyä vanhoilta parroilta. Kukin kuitenkin tyylillään.

Totta tuokin.
Tosin, kun puhutaan joukoille toteutettavasta informaatioteknisestä ratkaisusta, ukoilla menee usein bitti poikittain ja tarjotaan ratkaisua, joka perustuu tekniikkaan, joka oli vanhentunut jo silloin, kun sitä käytettin puoli vuosisataa sitten.
Teoriakoesovellus on teknisesti triviaali ja pyörii jokaisella puhelimella ja suurimmassa osasta rannekellojakin. Ongelman muodostaa tietoturva ja rajapinnat olemassa olevien järjestelmien kanssa. Niihin ei ukoista ole apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tuokin.
Tosin, kun puhutaan joukoille toteutettavasta informaatioteknisestä ratkaisusta, ukoilla menee usein bitti poikittain ja tarjotaan ratkaisua, joka perustuu tekniikkaan, joka oli vanhentunut jo silloin, kun sitä käytettin puoli vuosisataa sitten.
Teoriakoesovellus on teknisesti triviaali ja pyörii jokaisella puhelimella ja suurimmassa osasta rannekellojakin. Ongelman muodostaa tietoturva ja rajapinnat olemassa olevien järjestelmien kanssa. Niihin ei ukoista ole apua.Kyllä tuon tyyppinen nettikoulutus on helppo järjestää, eikä siinä ole mitään salaperäistä. Trafi pyörittää jo nykyisinkin vastaavia tietojärjestelmiä.
Riittävän pitkällä siirtymäajalla on mahdollista ajaa asia kaikkien tietoisuuteen.
Aluksi voisi esim. nopeakulkuisten moottoriveneen päälliköt ottaa siihen mukaan ja sitten vähitellen muut ryhmät.
En menisi vähättelemään ”ukkojen” merkitystä veneilyturvallisuuden edistämisessä.
Kyllä siellä rannassa on hyvä olla kokemuksen tuomaa tietoa, jota nuo ukot jakavat nuoremmilleen.
An old man and sea - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuon tyyppinen nettikoulutus on helppo järjestää, eikä siinä ole mitään salaperäistä. Trafi pyörittää jo nykyisinkin vastaavia tietojärjestelmiä.
Riittävän pitkällä siirtymäajalla on mahdollista ajaa asia kaikkien tietoisuuteen.
Aluksi voisi esim. nopeakulkuisten moottoriveneen päälliköt ottaa siihen mukaan ja sitten vähitellen muut ryhmät.
En menisi vähättelemään ”ukkojen” merkitystä veneilyturvallisuuden edistämisessä.
Kyllä siellä rannassa on hyvä olla kokemuksen tuomaa tietoa, jota nuo ukot jakavat nuoremmilleen.
An old man and seaPuhutaan ristiin eri asioista.
Minä näen koulutuksen ja kortin erillisinä.
Kortin myöntäjän ei tarvitse olla sama taho, joka antaa koulutusta. Jos asiaa miettiin tarkemmin, niin olisi vain hyvä ettei koulutuksen antaja itse mittaa oman koulutuksensa onnistumista.
Mahdollisen venekortin vaatimukset näkisin ensisijaisesti sääntöjen osaamisena, joka on helppo tentata samaan tapaa kuin autokoulun teoriakoe.
Vanhojen osaamaista ei pidä vähätellä, muttei myöskään nuorten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutaan ristiin eri asioista.
Minä näen koulutuksen ja kortin erillisinä.
Kortin myöntäjän ei tarvitse olla sama taho, joka antaa koulutusta. Jos asiaa miettiin tarkemmin, niin olisi vain hyvä ettei koulutuksen antaja itse mittaa oman koulutuksensa onnistumista.
Mahdollisen venekortin vaatimukset näkisin ensisijaisesti sääntöjen osaamisena, joka on helppo tentata samaan tapaa kuin autokoulun teoriakoe.
Vanhojen osaamaista ei pidä vähätellä, muttei myöskään nuorten.Tuossa edellä kirjoitettiin, että mitään korttia ei tarvita, vaan täytyy suorittaa nettitentti.
Kokeen suorittamisesta tulee merkintä Trafin tietokantaan henkilön kohdalle.
Veneen päällikkönä ei voi toimia ilman tuon koulutussession tekemistä.
Kuulostaa aivan pätevältä ratkaisulta.
An old man and sea
- Anonyymi
Tuo mahdollinen "ajokortti" on kansainvälinen EU-asiakirja. Tuntuu melko haastavalta nuo ehdotukset, että poliisilla olisi kone jolla voitaisiin asiakasta testauttaa. Pitääkö siis maailmalle opoettaa suomen kieli vai suomalaisille veneilijöille lukuisia muita kieliä? Esimerkiksi IMO:n viralliset kielet englanti, ranska ja espanja? Toisaala usein mennään Kielin kanavan läpi joten vissiin sitten testit osattava myös saksaksi?
Itse olen käyttänyt kansainvälistä huviveneen kuskin kirjaa esim Välimerellä veneen vuokrauksen yhteydessä. Sillä saa hyvät alennuksen kun vuokran hinnasta iso osa on vakuutusmaksua. Vakuutusyhtiöt tiputtavat omaa hintaansa kun kuskina on sertifioitu ihminen.
Sitä kannatan kovasti, että näkee tietsikalla valtion tietokannasta onko kirja olemassa. Aivan kuten autoilussa tai metsästyksessä- Anonyymi
Nyt et kyllä lukenut noita Polarsternin postauksia kunnolla.
Mitään ajokorttia ei ollut tarjolla.
KVHK kirja on sama jos henkilöauton kuljettajilta vaadittaisiin linja-autokortti ja siihen vielä E päälle.
Luulisin että 99% suomalaisista veneilijöistä ei tarvitse vuorovesilaskuja tai edes ulkomaan (Schengen)liikenteen opetusta.
Tuon ehdotuksen perusajatus on siinä, että pyritään saamaan veneilijä kiinnostuneeksi omasta ja muiden turvallisuudesta mahdollisimman vähällä byrokratialla.
Tuolla tavalla olisi helppoa ja kustannustehokasta selvittää onko henkilö lainkaan sopiva toimimaan päällikkönä esim. 24 m pitkässä 30 kts kulkevassa huviveneessä.

An old man and sea24-metrisen kuski tarvitsee jo nyt paperit, ja se onkin aivan paikallaan. Turhaa vaatimusta on pienempiin kippoihin ulottaa.
- Anonyymi
On kaukaa haettu, että poliisi järjestäisi kirjallisia tutkintoja liikennevalvonnan yhteydessä.
Toisaalta olisihan se mielenkiintoista vaikka autoilussa.
Kuinka moni pääsisi vielä läpi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
24-metrisen kuski tarvitsee jo nyt paperit, ja se onkin aivan paikallaan. Turhaa vaatimusta on pienempiin kippoihin ulottaa.
Tämä tieto on merkittävä tässä keskustelussa. Entäpä jos pituus olisi vaikka 23,5 m ja muut tiedot pysyisivät samoina.
Mitenkäs tässä nyt mennään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tieto on merkittävä tässä keskustelussa. Entäpä jos pituus olisi vaikka 23,5 m ja muut tiedot pysyisivät samoina.
Mitenkäs tässä nyt mennään?Johonkin se raja on vedettävä. Raja kulkee 24 metrissä. Ehkä tässä vaiheessa on syytä jo tutustua ensi vuonna voimaan tulevaaan vesiliikennelakiin.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190782#Pidp446652768
Sieltä selailemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johonkin se raja on vedettävä. Raja kulkee 24 metrissä. Ehkä tässä vaiheessa on syytä jo tutustua ensi vuonna voimaan tulevaaan vesiliikennelakiin.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190782#Pidp446652768
Sieltä selailemaan.Kun lähtee toisen kirjoituksia ruotimaan, niin täytyy ensin itse selvittää missä mennään.
Tarkistapa nyt ne kuljettajankirja vaatimukset tuohon 24 m saakka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
24-metrisen kuski tarvitsee jo nyt paperit, ja se onkin aivan paikallaan. Turhaa vaatimusta on pienempiin kippoihin ulottaa.
Kannattaa lukea tarkkaan mihin kommentoi. Tähän pätee sama kuin tuohon toiseenkin 24 m vastaukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun lähtee toisen kirjoituksia ruotimaan, niin täytyy ensin itse selvittää missä mennään.
Tarkistapa nyt ne kuljettajankirja vaatimukset tuohon 24 m saakka.Tarkista itse, linkki vesiliikennelakiin on edellä - ja lopeta ainakin arvoituksilla vastaaminen, jos on jotain kerrottavaa.
Yli 24-metriset alukset vaativat aina pätevyyden, ja sitä pienemmät yleensä ottaen eivät. Olennaista on se, että mielestäni sääntely on nyt kohdallaan: pienten alusten kuljettajat eivät tarvitse korttia, ja hyvä niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkista itse, linkki vesiliikennelakiin on edellä - ja lopeta ainakin arvoituksilla vastaaminen, jos on jotain kerrottavaa.
Yli 24-metriset alukset vaativat aina pätevyyden, ja sitä pienemmät yleensä ottaen eivät. Olennaista on se, että mielestäni sääntely on nyt kohdallaan: pienten alusten kuljettajat eivät tarvitse korttia, ja hyvä niin.Tämä vääntäminen lähti käyntiin seuraavasta kommentista:
”24-metrisen kuski tarvitsee jo nyt paperit, ja se onkin aivan paikallaan. Turhaa vaatimusta on pienempiin kippoihin ulottaa.”
Siellä uudessa laissa sanotaan, että huvivene on ENINTÄIN 24 m pitkä.
Huvialus on YLI 24 m pitkä, joka vaatii Kansainvälisen huviveneen kuljettajan kirjan.
- Anonyymi
Monikohan antaisi oman paattinsa seilattavaksi sellaiselle henkilölle, jonka veneilytiedoista ei ole mitään havaintoa? Ihan vaikka merten vapauden nimissä.
-MitaanTietamaton-- Anonyymi
Omituinen kommentti. Paatti lainataan sellaiselle jonka tuntee ja jonka tietää pärjäävän sen kanssa. Mihin siinä viranomaisia tarvitaan? Normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, johon ei tarvitse sotkea tutkintoja ja viranomaisia. Enkä minä silti lainaisi paattiani vaikka joku jamppa olisi suorittanut jonkin nettitentin vuosia sitten. Veneily vaatii käytännön kokemusta, ihan niin kuin autoilukin. Nettitentin käynyt ei esimerkiksi osaisi sellaista yksinkertaisesta asiaa kuin että polttoainesäiliön ilmaruuvi pitää avata moottoriveneessäni. Puhumattakaan purjeveneen valmistelusta ajoon.
Nettitentissä voitaisiin kysellä asioita, kuten että tykkäätkö, kun aurinko laskee mereen, nautitko suolaveden pärskeistä kasvoilla, tykkäätkö ajaa moottoritiellä, tykkäätkö kun sänky ei heilu ja lopuksi testi kertoisi, muistuttaako enemmän maakrapua vai kipparia. Testin voisi laittaa jakeluun facebookissa, niin mahdollisimman moni tulisi sen tehneeksi. Tulos näkyisi julkisen facebook-profiilikuvan kehyksenä, ja näin merivartiosto voisi sen tarkistaa nopeasti.
- Anonyymi
Miksi et voisi jättää vitsailut sikseen ja keskustella asiallisesti.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et voisi jättää vitsailut sikseen ja keskustella asiallisesti.
Eikö tuollainen nettitesti ole vähän huvittava. Voihan siihen vaikka palkata jonkun purjelaivan kapteenin viereen istumaan ja kertomaan vastaukset.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Eikö tuollainen nettitesti ole vähän huvittava. Voihan siihen vaikka palkata jonkun purjelaivan kapteenin viereen istumaan ja kertomaan vastaukset.
Nimimerkki Polarstern selitti kuinka asiassa pitää menetellä, ettei väärinkäyttöä voi harjoittaa.
- Anonyymi
On täydellisen epärealistista olettaa että merivartijat tai poliisi alkaisivat järjestämään jonkinlaisia tenttitilaisuuksia keikkuvissa veneissä.
T: Macee Anonyymi kirjoitti:
Nimimerkki Polarstern selitti kuinka asiassa pitää menetellä, ettei väärinkäyttöä voi harjoittaa.
Ensinnäkin merivartiosto ei nykyisin pysäytä purjehtivia purjeveneitä, koska se on hankalaa. Toisekseen purjeveneen ottaminen ison partioveneen kylkeen kunnolla niin, että voidaan ryhtyä johonkin puolen tunnin-tunnin testiin kestää jo yksistään vartin. Kolmanneksi sitä ei voi turvallisesti tehdä aallokossa ja tilanne on kipparille stressaava uhkaavien kalustovaurioiden takia. Neljänneksi, se tärkein valvontakohde, eli ruorijuoppojen etsintä jäisi tekemättä, kun koko työpäivä menisi merivartijoilla n. 5 turhanpäiväisen testin suorittamiseen. Viidenneksi, kyse ei enää olisi nettitestistä. Kuudenneksi, jo nyt merivartijat voivat pysäyttää matkanteon, jos arvioivat miehistön tai aluksen olevan merikelvottomia.

Ei siellä tietenkään mitään kokeita tehdä, jos siihen ei ole mahdollisuutta.
Kun viranomainen pysäyttää veneen tarkastusta varten ja päällikkö on saatu selville, niin koppalakkinen kysyy onko koulutus/ tentti tehty.
Veneilijä vastaa siihen omantuntuntonsa mukaan. Jos nimi listasta löytyy eikä muuta huomauttamista löydy - matka voi jatkua.
Jos viranomainen kuitenkin epäilee, ettei jauhot ole puhtaita, niin he määräävät veneenkuljettajan käymään lähimmällä asemalla valvotussa istunnossa.
Kun joku tuon tyyppinen järjestelmä on luotu ja siihen on annettu riittävä siirtymäaika sekä valistusta veneilijöille, niin käytännön menetelmät kyllä selviävät ajan mukana.
Kuten tuolla aikaisemmin selitin, niin tämä koe ei saa olla mikään missä ihmiset joutuisivat repimään päänahkansa ruvelle.
Tarkoitus olisi saada sopivilla pikku tönäisyllä veneilijät tietoiseksi turvallisesta vesillä liikkumisesta ja siinä samalla ehkä ne paljon puhutut asenteetkin vähitellen paranisivat.
Tärkeintä olisi ettei mitään jäykkää ja byrokraattista korttisysteemiä yritettäisi ajaa käyttöön, sillä se ei ainakaan paranna asenneilmastoa.
T. Polarstern Anonyymi kirjoitti:

T. PolarsternValvottu istunto on byrokraattinen ja hankala. Miksei sitten sakko, jos testiä ei ole tehty? Kippari tietää, että tulee taas uusi sakko, jos ei tee testiä. Jos testin sisältö on kevyt, se on samalla myös turha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siellä tietenkään mitään kokeita tehdä, jos siihen ei ole mahdollisuutta.
Kun viranomainen pysäyttää veneen tarkastusta varten ja päällikkö on saatu selville, niin koppalakkinen kysyy onko koulutus/ tentti tehty.
Veneilijä vastaa siihen omantuntuntonsa mukaan. Jos nimi listasta löytyy eikä muuta huomauttamista löydy - matka voi jatkua.
Jos viranomainen kuitenkin epäilee, ettei jauhot ole puhtaita, niin he määräävät veneenkuljettajan käymään lähimmällä asemalla valvotussa istunnossa.
Kun joku tuon tyyppinen järjestelmä on luotu ja siihen on annettu riittävä siirtymäaika sekä valistusta veneilijöille, niin käytännön menetelmät kyllä selviävät ajan mukana.
Kuten tuolla aikaisemmin selitin, niin tämä koe ei saa olla mikään missä ihmiset joutuisivat repimään päänahkansa ruvelle.
Tarkoitus olisi saada sopivilla pikku tönäisyllä veneilijät tietoiseksi turvallisesta vesillä liikkumisesta ja siinä samalla ehkä ne paljon puhutut asenteetkin vähitellen paranisivat.
Tärkeintä olisi ettei mitään jäykkää ja byrokraattista korttisysteemiä yritettäisi ajaa käyttöön, sillä se ei ainakaan paranna asenneilmastoa.
T. PolarsternKovin on tsaarinaikaista mielialaa, jos nettitentistä ensimmäisenä tulee mieleen, miten sen pystyy vilpillisesti kiertämään. Veneilijäkin on sen verran rationaalinen elukka, että etsii helpoimman tien, jossa avaa tentin ja kuukkelilla hakee vastauksen. Tästä seuraa, että asennevammaisia lukuunottamatta tenttijä kiinnostuu tiedonhausta.
Ymmärrän tietysti pelon ajokorttitutkintoihin, kun muistelee maantieliikenteen puolelta virkaintoisten saivartamista, mitä kuulin viimeiksi kuukausi sitten pikkuE:stä, kun paljon kärryä vetänyt kävi kolmatta kertaa inssissä.
Olisihan tuossa kertasuorituksena murto-osa siitä vaivasta, mitä monilla menee veneen vuosittaiseen katsastukseen.
Eikä merivartijan tarvitse kuin kysyä tentistä, kyllä normityyppi tenttii sen sitten omatoimisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin on tsaarinaikaista mielialaa, jos nettitentistä ensimmäisenä tulee mieleen, miten sen pystyy vilpillisesti kiertämään. Veneilijäkin on sen verran rationaalinen elukka, että etsii helpoimman tien, jossa avaa tentin ja kuukkelilla hakee vastauksen. Tästä seuraa, että asennevammaisia lukuunottamatta tenttijä kiinnostuu tiedonhausta.
Ymmärrän tietysti pelon ajokorttitutkintoihin, kun muistelee maantieliikenteen puolelta virkaintoisten saivartamista, mitä kuulin viimeiksi kuukausi sitten pikkuE:stä, kun paljon kärryä vetänyt kävi kolmatta kertaa inssissä.
Olisihan tuossa kertasuorituksena murto-osa siitä vaivasta, mitä monilla menee veneen vuosittaiseen katsastukseen.
Eikä merivartijan tarvitse kuin kysyä tentistä, kyllä normityyppi tenttii sen sitten omatoimisesti.Oletko ihan varma siitä, että sen, joka reputti kaksi kertaa inssissä, olisi ajanut siihen asti turvallisesti?
Oma kokemukseni isommalla vehkeellä isompia perävaunuja koskevasta inssistä oli sellainen, että siinä katsotiin vain ehdottomat minimit kuten että että pysyy viivojen välissä, pysähtyy minne pitää, ei aja ylinopeutta ja antaa muille tienkäyttäjille riittävän tilan. Jos siitä reputtaa, niin ei todellakaan kuulu liikenteeseen ja jos reputtaa useasti, niin ei olisi pitänyt olla korttia alunperinkään.
Jos venekortti tulee, niin siihen tuskin tulee käsittelykoetta koska sen järjestäminen on kallista ja sen saminen yhteismitalliseksi on hankalaa.
Teoriakoe on helppo järjestää ja sääntöjen tunteminenkin on hyvä alku.
Väylämerkkien tunteminen olisi myös hyvä lisä, mutta niin kauan, kun veneisiin ei vaadita kompassia, ei väylämerkeistä ole aina iloa ja toisaalta ei ole mikään pakko käyttää väyliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ihan varma siitä, että sen, joka reputti kaksi kertaa inssissä, olisi ajanut siihen asti turvallisesti?
Oma kokemukseni isommalla vehkeellä isompia perävaunuja koskevasta inssistä oli sellainen, että siinä katsotiin vain ehdottomat minimit kuten että että pysyy viivojen välissä, pysähtyy minne pitää, ei aja ylinopeutta ja antaa muille tienkäyttäjille riittävän tilan. Jos siitä reputtaa, niin ei todellakaan kuulu liikenteeseen ja jos reputtaa useasti, niin ei olisi pitänyt olla korttia alunperinkään.
Jos venekortti tulee, niin siihen tuskin tulee käsittelykoetta koska sen järjestäminen on kallista ja sen saminen yhteismitalliseksi on hankalaa.
Teoriakoe on helppo järjestää ja sääntöjen tunteminenkin on hyvä alku.
Väylämerkkien tunteminen olisi myös hyvä lisä, mutta niin kauan, kun veneisiin ei vaadita kompassia, ei väylämerkeistä ole aina iloa ja toisaalta ei ole mikään pakko käyttää väyliä.Olen varma. Reputus tapahtui käsittelykokeessa mm. kun kärry otti kiinnitettäessä autoon puskuriin hivenen kiinni. Syy osaltaan liiallisessa varmuuden tunteessa, kun oli kärryn laittanut autoon kiinni monia kertoja ennenkin. Tässä tapauksessa henkilökemiat ei ollut kokelaan puolellakaan...
Tutkinnoissa pitäisi selvitä, onko kokelaalla kyky tarvittavaan tehtävään eikä nippeli- tai knoppijutuilla saada hyväksymisprosentti johonkin tavoitteeseen. - Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Valvottu istunto on byrokraattinen ja hankala. Miksei sitten sakko, jos testiä ei ole tehty? Kippari tietää, että tulee taas uusi sakko, jos ei tee testiä. Jos testin sisältö on kevyt, se on samalla myös turha.
Tarkoitushan tässä on lähteä liikkeelle pehmein keinoin, johon sakotus ei ole ensimmäinen vastaus.
Et ilmeisesti ole vielä huomannut tämän jutun perusjuonta. Koe ei tietenkään saa olla liian helppo eikä vaikea, vaan sopivasti veneilijää lähestyvä.
Alan ammattilaiset kyllä osaavat luoda sellaisen järjestelmän, missä kaikki veneilyyn liittyvät tärkeimmät alueet ovat mukana.
Nyt meidän vanhojen partojen vain täytyy olla esimerkkinä tai ainakin pitää pienempää ääntä, ettei arimmat säikähdä.
Kun asiassa edetään pienin askelin ja riittävän pitkällä siirtymäajalla. Näin ihmiset pikkuhiljaa tottuvat siihen ja asenteetkin siitä vähitellen paranevat.
Polarstern - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varma. Reputus tapahtui käsittelykokeessa mm. kun kärry otti kiinnitettäessä autoon puskuriin hivenen kiinni. Syy osaltaan liiallisessa varmuuden tunteessa, kun oli kärryn laittanut autoon kiinni monia kertoja ennenkin. Tässä tapauksessa henkilökemiat ei ollut kokelaan puolellakaan...
Tutkinnoissa pitäisi selvitä, onko kokelaalla kyky tarvittavaan tehtävään eikä nippeli- tai knoppijutuilla saada hyväksymisprosentti johonkin tavoitteeseen.Kaksi kertaa sama virhe?
Ehkä olisi syytä tehdä aivojen magneettikuvaus, viimeinen käyttöpäivä on ilmeisesti ohitettu. Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitushan tässä on lähteä liikkeelle pehmein keinoin, johon sakotus ei ole ensimmäinen vastaus.
Et ilmeisesti ole vielä huomannut tämän jutun perusjuonta. Koe ei tietenkään saa olla liian helppo eikä vaikea, vaan sopivasti veneilijää lähestyvä.
Alan ammattilaiset kyllä osaavat luoda sellaisen järjestelmän, missä kaikki veneilyyn liittyvät tärkeimmät alueet ovat mukana.
Nyt meidän vanhojen partojen vain täytyy olla esimerkkinä tai ainakin pitää pienempää ääntä, ettei arimmat säikähdä.
Kun asiassa edetään pienin askelin ja riittävän pitkällä siirtymäajalla. Näin ihmiset pikkuhiljaa tottuvat siihen ja asenteetkin siitä vähitellen paranevat.
PolarsternAjokorttipakosta valtion käsissä tulee väkisin byrokraattinen. Parempi olisi ehkä laittaa se seurojen jäsenehtoihin, seuran jäseneksi ei pääse, jos ei ole suorittanut verkkokurssia. Merikarhuthan käytännössä vaativat laajaa veneilykokemusta, tai ainakin vaativat ennen.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Ajokorttipakosta valtion käsissä tulee väkisin byrokraattinen. Parempi olisi ehkä laittaa se seurojen jäsenehtoihin, seuran jäseneksi ei pääse, jos ei ole suorittanut verkkokurssia. Merikarhuthan käytännössä vaativat laajaa veneilykokemusta, tai ainakin vaativat ennen.
Minäkin aikoinaan kannatin ajatusta, että veneilyjärjestöt ottaisivat tämän ”korttiasian” hoitoonsa.
Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole yhdevertaisuuden kannalta mahdollista.
SPV ja Suomen navigaatioliitto varmasti pystyisivät jonkun järkevän systeemin hoitamaan.
Keskustelu asian ympärillä varmasti jatkuu ja hyvä näin.
Polarstern - Anonyymi
Juuri näin, asia on veneilyliittojen vaikutettavissa. Toivon ja yritän itsekin tehdä osani, jotta käytännön ratkaisu syntyy.
Veneily on mukavaa toimintaa, jonka parissa viihtymiseen vaikuttaa mm turvallisuus. On hyvä kun kaikki noudattavat esim väistämissääntöjä ja tähystävät kunnolla. Mielestäni näitä tietoja ja taitoja ,paljon muun lisäksi, pitää voida edellyttää vesillä liikkujilta eikä vastustaa jollain "vastustan byrokratiaa" - iskulauseella.
Vanha Ohlson - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi kertaa sama virhe?
Ehkä olisi syytä tehdä aivojen magneettikuvaus, viimeinen käyttöpäivä on ilmeisesti ohitettu.Esität arvauksen ja ryhdyt sen perusteella tekemään ikään kuin totena johtopäätöksiä.
Paremmin ehdottamasi toimenpide olisi tarpeen sinulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi kertaa sama virhe?
Ehkä olisi syytä tehdä aivojen magneettikuvaus, viimeinen käyttöpäivä on ilmeisesti ohitettu.Toivottavasti Anonyymi ei halua tahallaan ymmärtää väärin. Toista yhtä triviaalia virhettä en tapauksessa muista, mutta sama se ei ollut. Pointtini oli tapauksella tuoda konkretiaa varsinaiselle mielipiteelle: "Tutkinnoissa pitäisi selvitä, onko kokelaalla kyky tarvittavaan tehtävään eikä nippeli- tai knoppijutuilla saada hyväksymisprosentti johonkin tavoitteeseen."
Leipääntyneeltä tutkinnon vastaanottajalta saattaa unohtua työn tarkoitus ja menee sääntökirjan pilkunrakasteluksi oli kyse sitten sertifikaatista johonkin tai veneen katsastuksesta. Positiivista kokemusta minulla on vhf-tentistä, jossa vastaukset käytiin virkailijan kanssa kahden kesken läpi ja virheellisessä vastauksessa hän kertoi, mikä oli oikein ja perusteli sen hyväksyen suorituksen.
-MitaanTietamaton- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esität arvauksen ja ryhdyt sen perusteella tekemään ikään kuin totena johtopäätöksiä.
Paremmin ehdottamasi toimenpide olisi tarpeen sinulle.Kysymysmerkki tarkoittaa kysymystä.
Jos menee kolmatta kertaa insiin ja kertoo reputuksen syyksi sen, ettei osaa arvioida auton mittoja, niin siitä saa sen kuvan, että näin on tapahtunut kaksi kertaa. Kysyin, kun en tiedä ja sinä vastasit jotain, mikä ei ollut vastaus kysymykseen.
Siin yhden kerran reputus tuli siitä, että törmäsi perävaunuun, onneksi ei ollut ihminen. Mistä se toinen tuli? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymysmerkki tarkoittaa kysymystä.
Jos menee kolmatta kertaa insiin ja kertoo reputuksen syyksi sen, ettei osaa arvioida auton mittoja, niin siitä saa sen kuvan, että näin on tapahtunut kaksi kertaa. Kysyin, kun en tiedä ja sinä vastasit jotain, mikä ei ollut vastaus kysymykseen.
Siin yhden kerran reputus tuli siitä, että törmäsi perävaunuun, onneksi ei ollut ihminen. Mistä se toinen tuli?Kukaan muu ei saanut sellaista kuvaa kuin sinä, eikä myöskään alkanut omasta kysymyksestään vetämään johtopäätöksiä.
Joko olet ollut magneettikuvauksessa? Mitä selvisi? (Esitän jatkon kysymykselleni kysymyksenä, vaikka se sisältää myös johtopäätöksen.) Miltä tuntuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ihan varma siitä, että sen, joka reputti kaksi kertaa inssissä, olisi ajanut siihen asti turvallisesti?
Oma kokemukseni isommalla vehkeellä isompia perävaunuja koskevasta inssistä oli sellainen, että siinä katsotiin vain ehdottomat minimit kuten että että pysyy viivojen välissä, pysähtyy minne pitää, ei aja ylinopeutta ja antaa muille tienkäyttäjille riittävän tilan. Jos siitä reputtaa, niin ei todellakaan kuulu liikenteeseen ja jos reputtaa useasti, niin ei olisi pitänyt olla korttia alunperinkään.
Jos venekortti tulee, niin siihen tuskin tulee käsittelykoetta koska sen järjestäminen on kallista ja sen saminen yhteismitalliseksi on hankalaa.
Teoriakoe on helppo järjestää ja sääntöjen tunteminenkin on hyvä alku.
Väylämerkkien tunteminen olisi myös hyvä lisä, mutta niin kauan, kun veneisiin ei vaadita kompassia, ei väylämerkeistä ole aina iloa ja toisaalta ei ole mikään pakko käyttää väyliä."Oma kokemukseni isommalla vehkeellä isompia perävaunuja koskevasta inssistä oli sellainen, että siinä katsotiin vain ehdottomat minimit kuten että että pysyy viivojen välissä, pysähtyy minne pitää, ei aja ylinopeutta ja antaa muille tienkäyttäjille riittävän tilan. Jos siitä reputtaa, niin ei todellakaan kuulu liikenteeseen ja jos reputtaa useasti, niin ei olisi pitänyt olla korttia alunperinkään."
Et sinä eikä kukaan muukaan pysty ajamaan 20 m pitkää puoliperävaunua vetäen siten, että myös risteyksistä käännyttäessä pysyisit oman kaistan viivojen välissä.
Kaikilla teillä se ei onnistu mutkissakaan.
Silti tuollainen on asetuksen 31/2019 voimaantulosta lähtien yleisessä tieliikenteessä sallittu perävaunu, eikä enää mikään erikoiskuljetus.
- Anonyymi
Veneilyn suurin ongelma on minusta penskojen vinguttimet ja niillä päätön rällääminen. Jotkut penskat on jo viiskymppisiä vaan silti sama meno jatkuu. Ei siihen kortit auta.
- Anonyymi
Aina se koulutus ei auta. Norjassahan tutkittiin että ne jotka olivat suorittaneet autolla liukkaan kelin kurssin joutuivat useammin onnettomuuteen. Eli luulivat itsestään liikoja.
- Anonyymi
Vähän saman tapainen juttu kävi Suomessa. Liikenneturvallisuustapahtumaan osallistuvat ajoivat ylinopeutta, vaikka tiesivät sen vaarallisuuden.
Tästä seuraakin ihan luontevasti kysymys siitä, mitä kortilla saavutettaisiin käytännössä?
Haitat on selvät eli kustannukset ja vaivannäkö.
Montako onnettomuutta on johtunut siitä, että veneilijä ei ole tuntenut sääntöjä?
Onko lukuja? - Anonyymi

Onko lukuja?Tuohon voi esittää jatkokysymyksenä olisiko niissä tilanteissakaan kortista ollut apua, jos sääntö olisi kuitenkin päässyt unohtumaan.
Kuinka moni osaa lonkalta kertoa aluksen äänimerkit eri suuntaan koneita käytettäessä tai muistaa miinanraivaajan valokuviot?
Joku varmasti, mutta tuskin kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon voi esittää jatkokysymyksenä olisiko niissä tilanteissakaan kortista ollut apua, jos sääntö olisi kuitenkin päässyt unohtumaan.
Kuinka moni osaa lonkalta kertoa aluksen äänimerkit eri suuntaan koneita käytettäessä tai muistaa miinanraivaajan valokuviot?
Joku varmasti, mutta tuskin kaikki.Miinanraivaajiahan tuolla pyörii vaivoiksi asti, mutta meriteiden säännöthän toki ovat mukana aluksessa.
Aluksen suunnanmuutoksista viestivät äänimerkit pitäisi kyllä muistaa. Niitä on kolme erilaista. Ellei niitä opi, niin tutuksi tullee epäilemättä pian myös viiden sarja. - Anonyymi
Eivät osaa kaikki miinanraivaajan merkkejä ja siksi koko ajokorttiajatus on todellakin mieletön, tarpeeton m.o.t.
- Anonyymi
Tällaisen tuloksen voi saada kun tehdään tilastoja aivot narikassa. JOS tutkimus on tehty riittävän sen jälkeen kun liukkaan kelin kurssit tulivat pakolliseksi, ollaan vahingossa saatettu verrata kokeneita kuskeja ja tuoreita kuskeja.
Ne jotka EIVÄT ole ajaneet liukkaan kelin kurssit ovat selvästi kokeneempia autoilijoita.
- Anonyymi
No päättyipä täällä keskustelu erittäin aiheellisesta ja perustellusta aiheesta kestettyään vain neljä päivää.
Tuon ökyveneen Airistolla 3.8.2019 ruhjoman pienen purjeveneen takia keskustelun pitäisi jatkua entistäkin vilkkaampana.
https://yle.fi/uutiset/3-10908859- Anonyymi
Taidettiin löytää niitä 2002 vuoden keskusteluja nostava hyypiö. Aiot sitten tämänkin artikkelin nostaa 5 vuoden välein ?
- Anonyymi
Mieleen tulee 1970-luvun loppupuoli, jolloin vasta 16-vuotias lapsi sai moottoripyöräajokortin eli oikeuden hypätä vaikkapa 500-kuutioisen Kawasakin selkään ja ei kun paanalle 200 km/t.
Ei tosiaan silloinkaan pelkkä ajokortti estänyt noita lapsia sinkoutumasta tuolla nopeudella pitkin metsiä ja päin muita ajoneuvoja.
Joka tapauksessa lainlaatija oivalsi karmean mokansa silloin nopeasti ja nosti myös mp-ajokortti-iän edes 18 vuoteen. Älyttömimmät hautuumenot alkoivat vähentyä, mutta eivät tietysti ole kokonaan loppuneet vieläkään. Mopokin tappaa kuskinsa esim. kalliota tai rekkaa päin ajettuna, mutta niin toki autokin.
Itse olisin nostanut silloin 1970-luvulla yli 125-kuutioisten pyörien ajokorttirajan 20 vuoteen. Iso superpyörä ei ole edelleenkään teinipoikien lelu. (Viimeinen TEEN-age-vuosi on 19.)- Anonyymi
1970-luvulla yleistyivät japanilaiset silloiset superpyörät. Tuutti ensimmäisenä, Kawan kolmisiipiset 500 ensin, ja 350 plus 750 leskentekijä perässä. Levyjarru edessä ei ollut itsestäänselvyys. Tämän päivän prätkiin rungot olivat kuin kasteluletkusta tehdyt.
Tuolloin alkoi myös valistuksen aikakausi. Mp-kerhoja perustettiin ja tuli ajokorttimuutokset. Silloin virkamies ei vielä tajunnut, että henkilöauton ajotaidolla ei välttämättä osaa ajaa prätkällä.
Joitakin kavereita silloin tuli saatettua jo nuorena. Muutokset asenteissa ja käytöksessä ovat olleet isoja, mutta myös aikaa on kulunut. Eikä ylilyönnit ole kokonaan poistuneet eikä varmaan poistukaan, mutta ajokulttuuri on nykyisin toinen.
Mutta oli se shokkimuutos, että yht'äkkiä piti tentata liikennesääntöjä ja näyttää edes auttava ajopelin hallinta. Ja kypäräkin oli pakko laittaa päähän, vaikka sitä yleisesti muutenkin käytettiin. Vapaushan siinä meni ajofiiliksestä.
Miten ylläoleva liittyy veneilyyn ja säikeen aiheeseen? Niinpä.

-MitaanTietamaton-"Miten ylläoleva liittyy veneilyyn ja säikeen aiheeseen?"
Ja miten se ei liity? Ensinnäkin vakavien onnettomuuksien määrä: 70-luvulla liikenneonnettomuuksissa kuoli tuhannen ihmisen luokkaa vuosittain. Ravistellaan hihasta, että näistä moottoripyöräilijöitä oli n. sata joka vuosi.
Vakavia venetörmäyksiä sattuu n. kerran vuodessa. Nyt on siis kyse pari kertaluokkaa pienemmästä ongelmasta.
Toiseksi, mp-onnettomuuksissa korostui nuorten kuljettajien osaamattomuus. Näitä pahempia venetörmäyksiä taas näyttää sattuvan hyvinkin kokeneille veneilijöille vähintäänkin siinä missä aloittelijoille. Ajokorttikoulutus voisi tehota nimenomaan noviiseihin mutta kun ongelmat on muualla.
Paljonko näitä korkeamman profiilin onnettomuuksia ylipäänsä on, joissa kokemattomuus olisi ollut merkittävässä roolissa? Lähinnä tulee mieleen jonkun staran karille ajo Pihlajasaaren edustalla.
--
Suomalaiset tuntuvat rakastavan byrokratiaa, jos ensimmäisenä ratkaisuna joka ongelmaan ollaan ehdottamassa byrokraattisen holhouksen lisäämistä. Eikö turvallisuutta todellakaan voi parantaa muuten kuin byrokratian keinoin?
- Anonyymi
Liittyy veneilyyn täysin samalla tavalla ja periaatteella:
toisin sanoen mielettömän tehokkaita muskeliveneitä saa ajaa alaikäisenä ilman pienintäkään pätevyyttä merenkulkuun.
Aikoinaan 16-vuotiaalta edellytettiin edes mp-kortti ja alle 125-kuutioisiin pelkkä ns. kevarikortti.
Airistolla toiseen veneeseen takaa törmänneen alustyypin ja kokoluokan kuljettamiseen on lain nojalla vastedes vaadittava vähintään 18 vuoden ikä ja ajokortti, jota edellyttää riittävä koulutus ja "inssiajo". Veneajokortti pitäisi olla jokaisella venekuskilla (ja jettikuskilla), jonka kuljettama tai vastuulla oleva vene (myös jetti) saavuttaa tutkamittauksessa vähintään 20 solmun (37 km/t) huippunopeuden veneen koosta ja konetehosta riippumatta.
Ehdottomasti!!- Anonyymi
Lisäksi perseet pitää tervata.
Eihän sillä turvallisuuden kanssa ole mitään tekemistä, mutta minuakin ahistaa enkä minäkään tiedä mitään veneilystä, toverini. - Anonyymi
Nopeusrajoitukseen sitominen on typerä idea. Kuulostaa niin purjeveneilijän "parempi veneilijä" -asenteelta. Ennemmin se veneen koon pitäisi olla se ratkaiseva tekijä.
Eikö pitäisi alle 20 solmun huippunopeutta kulkevan purjeveneen kuskinkin tietää että risteilijän alle ei saa ajaa purjeillakaan, ja että kun koneella ajetaan, niin velvollisuudet on samat kun moottoriveneelläkin.
- Anonyymi
Ei mopokorttia (AM120) saa pelkällä teoriakokeella, vaan vaaditaan vielä käsittely koe (inssi), mutta ei ajokoetta liikenteessä. Sen sijaa traktori eli T-kortti myönnetään pelkän teoriakokeen suorituksella. Traficom¨lla ja Ajovarmalla on valmis sapluuna myös vastaavanlaisen V-kortin suorittamiseksi aika nopeaan.
Merenkulkuoppi 1 (saaristonavigointi) perustaksi, niin merenkulunturvalaitteet ja vesiliikenne säännökset teoriaosuudessa tulee tentattavaksi navigointiasioiden lisäksi. Ennen vesilleryntäystä ne joka tapauksessa pitäisi osata - nyt asiasta myönnettäisiin osaaville setifikaatti :)- Anonyymi
Mitä se auttaa?
Montako veneonnettomuutta johtuu siitä ettei tunneta sääntöjä?
Minua ei kortti haittaa, mutta en halauaisi maksaa siitä, että jollekulle tulee rauhallinen mieli. Sen saa jokainen hankkia oman terapeuttinsa avulla. - Anonyymi
Arveletko että onnettomuuksia ei tulisi enemmän, jos kukaan ei tunne sääntöjä?
Oli liikennemuoto mikä hyvä hyvänsä, ajokortti eli osoitettu tiedollinen ja taidollinen osaaminen, nostaa osaamisen "keskiarvoa" ja vähentää onnettomuuksia.
Niin yksinkertaista se on.
Vanha Ohlson, keskustelun aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arveletko että onnettomuuksia ei tulisi enemmän, jos kukaan ei tunne sääntöjä?
Oli liikennemuoto mikä hyvä hyvänsä, ajokortti eli osoitettu tiedollinen ja taidollinen osaaminen, nostaa osaamisen "keskiarvoa" ja vähentää onnettomuuksia.
Niin yksinkertaista se on.
Vanha Ohlson, keskustelun aloittaja"Oli liikennemuoto mikä hyvä hyvänsä, ajokortti eli osoitettu tiedollinen ja taidollinen osaaminen, nostaa osaamisen "keskiarvoa" ja vähentää onnettomuuksia."
Montako veneliikenteeseen liittyvää kuolemaa tai hukkumista arvioisit venekortin estävän? Anna nyt joku prosentti.
Veneilyyn liittyvissä onnettomuuksissa hukkuu vuosittain luokkaa 50-70 henkilöä. Suurin osa pienellä soutuveneellä jossa on pieni moottori. Hukkuneella ei ole pelastusliivejä. Jos Suomen veneilyturvallisuutta halutaan parnataa radikaalisti, pitäisi näihin harakiri-veneisiin määrät pelastusliivien käyttöpakko. Venekortti ei estäsisi yhtään tälläsitä turhaa hukkumista. - Anonyymi
"Annapa joku prosentti". Tuollaiset kommentit ovat kylmääviä, ihmisistä tässä puhutaan.! Minulle riittää että yksikin ihminen säästyy.
En ole ehdottanut soutuveneen käyttäjille ajokorttia vaan niille, jotka kuljettavat niin nopeaa/isoa venettä että sillä saa kuolonkolarin aikaan. Soutuveneellä on onneksi vaikeaa vahingoittaa muita.
Hukkumisonnettomuuksia vähentävät todellakin ne liivit, se on selvä. Liivipakko säästäisi varmasti monta henkeä. Sen vain aika näyttää. Mutta 10 henkeä 50:stä on jo 20%... riittäisikö se ? Ei tietenkään, tavoite pitää olla nolla hukkunutta!
Kuolonkolareissa on kuollut muutamia henkilöitä vuosittain.,tänä vuonna toivottavasti vain kaksi. Jos haluat laskea prosentteja , niin jos ensi vuonna päästään nollaan se on 100%.

Vanha Ohlson"En ole ehdottanut soutuveneen käyttäjille ajokorttia vaan niille, jotka kuljettavat niin nopeaa/isoa venettä että sillä saa kuolonkolarin aikaan. "
No montako tälläistä onnettomuutta estetään vuositasolla? Montako kuolemaan johtuvaa onnettomuutta tulee vuositasolla ja montako niistä (alle yhdestä) ehdotuksesi vähentää eli kyse on siitä, ettei sääntöjen tiedetä???
Koita nyt herätä todellisuuteen vanha pahvi. - Anonyymi
Ikävää, että joudut turvautumaan henkilökohtaiseen solvaukseen.
Ei se kuitenkaan estä paremman tietämisen ja osaamisen hyvää vaikutusta onnettomuuslukuihin.
Vanha Ohlson
- Anonyymi
Eipä tuo Airiston päälleajo ainakaan kovin suurenmoisesta sääntöjen tuntemuksesta ollut osoitus - vielä vähemmän niiden noudattamisesta.
En haluaisi maksaa hengelläni siitä, että jollekin tulee rauhallinen mieli ilmeisesti vain vauhtihulluudesta niin maalla kuin merellä. Sellaisen rauhoittumiskeinon saa jokainen poistaa oman terapeuttinsa avulla.
Kyllähän minä osaan ajaa 40 solmua, mutta kun ne muut.....- Anonyymi
"Eipä tuo Airiston päälleajo ainakaan kovin suurenmoisesta sääntöjen tuntemuksesta ollut osoitus - vielä vähemmän niiden noudattamisesta"
Maailman historian typerin kommentti!
Vai joko sinä olet tutkinut koko onnettomuustapahtuman ja tiedät siitä kaiken. Tiedät, että onnettomuus johtui siitä, ettei veneen kuljettaja tuntenut sääntöjä ja siksi ajoi tietoisesti moottoripurren päälle.
Msitä teitä ääliöitä oikein sikiää? - Anonyymi
Esimerkki Saimaalta viime viikolta;
Ajettiin väylän oikeaa puolta kahden venekunnan voimin, vauhtia 22-23 solmua.
Välimatkaa 200-300m. Vastaan tulee matkavene varmaan jotain 6-7 s. Pitäpä tuo tekee meistä esimmäisen kohdattua, kääntää keulan vasemmalle 90ast ottaakseen vastaantulija aallot keulalla. Meillä tähystys kunnossa, mutta kylmäsi kuitenki tuollainen väylän keskilinja ylitys, että ei 10-50m etäisyydellä poikittain olevan vastaantulijan kohtaa huvittanut kurssia muuttamatta.
Onneksi oli aikaa tehdä vilkaisu plotteriin, että vettä riitti reilusti väylän ulkopuolella ja kaarto oikealle jättäen tilaa/sivuetäisyyttä 200m kohtaamiseen.
Ehkä hidaskulkuisissakaan ei aina ajatella sitä vastapuolta tällaisissa kurssimuutoksissa kun myös sekin haluaa välttää yhteentörmäyksen - vaan milläs kaukoluet toisen ajatuksia. Ihan sama kumpi tulee vasemmalta tai oikealta. Pitäisi vesilläkin muistaa tieliikenteen sääntöjen "idea", ennelta-arvattuvuus..
Airiston tapauksessa en usko, että ei olisi osapuoli nähty, mutta toisten toimet ehken mennyt ristiin eikä ymmärretty toista ja sen nopeutta.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkki Saimaalta viime viikolta;
Ajettiin väylän oikeaa puolta kahden venekunnan voimin, vauhtia 22-23 solmua.
Välimatkaa 200-300m. Vastaan tulee matkavene varmaan jotain 6-7 s. Pitäpä tuo tekee meistä esimmäisen kohdattua, kääntää keulan vasemmalle 90ast ottaakseen vastaantulija aallot keulalla. Meillä tähystys kunnossa, mutta kylmäsi kuitenki tuollainen väylän keskilinja ylitys, että ei 10-50m etäisyydellä poikittain olevan vastaantulijan kohtaa huvittanut kurssia muuttamatta.
Onneksi oli aikaa tehdä vilkaisu plotteriin, että vettä riitti reilusti väylän ulkopuolella ja kaarto oikealle jättäen tilaa/sivuetäisyyttä 200m kohtaamiseen.
Ehkä hidaskulkuisissakaan ei aina ajatella sitä vastapuolta tällaisissa kurssimuutoksissa kun myös sekin haluaa välttää yhteentörmäyksen - vaan milläs kaukoluet toisen ajatuksia. Ihan sama kumpi tulee vasemmalta tai oikealta. Pitäisi vesilläkin muistaa tieliikenteen sääntöjen "idea", ennelta-arvattuvuus..
Airiston tapauksessa en usko, että ei olisi osapuoli nähty, mutta toisten toimet ehken mennyt ristiin eikä ymmärretty toista ja sen nopeutta..Ei tullut mieleen kiertää alunperin kauempaa?
Aikaa olisi varmasti ollut myös hidastaa, jos oli aikaa katsoa plotteria ja kaartaa.
Turvaetäisyyttä pitää jättää niin paljon, ettei toisen yllättäväkään toiminta aiheuta vaaratilannetta. Lue vaikkapa Suomenlinnan lautan ja purjeveneen törmäyksen tutkimusraportti.
Kannattaa myös miettiä mitä tekemänne aallot aiheuttavat muille veneilijöille.
Tuskin se matkavene tuli ensimmäisen veneen ajolinjalle saakka, vaan otti peräaallot keulalla ja käänsi takaisin alkuperäiseen suuntaan. - Anonyymi
Ettäkö pitäisi hidastaa joka vastaantulijan kohdalla, peräaalto ainakin olisi isontunut.. eikä 10m/s tuuless ihan allotonta muutenkaan ole.
Pointti olikin miten vastapuoli ajattelee toisen toimivan kun yllättävää tekee vaikka hänen kääntäminen vaaraksi ollut kun mulla oli varaa väistää. Yhtälailla häntä olisi voinut jännittää aikansa, jos olisin kurssin pitänyt kohti, ja olisin lopussa väistänyt peränpuolelta.
Hän ei tehnyt mitään törmäysuhan pienentämiseksi, ei olisikaan ehkä kerennyt. Ehkä arvioi toisten nopeuden väärin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettäkö pitäisi hidastaa joka vastaantulijan kohdalla, peräaalto ainakin olisi isontunut.. eikä 10m/s tuuless ihan allotonta muutenkaan ole.
Pointti olikin miten vastapuoli ajattelee toisen toimivan kun yllättävää tekee vaikka hänen kääntäminen vaaraksi ollut kun mulla oli varaa väistää. Yhtälailla häntä olisi voinut jännittää aikansa, jos olisin kurssin pitänyt kohti, ja olisin lopussa väistänyt peränpuolelta.
Hän ei tehnyt mitään törmäysuhan pienentämiseksi, ei olisikaan ehkä kerennyt. Ehkä arvioi toisten nopeuden väärin.Siksi juuri ei voi ajaa kovaa läheltä veneellä, joka ei ole niin ketterä, että voi reagoida kutakuinkin mihin tahansa mitä se toinen tekee.
Mikään vene ei tee suuria peräaaltoja uppoumavauhdilla.
Jos on niin ahdas paikka, että kuvaamasi oli ongelma, ei ajeta plaanissa, ainakaan vähänkään isommalla veneellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi juuri ei voi ajaa kovaa läheltä veneellä, joka ei ole niin ketterä, että voi reagoida kutakuinkin mihin tahansa mitä se toinen tekee.
Mikään vene ei tee suuria peräaaltoja uppoumavauhdilla.
Jos on niin ahdas paikka, että kuvaamasi oli ongelma, ei ajeta plaanissa, ainakaan vähänkään isommalla veneellä.Jos paikka kiinnostaa, niin punaisen lateraalin kohdalla https://boating.page.link/wZ6n8RTwY2D8TpG7A
Meidän kulkusuunta koilliseen. Ja tosiaan kun 10m alus kulussaan kääntyy 90, kymmeniä mertejä se vaatii, ja tulkintani mukaan ylitti keskilinja kulkien ennen jo lähellä sitä (en tiedä miksi)..
Varmuuden vuoksi korjasin kurssini ulos väylältä, en voinut tietää hänen jatkotekemisiään. Sivuutukseni aikana se ei kurssiian korjannut väylän suuntaiseksi
Usein olen ihmetellytkin mikisi sitä väylän oikeaa puolta ei käytetä keskilinjan sijaan, saati miksi ajetaan vasenta moottorilla kun muutakin liikennettä on. - Anonyymi
Meinaat että ilman kortteja ei kukaan voi mitenkään ymmärtää ettei toisten päälle pidä ajaa? Joten ilman muuta tarvitaan kortti ja poliisin pitämät tutkintotilaisuudet vesillä! Nyt keulii korttimiehillä tosi pahasti. 20v Suomenlahdella veneiltyä poliisi on pysäyttänyt tasan 2 kertaa, molemmat Meripäivien aikaan ja puhalluttanut ja tsekannut sammuttimen. Olisi siinä kelvannut samalla tehdä tentti lisäksi, olisi pollariveneen 3 hlön miehistönkin työaika kulunut tarpeelliseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkki Saimaalta viime viikolta;
Ajettiin väylän oikeaa puolta kahden venekunnan voimin, vauhtia 22-23 solmua.
Välimatkaa 200-300m. Vastaan tulee matkavene varmaan jotain 6-7 s. Pitäpä tuo tekee meistä esimmäisen kohdattua, kääntää keulan vasemmalle 90ast ottaakseen vastaantulija aallot keulalla. Meillä tähystys kunnossa, mutta kylmäsi kuitenki tuollainen väylän keskilinja ylitys, että ei 10-50m etäisyydellä poikittain olevan vastaantulijan kohtaa huvittanut kurssia muuttamatta.
Onneksi oli aikaa tehdä vilkaisu plotteriin, että vettä riitti reilusti väylän ulkopuolella ja kaarto oikealle jättäen tilaa/sivuetäisyyttä 200m kohtaamiseen.
Ehkä hidaskulkuisissakaan ei aina ajatella sitä vastapuolta tällaisissa kurssimuutoksissa kun myös sekin haluaa välttää yhteentörmäyksen - vaan milläs kaukoluet toisen ajatuksia. Ihan sama kumpi tulee vasemmalta tai oikealta. Pitäisi vesilläkin muistaa tieliikenteen sääntöjen "idea", ennelta-arvattuvuus..
Airiston tapauksessa en usko, että ei olisi osapuoli nähty, mutta toisten toimet ehken mennyt ristiin eikä ymmärretty toista ja sen nopeutta..Hyvään merimiestapaan kuuluu ennakointi ja ymmärrys siitä miten muut yleensä toimivat. Ei pitäisi yllättää, että vene kääntää keulansa vasten räkäplaanissa ajavan veneen peräaaltoja ja jatkaa sen jälkeen entisellä kurssilla. Sinun taas pitäisi nopealla veneellä muita kohdatessasi kiertää ne riittävän kaukaa ja tehdä väistöliikkeesi ajoissa ja empimättä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos paikka kiinnostaa, niin punaisen lateraalin kohdalla https://boating.page.link/wZ6n8RTwY2D8TpG7A
Meidän kulkusuunta koilliseen. Ja tosiaan kun 10m alus kulussaan kääntyy 90, kymmeniä mertejä se vaatii, ja tulkintani mukaan ylitti keskilinja kulkien ennen jo lähellä sitä (en tiedä miksi)..
Varmuuden vuoksi korjasin kurssini ulos väylältä, en voinut tietää hänen jatkotekemisiään. Sivuutukseni aikana se ei kurssiian korjannut väylän suuntaiseksi
Usein olen ihmetellytkin mikisi sitä väylän oikeaa puolta ei käytetä keskilinjan sijaan, saati miksi ajetaan vasenta moottorilla kun muutakin liikennettä on."Sivuutukseni aikana se ei kurssiian korjannut väylän suuntaiseksi"
Aivan, eli oletuksesi siitä että vastaantulija kääntyi paapuuriin ottaakseen aaltoja oli pelkkä oletus, ja todenäköisesti siis väärä sellainen.
Todennäköisempi vaihtoehto lienee että vastaantulija oli ryhmittynyt keskiviivan vasemmalle puolelle tieliikenteen tapaan vasemmalle kääntymistä varten, ja aliarvioi nopeutesi tai yliarvioi etäisyytesi, jolloin päätyi sinun kannaltasi turhan lähelle ajolinjaasi vesiliikenteen sääntöjen vastaisella menettelyllään.
Kuten linkkaamastasi kartasta voi havaita, alkaa juuri kartan keskellä olevan lateraalimerkin kohdalta risteävä väylä kaakkoon, jonne vastaantulija siis oletettavasti oli kääntymässä ja teki inhmillisen virheen kääntyessään liian aikaisin ja/tai hidastamatta vauhtiaan väistääkseen sääntöjen vaatimalla menettelyllä selvästi sinua. Hyvä että sääntöjen mukaisesti silti ei-väistämisvelvollisena veneenä et pitänyt kiinni olemattomasta "etuajo-oikeudestasi" vaan väistit asianmukaisella tavalla tehokkaasti virheen tehnyttä, koska se oli sinulle mahdollista ja lisäsi turvallisuutta vesilikenteessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvään merimiestapaan kuuluu ennakointi ja ymmärrys siitä miten muut yleensä toimivat. Ei pitäisi yllättää, että vene kääntää keulansa vasten räkäplaanissa ajavan veneen peräaaltoja ja jatkaa sen jälkeen entisellä kurssilla. Sinun taas pitäisi nopealla veneellä muita kohdatessasi kiertää ne riittävän kaukaa ja tehdä väistöliikkeesi ajoissa ja empimättä
"Sinun taas pitäisi nopealla veneellä muita kohdatessasi kiertää ne riittävän kaukaa ja tehdä väistöliikkeesi ajoissa ja empimättä"
Väärin!
Alussa ei kerrotun mukaan mitään yhteentörmäyksen vaaraa edes ollut, vaan sellainen tuli yllättäen eteen vastaantulijan sääntöjen vastaisen toiminnan seurauksena.
Ei-väistämisvelvollisen oikealta tulevan konealuksen (=plaanaavavene) ei pidä tehdä ennakoivia väistöliikkeitä tehden väistämisvelvollisen (=hidas eteen kääntynyt entinen vastaantulija, nyt vasemmalta tulija töppäilijä) vaaditun väistämistoiminnan tyhjäksi. Sellainen menettely lisää riskejä vesiliikenteessä tekemällä siitä mahdottoman ennakoida. Plaanaavan veneen tuli välttää omalla toiminnallaan yhteentörmäys vasta kun on ilmeistä ettei väistämisvelvollinen vasemmalta tuleva hitaampi vene sitä kykene tai aio tehdä asianmukaisella tavalla, kuitenkin riittävän ajoissa jotta yhteentörmäys vältetään. Ja niinhän tässä juurikin meneteltiinkin plaanaavan veneen toimesta asiasta kertoneen mukaan. Ainoa töppääjä oli kerrotun mukaan se vastaantulija, joka järjesti väistämistilanteen käännöksellään, eikä väistämisvelvollisena veneenä väistänyt lainkaan.
Nimimerkki säännöt osaava purjehtija. - Anonyymi

Nimimerkki säännöt osaava purjehtija.Ymmärsin, että kyse oli alunperin keulat vastakkain kohtaamisesta. Molempien tulisi muuttaa suuntaansa reilusti styyrpuuriin, jotta kohtaaminen kävisi päinsä turvallisesti.
Mitä väärää siinä on, että aloittaja olisi tehnyt sen ajoissa ja empimättä, toisin sanoen jättänyt riittävästi marginaalia vastaantulijan tötöilylle?
- Anonyymi
Pieni perämoottori soutuveneessä olisi sallittua viidentoista vuoden iästä alkaen. Sen sijaan sähköperämoottorilla saisi ajaa kymmenen vuoden iästä alkaen.
Ensimmäinen kortti soutuveneelle pienellä perämoottorilla, seuraava suuremmalle veneelle maksimi 20 hevosvoimaa, sitten 50 hevosvoiman veneelle ja lopuksi mille tahansa veneelle. Näiden lisäksi saaristolaivuri- ja rannikkolaivurikurssit.
Tämä takaisi tuhansia uusia tuottavia työpaikkoja, joita hallitus on toivonut. Muutaman kuukauden kurssit olisivat hyvä lisä myös kurssikeskuksille. Pelkästään tuhansien opettajien koulutus työllistäisi.
Lisäksi veneille pakollinen katsastus vuosittain, jos sitä käytetään päivänkin ajan vuodessa, kuten autoissakin. Metriperusteinen tehoon perustuva käyttövero ja pakollinen vakuuttaminen henkilövahinkojen varalle, olisivat myös myönteinen uutinen kenelle tahansa.- Anonyymi
Ja kyllä lasten uimapatjaan ja kellukkeisiinkin tarvittaisiin oma ajokortti, jos näitä käytetääm avovesissä.
Myös suppilautaan ja kanoottiin ehdottomasti oma ajokortti. Vähintään vuoden kurssi ja minimi hinta 3000€. Jos kortitta suppailee, niin vuodeksi linnaan.
Silmänliikekamera tuulilasin yläreunaan. Kun kuski ei ole 10 sekuntiin vilkaissut tuulilasista läpi ja vauhtia on yli 10 solmua, piippaa hälytin, kolmen sekunnin päästä siitä sammuttaa automatiikka moottorin.
- Anonyymi
Laivoissa on se kuolleen miehen kytkin. Kuski joutuu kuittaamaan esim. 10 min välein tai kellot alkavat soimaan. Laittaa sitten veneeseen tuon värkin sellaiseksi, että kuittausväli suhteutetaan nopeuteen. Tietty valtamerten ylityksessä vähän eri kuittausvälit kuin saaristoväylillä.

Mistä olet saannut tuollaisen kuvitelman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä olet saannut tuollaisen kuvitelman.
Komentosillalla olekellessa loin tuon kuvitelman. Asian ajattelua hieman häiritsi se, että jouduin välillä nousemaan tuolista ylös kuittaamaan nappulaa.
- Anonyymi
No johan sai rkp:n ministerikin suunsa auki veneajokorttiasiassa ja kovin haisee taas sylttytehdas eli se kuka näitä ökyveneitä myös omistaa kohtuullisen määrän:
Tietysti svenska talande bättre folket.
Näitä pappa betalar -venekuskeja venekorttivaatimus luonnollisesti koskisi myös, joten totta kai rkp-ministeri sai suunsa auki vastustamaan ajokorttia.
Herregud!! kyllä pappas pikku-bosse osaa ajaa 50 solmua kaikkialla...
Koskisikohan se myös maailman ehkä kielirasistisinta kivikkoa eli Ahvenenmaatakin?? Herregud!!- Anonyymi
Veneajokortti nyt ei vaan ole fiksu ajatus. Kallis ja tarpeeton byrokratiaviritys.
Turhaa ja tyhmää kielikysymyksen varjolla haukkua ministeriä mielipiteestään. - Anonyymi
"Kallis ja tarpeeton byrokratiaviritys" Joopa joo, taas amnutaan puskista. Paljonko yksi ihmishenki "maksaa", ei riitä miljoona euroa lähiomaisten kärsimys.
Kun ajokortti tulee, se suoritetaan näyttökokeena ajotaidon ja navigoinnin osalta ja lisäksi vaaditaan min. saaristolaivurin paperit. Jm useimmilla pitäisi jo ollakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kallis ja tarpeeton byrokratiaviritys" Joopa joo, taas amnutaan puskista. Paljonko yksi ihmishenki "maksaa", ei riitä miljoona euroa lähiomaisten kärsimys.
Kun ajokortti tulee, se suoritetaan näyttökokeena ajotaidon ja navigoinnin osalta ja lisäksi vaaditaan min. saaristolaivurin paperit. Jm useimmilla pitäisi jo ollakin.Aivan turhaa fantasiointa taas. Mitään veneajokorttia ei tarvita, eikä sellaista tule.
Aivan turhaa byrokratian ja kustannusten lisäämistä asiassa, jossa hyöty olisi minimaalinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kallis ja tarpeeton byrokratiaviritys" Joopa joo, taas amnutaan puskista. Paljonko yksi ihmishenki "maksaa", ei riitä miljoona euroa lähiomaisten kärsimys.
Kun ajokortti tulee, se suoritetaan näyttökokeena ajotaidon ja navigoinnin osalta ja lisäksi vaaditaan min. saaristolaivurin paperit. Jm useimmilla pitäisi jo ollakin.Tuo ihmishengen hinta on hiukan kehno heitto.Ihmishenki tuntuu olevan tärkeä yhdessä asiassa, mutta toisessa sillä ei ole mitään merkitystä.
Ihmishengellä on poliittinen arvo, ei yleispätevää arvoa, jonka perusteella asioita muutettaisiin siinä järjestyksessä, mikä pelastaa eniten ihmisiä.
Jos ihmishengellä olisi väliä, niin kaikissa autoissa olisi alko/huumetestilukko ja pyöräilijöitä sakotettaisiin kypärättä ajamisesta.
On tietenkin imartelevaa, jos veneilijän henki on muita tärkeämpi, mutta en usko, että niin oikeasti on. Haluat vain sanoa jotain, harmi, että se on noin typerää.
- Anonyymi
Pitkään käytiin samaa keskustelua autojen suhteen. Katsottiin etttä autoja oli vähän ja jos oli saanut kasaan autorahat, tämä oli jörkevä ja toimintakykyinen yläluokan edustaja - ja tottahan aikuinen mies vastaa omista juomisistaan.
Yllättävää kyllä, mutta varhaisilla kantti kertaa kantti-automobiileilla sattui niiden lukumäärään nähden valtavasti vakavia ja kuolemaanjohtavia onnettomuuksia (ei vähiten sen ajan autojen vaarallisuuden takia).
Autojen yleistyessä risteykseen saattoi sattua kaksikin autoa....ja iberaaleimmatkin ymmärsivät että jonkinlainen yhtenäinen perustietämys siitä, kummalla puolella ajetaan, miten päin väistetään ja missä järjestyksessä mennään olisi hyvä tarkistaa.
Veneliikenne isojen kaupunkien rannoilla alkaa olemaan niin vilkasta että vesillä ollaan samassa tilanteessa.- Anonyymi
"Veneliikenne isojen kaupunkien rannoilla alkaa olemaan niin vilkasta että vesillä ollaan samassa tilanteessa. "
On tässä se ero, ettei vesiliikenteessä ole kapeita teitä joissa autoa ei voi ohjata sivusuunnassa metriä. Vesli- ja maantieliikennettä ei voi mitenkään verrata keskenään. - Anonyymi
Montako ihmishenkeä sinun laskujesi mukaan saadaan säästettyä veneajokortilla?
Entä onnettomuutta estettyä?
Pistä faktat tiskiin perustellen. Jos asiassa on järkeä, niin lähden ajamaan sitä sinun kanssasi. Anonyymi kirjoitti:
Montako ihmishenkeä sinun laskujesi mukaan saadaan säästettyä veneajokortilla?
Entä onnettomuutta estettyä?
Pistä faktat tiskiin perustellen. Jos asiassa on järkeä, niin lähden ajamaan sitä sinun kanssasi.Koulutuksen tarkoitus on siirtää oppilaisiin hyvä veneilykulttuuri ja vastuullisuus. On vaikea esittää faktoja tällaisesta epämääisestä asiasta, mikä voi kuitenkin näkyä tilastoista.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Koulutuksen tarkoitus on siirtää oppilaisiin hyvä veneilykulttuuri ja vastuullisuus. On vaikea esittää faktoja tällaisesta epämääisestä asiasta, mikä voi kuitenkin näkyä tilastoista.
"On vaikea esittää faktoja"
Niinhän se on, kun asiaa pohditaan tunnepohjalta, eikä faktapohjalta.
Mutta tosiasia on, että mitään veneajokorttia ei tarvita, eikä sellaista ole tulossa. Se olisi hyötyihin nähden liian kallis ja byrokraattinen.
Toki jonkin kevyempi ratkaisu voisi tulla kyseeseen, eli vaikka netissä suoritettava pakollinen kurssi vesiliikenteestä. Suoritetusta kurssista saisi "ajokortin". Kortti olisi määräaikainen ja kurssi tulisi suorittaa esim. 5-vuoden välein. Tämä olisi helppo toteuttaa kohtuullisin kustannuksin.
Tällaisella kevyellä nettikurssilla saataisiin kaikki se hyöty, mitä ajokortilla veneilyssä on saatavissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On vaikea esittää faktoja"
Niinhän se on, kun asiaa pohditaan tunnepohjalta, eikä faktapohjalta.
Mutta tosiasia on, että mitään veneajokorttia ei tarvita, eikä sellaista ole tulossa. Se olisi hyötyihin nähden liian kallis ja byrokraattinen.
Toki jonkin kevyempi ratkaisu voisi tulla kyseeseen, eli vaikka netissä suoritettava pakollinen kurssi vesiliikenteestä. Suoritetusta kurssista saisi "ajokortin". Kortti olisi määräaikainen ja kurssi tulisi suorittaa esim. 5-vuoden välein. Tämä olisi helppo toteuttaa kohtuullisin kustannuksin.
Tällaisella kevyellä nettikurssilla saataisiin kaikki se hyöty, mitä ajokortilla veneilyssä on saatavissa.Mihin ongelmaan se kurssi olisi ratkaisu?
Meillä ammattiautoilijoilla on pakollinen koulutus ammattikortin ylläpitämiseksi viiden vuoden välein tai sisällä pitää käydä viisi päivää kurssia. Sen voi suorittaa käymällä viisi kertaa peräkkäin taloudellisen ajon päivän koska se on ainoa pakollinen. Ei ihan heti aukea, miksi on tehty järjestelmä, joka on melko kallis, vaatii aikaa, mutta koulutuksen hyöty ei kiinnosta ketään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ongelmaan se kurssi olisi ratkaisu?
Meillä ammattiautoilijoilla on pakollinen koulutus ammattikortin ylläpitämiseksi viiden vuoden välein tai sisällä pitää käydä viisi päivää kurssia. Sen voi suorittaa käymällä viisi kertaa peräkkäin taloudellisen ajon päivän koska se on ainoa pakollinen. Ei ihan heti aukea, miksi on tehty järjestelmä, joka on melko kallis, vaatii aikaa, mutta koulutuksen hyöty ei kiinnosta ketään.Ammattitieliikenteessä on tietenkin riskit monta kertaa suuremmat, kuin harratusveneilyssä. Tuossa on varmasti ollut hyvä tarkoitus lainsäätäjällä, mutta toteutus on raskas ja kallis järjestelmä, jonka hyödyt on kyseenalaiset.
Mutta tämä on juuri se syy miksi en kannata veneajokorttia siinä mittakaavassa, kuin mitä ajokortti tieliikenteessä.
Muutavan vuoden välein suoritettava nettikurssi, jossa kerrotaan tarpeelliset asiat turvallisuudesta, säännöistä ym. vesiliikenteeseen oleellisesti liittyvästä. Rasti ruutuun koe ja suoritetusta kokeesta saa "veneajokortin". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ongelmaan se kurssi olisi ratkaisu?
Meillä ammattiautoilijoilla on pakollinen koulutus ammattikortin ylläpitämiseksi viiden vuoden välein tai sisällä pitää käydä viisi päivää kurssia. Sen voi suorittaa käymällä viisi kertaa peräkkäin taloudellisen ajon päivän koska se on ainoa pakollinen. Ei ihan heti aukea, miksi on tehty järjestelmä, joka on melko kallis, vaatii aikaa, mutta koulutuksen hyöty ei kiinnosta ketään.Ja kysyit, että mihin se olisi ratkaisu.
No ainakin siihen, että jokaisella tällaisen veneilyn nettikurssin suorittaneella olisi perustiedot läpikäytynä vesiliikenteestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kysyit, että mihin se olisi ratkaisu.
No ainakin siihen, että jokaisella tällaisen veneilyn nettikurssin suorittaneella olisi perustiedot läpikäytynä vesiliikenteestä.Mitä sellaista perustietoa puuttuu, jota kurssilla voi opettaa ja jolla olisi merkitystä ja mitä merkitystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sellaista perustietoa puuttuu, jota kurssilla voi opettaa ja jolla olisi merkitystä ja mitä merkitystä?
No tuskin pitkään veneilyä harrastaneelle paljonkaan, mutta aloitteleville venelijöille se olisi varmasti hyödyllinen.
Puhumattakaan sitten satunnaisista veneilijöistä esim. kauniiksi kesäpäiväksi vesiskootterin vuokrannelle ensikertalaiselle. Näillä on usein asiat aika pahasti hakusessa ja perustiedot olisi todella tarpeen.
Eikä se kertaus ole koskaan pahaksi. Kun kurssi olisi kevyt about puolituntia kestävä nettikurssi ja muutaman kympin hintainen, niin se tuskin olisi kenellekkään liian iso kynnys suorittaa.
Kaikkia ongelmia se ei tietenkään ratkaise, mutta se olisi helpoin tie kohti turvallisempaa veneilyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuskin pitkään veneilyä harrastaneelle paljonkaan, mutta aloitteleville venelijöille se olisi varmasti hyödyllinen.
Puhumattakaan sitten satunnaisista veneilijöistä esim. kauniiksi kesäpäiväksi vesiskootterin vuokrannelle ensikertalaiselle. Näillä on usein asiat aika pahasti hakusessa ja perustiedot olisi todella tarpeen.
Eikä se kertaus ole koskaan pahaksi. Kun kurssi olisi kevyt about puolituntia kestävä nettikurssi ja muutaman kympin hintainen, niin se tuskin olisi kenellekkään liian iso kynnys suorittaa.
Kaikkia ongelmia se ei tietenkään ratkaise, mutta se olisi helpoin tie kohti turvallisempaa veneilyä.Ei ole pahaksi, mutta onhan tuo aika kevyt perustelu.
Oletko todella sitä mieltä, että pitää polkea käyntiin iso ja kallis organisaatio vain siksi ettei siitä ole haittaa?
Kyse ei ole vain siitä, mitä sinä ei-veneilijänä pidät oikeudenmukaisena. Kyse on siitä, että meillä veneilijöillä on oikeus saada rahallemme ja ajallemme vastinetta. Vastineeksi ei riitä se, ettei siitä ole merkittävää haittaa.
Jos ainoa hyöty on jää siihen, että sinulla on hyvä mieli, niin on halvempaa, että menet terapiaan pohtimaan ongelmiasi. Ne eivät nimittäin ratkea sillä, että muut suorittavat kortteja. - Anonyymi
Eri liikennemuotojen vertailu on hieman ontuvaa. Vesiliikenteessä on toki tilaa enemmän sivusuunnassa kuin tieliikenteen kaistoilla. Ilmailussa on mukana vielä kolmas ulottuvuus, jossa voi lentää toisen yli tai ali. Juna, metro- tai spårakuskilla ei ole kuin rajoitettu mahdollisuus siirtyä sivusuunnassa.
Jotkut liikennemuodot ovat vaan niin yksinkertaisia, että niihin ei tarvitse osoittaa ko. alueen tuntemusta. Kuten esim. polkupyöräily tai kävely tieliikenteessä puhumattakaan riippuliidosta ilmailusta.
-MitaanTietamaton- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole pahaksi, mutta onhan tuo aika kevyt perustelu.
Oletko todella sitä mieltä, että pitää polkea käyntiin iso ja kallis organisaatio vain siksi ettei siitä ole haittaa?
Kyse ei ole vain siitä, mitä sinä ei-veneilijänä pidät oikeudenmukaisena. Kyse on siitä, että meillä veneilijöillä on oikeus saada rahallemme ja ajallemme vastinetta. Vastineeksi ei riitä se, ettei siitä ole merkittävää haittaa.
Jos ainoa hyöty on jää siihen, että sinulla on hyvä mieli, niin on halvempaa, että menet terapiaan pohtimaan ongelmiasi. Ne eivät nimittäin ratkea sillä, että muut suorittavat kortteja.Niin tässä nettikurssissa olikin nimenomaan ideana se, että sitä varten ei tarvitse perustaa raskaita organisaatioita.
Hyvin kevyt, nopea ja edullinen tietopaketti veneilijöille, jonka voi suorittaa kotikoneella tai vaikka mobiililaitteella.
Kaiketi olemme yhtämieltä siitä, että vesillä liikkumisen turvallisuudessa on parantamisen varaa ja tämä on askel kohti turvallisempaa vesillä liikkumista. Anonyymi kirjoitti:
Mitä sellaista perustietoa puuttuu, jota kurssilla voi opettaa ja jolla olisi merkitystä ja mitä merkitystä?
Tässä tulee sellainen harha, että asiat on itsestäänselviä, koska tänne kirjoittelee vain melko osaavia veneilijöitä. Aika monella aloittelijalla on esimerkiksi merimerkit ja kartat tuntemattomia. Silloin tällöin tästä yllättyy. Naapurilla on laiturissa 7-metrinen daycruiser 150hv koneella. Juttelin hänen kanssaan toissapäivänä ja ehdotin esim. reissua Brännskäriin mielenkiintoisena kohteena. Hän sanoi, ettei uskalla lähteä, kun ei ole juurikaan veneilykokemusta. Hän selvästi hyötyisi jostain kurssista.

"Hän sanoi, ettei uskalla lähteä, kun ei ole juurikaan veneilykokemusta. Hän selvästi hyötyisi jostain kurssista. "
Miten joku nettikurssi tuo kokemusta veneilystä??????
Kokemusta saa vain veneilemällä. Ihan oiekassa elämässä. Ei netissä surfaamalla tai kurssimateriaalia lukemalla ja tenttaamalla. Anonyymi kirjoitti:
"Hän sanoi, ettei uskalla lähteä, kun ei ole juurikaan veneilykokemusta. Hän selvästi hyötyisi jostain kurssista. "
Miten joku nettikurssi tuo kokemusta veneilystä??????
Kokemusta saa vain veneilemällä. Ihan oiekassa elämässä. Ei netissä surfaamalla tai kurssimateriaalia lukemalla ja tenttaamalla.Tuohan se varmuutta, kun osaa lukea karttaa, tietää, mitä eri merkit tarkoittavat, kuka väistää ketä jne. Samalla kurssilla voi sitten matalalla kynnyksellä ehdottaa käytännön opetusta henkilölle, joka kokee nimenomaan veneen käsittelyn vaikeaksi.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Tuohan se varmuutta, kun osaa lukea karttaa, tietää, mitä eri merkit tarkoittavat, kuka väistää ketä jne. Samalla kurssilla voi sitten matalalla kynnyksellä ehdottaa käytännön opetusta henkilölle, joka kokee nimenomaan veneen käsittelyn vaikeaksi.
Näin on.
Aika erikoista muuten, että Suomessa voi kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt kuljettaa 24 metristä ja 500kW tehoista alusta ilman mitään koulutusta. Huvittavinta on että, tämä on laillista promillen humalassa.
Tuo veneilyn promilleraja on todellinen merkillinen. Mikä kumma siinä on, että kännissä veneyly hyväksytään laissa ja tätä etuoikeutta eräät hampaat irvessä puolustavat? Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Aika erikoista muuten, että Suomessa voi kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt kuljettaa 24 metristä ja 500kW tehoista alusta ilman mitään koulutusta. Huvittavinta on että, tämä on laillista promillen humalassa.
Tuo veneilyn promilleraja on todellinen merkillinen. Mikä kumma siinä on, että kännissä veneyly hyväksytään laissa ja tätä etuoikeutta eräät hampaat irvessä puolustavat?Niin kauan se on hauskaa, kun ei osu vahinkoja omalle kohdalle. Kerran jouduin todistamaan humalaisten toilailua veneellä. Homma päättyi yhden tyypin hukkumiseen ja maksoi varmaan kymmeniä tuhansia euroja yhteiskunnalle, kun kaksi helikopteriakin pörräsi paikalla pari tuntia, lisäksi muita yksiköitä ja ambulansseja. No, niillä oli varmaan yli yksi promille alkoholia tai sitten ei.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Tuohan se varmuutta, kun osaa lukea karttaa, tietää, mitä eri merkit tarkoittavat, kuka väistää ketä jne. Samalla kurssilla voi sitten matalalla kynnyksellä ehdottaa käytännön opetusta henkilölle, joka kokee nimenomaan veneen käsittelyn vaikeaksi.
No mikä estää häntä omatoimisesti menemästä kursseille, jos siitä kerran on hyötyä? Ei kai siihen pakkoa tarvita? Pakko on aina huono motivaattori.
Miksi kokeneita ja asiansa osaavia pitää sen takia jollakin turhalla ylimääräisellä kortilla vaivata? Anonyymi kirjoitti:
No mikä estää häntä omatoimisesti menemästä kursseille, jos siitä kerran on hyötyä? Ei kai siihen pakkoa tarvita? Pakko on aina huono motivaattori.
Miksi kokeneita ja asiansa osaavia pitää sen takia jollakin turhalla ylimääräisellä kortilla vaivata?Veneilyssä ei ole sellaista koulutusputkea, johon luontevasti solahdetaan. Ehkä pitäisi olla. Turussa ja Helsingissä on jotakn koulutusta, muualla ei varmaan ole niinkään paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tässä nettikurssissa olikin nimenomaan ideana se, että sitä varten ei tarvitse perustaa raskaita organisaatioita.
Hyvin kevyt, nopea ja edullinen tietopaketti veneilijöille, jonka voi suorittaa kotikoneella tai vaikka mobiililaitteella.
Kaiketi olemme yhtämieltä siitä, että vesillä liikkumisen turvallisuudessa on parantamisen varaa ja tämä on askel kohti turvallisempaa vesillä liikkumista.Emme tietenkään ole yhtä mieltä siitä että veneen ajokortti parantaisi turvallisuutta vesillä. Sehän ei sitä tekisi koska aiemmin tapahtuneiden onnettumuuksien tutkimusraporttien mukaan osapuolilla ei ole ollut puutteita veneilyn sääntöjen tuntemuksessa. Ei ole mitään syytä uskoa että raportit olisivat väärässä.
Vikaa on asenteissa ja sääntöjen soveltamisessa käytäntöön, ei sääntöjen tuntemuksessa. Onpa vikaa hioeman säännöissäkin, nehän on ajateltu vain kahden osapuolen tilanteisiin ja avomerelle, ei saaristoon ja usemman veneen tilanteisiin jossa sama vene on samaan aikaan sekä väistämisvelvolinen että ei-väistämisvelvollinen. Ja siten sääntöjen mukaan velvoitettu sekä pitämään suuntansa ja nopeutensa, että myös velvollinen väistämään samanaikaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Aika erikoista muuten, että Suomessa voi kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt kuljettaa 24 metristä ja 500kW tehoista alusta ilman mitään koulutusta. Huvittavinta on että, tämä on laillista promillen humalassa.
Tuo veneilyn promilleraja on todellinen merkillinen. Mikä kumma siinä on, että kännissä veneyly hyväksytään laissa ja tätä etuoikeutta eräät hampaat irvessä puolustavat?"Suomessa voi kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt kuljettaa 24 metristä ja 500kW tehoista alusta ilman mitään koulutusta. Huvittavinta on että, tämä on laillista promillen humalassa."
Ei laillisesti voi, ellei ole siihen kykyä ja taitoa. Ja harvallapa 1 promillen kännissä enää on. Ruorijuoppouteen voi siis Suomessa syyllistyä vaikkei promilleja olisikaan edes sitä yhtä, jos kyky veneen kuljettamiseen on humalatilan seurauksena mennyt.
- Anonyymi
Minun puolestani saa tulla jonkinlainen ajokortti. Tuskin se kuitenkaan ylittää kv. huviveneenkuljettajan lupakirjaan vaadittavia sisältöjä ja se pahvi on jo taskussa. Samoin myös SRC- lupakirja.
- Anonyymi
Minulla on myös KVH kirja ja sitten vielä yksi ammattikirja taskussa. Samoin SRC. Vastustan kuitenkin tätä veneilykorttia. Se on turhan byrokraattinen ja maksaa turhaan koska sillä ei saavuteta tavoiteltua etua.
Jos kortti ratkaisis ongelman, kannattaisin sitä varauksetta.
Jos kortti tulee, luullaan taas että asia on kunnossa ja muita toimenpiteitä (mm. valsitus) ei tarvita. Ajatellaan, että kortti ratkaisee ongelmat. Ei se niitä ratkaise.
Kortin jälkeenkin meillä kuolee ja hukkuu sama määrä ihimisä kuin nyt. - Anonyymi
Mihin ongelmaan se ajokortti olisi ratkaisu?
Hyvät herrat
Eihän autonajokorttikaan estä kolareiden syntymistä.- Anonyymi
Veneajokorttia suosittelen purjehtijoille, on nimittäin melkoista törttöilyä taas Puotilan laiturissa. En julkaise kuitenkaan linkkiä Youtubeen videoon, jotta jonkun perheen perheriita ei ota kierroksia.
- Anonyymi
Miten veneajokortti estäisi törttöilyn laiturissa?
Niin, sano se. Minullakin on huviveneenkuljettajan lupakirja mutta yhtäkään vaaratilannetta ei ole sattunut vaikka 31 veneilyvuosi on menossa. Tosin olen erittäin varovainen, en ohita läheltä, ja jos näyttää pahalta pysäytän veneen.
- Anonyymi
lihamylly1 kirjoitti:

Onhan se niin, että yhdelläkin säännöllä pärjää pitkälle: ei saa törmätä.
Sekin on luonnollinen myötäsyntyinen sääntö, josta itsesuojeluvaisto terveillä ihmisillä pitää huolen.
Kun muistelen kaikki niitä onnettomuuksia, mistä olen kuullut tai lukenut, niin yhdessäkään ei kukaan sanonut ettei olisi törmännyt, jos olisi tiennyt sen olevan kiellettyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten veneajokortti estäisi törttöilyn laiturissa?
No kyllähän se estää törttöilyt.
Malli 1 tässä säikeessä, niin laitoreilla tapahtuvat törttöilyt loppuu:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15839717/paras-ja-sopivin-malli-veneajokorttiin-
- Anonyymi
Ajokortin äänekkäimpien vastustajien,siis tällä palstalla ....perustelu näyttää olevan se että etukäteen ei kukaan osaa sanoa, paljonko onnettomuudet vähenevät.
Mainiota populismia.
Miksi kukaan ei enää(?) vastusta nopeusrajoituksia, aseenkantolupaa, autonajokorttipakkoa, yleistä oppivelvollisuutta.....nehän vasta epämääräisiin lupauksiin perustuvat!
Järjestäytyneen yhteiskunnan toiminnot ovat laajoja. Se on otollinen kenttä aina niin hedelmälliselle vastustamiselle.
PS. Huomenna tv1 aamulla pohtii muskeliveneiden ajamista- Anonyymi
Minun mielestäni mahdollisen ajokortin perusteeksi ei riitä se, että katsotaan seuraako siitä mitään hyvää.
Opetusta ja/tai tutkintoa varten pitää tehdä lista tavoitteista ja sisällöstä, joka vastaa tavoitteisiin. Niin pitkään, kun kukaan ei pysty sanomaan, mikä on tavoite ja miten siihen päästään, ajatuksessa ei ole mieltä.
Mutta kun kerran olet ajokortin kannattaja, niin kerro sinä miksi. Minä lupaan ajaa asiaa sinun kanssasi, jos osaat sen perustella. - Anonyymi
Siksi koska törmäämiseen syyllistymisen välttäminen vesillä ei vaadi kuin oikeanlaista asennetta ja hyviä tapoja.
Tieliikenteessä on paljon ahtaampaa ja on pakko kulkea liikennevirran mukana eikä ole mahdollista antaa itselleen aikaa ja tilaa. - Anonyymi
Kai siitä kortista jotain hyötyä pitäisi saada, kun haittoina on ainakin rahan ja ajan kuluminen.
Joku toope perusteli aikaisemmin korttia sillä ettei siitä ole haittaa (paitsi ne edellä mainitut rahaan ja aikaan liittyvät). - Anonyymi
Jos esittää jotain lainsäädännöllisiä rajoituksia ihmisten elämään pitää
- kertoa mihin ongelmaan rajoituksella pyritään vaikuttamaan
- kertoa vaikutusarvio
Ihan normaalia lainvalmistelua tämä.
Joten:
- mikä on se ongelma jota tällä pyritään ratkaisemaan?
- miten ratkaisu todellisuudessa auttaisi tähän ongelmaan?
- Anonyymi
Onhan isojen veneiden kuljettajat lähes jörjestään taitavia ja huolelllisia.
Mutta ne muutamat nyypät aiheuttavat kohtuullisesti vahinkoa ja sitäkin enenmmän sydömentykytystä. Ne olisi hyvä saada pikku aivopesulle ensin.
Vakuutusyhtiöillä voisi olla intressi.....sovitaan vaikka että vakuutuksen hinta NOUSEE 40% mutta jos on saaristolaivuria vastaavat tiedot suoritettuna navigaatioliitolle tai muulle trafin auktorisoimalle taholle -> vakuutusmaksusta putoaa 25 pinnnaa ja käytännän koe omalla tai isommalla veneellä -> putoaa toiset 25 pinnaa. Nämä tutkinnpt voisi osoittaa todeksi trafin myöntämällä korttilla johon tulee a- ja b-leimat sekä veneluokka. Kustannus trafille ja veronmaksajalle olisi vähäinen.
Motiivi löytyisi sekä vakuutusyhtiöille että järjestäville seuroille (jotka kouluttaisivat) ....ja asiakkaalle diil olisi sitä parempi, mitä kalliimpi venevakuutus olisi.
Sepalus auki kännissä hukkuvat ovat oma rotunsa. Niihin ei pysty järkipuhe eikä vakuutuksen hinta, mutta kenellekään muulle ne eivät ole haitaksi kuin iselleen.- Anonyymi
Olen ihan samaa mieltä siitä, että nyypät ovat pahasta.
Se on kuitenkin luonnekysymys eikä liity tietoihin tai taitoihin ja siksi kortti ei siihen auta.
Ihan vastaavasti kortti ei auta siihen, jos ei noudateta sääntöjä, jotka ovat tiedossa.
Oman veneen käsittelykokeessa voisi olla mieltä, mutta sillä ei mitata kuin rantautumista ja laituriin ajoa. Ainakin moottoriveneellä kaikki osaavat vauhdissa kääntää riittävän hyvin rattia, että pystyy välttämään kivet ja pysymään väylällä. Pelkän toisen veneen kolhimisen takia laituriin mennessä ei kannata korttia kehittää koska siinä ei ole kyse hengestä eikä terveydestä.
Ainoa, missä näen mieltä, on ihmisen havainnointikyvyn rajallisuuden opettaminen ja perehtyminen siihen, miten ihmisen aivot toimivat. Vain siitä olisi apua tilanteisiin, jossa tehdään havaintovirheitä ja vääriä oletuksia.
Sitä ei kuitenkaan opeteta edes autokoulussa, vaikka pitäisi. Ja pitäisi opettaa lapsille ekalla luokallakin ettei luoteta liikaa omaan prosessoriin.
- Anonyymi
Melko paradoksaalista on nettiveneily. Moottoriveneilijät ajavat lähes purjehtijoiden päältä, niin että kaffet tulevat HellyHanseneille ja kaikki tavarat ovat veneessä hujanhajan. Purjehtijat tekevät vendan moottoriveneen eteen, jolloin äkkiväistö tai -pysäys aiheuttaa vastaavaa. Toiselle sadalle kommentille menee keskustelut väistämisistä.
Toisilta vaaditaan asennekasvatusta ja vesiliikenteen sääntöjen tietämistä.
Mutta, jos asennekasvatuksesta tai sääntöjen opettelusta saisi maksullisen diplomin, niin jo se on yksi bärkkele.
Siitä huolimatta olen tyynesti hommannut maksullisia diplomeja
- veneseuran katsastuksesta, jolla olen osoittanut tutustuneeni veneilyn turvallisuusvarustukseen.
- vhf-puhelimen käytöstä, jolla olen osoittanut tutustuneen merellisen radioliikenteen tapoihin ja sääntöihin.
- vuokraveneen kuljettamisesta, jolla olen osoittanut, että veneily kanssani ei muutu turvattomaksi sillä hetkellä, kun siitä maksetaan korvausta.
-MitaanTietamaton-- Anonyymi
Väistämissäännöt ovat varmaan kaikkein suurin puheenaihe tällä palstalla. ja niistäkin vain pari yksittäistä kohtaa. Se, että keskustelu on niin kiivasta johtuu nimenomaan sääntöjen tuntemisesta ei siitä ettei niiitä tunneta. Onnetomuuksia on onneksi vähän, mutta se tarkoitaa samalla sitäettei ole ennakkopäätöksiä tai edes riittävästi päätöksiä näytöksi oikeuskäytännöstä.
Me kaikki olemme hankkineet diplomeja kyllästymiseen asti. Mikään niistä ei todellakaan mittaa asennetta. Mikään diplomeista ei myöskää poista virheen mahdolisuutta tai sitä, että ymmärtää väärin toisen aikeet.
Kun kerran tunnemme lait ja meillä on kasa pätevyyksiä, tiedämme ettei niistä ole hyötyä viimeaikaisten onnettomuuksien estämisessä. Kyse ei ole tiedon puutteesta. Siksi suuri osa ei ole halukas hankkimaan vielä yhtä todistusta, jonka sisällöltään ei ole edes sen verran, mitä nyt on kokeita tehty.
Ei ole kohtuutonta vaatia rahalle ja ajalle vastinetta.
- Anonyymi
Kortit ei ratkaise mitenkään veneen käsittelytaitoa. Vai pitäisikö aina venettä vaihtaessaan suorittaa uusi kortti juuri tälle veneelle. Samatenhan laivuritutkinnot, huviveneen kuljettajan kirja tai vuokraveneen kuljettajan pätevyyskirja eivät edellytä muuta kuin tekstin pänttäämistä.
Oikeasti toimiva keino olisi alentaa vakuutusmaksua jos saaristolaivurikurssi on suoritettu, ihmiset motivoituvat kummasti pienestäkin rahansäästömahdollisuudesta. Tosin tämänkin suorituksen osoittaminen on hankalaa kun niitä suoritetaan riemunkirjavissa paikoissa työväenopistoista alkaen, eli vaatisi keskitetyn henkilörekisterin ylläpitoineen, liittymineen, tietosuojineen, eli isoa rahanmenoa valtiolle.- Anonyymi
Jotta saaristolaivurikurssista olisi apua, niin pitäisi selvittää kuinka suurelta osalta puuttuu veneilyyn tarvittavat tiedot. Saaristolaivurikurssi on aika massiivinen, jos veneilee vain tutulla alueella. Pelkästään yleissivistyksen takia sitä ei kannata tehdä.
Edelleen pitäisi nimetä ne ongelmat, joihin kortilta toivotaan ratkaisua. Sitä ei kukaan ole toistaiseksi uskottavasti tehnyt. Jos katsoo vaikkapa meripelastuksen tehtäviä, niin koneenhoitajan tutkinnosta olisi paljon enemmän hyötyä kuin sääntökortista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta saaristolaivurikurssista olisi apua, niin pitäisi selvittää kuinka suurelta osalta puuttuu veneilyyn tarvittavat tiedot. Saaristolaivurikurssi on aika massiivinen, jos veneilee vain tutulla alueella. Pelkästään yleissivistyksen takia sitä ei kannata tehdä.
Edelleen pitäisi nimetä ne ongelmat, joihin kortilta toivotaan ratkaisua. Sitä ei kukaan ole toistaiseksi uskottavasti tehnyt. Jos katsoo vaikkapa meripelastuksen tehtäviä, niin koneenhoitajan tutkinnosta olisi paljon enemmän hyötyä kuin sääntökortista.Saaristokurssi on sopivan kevyt, oppii ainakin merimerkit ja niitä muita simpoeleitä sääntöjä. En yhtenä kesänä voinut välttää kuulemasta naapuripöydän keskustelua jossa nuoriherra kertoi silmät ymmyrkäisinä kuunteleville neitosille että vihreä merkki jää aina oikealle puolelle. Vältin kiusauksen kysyä että mitä sitten tapahtuu kun tullaan samaa väylää takaisinpäin. Mitä sillä koneenhoitajan kirjalla Pentti Perusveneilijä tekisi? Eipä nykymoottoreille polttoaineen tankkausta lukuun ottamatta vesillä juuri mitään voi tehdä, potkurin vaihto on vielä mahdollisuuksien rajoissa jos pitää varapotkurin ja tarvittavat työkalut matkassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta saaristolaivurikurssista olisi apua, niin pitäisi selvittää kuinka suurelta osalta puuttuu veneilyyn tarvittavat tiedot. Saaristolaivurikurssi on aika massiivinen, jos veneilee vain tutulla alueella. Pelkästään yleissivistyksen takia sitä ei kannata tehdä.
Edelleen pitäisi nimetä ne ongelmat, joihin kortilta toivotaan ratkaisua. Sitä ei kukaan ole toistaiseksi uskottavasti tehnyt. Jos katsoo vaikkapa meripelastuksen tehtäviä, niin koneenhoitajan tutkinnosta olisi paljon enemmän hyötyä kuin sääntökortista.ei sitä ehdotetussa tapauksessa pelkän yleissivistyksen vuoksi suoritettaisikaan vaan ahneuden myös jos vakuutuksen hinnassa kompensoitaisiin. vakuutusyhtiöille olisi se hyöty että ehkä silloin tulisi vähemmän korvattavaksi vaurioita kun osataan väistellä kiviä ja matalikkoja oikeista paikoista.
- Anonyymi
"Kortit ei ratkaise mitenkään veneen käsittelytaitoa. Vai pitäisikö aina venettä vaihtaessaan suorittaa uusi kortti juuri tälle veneelle"
...........
Oikeasti toimiva keino olisi alentaa vakuutusmaksua jos saaristolaivurikurssi on suoritettu, ihmiset motivoituvat kummasti pienestäkin "
Miten se saaristolaivurikurssi sitten parantaa veneilytaitoa????
Ainakin silloin 25 vuotta sitten kun sen suoritin, niin ihan oli pelkästään teoriapitoinen se tentti. Onko tilanne nyt muuttunut?
Ainoa oikea ratkaisu on alla olevan säikeen MALLI 1:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15839717/paras-ja-sopivin-malli-veneajokorttiin- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saaristokurssi on sopivan kevyt, oppii ainakin merimerkit ja niitä muita simpoeleitä sääntöjä. En yhtenä kesänä voinut välttää kuulemasta naapuripöydän keskustelua jossa nuoriherra kertoi silmät ymmyrkäisinä kuunteleville neitosille että vihreä merkki jää aina oikealle puolelle. Vältin kiusauksen kysyä että mitä sitten tapahtuu kun tullaan samaa väylää takaisinpäin. Mitä sillä koneenhoitajan kirjalla Pentti Perusveneilijä tekisi? Eipä nykymoottoreille polttoaineen tankkausta lukuun ottamatta vesillä juuri mitään voi tehdä, potkurin vaihto on vielä mahdollisuuksien rajoissa jos pitää varapotkurin ja tarvittavat työkalut matkassa.
"Eipä nykymoottoreille polttoaineen tankkausta lukuun ottamatta vesillä juuri mitään voi tehdä"
Tässä olet täysin väärässä! Jos sinulla on peukalo keskellä kämmentä e eli sinulla ei ole kykyä ja taitoa tehdä korjauksia veneen moottoriin merellä, niin sinulle juuri sopisi tälläinen konenehoitajan kurssi. Sen jälkeen sinulla olisi sopivat varaosat ja työkalut mukana, jotta voit tehdän tarpeellisia toimenpiteitä koneeseen merellä.
Ainakin itse olen pystynyt tekmeään merellä (siis leka alas ja hoidetaan homma ja taas matka jatkuu) nykykoneille. Eri veneissä, eri yhteisöiden ja kavereitten sekä omissa on ollut erillaisia tapahtumia, kun on paljon merellä. Ei ole ollut kuvaamisasi ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kortit ei ratkaise mitenkään veneen käsittelytaitoa. Vai pitäisikö aina venettä vaihtaessaan suorittaa uusi kortti juuri tälle veneelle"
...........
Oikeasti toimiva keino olisi alentaa vakuutusmaksua jos saaristolaivurikurssi on suoritettu, ihmiset motivoituvat kummasti pienestäkin "
Miten se saaristolaivurikurssi sitten parantaa veneilytaitoa????
Ainakin silloin 25 vuotta sitten kun sen suoritin, niin ihan oli pelkästään teoriapitoinen se tentti. Onko tilanne nyt muuttunut?
Ainoa oikea ratkaisu on alla olevan säikeen MALLI 1:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15839717/paras-ja-sopivin-malli-veneajokorttiin-Kuten yllä sanottu, saaristokurssi opettaa ainakin perusasiat; viitat, merkit, linjataulut, väistämisen jne. Rohkenen väittää etteivät nekään ole suinkaan kaikilla hallussa. Ei se tietenkään veneen käsittelyä sinänsä mitenkään parannakaan mutta ei ehkä ajelisi kivikkoon niin helposti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eipä nykymoottoreille polttoaineen tankkausta lukuun ottamatta vesillä juuri mitään voi tehdä"
Tässä olet täysin väärässä! Jos sinulla on peukalo keskellä kämmentä e eli sinulla ei ole kykyä ja taitoa tehdä korjauksia veneen moottoriin merellä, niin sinulle juuri sopisi tälläinen konenehoitajan kurssi. Sen jälkeen sinulla olisi sopivat varaosat ja työkalut mukana, jotta voit tehdän tarpeellisia toimenpiteitä koneeseen merellä.
Ainakin itse olen pystynyt tekmeään merellä (siis leka alas ja hoidetaan homma ja taas matka jatkuu) nykykoneille. Eri veneissä, eri yhteisöiden ja kavereitten sekä omissa on ollut erillaisia tapahtumia, kun on paljon merellä. Ei ole ollut kuvaamisasi ongelmia.Höpsistä pussiin. Mulla on kyllä vuokraveneen koneenhoitajan pätevyyskirja, huvikseni hain, mutta jo nykymoottoreiden purkaminen näkösälle kaikkien muovipeitteiden alta on homma sinänsä. Koneet on pitkälti elektroniikkavehkeitä, ei siellä ole enää vanhoista kaasarikoneista juuri muuta muistuttamassa kuin sytytystulpat. Ja mitä sille sitten tekee vaikka purkaisikin? Jos on jotain rikki, pitää usein olla varaosatkin. Harva sitä ajelee täysin varustetut työkalupakit ja varaosakärryt paatissa. Ja jos kone on sellaista kalustoa että niin täytyy tehdä, olisi viisaampaa pysyä sillä pois mereltä. Kyllä todennäköisin optio konerikossa on meloa lähimpään rantaan ja soittaa taksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten yllä sanottu, saaristokurssi opettaa ainakin perusasiat; viitat, merkit, linjataulut, väistämisen jne. Rohkenen väittää etteivät nekään ole suinkaan kaikilla hallussa. Ei se tietenkään veneen käsittelyä sinänsä mitenkään parannakaan mutta ei ehkä ajelisi kivikkoon niin helposti.
On hyvä, jos tietää kaikesta kaiken, mutta voitko osoittaa edes yhden onnettomuuden, joka olisi ollut estettävissä venekortilla?
Se ei kai ole liikaa vaadittu, vai onko sinulle ihan ylivoimainen suoritus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä, jos tietää kaikesta kaiken, mutta voitko osoittaa edes yhden onnettomuuden, joka olisi ollut estettävissä venekortilla?
Se ei kai ole liikaa vaadittu, vai onko sinulle ihan ylivoimainen suoritus?Nyt taidetaan spekuloida asialla joka jo on olemassa. Ifin sivulta: "Navigointitaidot vähentävät riskejä vesillä, joten saat siksi Ifin venevakuutuksesta 20 % alennusta, jos olet suorittanut veneilytutkinnon".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt taidetaan spekuloida asialla joka jo on olemassa. Ifin sivulta: "Navigointitaidot vähentävät riskejä vesillä, joten saat siksi Ifin venevakuutuksesta 20 % alennusta, jos olet suorittanut veneilytutkinnon".
Tuskin If hyvää hyvyyttään rahaa jakelee, kyllä siellä aktuaarit ja vakuutusmatemaatikot on laskeneet että jotain hyötyä heille tästä "kortista" on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsistä pussiin. Mulla on kyllä vuokraveneen koneenhoitajan pätevyyskirja, huvikseni hain, mutta jo nykymoottoreiden purkaminen näkösälle kaikkien muovipeitteiden alta on homma sinänsä. Koneet on pitkälti elektroniikkavehkeitä, ei siellä ole enää vanhoista kaasarikoneista juuri muuta muistuttamassa kuin sytytystulpat. Ja mitä sille sitten tekee vaikka purkaisikin? Jos on jotain rikki, pitää usein olla varaosatkin. Harva sitä ajelee täysin varustetut työkalupakit ja varaosakärryt paatissa. Ja jos kone on sellaista kalustoa että niin täytyy tehdä, olisi viisaampaa pysyä sillä pois mereltä. Kyllä todennäköisin optio konerikossa on meloa lähimpään rantaan ja soittaa taksi.
En kyllä nyt puhu tässä kohtaa mistään kaasarikoneista. Vaan sellaisista keskimoottoriasenteisista(tai perässä, jos vetolaitteella) turbo-diesel koneista. Kokoluokka 4-11 litraa, 6 pyttyiseiä ja 200-500 heppaisia koneita kuten Cummings, Iveco, Sisu-Diesel, Scania ja Volvo sekä Mercedes Benz (nyt näin esimerkkinä). On tullut paria Volvo-Pentaakin räplättyä ja yhtä vanhempaa Bemaria, mutta ne on jo "vanhempaa vuosikertaa". Mutta osa noista on ihan on kuule 2000-luvun pelejä.
Kun otat ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin sieltä alta paljastuu ihan perinteinen diesel-kone. Sille voi tehdä ne kaikki samat tarkistukset ja korjaukset mitä vanhalle mekaanisella ruiskulla oleville diesel-koneille, vaikka niitä nykyisin ohjataan sähköisellä ruiskulla. Merellä ollessani yksi 90-luvun 7,4 litranen dieselkone on jopa irroitettu veneestä vierasvenesataman huoltolaitorissa. Illalla tein kaikki irroitukseen liittyvät toimet ja aamulla tuli kuorma-auto nostopuomineen ja vei korjaamolle. Oli "vähän" isompi remppa, joten ei voinut veneessä tehdä. Mutta ihan veneen työkaluilla ja omilla tiedoilal kone irtosi ja meni takaisin parin kolmen päivän päästä ja kesäloma jatkui.
Toki perämoottorit on vielä helpompia. Vahat kaasaripelit oli joskus kimurantteja (niiden kaasareita on putsattu ihan merelläkin avoveneessä), mutta näin ruiskuaikaan ne on sikäli helpompia ettei ole pieniä kanavia jotka menee tukkoon. Niissä on dekaadiaparemmat suodattimet. Lisäksi uuttimen irrottamalal näkee tuleeko sitä soppaa vai ei. Kaasarikoneesa se ei onnistunut.
Eikä nykyautot ole sen erikoisempia. Kun otat niistäkin ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin alta paljastuu se yli 100 vuotta sitten kehitetty moottori. Tälläkin hetkellä suurin osa moottoreista on jotain 1980/90-luvulla suunniteltuja (se peruskonsepti). Toki uudistuksia ja ohjauksissa on kehitystä, mutta melko helppoja nekin ongelmat on, kun tietokone antaa viitteitä miksei joku toimi. Huoltopääte kiinni ja katsot mikä vaivaa. Yleensä niissä on anturivika tai kosketushäiriö anturin johdossa. Ei mikään mahdoton rasti löytää.
Enkä sitten ole autoalalla töissä enkä moottorialan ammattilainen. Vain veneilijä, joka on harrastuksekseen räplännyt myös moottoreita.
Omasta vuokraveneen koneenhoitajantodistuksesta (saatu 20 vuotta sitten) ei ole ollut tässä hommassa mitään iloa. Sillä lapulla ei ole mitään virkaa koneen korjauksiin, vaan se lapun virka oli että sai ajella tehokkaampia koneita (raja taisi olla 500 hv vai oliko kW) ennen jääkiekkoilijan tapausta. Sehän muutti tilanteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä nyt puhu tässä kohtaa mistään kaasarikoneista. Vaan sellaisista keskimoottoriasenteisista(tai perässä, jos vetolaitteella) turbo-diesel koneista. Kokoluokka 4-11 litraa, 6 pyttyiseiä ja 200-500 heppaisia koneita kuten Cummings, Iveco, Sisu-Diesel, Scania ja Volvo sekä Mercedes Benz (nyt näin esimerkkinä). On tullut paria Volvo-Pentaakin räplättyä ja yhtä vanhempaa Bemaria, mutta ne on jo "vanhempaa vuosikertaa". Mutta osa noista on ihan on kuule 2000-luvun pelejä.
Kun otat ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin sieltä alta paljastuu ihan perinteinen diesel-kone. Sille voi tehdä ne kaikki samat tarkistukset ja korjaukset mitä vanhalle mekaanisella ruiskulla oleville diesel-koneille, vaikka niitä nykyisin ohjataan sähköisellä ruiskulla. Merellä ollessani yksi 90-luvun 7,4 litranen dieselkone on jopa irroitettu veneestä vierasvenesataman huoltolaitorissa. Illalla tein kaikki irroitukseen liittyvät toimet ja aamulla tuli kuorma-auto nostopuomineen ja vei korjaamolle. Oli "vähän" isompi remppa, joten ei voinut veneessä tehdä. Mutta ihan veneen työkaluilla ja omilla tiedoilal kone irtosi ja meni takaisin parin kolmen päivän päästä ja kesäloma jatkui.
Toki perämoottorit on vielä helpompia. Vahat kaasaripelit oli joskus kimurantteja (niiden kaasareita on putsattu ihan merelläkin avoveneessä), mutta näin ruiskuaikaan ne on sikäli helpompia ettei ole pieniä kanavia jotka menee tukkoon. Niissä on dekaadiaparemmat suodattimet. Lisäksi uuttimen irrottamalal näkee tuleeko sitä soppaa vai ei. Kaasarikoneesa se ei onnistunut.
Eikä nykyautot ole sen erikoisempia. Kun otat niistäkin ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin alta paljastuu se yli 100 vuotta sitten kehitetty moottori. Tälläkin hetkellä suurin osa moottoreista on jotain 1980/90-luvulla suunniteltuja (se peruskonsepti). Toki uudistuksia ja ohjauksissa on kehitystä, mutta melko helppoja nekin ongelmat on, kun tietokone antaa viitteitä miksei joku toimi. Huoltopääte kiinni ja katsot mikä vaivaa. Yleensä niissä on anturivika tai kosketushäiriö anturin johdossa. Ei mikään mahdoton rasti löytää.
Enkä sitten ole autoalalla töissä enkä moottorialan ammattilainen. Vain veneilijä, joka on harrastuksekseen räplännyt myös moottoreita.
Omasta vuokraveneen koneenhoitajantodistuksesta (saatu 20 vuotta sitten) ei ole ollut tässä hommassa mitään iloa. Sillä lapulla ei ole mitään virkaa koneen korjauksiin, vaan se lapun virka oli että sai ajella tehokkaampia koneita (raja taisi olla 500 hv vai oliko kW) ennen jääkiekkoilijan tapausta. Sehän muutti tilanteen.Ihan kiva tarina, mutta miten tämä taas liittyy veneajokorttiin?
Sen voin toki sanoa, että jos vaikka nykyaikainen perämoottori merelle hyytyy, niin aika vähän siinä on mitään tehtävissä. Vaikka olisi työkaluja, niin aika vaikea siinä veden päällä on mitään alkaa tekemään, varsinkin jos ei ole hajuakaan missä vika. Ja vaikka se vika löytyisikin, niin tuskin veneestä löytyy varaosaa.
Hinauskeikka joka tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin If hyvää hyvyyttään rahaa jakelee, kyllä siellä aktuaarit ja vakuutusmatemaatikot on laskeneet että jotain hyötyä heille tästä "kortista" on.
Tai sitten kyse on profiloinnista.
Ihmiset, jotka tekevät kaikki asiat tunnollisesti, eivät ota riskejä ja harvemmin ajavat kännissä. He ehkä myös huoltavat veneensä paremmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten kyse on profiloinnista.
Ihmiset, jotka tekevät kaikki asiat tunnollisesti, eivät ota riskejä ja harvemmin ajavat kännissä. He ehkä myös huoltavat veneensä paremmin.No, turha täällä arvailla, eiköhän vakuutusyhtiöillä ole parhaat tiedot korvaamistaan havereista. Ja näkyvät jossain määrin uskovan niihin navigointitutkintoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä nyt puhu tässä kohtaa mistään kaasarikoneista. Vaan sellaisista keskimoottoriasenteisista(tai perässä, jos vetolaitteella) turbo-diesel koneista. Kokoluokka 4-11 litraa, 6 pyttyiseiä ja 200-500 heppaisia koneita kuten Cummings, Iveco, Sisu-Diesel, Scania ja Volvo sekä Mercedes Benz (nyt näin esimerkkinä). On tullut paria Volvo-Pentaakin räplättyä ja yhtä vanhempaa Bemaria, mutta ne on jo "vanhempaa vuosikertaa". Mutta osa noista on ihan on kuule 2000-luvun pelejä.
Kun otat ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin sieltä alta paljastuu ihan perinteinen diesel-kone. Sille voi tehdä ne kaikki samat tarkistukset ja korjaukset mitä vanhalle mekaanisella ruiskulla oleville diesel-koneille, vaikka niitä nykyisin ohjataan sähköisellä ruiskulla. Merellä ollessani yksi 90-luvun 7,4 litranen dieselkone on jopa irroitettu veneestä vierasvenesataman huoltolaitorissa. Illalla tein kaikki irroitukseen liittyvät toimet ja aamulla tuli kuorma-auto nostopuomineen ja vei korjaamolle. Oli "vähän" isompi remppa, joten ei voinut veneessä tehdä. Mutta ihan veneen työkaluilla ja omilla tiedoilal kone irtosi ja meni takaisin parin kolmen päivän päästä ja kesäloma jatkui.
Toki perämoottorit on vielä helpompia. Vahat kaasaripelit oli joskus kimurantteja (niiden kaasareita on putsattu ihan merelläkin avoveneessä), mutta näin ruiskuaikaan ne on sikäli helpompia ettei ole pieniä kanavia jotka menee tukkoon. Niissä on dekaadiaparemmat suodattimet. Lisäksi uuttimen irrottamalal näkee tuleeko sitä soppaa vai ei. Kaasarikoneesa se ei onnistunut.
Eikä nykyautot ole sen erikoisempia. Kun otat niistäkin ne kammoksumasi muovihärpäkkeet pois, niin alta paljastuu se yli 100 vuotta sitten kehitetty moottori. Tälläkin hetkellä suurin osa moottoreista on jotain 1980/90-luvulla suunniteltuja (se peruskonsepti). Toki uudistuksia ja ohjauksissa on kehitystä, mutta melko helppoja nekin ongelmat on, kun tietokone antaa viitteitä miksei joku toimi. Huoltopääte kiinni ja katsot mikä vaivaa. Yleensä niissä on anturivika tai kosketushäiriö anturin johdossa. Ei mikään mahdoton rasti löytää.
Enkä sitten ole autoalalla töissä enkä moottorialan ammattilainen. Vain veneilijä, joka on harrastuksekseen räplännyt myös moottoreita.
Omasta vuokraveneen koneenhoitajantodistuksesta (saatu 20 vuotta sitten) ei ole ollut tässä hommassa mitään iloa. Sillä lapulla ei ole mitään virkaa koneen korjauksiin, vaan se lapun virka oli että sai ajella tehokkaampia koneita (raja taisi olla 500 hv vai oliko kW) ennen jääkiekkoilijan tapausta. Sehän muutti tilanteen.Se vanha polttomoottorihan siellä on. Jos siinä on vikaa niin sitten avataan kansia, vaihdetaan laakereita, hoonataan sylintereitä jne. Elektronisista sytytyksistä ja ruiskutuksista kaikkine nykyisine optimointeineen ei ota jokamies selvää ilman testereitä ja vikakoodien lukua, eikä niiden kanssakaan. Onnea vaan jos nuo hommat vierasvenelaiturissa hoituu. Kyllä se
räplääminen siellä vesillä on turhaa hommaa ellei nyt jotain ihan ilmiselvää näy kuten bensaletkun katkeamista tms. ja harvalla niitäkään valmiina odottamassa on, jesaria korkeintaan. Aika vähissä on jokamiehen huoltotoimet nykyautojenkaan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eipä nykymoottoreille polttoaineen tankkausta lukuun ottamatta vesillä juuri mitään voi tehdä"
Tässä olet täysin väärässä! Jos sinulla on peukalo keskellä kämmentä e eli sinulla ei ole kykyä ja taitoa tehdä korjauksia veneen moottoriin merellä, niin sinulle juuri sopisi tälläinen konenehoitajan kurssi. Sen jälkeen sinulla olisi sopivat varaosat ja työkalut mukana, jotta voit tehdän tarpeellisia toimenpiteitä koneeseen merellä.
Ainakin itse olen pystynyt tekmeään merellä (siis leka alas ja hoidetaan homma ja taas matka jatkuu) nykykoneille. Eri veneissä, eri yhteisöiden ja kavereitten sekä omissa on ollut erillaisia tapahtumia, kun on paljon merellä. Ei ole ollut kuvaamisasi ongelmia.Jos vaihtoehtona olisi pitää kaikki moottorin varaosat veneessä, niin mielekkäämpää olisi koota niistä toimiva varamoottori jo valmiiksi ja asentaa se paikalleen telakalla. Aivan järjetön ajatus kuljettaa kaikkia moottorikorjaamon työkaluja veneessä mukana, hintaakin niillä on yli 10 kertaa uuden moottorin verran.
Ps, olen alalla töissä ja siksi tiedän mistä puhun.
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-10915477
Hjallikselta täyttä asiaa.
-veneilykurssi pakolliseksi (ei mitään "autokoulua" vaan kevyempi ratkaisu)
-promillerajan lasku 0,5‰
Veneilijänä kannatan näitä ehdotuksia 100%.- Anonyymi
Miksi promillerajaa pitäisi laskea (muuten kuin se joillakin oleva uskomus että kaikki alkoholi on pirusta peräisin ja tuomittavaa? Sattuuko vuosittain paljon onnettomuuksia joiden aiheuttajan promillet ovat välillä 0,5 - 1 ?
Maantieliikenne on ihan eri asia kuin veneily. Merellä on enimmäkseen tilaa vaikka muille jakaa, nopeudet ovat enimmäkseen hyvin pieniä (alle 20km/h). Vesillä voi myös tulla pakko lähteä yölläkin liikkeelle (ei siis voisi juoda satamassakaan). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi promillerajaa pitäisi laskea (muuten kuin se joillakin oleva uskomus että kaikki alkoholi on pirusta peräisin ja tuomittavaa? Sattuuko vuosittain paljon onnettomuuksia joiden aiheuttajan promillet ovat välillä 0,5 - 1 ?
Maantieliikenne on ihan eri asia kuin veneily. Merellä on enimmäkseen tilaa vaikka muille jakaa, nopeudet ovat enimmäkseen hyvin pieniä (alle 20km/h). Vesillä voi myös tulla pakko lähteä yölläkin liikkeelle (ei siis voisi juoda satamassakaan).Ei voi taas kerran, kuin ihmetellä näitä asenteita.
Nykyisin laki sallii jokaisen 15 vuotta täyttäneen ajaa ilman mitään koulutusta 24 metristä ja 500kW tehoista venettä promillen kännissä, eikä tässä muka nähdä mitään ongelmaa, siksi koska ei voida tarkalleen osoittaa minkä onnettomuuden tämä olisi aiheuttanut.
Jos asenne ja viinan himo on tuota luokkaa, niin kannattaa suosiolla pysyä maissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi taas kerran, kuin ihmetellä näitä asenteita.
Nykyisin laki sallii jokaisen 15 vuotta täyttäneen ajaa ilman mitään koulutusta 24 metristä ja 500kW tehoista venettä promillen kännissä, eikä tässä muka nähdä mitään ongelmaa, siksi koska ei voida tarkalleen osoittaa minkä onnettomuuden tämä olisi aiheuttanut.
Jos asenne ja viinan himo on tuota luokkaa, niin kannattaa suosiolla pysyä maissa.Sinullahan tuota himoa näkyy olevan, ei muilla.
Ei ole mitään syytä kieltää jotain sellaista, josta ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa.
Mitä sinä muutenkaan välität asiasta. Ethän sä edes veneile.
Ei ole normaalia kiihtyä tuolla tavalla. Onko sun lääkitys ihan kohdallaan. - Anonyymi
Ei ole Hjallikselta veneilymielessä mitenkään fiksusti sanottu.
Äänestäjien perseennuolennnasta sen sijaan tulee kymppi plus ja samaten omien seurakavereiden puffaamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinullahan tuota himoa näkyy olevan, ei muilla.
Ei ole mitään syytä kieltää jotain sellaista, josta ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa.
Mitä sinä muutenkaan välität asiasta. Ethän sä edes veneile.
Ei ole normaalia kiihtyä tuolla tavalla. Onko sun lääkitys ihan kohdallaan.Kännissä veneily ei ole mielestäsi ongelma?
Kannattaa kysyä tähän mielipedettä merivartiostolta, pelastuslaitokselta, poliisilta, meripelastusseuralta ja ensihoidon henkilökunnalta. Voit tulla toisiin ajatuksiin.
Onhan se käsittämätön lähtökohta, että laissa sallitaan isojen ja nopeiden moottoriveneiden ajaminen kännissä. Tai edes pienempien. Tämä on typerä jäänne, joka tilisi ensitilassa korjata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kännissä veneily ei ole mielestäsi ongelma?
Kannattaa kysyä tähän mielipedettä merivartiostolta, pelastuslaitokselta, poliisilta, meripelastusseuralta ja ensihoidon henkilökunnalta. Voit tulla toisiin ajatuksiin.
Onhan se käsittämätön lähtökohta, että laissa sallitaan isojen ja nopeiden moottoriveneiden ajaminen kännissä. Tai edes pienempien. Tämä on typerä jäänne, joka tilisi ensitilassa korjata.Jaa, sä olet tota tyyppiä ihmisiä.
Tahallinen väärinymmärtäminen ei ole enää muodissa.
Kaipaat seuraa, mutta se ei onnistu tolla jatkuvalla trollaamisella. Tosin sulla ei se onnistu varmaan muutenkaan. Sori, en voi auttaa, hyvä alkavaa syksyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, sä olet tota tyyppiä ihmisiä.
Tahallinen väärinymmärtäminen ei ole enää muodissa.
Kaipaat seuraa, mutta se ei onnistu tolla jatkuvalla trollaamisella. Tosin sulla ei se onnistu varmaan muutenkaan. Sori, en voi auttaa, hyvä alkavaa syksyä."Jaa, sä olet tota tyyppiä ihmisiä."
No ainakin sitä tyyppiä, joka ei veneile kännissä vaarantaen muiden turvallisuuden vaikka siihen olisikin lainsäätäjän suoma oikeus.
Pidän kuitenkin jo varmana, että ensikesään mennessä promillerajaa lasketaan siedettävämmälle 0,5 tasolle. Hyvä niin. - Anonyymi
"Hän ehdottaa porkkanaksi vakuutusmaksujen alentamista niiltä, jotka ovat veneilykurssin käyneet". Se porkkana on jo, voipi nopeasti tarkastaa vaikka Ifin sivuilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hän ehdottaa porkkanaksi vakuutusmaksujen alentamista niiltä, jotka ovat veneilykurssin käyneet". Se porkkana on jo, voipi nopeasti tarkastaa vaikka Ifin sivuilta.
Kuinka paljon Alandia antaa alennusta?
Anonyymi kirjoitti:
"Jaa, sä olet tota tyyppiä ihmisiä."
No ainakin sitä tyyppiä, joka ei veneile kännissä vaarantaen muiden turvallisuuden vaikka siihen olisikin lainsäätäjän suoma oikeus.
Pidän kuitenkin jo varmana, että ensikesään mennessä promillerajaa lasketaan siedettävämmälle 0,5 tasolle. Hyvä niin."No ainakin sitä tyyppiä, joka ei veneile kännissä vaarantaen muiden turvallisuuden vaikka siihen olisikin lainsäätäjän suoma oikeus." Hitto mitä Jeesustelua.
- Anonyymi
Onhan tuo ihan järkevä pointti että saaristolaivurikurssi vähimmäisvaatimukseksi vesillä liikkumiseen mutta veneajokortti on jo kyllä liikaa. Ei sitä kukaan pysty valvomaan tuolla vesillä että onko sitä kortti vai ei. Tuskin kukaan ketä ei tunne yleisimpiä merenkulun sääntöjä: merimerkit, väistämissäännöt ynnä muut. Onhan meitä silti moneen junaan ja harva se päivä saa kuulla että joku on loukkaantunut tai kuollut veneen yliajossa.
- Anonyymi
Vaatimuksissa ja riskeissä on aina ristiriita.
Isot ja/tai nopeat veneet vaativilla alueilla kulkee turvallisemmin kuin pienet järvillä.
Korttivastimuksilla ei edes yritetä vaikuttaa turvallisuuteen vaan saada perusteeton mielenrauha ja tunne, että olisi saatu jotain aikaan.
Jos julkista rahaa käytetään hukkumisten estämiseksi, niin on oikeus edellyttää, että rahalla saadaan vaikuttavuutta Anonyymi kirjoitti:
Vaatimuksissa ja riskeissä on aina ristiriita.
Isot ja/tai nopeat veneet vaativilla alueilla kulkee turvallisemmin kuin pienet järvillä.
Korttivastimuksilla ei edes yritetä vaikuttaa turvallisuuteen vaan saada perusteeton mielenrauha ja tunne, että olisi saatu jotain aikaan.
Jos julkista rahaa käytetään hukkumisten estämiseksi, niin on oikeus edellyttää, että rahalla saadaan vaikuttavuuttaValistusta ei nyt ole paljon kokeiltu. Tietoiskuja netissä ja telkkarissa. Luullakseni sillä olisi vaikutusta saman verran kuin ajokortilla, ja olisi halvempaa ja vähemmän byrokraattista. Opetettaisiin merimerkit, liikennemerkit ja pakolliset varusteet. Se olisi jo alku.
- Anonyymi
Bossu kirjoitti:
Valistusta ei nyt ole paljon kokeiltu. Tietoiskuja netissä ja telkkarissa. Luullakseni sillä olisi vaikutusta saman verran kuin ajokortilla, ja olisi halvempaa ja vähemmän byrokraattista. Opetettaisiin merimerkit, liikennemerkit ja pakolliset varusteet. Se olisi jo alku.
On muuten metka juttu nuo liikennemerkit vesillä. Niitä saa piilotella ties minne, eikä niitä välttämättä tarvita ollenkaan. Väylävirastonkin materiaaleissa on nopeusrajoitusalueita joita ei ole maastoon merkitty ja päällekäisiä nopeusrajoitusalueita eri rajoituksin samalle alueelle. Sellainen sekoilu on omiaan lisäämään veneilijöiden piittaamattomuutta rajoituksia kohtaan.
- Anonyymi
Ihan ensimmäiseksi tulisi määrätä huviveneiden maksimi konetehoksi 60hv.
- Anonyymi
Moottoriveneilijöiden asennevammaan kortti ei vaikuta. Poker Run tyyliin ajetaan täysillä ilman tähytystä, joka johtaa joka kesä yliajoihin ja jopa kuolemiin. Kuten Airistolla viime kesänä.
- Anonyymi
Alkaa olla jo aika väsynyttä.
Mistä sitten puhutaisiin?
On ilmoja pidellyt... - Anonyymi
Asennevammakortti sitten, sellainen puupääkortti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asennevammakortti sitten, sellainen puupääkortti.
Luulisitko itse läpäiseväsi testin :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkaa olla jo aika väsynyttä.
Mistä sitten puhutaisiin?
On ilmoja pidellyt...Juu, lupailivat kylmää mutta lämmintä pukkaa. Saas nähdä tuleeko huomenillalla sadekuuro. Illat kuitenkin pimenevät niin kaippa sitä lämppäriä pitäisi rassata ja koekäyttää hyvän sään aikana.
- Anonyymi
Joo, minä vastustan kaikilla tavoilla! Ja varsinkin että joku pursiseuran hyvävelikerho päättää kenellä on oikeus veneillä!
Ei jatkoon- Anonyymi
Känkkäränkkäpäivä!
- Anonyymi
Itselläni on avomerilaivurin tutkinto ja KV huviveeneenkuljettajakirja purje ja moottoriveneille CEVNI pätevyydellä, SRC tutkinto on myös. RAC perustason purjehtijakurssi on myös tullut käytyä, ihan mielenkiinnosta sitä veneilylajia kohtaan. En kuitenkaan usko että tuollaisten perusvalmiuksien pakollistaminen vähentäisi sinällään jo nytkin harvinaisia vesiliikenneonnettomuuksia. Kannattaisi ehkä hieman katsoa mistä syistä nämä onnettomuudet ovat yleensä johtuneet, taustalla on välinpitämättömyyttä, törkeää ruorijuopumista ja olosuhteiden väärinarviointia. Välinpitämättömyys ei poistu veneajokortilla, törkeä juorijuopumus ei poistu rajoja tiukentamalla ja olosuhteiden ennalta arviointi ei avomerilaivurin tukinnon ja KV huviveeneekuljettajankirjan voimin ole yhtään sen helpompaa kuin ilman niitä. Tietenkin jonkinlainen käsittelykoe isoimmille veneille voisi olla paikallan pelkästään materiaalisten vahinkojen välttämiseksi, mutta ei sillä henkilövahingoilta säästytä. Koko ikäni veneilleenä yritän sen sijaan vielä nykin kaivaa liivit esille ja tarjota niitä käytettäväksi, mutta harvalla kokeneella veneilijällä niitä näkee käytössä, purjeveneilijät ehkä käyttävät ahkerammin kuin me moottoriveneilijät. Säätä ja sääilmiöitä yritän ymmärtää mutta kokemus on osoittanut, että sää on se miltä se lähtiessä näyttää, säätiedoitukset menee liian usein oleellisilta osiltaan metsään. Olosuhteiden ennakointiin ei taas muu kuin kantapään kautta opittu tieto tunnu auttavan, joten miten siihen veneajokortti auttaisi. On tietenkin mukava puuhastella sääntöjä ja vaatimuksia ja se luo kuvan asiasta että on jotain tehty turvallisuuden eteen. Tosiasiassa miten tuo silti oikeasti parantaisi turvallisuutta. Veneajokortti olisi rajoittamista rajoittamisen vuoiksi ja vastuunpakoilua siitä että puututtaisiin oikeisiin puutteisiin.
- Anonyymi
En oikein usko tuohon käsittelykokeeseenkaan.
Mitä isompi vene, sitä helpompi sitä on käsitellä koska niissä on sivupotkurit eikä tuuli vaikuta niihin yhtä paljon kuin pieniin.
Purjeveneilyssä voisi tietenkin vaatia ainakin perusosaamisen purjeiden käsittelylle, mutta ei kai sekään olisi kovin haastavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein usko tuohon käsittelykokeeseenkaan.
Mitä isompi vene, sitä helpompi sitä on käsitellä koska niissä on sivupotkurit eikä tuuli vaikuta niihin yhtä paljon kuin pieniin.
Purjeveneilyssä voisi tietenkin vaatia ainakin perusosaamisen purjeiden käsittelylle, mutta ei kai sekään olisi kovin haastavaa.No minulla on 4500kg painoinen akselivetoinen moottorivene ja ei ole sivupotkureita. Iso vene kyllä käyttäytyy rauhallisesti mutta vahinko on isompi jos taitoa käsittelylle ei ole. Nopea ja iso vene, taitamattomissa käsissä ja asennevika on vaarallinen yhdistelmä ahtailla väylillä. Itseaiheuttettuja henkilövahinkoja tulee paljon aivan pienimmillä veneillä. Paljon on tässä asenteista kiinni ja ehkä niille soutuveneille pitäisi laitaa se veneilykorttipakko.
No kuitenkin, miten se purjeiden käsittelyn tai laiturimanööverien opettelu ehkäisisi vakavia henkilövahinkoja. Miten nopeusrajoitusmerkkien tenttaaminen auttaa jos asenne on se että tosta voi vetää täysillä.
- Anonyymi
Todella hankala tilanne sorvata laki jolla saataisiin turvattua edes jonkinasteinen osaaminen kipparille. Mielestäni uuden lain päällikön vaade on hyvä asia.
Ehdotettu seuran katsastusmiehen puuttuminen päällikön pätevyyteen on hölmöyden huippu. Sehän tarkottaisi sitä, että Suomen purjehdus ja veneily saisi sanella kipparin vaatimukset. Heidän vaatimuksista katsastuksessa tulee mieleen, että wanhanajan matkaradio on pakko olla eikä sitä korvaa meri-VHF. Samoin jos veneessä on kiinteä automaattinen sähköinen pilssipumppu ja nopeasti käyttöönotettava käsipumpu ne eivät korvaa kiinteästi asennettua käsipumppua. Nämä kaverit sitten määräämään veneilijöiden osaamista ja järjestämään heille osaamiskokeita ja kirjoittamaan kipparintodistuksia.
Itselläni on lukuisia merenkulun ammattipätevyyksiä ja vuosien kokemus laivoilta ja veneilystä. Jotain laikia tulisi miettiä koskien kotimaan veneilyä. Veneily pitäisi jotenkin luokittaa vaikkapa kolmeen eri luokkaan. Luokka määräytyisi veneen ja veneilyalueen mukaan. Alueina kotimaan liikennealueet I, II ja III. Veneluokka määräytyisi veneen koon ja nopeuden mukaan.
Kipparipätevyyttä ei missään nimessä vaadittaisi perinteisiltä mökkiveneiltä eikä vuonna 19xx tai sitä ennen syntyneiltä. On olemassa iso joukko ihmisiä jotka kalastelevat mökkinsä vieressä ja varmasti tietävät kivet ja osaavat varoa oman alueensa asioita. Kortti ei pelastaisi heitä isoimmalta vaaralta eli kustessa hukkumiselta. Samoin pidän turhana sitä, että vuosikymmeniä veneilleet ihmiset istutettaisiin opiskelemaan merenkulun perusteita kun useat heistä voisivat toimia kursseilla opettajina. Rekisteröimättömia veneitä saisi ajaa kun on lain vaatima riittävä osaaminen.
Kipparikortti III voisi olla rannikolla ja sisävesillä veneilijälle ja se riittäisi 25kW konetehoon asti.
Kipparikortti II oikeuttaisi kotimaanliikenne II alueelle ja max koneteho 50kW
Kipparikortti I olisi koko aluevesien kortti, koneteho määrittelemätön.
Koulutus kippareille olisi jollain kursseilla tai netin kautta varmennetun tunnistautumisen kanssa. Loppukoe olisi hyvä olla jonkinmoinen.
Tässä ehkä voitaisiin hyödyntää olemassaolevia juttuja joilla suoritetaan jotain taksinkuljettajan ja mitälie testejä. Tuosta purjehdus ja veneilyliitosta vähän huonoja kokemuksia kuten tuossa alussa kirjoitin joten ammattilaiset kehiin noiden kokeiden kanssa.
Jotain kustannuksia veneilijöille syntyy mutta minkäs mahtaa. Ei se mopokorttivaatimuskaan mitään mellakoita nostanut kun ihmiset ymmärsivät, että tarve koulutukselle oli ilmeinen.
Mitä mieltä olette, miten asiaan saataisiin edistystä?- Anonyymi
Veneitä on aivan liian paljon erilaisia. Käsittelykoe ja venekohtainen kortti tai kortteihin kaikki aakkosten kirjaimet jotta veneet saadaan ryhmiteltyä hallittavuudeltaan oleellisten ominaisuuksien mukaan. Lisäksi vielä litania erityisehtoja. Ei ikinä tule panostusta vastaavaa hyötyä. Jotkut kansalaisopistojen laivurikurssien vuorovesilaskelmat, eranto- ja eksymälaskelmat, viestilippujen metkitykset jne ovat useimmille Suomen aluevesillä liikkuville epäolennaista diipadaapaa. Tyypillisesti vakavammat onnettomuudet tapahtuvat vilkkailla ja tutuilla alueilla tilanteissa joissa ei navigointitaitoja tarvita alkuunkaan. Suurimmat puutteet ovat käytännön tähystyksessä, veneenhallinnassa ja omien sekä toisten rajoitteiden ja tarpeiden ymmärtämisessä. Lisäksi yhä enemmän vikaa on asenteissa. Teoriabyrokratialla sitä ei saada kuntoon.

Tyypillisimmät kuolemaan johtavat onnettomuudet kotivesillä katsikaa kokeissa. Vilkkaus ei ole vaatimus vaan siitä on jopa haittaa kuolemisen kannalta koska joku voi tulla pelastamaan.
Ajokortin sijaan pelastusliivin vaatiminen kaikille avoveneessä ja matkaveneen avotilassa pelastaisi oikeasti ihmishenkiä.
Ajokortin vaatijat eivät ole oikeasti kiinnostuneita elämästä ja kuolemasta. - Anonyymi
Kaikista tiukimmat vaatimukset niille kaikista riskialtiimmille mökkiveneille. Lupaluokka 0.
Kuvailemallasi järjestelmällä vain varmistetaan että uusien harrastajien hakeutuminen veneilyn pariin ehkäistään kun samaan aikaan vanhat jäärät saa jatkaa veneilyä kuten ennenkin. Mökkiveneilijät saa yhä pudota ilman liivejä kylmään järviveteen yksin verkkoja kokiessaan. Sisältäisikö nuo ehdoittamasi lupaluokat pätevyyden sekä liukivalle että uppoamarunkoiselle veneelle, entäs purjeveneelle. Noillahan on kaikilla aikalailla erilaiset vaatimukset. Ehkä jokaiselle pääluokalle pitäisi olla alaluokat a) liukuva moottorivene, b) uppoamarunkoinen moottorivene, c) purjeveneet. Tästä saataisiin 10 erilaista vaatimimusluokaa ja jokaiselle omat tutkintovaatimukset. Lisäksi olisi tietenkin hyvä tentata ympäristövastuullisuullista veneilyä kuten tasa-arvon totetutumista veneilyssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikista tiukimmat vaatimukset niille kaikista riskialtiimmille mökkiveneille. Lupaluokka 0.
Kuvailemallasi järjestelmällä vain varmistetaan että uusien harrastajien hakeutuminen veneilyn pariin ehkäistään kun samaan aikaan vanhat jäärät saa jatkaa veneilyä kuten ennenkin. Mökkiveneilijät saa yhä pudota ilman liivejä kylmään järviveteen yksin verkkoja kokiessaan. Sisältäisikö nuo ehdoittamasi lupaluokat pätevyyden sekä liukivalle että uppoamarunkoiselle veneelle, entäs purjeveneelle. Noillahan on kaikilla aikalailla erilaiset vaatimukset. Ehkä jokaiselle pääluokalle pitäisi olla alaluokat a) liukuva moottorivene, b) uppoamarunkoinen moottorivene, c) purjeveneet. Tästä saataisiin 10 erilaista vaatimimusluokaa ja jokaiselle omat tutkintovaatimukset. Lisäksi olisi tietenkin hyvä tentata ympäristövastuullisuullista veneilyä kuten tasa-arvon totetutumista veneilyssä.10 luokkaa ei riitä mihinkään. Kiinteät potkurit/taittolapapotkurit/akseliveto/perävetolaite/jetti/keulapotkuri/pinnaohjaus/ohjauspyörä/trimmit/autopilotti/plotteri/massa/nopeus/purjeet... listaa löytyy vaikka kuinka ja yhdistelmiä sen mukaan. Tottakai spinnulla ajamiseen tarvitaan lisäkirjain ajokorttiin ja toinen jos vedetään jollaa perässä.
- Anonyymi
En usko, että kortti vähentäisi onnettomuuksia yhtään. Jos valtiolla olisi oikeasti ylimääräistä rahaa venekorttisirkuksen pyörittämiseen, niin niille rahoille parempi paikka olisi meripelastuksen vahvistaminen.
- Anonyymi
Ei se tietenkään vähentäisi.
Liikkeellä on vain katkerat ja kateelliset, jotka haluavat tehdä kiusaa muille.
Eihän meillä esimerkiksi ole pyöräilijöille tai sähköpotkulautailijoille kypäräpakkoa, vaikka niissä tapahtuu kuolemia ja tapaturmia moninkertainen määrä. Yhteistä veneilyn kanssa on kuitenkin se, että nioissäkin tyypillisimmässä vahingossa on vain yksi osapuoli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tietenkään vähentäisi.
Liikkeellä on vain katkerat ja kateelliset, jotka haluavat tehdä kiusaa muille.
Eihän meillä esimerkiksi ole pyöräilijöille tai sähköpotkulautailijoille kypäräpakkoa, vaikka niissä tapahtuu kuolemia ja tapaturmia moninkertainen määrä. Yhteistä veneilyn kanssa on kuitenkin se, että nioissäkin tyypillisimmässä vahingossa on vain yksi osapuoli.Ja kateuskortti .... noloa. Ne on hienoja ne veneet mutta niillänpörrääminen aiheuttaa vahvaa myötähäpeää ja alentunutta turvallisuuden tunnetta kanssaveneilijöissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kateuskortti .... noloa. Ne on hienoja ne veneet mutta niillänpörrääminen aiheuttaa vahvaa myötähäpeää ja alentunutta turvallisuuden tunnetta kanssaveneilijöissä.
Riippuu siitä miten pörrätään ja millä pörrätään.
Kyllä minä ainakin tuntitolkulla kevyessä tuulessa purjeveneellä lilluessani välillä katselen ohiajavaa liukuvaa retkivenettä sillä silmällä että oispa nyt kyydissä. Toisaalta, välillä kun avoimella selällä on tuulta toistakymmentä metriä sekunnissa ja paukuttelen eteenpäin liukuvarunkoisella niin mielessä käy että oispa nyt purkkarilla liikenteessä vaikka sellaista ei millään suunnalla näy.
- Anonyymi
Tässä ei nyt kannatta avata keskustelua kattipölvästeille vaan antaa selkeät reunaehdot. Joko vene myyntiin tai kortti plakkariin.
Kun ei osasta edes suoraan ajaa....- Anonyymi
Ei keskustelua pidä antaa myöskään niile, joilla ei ole venettä eikä mitään kokemusta veneilystä.
Olen ennenkin sanonut, että olen valmis heti kannattamaan korttia, kun joku osoittaa siitä saatavan hyödyn.
Tähän meneessä perustelut on ollut "onhan se selvää" ja "kaikki sen tietää" -tyyppisiä ilman yhtään lukua pelastuneista saati kustannuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei keskustelua pidä antaa myöskään niile, joilla ei ole venettä eikä mitään kokemusta veneilystä.
Olen ennenkin sanonut, että olen valmis heti kannattamaan korttia, kun joku osoittaa siitä saatavan hyödyn.
Tähän meneessä perustelut on ollut "onhan se selvää" ja "kaikki sen tietää" -tyyppisiä ilman yhtään lukua pelastuneista saati kustannuksista.Vastustajien argumentit autoliikenteen nopeusrajoituksista ja turvavöistä olivat samanlaisia 1960-70 luvuilla. "Ei ole näyttöä" , ei voida toteuttaa. Onneksi järki voitti ja on säästynyt tuhansia ihmishenkiä. Järjelle olisi nyt tarvetta myös veneliikenteen kehittämisessä.
Aivan, veneilyssä ei " säästöpotentiaali" ole niin suuri mutta yksikin säästynyt riittää. Vai mitä arvelet 13 vuotiaan uhrin kotona ajateltavan, ekonomisti?
Lisäksi, onnettomuudet eivät ole aina hengenvaarallisia mutta kalliita korjata. Niitäkin vähentää parempi osaaminen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastustajien argumentit autoliikenteen nopeusrajoituksista ja turvavöistä olivat samanlaisia 1960-70 luvuilla. "Ei ole näyttöä" , ei voida toteuttaa. Onneksi järki voitti ja on säästynyt tuhansia ihmishenkiä. Järjelle olisi nyt tarvetta myös veneliikenteen kehittämisessä.
Aivan, veneilyssä ei " säästöpotentiaali" ole niin suuri mutta yksikin säästynyt riittää. Vai mitä arvelet 13 vuotiaan uhrin kotona ajateltavan, ekonomisti?
Lisäksi, onnettomuudet eivät ole aina hengenvaarallisia mutta kalliita korjata. Niitäkin vähentää parempi osaaminen!Myös jalankulkijoita kuolee tukuittain joka vuosi. Ehkä tämä johtuu siitä, ettei ole jalankulkukorttia? Jalankulkukortin vastustajat keksivät ihan samoja perusteita kuin turvavöiden vastustajat: ei paranna turvallisuutta, liian kallis, ei voi toteuttaa. Mutta kerropa nuo perustelut tämän jalankulkijan omaisille. https://www.hameensanomat.fi/uutiset/jalankulkija-kuoli-jaatyaan-auton-alle-2-105275/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös jalankulkijoita kuolee tukuittain joka vuosi. Ehkä tämä johtuu siitä, ettei ole jalankulkukorttia? Jalankulkukortin vastustajat keksivät ihan samoja perusteita kuin turvavöiden vastustajat: ei paranna turvallisuutta, liian kallis, ei voi toteuttaa. Mutta kerropa nuo perustelut tämän jalankulkijan omaisille. https://www.hameensanomat.fi/uutiset/jalankulkija-kuoli-jaatyaan-auton-alle-2-105275/
Kyllä jalankulkijoilla pitäisi minimissään olla kypärät, niskasuojat, selkäpanssarit ja rannesuojat. Käyttämällä kyynär- ja polvisuojia sekä vilkkuvaloa kypärän päällä voisi saada alennusta pakollisesta jalankulkijan liikennevakuutusmaksusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jalankulkijoilla pitäisi minimissään olla kypärät, niskasuojat, selkäpanssarit ja rannesuojat. Käyttämällä kyynär- ja polvisuojia sekä vilkkuvaloa kypärän päällä voisi saada alennusta pakollisesta jalankulkijan liikennevakuutusmaksusta.
Ajakaa te viisaat sitä jalankulkukorttia tuolla kävelypalstalla, sen te ehkä voisitte itsekin suorittaa. Me veneilijät ajamme veneajokorttia tällä palstalla. Veneajokortti on aika vaikea, aloittakaa vaan siitä jalankulkukortista. Kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajakaa te viisaat sitä jalankulkukorttia tuolla kävelypalstalla, sen te ehkä voisitte itsekin suorittaa. Me veneilijät ajamme veneajokorttia tällä palstalla. Veneajokortti on aika vaikea, aloittakaa vaan siitä jalankulkukortista. Kiitos
Emme me veneilijät aja mitään ajokorttia.
- Anonyymi
Kortin keskeisin hyöty olisi siinä, että se voitaisiin ottaa pois jos hölmöilee riittävästi. Toki myös edes välttävä sääntöjen, merimerkkien yms kirjallisella kokeella testattu osaaminen olisi eduksi.
- Anonyymi
Käänteinen kortti olisi sellainen joka myönnettäisiin vain hölmöilyn suorittaneille, se olisi paljon halvempi järjestelmä.
- Anonyymi
Luuletko, että jotkut känniset mökkiveneilijät välittäisivät tuon taivaallista jonkun kortin hankinnasta tai menetyksestä. Minut on kolmesti pysäytetty vesillä 40 vuoden aikana ja liikun vilkkaimmilla vesialueilla. Jos liikkuisin vaikka Kustavissa, tuskin olisi ikinä pysäytetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käänteinen kortti olisi sellainen joka myönnettäisiin vain hölmöilyn suorittaneille, se olisi paljon halvempi järjestelmä.
Se on jo olemassaa, kulta pieni Sen nimi on SAKKO ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jo olemassaa, kulta pieni Sen nimi on SAKKO ...
Sakko ei ole käänteinen kortti, sakko on rangaistuksena kertasuoritus joka ei keskeytä veneilyä, Käänteinen kortti kieltäisi ajamisen veneellä.
- Anonyymi
Ehdotin siis eilen 12.8.2020 10.55 keskustelua ja erilaisten ideoiden esiintuomista tässä korttiasiassa. Tulikin sitten koko asian tyrmääviä ideoita ihan kuten kävi mopokortin kanssa. Kuinka moni teistä venekortin tyrmääjistä on sitä mieltä, että mopokortti oli tyhmä idea kun te itse tunnette liikennesäännöt ja jo valmiiksi osasitte ajaa mopolla?
Tuo uusia ideoita saanut veneiden ja veneilyalueiden ideani oli jonkinasteinen kopio merenkulun ammattipätevyyksistä. Itselläni on kipparin pätevyys laivoille tiettyyn kokoon asti enkä voi olla ollenkaan kipparina tietyntyyppisissä aluksissa. Näihin rajoituksiin on ihan järkisyyt.
Ongelmaksi näen sen kun olen nähnyt pienessä kännissä olevan nuorukaisen kruisailevan vissiin papan miljoonapaatilla tuhatta ja sataa tietämättä säännöistä tuon taivaallista ja välittämättä muista veneilijöistä.
Olen myös komentosillalta nähnyt sen kun purjehtija katsoo oikeudekseen luovia vastatuuleen väylällä ison konttialuksen edessä ajatellen, että moottorialus väistää purjealusta.
Luulen, että vaaratilanteiden karsinta ainakin osin paranisi jos veneilijöitä alettaisiin "pakottamaan" opiskelemman edes perusasioita. Eihän tieliikenteeseenkään pääse moottoriajoneuvolla ilman korttia. Tietysti löytyy ihmisiä jotka eivät ala tähän hommaan ja heille onkin varattava nämä rekisteröimättömien korttivapaa ajelu.
Käsittääkseni se mopoilukaan ei ihan kokonaan loppunut kun tuli se joidenkin mielestä täysin turha korttipakko.- Anonyymi
Mopokortti oli turha keksintö. Virittely ja kaahailu jatkui entiseen malliin. Ennen korttiakin lakeja rikottiin tietoisesti. Lisäksi mopokortin ajokoe kannustaa vaaralliseen riskinottoon liikenteessä koska ajokokeessa liukkaalla alustalla on pakko ylläpitää miniminopeutta kuten kuivalla, joka on liikenteen vaarantamista ja vastoin kokelaan tilannetajua ja normaalikäyttäytymistä. Tältä osin mopokortti on jopa haitallinen. Ainoa perustelu mopokortille olisi, että sen hankkineet saisivat alennusta seuraavasta ajokortista oli se sitten kevarille tai autolle, ja näin sen "oikean" ajokortin hankintakustannukset jaksottuisivat, jopa laskisivat. Sama ei toimisi vesillä kun ei ole aikomustakaan siirtyä suurempiin vesikulkuneuvoluokkiin vaan se mopoluokka riittää.
- Anonyymi
"Mopokortti oli turha keksintö."
Ovatko mopoilijoiden tapaturmat ja kuolemat siis MIELESTÄSI lisääntyneet tilastollisesti korttipakon tultua voimaan?
Jos haluat katsoa faktaa joka kertoo, että mopokuolemien tolpat menevät jyrkästi alas korttipakon astuttua voimaan, niin katso:
https://www.liikennefakta.fi/turvallisuus/tieliikenne/kuolleet_ja_loukkaantuneet_tienkayttajaryhmittain- Anonyymi
Mitä kuolemia venekortti vähentäisi ja miksi?
- Anonyymi
Noinhan siinä käy kun ei ymmärrä tilastoja ja tutkimuksia. Paljon muuta kokonaisuuteen vaikuttavaa kontrolloitua ja kontrolloimatonta on tapahtunut samaan aikaan eikä mopokortin vaikutusta yksittäisenä tekijänä ole voitu mitata. Fakta voi hyvinkin olla, että mopokuolemien tolpat menevät jyrkästi alas korttipakon astuttua voimaan, mutta syy - seuraus yhteyttä ei tilastolla ole osoitettu.
- Anonyymi
Korttipakko astui voimaan 1985 syntyneille vuonna 2000. Tilastosi ei kerro siitä kehityksestä mitään. Tilastot viimeisiltä vuosilta eivät kerro korttivaikutuksista yhtään mitään. Pakollista mopokorttiopetusta kevennettiin merkittävästi 2018, sen pitäisi tilastossasi näkyä tolppien kasvuna jos mopokorttivaatimuksilla ratkaisevaa merkitystä olisi, mutta kun ei näy. Näytä tilastot jostain vuodesta 1980 eteenpäin niin sen pohjalta voisi kehitellä jotain vahvistamattomia teorioita. Ennen 1985 syntyneet mopoilevat edelleen ilman korttia.
- Anonyymi
Mitä veneilykuolemia veneenajokortti vähentäisi ja miksi?
- Anonyymi
Vastaus jankuttajan kysymykseen: veneajokortti ei poista tämän eikä tulevien viikonlopun kännikuskien törmäilyä ja siitä johtuvia vahinkoja, joista joku voi johtaa kuolemaan.
Veneajokortin tarkoitus on vähentää kaikenlaisia vesiturmia, alkaen viitan väärältä puolelta ajamista ( jos ei tunne merkkejä) ja joka voi johtaa kivelle ajoon jne jne...
.. Jos jankuttajalle vain kuolonkolarit ratkaisee, niin saat toki vapautuksen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaus jankuttajan kysymykseen: veneajokortti ei poista tämän eikä tulevien viikonlopun kännikuskien törmäilyä ja siitä johtuvia vahinkoja, joista joku voi johtaa kuolemaan.
Veneajokortin tarkoitus on vähentää kaikenlaisia vesiturmia, alkaen viitan väärältä puolelta ajamista ( jos ei tunne merkkejä) ja joka voi johtaa kivelle ajoon jne jne...
.. Jos jankuttajalle vain kuolonkolarit ratkaisee, niin saat toki vapautuksen!Kännikuskeja on vain 3% onnettomuuksista, joten ne voidaan suosiolla unohtaa.
Veneajokortilla siis estetään karilleajot?
Epäilen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kännikuskeja on vain 3% onnettomuuksista, joten ne voidaan suosiolla unohtaa.
Veneajokortilla siis estetään karilleajot?
Epäilen.Mistä tulee tieto, että kännikuskeja on 3% ?
Ajavatko he kuitenkin paremmin kuin muut, kun heidät voidaan unohtaa? Epäilen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tulee tieto, että kännikuskeja on 3% ?
Ajavatko he kuitenkin paremmin kuin muut, kun heidät voidaan unohtaa? Epäilen!Kaikki tialstot löytyy, jos sinä haluat niitä etsiä, niin löydät.
3% on alkoholin osuus veneilyonnettomuuksissa. Onnettomuuksia on sen verran paljon, että luku on lähellä totuutta. Se ei tarkoita, että 3% olisi kännissä venettä ajaessaan koska onnettomuuteen joutuminen on valikoitu otanta kaikista veneilijöistä.
Puhallusratsioita tehdään vähän ja valikoidusti toisin kuin tieliikenteessä, joissa puhallutetaan myös sattumalta. Tieliikenteen humalaisten osuus on 1/750 , mutta osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuksissa 10% (myös huumeet). Lukuja ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta niist äsaa suuntaa.
Kun sanon ettei humalaisten sosuudella ole merkitystä, suhteutan alkoholin aiheuttaman onnettomuuden muihin syihin. Karille ajo tai pohjakosketus on 10 kertaa yleisempi onnettomuussyy ja ihan selvin päin. Muu toimintovirhe on 20 kertaa yleisempi selvinpäin.
- Anonyymi
Lähtökohtana pitää olla että kaikki sallittua, ja sitten aletaan jakamaan kieltokortteja.
- Anonyymi
Jankuttajat jankuttaa ja pilkunussuttajat jatkavat nussuttamista.
Ylempänä oli hyviä aloituksia jotta voisimme ideoida tätä veneilyn turvallisuuden parantamista ja sitä kautta vaikkapa vakuutusmaksujen kohtuullistamista.
Jotain parannuksia ja kehitysideoita syntyy veneilijöiden mielissä joten laittakaa niitä tänne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jankuttajat jankuttaa ja pilkunussuttajat jatkavat nussuttamista.
Ylempänä oli hyviä aloituksia jotta voisimme ideoida tätä veneilyn turvallisuuden parantamista ja sitä kautta vaikkapa vakuutusmaksujen kohtuullistamista.
Jotain parannuksia ja kehitysideoita syntyy veneilijöiden mielissä joten laittakaa niitä tänne.Ihan perusajatuksena rangaistusten lisäämisellä ei ole vaikutusta turvallisuuteen koska ihmiset eivät tahallaan aja venettään kiville. Jos olisi valmis ajamaan 50.000 euron veneen karille, niin sitä tuskin estäisi 200 euron sakko :D
Toinen perusajatus on, että pitää hyväksyä ihminen sellaisena epätäydellisenä ajattelijana ja havainnoitsijana kuin se on. Virheiden kieltäminen ei vähennä niitä, muutenhan se olisi helppoa :D
Tiedon lisäämisellä on vaikutusta tiettyyn pisteeseen asti. Aikoinaan mitattiin tieliikenteen turvallisuutta koskevaan kokoukseen saapujien nopeudet ja vaikka kaikki tiesivät ylinopeuden vaarat, ylinopeutta ajettiin siinä missä muutkin ihmiset. Ei siis kannata laskea pelkän tiedon lisäämisen varaan liikaa.
Liikenneympäristöön voidaan vaikuttaa tekniikalla, apulaitteilla ja määräyksillä. Nopeusrajoitukset ovat käytössä, mutta kun suureksi nopeudeksi katsotaan 50 km/h, niin on selvää ettei nopeudella on paljoakaan merkitystä. Ihmisen reaktiökykyä tai veneen ominaisuuksia ei todellakaan ulosmitata nopean reaktion vaatimuksilla. Kari, jolle ajetaan, on tiedossa jo useita tunteja tai vuosia ennen törmäystä. Toinen venekin havaitaan minuttien ajan, kun ihmisen reaktioaikana pidetään sekuntia.
Huono seppä haukku välineitä, mutta paikannuksen tarkkuuden parantamisella olisi varmasti merkitystä turvallisuuden kannalta. Lisäksi karttojen tarkkuuden parantamisesta on apua. Suurin osa käyttää plottereita, joiden tarkkuus on yleensä riittävä (5m). Loppujenkin kannatatisi siirtyä siihen. Sillä tavalla olisi mahdollista puuttua kolmannekseen onnettomuuksista - ja se on paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan perusajatuksena rangaistusten lisäämisellä ei ole vaikutusta turvallisuuteen koska ihmiset eivät tahallaan aja venettään kiville. Jos olisi valmis ajamaan 50.000 euron veneen karille, niin sitä tuskin estäisi 200 euron sakko :D
Toinen perusajatus on, että pitää hyväksyä ihminen sellaisena epätäydellisenä ajattelijana ja havainnoitsijana kuin se on. Virheiden kieltäminen ei vähennä niitä, muutenhan se olisi helppoa :D
Tiedon lisäämisellä on vaikutusta tiettyyn pisteeseen asti. Aikoinaan mitattiin tieliikenteen turvallisuutta koskevaan kokoukseen saapujien nopeudet ja vaikka kaikki tiesivät ylinopeuden vaarat, ylinopeutta ajettiin siinä missä muutkin ihmiset. Ei siis kannata laskea pelkän tiedon lisäämisen varaan liikaa.
Liikenneympäristöön voidaan vaikuttaa tekniikalla, apulaitteilla ja määräyksillä. Nopeusrajoitukset ovat käytössä, mutta kun suureksi nopeudeksi katsotaan 50 km/h, niin on selvää ettei nopeudella on paljoakaan merkitystä. Ihmisen reaktiökykyä tai veneen ominaisuuksia ei todellakaan ulosmitata nopean reaktion vaatimuksilla. Kari, jolle ajetaan, on tiedossa jo useita tunteja tai vuosia ennen törmäystä. Toinen venekin havaitaan minuttien ajan, kun ihmisen reaktioaikana pidetään sekuntia.
Huono seppä haukku välineitä, mutta paikannuksen tarkkuuden parantamisella olisi varmasti merkitystä turvallisuuden kannalta. Lisäksi karttojen tarkkuuden parantamisesta on apua. Suurin osa käyttää plottereita, joiden tarkkuus on yleensä riittävä (5m). Loppujenkin kannatatisi siirtyä siihen. Sillä tavalla olisi mahdollista puuttua kolmannekseen onnettomuuksista - ja se on paljon.Paikantaminen on todella yksi avaintaidoista, kun puhutaan veneilyturvallisuudesta. Luin juuri viime vuotista kotimaista Frisk Bris lehteä, jossa tähdennettiin perinteistä korttinavigoinnin osaamista. Miksikö plottereiden aikakaudella???? Siksi, että on todettu "eräiden" tahojen häirinneen GPS signaaleja.
Tämä uhka tulee siis ulkopuolelta, (eikä ajokortti voi sitä estää, heh!) mutta osaamalla lukea karttaa voi tätä riskiä pienentää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikantaminen on todella yksi avaintaidoista, kun puhutaan veneilyturvallisuudesta. Luin juuri viime vuotista kotimaista Frisk Bris lehteä, jossa tähdennettiin perinteistä korttinavigoinnin osaamista. Miksikö plottereiden aikakaudella???? Siksi, että on todettu "eräiden" tahojen häirinneen GPS signaaleja.
Tämä uhka tulee siis ulkopuolelta, (eikä ajokortti voi sitä estää, heh!) mutta osaamalla lukea karttaa voi tätä riskiä pienentää.On hyvä aika ajoin tarkistaa plotterin antaman sijainnin oikeellisuus vaikka tutun merimerkin vierestä ajamalla. Kotisatamassakin plotteri näyttää jopa laituripaikan tarkkuudella. Sitten on niitä paikkoja, missä vuodesta toiseen viiva piirtyy rannalla. Olen päätellyt, että karttatiedot ovat tarkoituksella "virheellisiä" pienellä alueella, koska paikalla oli puolustuksellista merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikantaminen on todella yksi avaintaidoista, kun puhutaan veneilyturvallisuudesta. Luin juuri viime vuotista kotimaista Frisk Bris lehteä, jossa tähdennettiin perinteistä korttinavigoinnin osaamista. Miksikö plottereiden aikakaudella???? Siksi, että on todettu "eräiden" tahojen häirinneen GPS signaaleja.
Tämä uhka tulee siis ulkopuolelta, (eikä ajokortti voi sitä estää, heh!) mutta osaamalla lukea karttaa voi tätä riskiä pienentää.En ihan ymmärrä miksi plotterin kartta olisi huonompi kuin paperinenkaan, mutta ehkä sen hahmottaminen on joillekin vaikeaa.
Plotterista kannattaa varata yksi näytön kenttä tarkkuudelle. Siitä näkee paikannuksen tarkkuuden. Samaa on vaikea saada kartalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihan ymmärrä miksi plotterin kartta olisi huonompi kuin paperinenkaan, mutta ehkä sen hahmottaminen on joillekin vaikeaa.
Plotterista kannattaa varata yksi näytön kenttä tarkkuudelle. Siitä näkee paikannuksen tarkkuuden. Samaa on vaikea saada kartalle.Tuo pitää paikkansa. Ilman paikkatietoa plotteri on kartta lisäominaisuuksilla, kuten etäisyyden ja suunnan mittaaminen hyvällä tarkkuudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo pitää paikkansa. Ilman paikkatietoa plotteri on kartta lisäominaisuuksilla, kuten etäisyyden ja suunnan mittaaminen hyvällä tarkkuudella.
Jep, ei se plotterin kartta huonompi ole kuin paperinen kortti, vaan jos GPS signaalia häiritään, niin paikannus on epätarkempi kuin muuten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, ei se plotterin kartta huonompi ole kuin paperinen kortti, vaan jos GPS signaalia häiritään, niin paikannus on epätarkempi kuin muuten.
Niin, mutta ei siitä silloinkaan tule paperikarttaa huonompi. Plotterilla voi navigoida turvallisesti myös ilman paikkatietoa.
Mitään veneajokorttia ei tarvita koska ei meillä kaikki polkupyöräilijätkään osaa liikennesääntöjä. Kaikki eivät myöskään kuulu veneilyseuroihin, eikä tarvikkaan.
Itse olen ns. paperiton kapteeni vaikka olen veneillyt maailman merillä jo yli 50 vuotta, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut. Kilpapurjehtinut olen myös 50 vuotta ja siitä erilaisilla köliveneillä optimistijollan jälkeen Hallitsen purjeveneen lisäksi myös moottoriveneen 46 vuotta. Veneilyyn ei tarvita tutkintoja vaan meillä pitää sisällyttää tässä tuhansien järvien maassa kansalaistaitoon veneilyn säännöstöä ja vesillä liikkumisen taitoja. Näin saadaan lisää harrastajia lajin pariin, eikä siitä tule harvojen herkkua kuten tapahtuisi jos pitää veneilyyn se ajokortti olla. Mihin laitetaan raja jos se ajokortti tulee? Pitääkö soutuveneessä soutajalla olla ajokortti tai kanootilla melojalla? Entäpä pitääkö jollapurjehtijalla olla ajokortti?
Ajatus veneajokortista on kuolleena syntynyt ja pidetäänkin se sellaisena. Sisällytetään sen sijaan kouluihin edes jonkunlaisia vesillä liikkumisen taitoja opetussuunnitelmiin vaikka yläasteelle niin jokaisella on jonkinlaiset valmiudet olla vesillä.- Anonyymi
Vertailu polkupyöräilijöihin ja niinkuin joku kirjoitti jalankulkijoihin (!) on vääristynyttä koska he panevat oman henkensä alttiiksi, kun rikkovat sääntöjä. Veneilijä, erityisesti nopean mv:n kuljettaja riskeeraa muidenkin hengen tai omaisuuden, ei vain omaansa.ajaessaan holtittomasti tai vastoin sääntöjä.
Kokenut kippari lienee vuosien mittaan myös huomannut, että veneilijöitä on entistä enemmän. Autolijatkin saivat ajaa ilman korttia aikojen alussa mutta eipä pitkään kun kolarit herättivät viranomaiset ja lainsäätäjät. Ei se osaamisen vaatiminen ole keneltäkään pois. Ja mikä harmillisinta, oma osaaminen ei riitä perusteluksi, että korttia ei tarvita - Anonyymi
Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille. Seuroissa on osaamista käsittämättömän paljon ja sitä auliisti muutenkin jaetaan yhteiseksi hyväksi, usein jopa pyytämättä.
Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta. Pursiliputtomia veneitä sitten ratsattaisiin ja veneajokortin olemassaolo varmistettaisiin viranomaisten toimesta. Villin veneilijän tulisi hankkia veneajokortti esim. työväenopiston talvikursseilla opiskellen ja Trafin tutkintoihin osallistumalla.
Seuraan voitaisiin nimetä merenkulkupäällikkö, joka varmistaa jäsenien osaamisen ja vastaa koulutuksista. Sopiva tausta tällaiselle henkilölle on esim. merikapteenin, perämiehen, venepoliisin, merivartijan tai sotilasveneenkuljettajan pätevyyden omaava pitkäaikaisjäsen. Kommodorien harteille noin suurta työmäärää ja vastuuta ei voitane ainakaan rutiinisti asettaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille. Seuroissa on osaamista käsittämättömän paljon ja sitä auliisti muutenkin jaetaan yhteiseksi hyväksi, usein jopa pyytämättä.
Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta. Pursiliputtomia veneitä sitten ratsattaisiin ja veneajokortin olemassaolo varmistettaisiin viranomaisten toimesta. Villin veneilijän tulisi hankkia veneajokortti esim. työväenopiston talvikursseilla opiskellen ja Trafin tutkintoihin osallistumalla.
Seuraan voitaisiin nimetä merenkulkupäällikkö, joka varmistaa jäsenien osaamisen ja vastaa koulutuksista. Sopiva tausta tällaiselle henkilölle on esim. merikapteenin, perämiehen, venepoliisin, merivartijan tai sotilasveneenkuljettajan pätevyyden omaava pitkäaikaisjäsen. Kommodorien harteille noin suurta työmäärää ja vastuuta ei voitane ainakaan rutiinisti asettaa.Kaikista riskialttein ryhmä on ne humalassa soutelijat. Eivät he liity seuraan eivätkä hanki korttia. Iloisen Jaskan kanssa olen samaa mieltä, että valistus on paras. Telkkarista keväisin ja kesäisin 2-3 minuutin tietoiskuja nopeus- ja aallontekorajoituksista ym. ja ne helvetin taulut solmuiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille. Seuroissa on osaamista käsittämättömän paljon ja sitä auliisti muutenkin jaetaan yhteiseksi hyväksi, usein jopa pyytämättä.
Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta. Pursiliputtomia veneitä sitten ratsattaisiin ja veneajokortin olemassaolo varmistettaisiin viranomaisten toimesta. Villin veneilijän tulisi hankkia veneajokortti esim. työväenopiston talvikursseilla opiskellen ja Trafin tutkintoihin osallistumalla.
Seuraan voitaisiin nimetä merenkulkupäällikkö, joka varmistaa jäsenien osaamisen ja vastaa koulutuksista. Sopiva tausta tällaiselle henkilölle on esim. merikapteenin, perämiehen, venepoliisin, merivartijan tai sotilasveneenkuljettajan pätevyyden omaava pitkäaikaisjäsen. Kommodorien harteille noin suurta työmäärää ja vastuuta ei voitane ainakaan rutiinisti asettaa.Perusta oma seura, ei näistä nykyisistä ole mihinkään... katsastustarran saa postissa eikä runkotarkastusta ole tehty yli kymmeneen vuoteen. Se lippu ei ole tae mistään. Mikään seura ei vastaa jäsentensä veneiden kunnosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusta oma seura, ei näistä nykyisistä ole mihinkään... katsastustarran saa postissa eikä runkotarkastusta ole tehty yli kymmeneen vuoteen. Se lippu ei ole tae mistään. Mikään seura ei vastaa jäsentensä veneiden kunnosta.
Jep jep, jos yksi seura on kelvoton, niin ei siitä todellakaan seuraa että kaikki ovat.
PS Seura on yhtä hyvä kuin sen jäsenet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep jep, jos yksi seura on kelvoton, niin ei siitä todellakaan seuraa että kaikki ovat.
PS Seura on yhtä hyvä kuin sen jäsenetJäi mainitsematta että en ole nykyään minkään seuran jäsen kun en ole nähnyt tarpeelliseksi perustaa kunnollista. Jos venekortti kuitattaisiin seurajäsenyydellä pitäisi seurat säännöllisesti auditoida ja vain sertifioiduilla olisi yllä ehdotettu status. Tosin ne auditoinnit ja sertifioinnit tapahtuisivat todennäköisesti jonkun hyvävelikerhon kautta kuten venekatsastukset nykyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille. Seuroissa on osaamista käsittämättömän paljon ja sitä auliisti muutenkin jaetaan yhteiseksi hyväksi, usein jopa pyytämättä.
Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta. Pursiliputtomia veneitä sitten ratsattaisiin ja veneajokortin olemassaolo varmistettaisiin viranomaisten toimesta. Villin veneilijän tulisi hankkia veneajokortti esim. työväenopiston talvikursseilla opiskellen ja Trafin tutkintoihin osallistumalla.
Seuraan voitaisiin nimetä merenkulkupäällikkö, joka varmistaa jäsenien osaamisen ja vastaa koulutuksista. Sopiva tausta tällaiselle henkilölle on esim. merikapteenin, perämiehen, venepoliisin, merivartijan tai sotilasveneenkuljettajan pätevyyden omaava pitkäaikaisjäsen. Kommodorien harteille noin suurta työmäärää ja vastuuta ei voitane ainakaan rutiinisti asettaa."Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta."
Eli seura ei vastaisi jäsenensä merimiestaidoista yhtään enempää kuin se nykyään vastaa sen lipun alle katsastetun veneen kunnosta.
Jos veneen perässä liehuva seuralippu olisi tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta, pitäisi nykyisistä seuralipuista 80% vetää takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikista riskialttein ryhmä on ne humalassa soutelijat. Eivät he liity seuraan eivätkä hanki korttia. Iloisen Jaskan kanssa olen samaa mieltä, että valistus on paras. Telkkarista keväisin ja kesäisin 2-3 minuutin tietoiskuja nopeus- ja aallontekorajoituksista ym. ja ne helvetin taulut solmuiksi.
Humalalla on vain 3% osuus onettomuuksiin.
Suurin tekijä on kipparin virhe ja seuraava kiville ajaminen, molemmat selvin päin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Humalalla on vain 3% osuus onettomuuksiin.
Suurin tekijä on kipparin virhe ja seuraava kiville ajaminen, molemmat selvin päin.Onko? Laita linkki, tai kerro mistä tämä tieto on peräisin. Vuosikaudet on toitoteltu sitä, kuinka eniten kuolee ihmisiä vesillä pienissä avoveneissä ja juurikin humalassa.
- Anonyymi
"Ajatus veneajokortista on kuolleena syntynyt ja pidetäänkin se sellaisena. "
Ihan vastaavia mielipiteitä auton- ja mopon-ajokorteista on aikanaan esitetty.
Kun ne säädettiin lakiin, niin ihmiset huomasivat kuinka ne paransivat turvallisuutta ihan merkittävästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille. Seuroissa on osaamista käsittämättömän paljon ja sitä auliisti muutenkin jaetaan yhteiseksi hyväksi, usein jopa pyytämättä.
Seura vastaisi jäsenensä merimiestaidoista, aivan kuten nytkin se vastaa seuran lipun alle katsastetun veneen kunnosta. Katsastetun veneen perässä liehuva pursilippu olisi siten tae venekunnan osaamisesta ja yleisestä merikelpoisuudesta. Pursiliputtomia veneitä sitten ratsattaisiin ja veneajokortin olemassaolo varmistettaisiin viranomaisten toimesta. Villin veneilijän tulisi hankkia veneajokortti esim. työväenopiston talvikursseilla opiskellen ja Trafin tutkintoihin osallistumalla.
Seuraan voitaisiin nimetä merenkulkupäällikkö, joka varmistaa jäsenien osaamisen ja vastaa koulutuksista. Sopiva tausta tällaiselle henkilölle on esim. merikapteenin, perämiehen, venepoliisin, merivartijan tai sotilasveneenkuljettajan pätevyyden omaava pitkäaikaisjäsen. Kommodorien harteille noin suurta työmäärää ja vastuuta ei voitane ainakaan rutiinisti asettaa."Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille....... "
Ihan käsittämätön ehdotus jonka onneksi jo lainsäädäntömme kieltää. Täysin mahdoton ja toimimaton ajatus. Olisiko sitten vaikkpa puolueen X jäsenkortti yhtä vaikuttava osaamistodistus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajatus veneajokortista on kuolleena syntynyt ja pidetäänkin se sellaisena. "
Ihan vastaavia mielipiteitä auton- ja mopon-ajokorteista on aikanaan esitetty.
Kun ne säädettiin lakiin, niin ihmiset huomasivat kuinka ne paransivat turvallisuutta ihan merkittävästi.Ei mopokortin vaikutuksista ole puolueetonta tutkittua näyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mielestäni seurajäsenyys voisi olla vaihtoehtona veneajokortille....... "
Ihan käsittämätön ehdotus jonka onneksi jo lainsäädäntömme kieltää. Täysin mahdoton ja toimimaton ajatus. Olisiko sitten vaikkpa puolueen X jäsenkortti yhtä vaikuttava osaamistodistus?Veneilyssä on sellaisia henkilökohtaisia virstanpylväitä jotka varmistavat osaamisen. Nämä tahtovat kasautua seurojen jäsenille.
1. Saaristolaivuritutkinto
2. Purjehdus Ruotsiin saakka
3. Rannikkolaivuritutkinto
4. Viisbyyssä käynti
5. VHF -lupa
6. Kv. huviveneen kuljettajakirja
7. Merikarhujäsenyys
Tuon tien läpikäyneenä seura-aktiivina tiedän ettei kohdan 5 jälkeen tarvitse ajokorttia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veneilyssä on sellaisia henkilökohtaisia virstanpylväitä jotka varmistavat osaamisen. Nämä tahtovat kasautua seurojen jäsenille.
1. Saaristolaivuritutkinto
2. Purjehdus Ruotsiin saakka
3. Rannikkolaivuritutkinto
4. Viisbyyssä käynti
5. VHF -lupa
6. Kv. huviveneen kuljettajakirja
7. Merikarhujäsenyys
Tuon tien läpikäyneenä seura-aktiivina tiedän ettei kohdan 5 jälkeen tarvitse ajokorttia.Muhah! Nyt vasta vitsin murjaisit. Ei ole mitään tutkintoja enkä ole minkään seuran jäsen, mutta Ruotsissa ja Visbyssä olen käynyt. Mikään näistä ei ratkaise osaamista. Pistä vielä ATK-ajokortti listallesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veneilyssä on sellaisia henkilökohtaisia virstanpylväitä jotka varmistavat osaamisen. Nämä tahtovat kasautua seurojen jäsenille.
1. Saaristolaivuritutkinto
2. Purjehdus Ruotsiin saakka
3. Rannikkolaivuritutkinto
4. Viisbyyssä käynti
5. VHF -lupa
6. Kv. huviveneen kuljettajakirja
7. Merikarhujäsenyys
Tuon tien läpikäyneenä seura-aktiivina tiedän ettei kohdan 5 jälkeen tarvitse ajokorttia.1) Kaikkien veneen oleellisten toimintojen hallitseminen yksin
2) Veneen varustaminen niin, ettei minkään yksittäisen varusteen rikkoontuminen johda matkan katkeamiseen ja avuntarpeeseen
3) Ongelmatilanteiden harjoittelu niin, että ne sujuvat ilman jännäkakkaa housuissa (esim. purjein rantautuminen, vuodon paikkaaminen, tulipalo, ankkurin menettäminen jne.)
4) Omien mukavuus-, turvallisuus- ja taitorajojen tunnistaminen ja tunnustaminen
5) Sosiaaliset taidot joilla turvataan miehistö ja ulkopuoliset
Yhtään sertifikaattia, todistusta tai jäsenmaksua ei tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veneilyssä on sellaisia henkilökohtaisia virstanpylväitä jotka varmistavat osaamisen. Nämä tahtovat kasautua seurojen jäsenille.
1. Saaristolaivuritutkinto
2. Purjehdus Ruotsiin saakka
3. Rannikkolaivuritutkinto
4. Viisbyyssä käynti
5. VHF -lupa
6. Kv. huviveneen kuljettajakirja
7. Merikarhujäsenyys
Tuon tien läpikäyneenä seura-aktiivina tiedän ettei kohdan 5 jälkeen tarvitse ajokorttia.Höpö, höpö. Tyhmempikin saa saaristolaivurin ja myös rannikkolaivurin tutkinnon läpi jos osaa lukea ja pitääkö purjehtia yksi miehistössä vaiko kipparina? Miksi juuri Visbyssä pitäisi käydä? VHF luvankin saa jos osaa lukea. Kansainvälisen huviveneenkuljettajan kirjan saa netistäkin rahalla. Merikarhujen jäsenyys on typerintä mitä tiedän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vertailu polkupyöräilijöihin ja niinkuin joku kirjoitti jalankulkijoihin (!) on vääristynyttä koska he panevat oman henkensä alttiiksi, kun rikkovat sääntöjä. Veneilijä, erityisesti nopean mv:n kuljettaja riskeeraa muidenkin hengen tai omaisuuden, ei vain omaansa.ajaessaan holtittomasti tai vastoin sääntöjä.
Kokenut kippari lienee vuosien mittaan myös huomannut, että veneilijöitä on entistä enemmän. Autolijatkin saivat ajaa ilman korttia aikojen alussa mutta eipä pitkään kun kolarit herättivät viranomaiset ja lainsäätäjät. Ei se osaamisen vaatiminen ole keneltäkään pois. Ja mikä harmillisinta, oma osaaminen ei riitä perusteluksi, että korttia ei tarvitaEipä tuolla merellä paljon muita näy, olet tainnut katsella vain rannalta käsin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuolla merellä paljon muita näy, olet tainnut katsella vain rannalta käsin.
Olet tainnut pari kuukautta ajaa laput silmillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet tainnut pari kuukautta ajaa laput silmillä.
Et sitten viissin ole käynyt Helsingin Kolera-Allsta kauempana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1) Kaikkien veneen oleellisten toimintojen hallitseminen yksin
2) Veneen varustaminen niin, ettei minkään yksittäisen varusteen rikkoontuminen johda matkan katkeamiseen ja avuntarpeeseen
3) Ongelmatilanteiden harjoittelu niin, että ne sujuvat ilman jännäkakkaa housuissa (esim. purjein rantautuminen, vuodon paikkaaminen, tulipalo, ankkurin menettäminen jne.)
4) Omien mukavuus-, turvallisuus- ja taitorajojen tunnistaminen ja tunnustaminen
5) Sosiaaliset taidot joilla turvataan miehistö ja ulkopuoliset
Yhtään sertifikaattia, todistusta tai jäsenmaksua ei tarvita.Hohhoijaa.
2) Veneen varustaminen niin, ettei minkään yksittäisen varusteen rikkoontuminen johda matkan katkeamiseen ja avuntarpeeseen
Esimerkiksi maston katkeaminen purjeveneessä tai moottoririkko moottoriveneessä aiheuttaa lähes 100% varmuudella matkan katkeamisen ja avuntarpeen.
3) Ongelmatilanteiden harjoittelu niin, että ne sujuvat ilman jännäkakkaa housuissa (esim. purjein rantautuminen, vuodon paikkaaminen, tulipalo, ankkurin menettäminen jne.)
Tulipalo veneessä tai ankkurin pettäminen tai iso vuoto (vaikkapa tukkiintörmäämisen jäljiltä) eivät ole sellaisia pikkujuttuja, joista kukaan selviäisi ilman aikamoista paniikkia. Ja jos on vähänkin aivoja, niin kyllä se purjein rantautuminen muiden väliin myös lievää sykkeen nousua aiheuttaa, ellei satu olemaan erityisen suotuisa tuuli. Harjoittelussa on hyötyä, mutta ei noista rutiinia tule millään harjoittelulla.
5) Sosiaaliset taidot joilla turvataan miehistö ja ulkopuoliset
Ja mitähän vittua tuo sitten on tarkoittavinaan??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten viissin ole käynyt Helsingin Kolera-Allsta kauempana.
En ole tänä kesänä Helsingissä käynytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa.
2) Veneen varustaminen niin, ettei minkään yksittäisen varusteen rikkoontuminen johda matkan katkeamiseen ja avuntarpeeseen
Esimerkiksi maston katkeaminen purjeveneessä tai moottoririkko moottoriveneessä aiheuttaa lähes 100% varmuudella matkan katkeamisen ja avuntarpeen.
3) Ongelmatilanteiden harjoittelu niin, että ne sujuvat ilman jännäkakkaa housuissa (esim. purjein rantautuminen, vuodon paikkaaminen, tulipalo, ankkurin menettäminen jne.)
Tulipalo veneessä tai ankkurin pettäminen tai iso vuoto (vaikkapa tukkiintörmäämisen jäljiltä) eivät ole sellaisia pikkujuttuja, joista kukaan selviäisi ilman aikamoista paniikkia. Ja jos on vähänkin aivoja, niin kyllä se purjein rantautuminen muiden väliin myös lievää sykkeen nousua aiheuttaa, ellei satu olemaan erityisen suotuisa tuuli. Harjoittelussa on hyötyä, mutta ei noista rutiinia tule millään harjoittelulla.
5) Sosiaaliset taidot joilla turvataan miehistö ja ulkopuoliset
Ja mitähän vittua tuo sitten on tarkoittavinaan???2) Maston katkeaminen aiheuttaa keskeytyksen, romppeet kerätään kannelle tai tipautetaan mereen, matka jatkuu koneella ilman avuntarvetta. Aina ei tietenkään onnistu, mutta työkalut ja valmiudet siihen pitää olla. Moottoririkonkin sattuessa hieman perustaitoja, varaosia ja työkaluja, hyvin varustautuneet kahdella moottorilla niin pääsee nilkuttaen suojasatamaan.
3) Todellakin syntyy purjein rantautumisesta rutiini kun sitä riittävästi harjoittelee. Vuodon paikkaamista eri välinein, vaikka vanhalla purjeella (hätätapauksessa uudellakin), toimii paremmin kun tietää miten toimia. Estetään uppoaminen ja päästään matalaan suojasatamaan.
5) Ne sinulta puuttuu. Otetaan muut huomioon, toimitaan harkitusti, ennakoitavasti, viestitään kunnolla jne... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö. Tyhmempikin saa saaristolaivurin ja myös rannikkolaivurin tutkinnon läpi jos osaa lukea ja pitääkö purjehtia yksi miehistössä vaiko kipparina? Miksi juuri Visbyssä pitäisi käydä? VHF luvankin saa jos osaa lukea. Kansainvälisen huviveneenkuljettajan kirjan saa netistäkin rahalla. Merikarhujen jäsenyys on typerintä mitä tiedän.
Minkä instanssin myöntämä tuo netistä saatava Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja mahtaa olla?
Kovasti näyttää tuon SRC kirjankin hankkiminen monia lukutaitoisia kiusaavan.
Perusveneilijä ei tarvitse Saaristolaivurin kurssia tai SPV: n Veneenkuljettajan kurssia enempää koulutusta ei tarvitse hankkia - ellei halua.
Noilla kursseilla opitaan tärkeimmät asiat, joita vesillä tulee esille.
Asennekasvatus täytyy kyllä olla jo ennen kurssia suoritettu. Useimmat saavat sen koulutuksen jo kotoa, mutta joillekin joutuvat viranomaiset antamaan täydennyskoulutusta.
T. Elämän pituinen koulutus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2) Maston katkeaminen aiheuttaa keskeytyksen, romppeet kerätään kannelle tai tipautetaan mereen, matka jatkuu koneella ilman avuntarvetta. Aina ei tietenkään onnistu, mutta työkalut ja valmiudet siihen pitää olla. Moottoririkonkin sattuessa hieman perustaitoja, varaosia ja työkaluja, hyvin varustautuneet kahdella moottorilla niin pääsee nilkuttaen suojasatamaan.
3) Todellakin syntyy purjein rantautumisesta rutiini kun sitä riittävästi harjoittelee. Vuodon paikkaamista eri välinein, vaikka vanhalla purjeella (hätätapauksessa uudellakin), toimii paremmin kun tietää miten toimia. Estetään uppoaminen ja päästään matalaan suojasatamaan.
5) Ne sinulta puuttuu. Otetaan muut huomioon, toimitaan harkitusti, ennakoitavasti, viestitään kunnolla jne...Mitä viestintätarvetta huviveneilijällä muka on?
Se oli esimerkeistäsi ainoa, jonka voi mitenkään sanoa liittyvän "sosiaalisiin taitoihin". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä instanssin myöntämä tuo netistä saatava Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja mahtaa olla?
Kovasti näyttää tuon SRC kirjankin hankkiminen monia lukutaitoisia kiusaavan.
Perusveneilijä ei tarvitse Saaristolaivurin kurssia tai SPV: n Veneenkuljettajan kurssia enempää koulutusta ei tarvitse hankkia - ellei halua.
Noilla kursseilla opitaan tärkeimmät asiat, joita vesillä tulee esille.
Asennekasvatus täytyy kyllä olla jo ennen kurssia suoritettu. Useimmat saavat sen koulutuksen jo kotoa, mutta joillekin joutuvat viranomaiset antamaan täydennyskoulutusta.
T. Elämän pituinen koulutusCharterfirmalta tuli pätevyystodistus ihan puhelinkeskustelun perusteella. Hyvin tuntuu kelpaavan pätevyystodistuksena muuallakin. Kyselivät tyyliin, ootko purjehtinut, harrastatko veneilyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä viestintätarvetta huviveneilijällä muka on?
Se oli esimerkeistäsi ainoa, jonka voi mitenkään sanoa liittyvän "sosiaalisiin taitoihin".Pysy poissa vesiltä jos et itse vastauksia tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä viestintätarvetta huviveneilijällä muka on?
Se oli esimerkeistäsi ainoa, jonka voi mitenkään sanoa liittyvän "sosiaalisiin taitoihin".Ei ole viestintätarvetta, jos veneessä ei ole VHF puhelinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysy poissa vesiltä jos et itse vastauksia tiedä.
Eli oikeasti sinäkin tiedät, ettei niitä viestintätarpeita ole mutta munattomana et uskalla sitä myöntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Charterfirmalta tuli pätevyystodistus ihan puhelinkeskustelun perusteella. Hyvin tuntuu kelpaavan pätevyystodistuksena muuallakin. Kyselivät tyyliin, ootko purjehtinut, harrastatko veneilyä.
Ei millään charterfirmalla ole valtuuksia myöntää Kansainvälistä huviveneenkuljettajakirjaa. Sen myöntää vain viranomainen.
Jos sinulla todella on jokin moisen firman antama paperi, jota he väittävät kansainväliseksi huviveneenkuljettajakirjaksi, niin otapa siitä kuva, peitä henkilötunnisteet ja laita jonnekin linkin taakse ja linkki tänne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole viestintätarvetta, jos veneessä ei ole VHF puhelinta.
On niitä, mutta keinovalikoima on rajoittuneempi ilman VHF:ää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli oikeasti sinäkin tiedät, ettei niitä viestintätarpeita ole mutta munattomana et uskalla sitä myöntää.
Lähdetäänkö vaikka toisten havainnoinnista ja väistöaikomuksen viestittämisestä ajoissa. Taitaa olla sinulle täysi mysteeri.
Kommunikointi oman miehistön kanssa pitää olla kunnossa, mutta mitä sinä ikävänä ihmisenä siitä tiedät kun olet yksin.
Merkinantovälineiden viesteistä pitää olla perillä vaikka niitä ei itse käyttäisi.
Jne... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei millään charterfirmalla ole valtuuksia myöntää Kansainvälistä huviveneenkuljettajakirjaa. Sen myöntää vain viranomainen.
Jos sinulla todella on jokin moisen firman antama paperi, jota he väittävät kansainväliseksi huviveneenkuljettajakirjaksi, niin otapa siitä kuva, peitä henkilötunnisteet ja laita jonnekin linkin taakse ja linkki tänne.Ei kukaan väitä mitään mutta k.o. sertifikaatti on kyllä aina kelvannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten viissin ole käynyt Helsingin Kolera-Allsta kauempana.
No sitten tiedät että Porista pohjoiseen saa ajaa runkoväylää tunti tolkulla ilman että ketään tulee vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole viestintätarvetta, jos veneessä ei ole VHF puhelinta.
Eikä myöskään, vaikka olisi. Huviveneilijällä ei ole velvollisuutta kuunnella tai käyttää sitä, edes pitää päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähdetäänkö vaikka toisten havainnoinnista ja väistöaikomuksen viestittämisestä ajoissa. Taitaa olla sinulle täysi mysteeri.
Kommunikointi oman miehistön kanssa pitää olla kunnossa, mutta mitä sinä ikävänä ihmisenä siitä tiedät kun olet yksin.
Merkinantovälineiden viesteistä pitää olla perillä vaikka niitä ei itse käyttäisi.
Jne...Väistämistä ei viestitetä, se vain tehdään. Ei se mitään kommunikaatiota ole. Miehistön kanssa tarvitsee kommunikoida vain, jos on tapana ajaa venettä sellaisella tavalla, jossa tarvitaan usean käsiparin toimintaa.
Ainoa viesti, mikä pitää kyetä ymmärtämään, on viranomaisten näyttämä pysäytysmerkki. Se on ainoa, jonka ignooraamisesta voi tulla ongelmia. Esim. virallisille hätämerkeille voi viitata kintaalla ja sanoa, ettei nähnyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1) Kaikkien veneen oleellisten toimintojen hallitseminen yksin
2) Veneen varustaminen niin, ettei minkään yksittäisen varusteen rikkoontuminen johda matkan katkeamiseen ja avuntarpeeseen
3) Ongelmatilanteiden harjoittelu niin, että ne sujuvat ilman jännäkakkaa housuissa (esim. purjein rantautuminen, vuodon paikkaaminen, tulipalo, ankkurin menettäminen jne.)
4) Omien mukavuus-, turvallisuus- ja taitorajojen tunnistaminen ja tunnustaminen
5) Sosiaaliset taidot joilla turvataan miehistö ja ulkopuoliset
Yhtään sertifikaattia, todistusta tai jäsenmaksua ei tarvita."Yhtään sertifikaattia, todistusta tai jäsenmaksua ei tarvita."
Sinä olet niin luotettava henkilö, että riittää kun ratsiassa kerrot tämän, niin poliisi ja rajavartija uskovat. Miten me muut sitten näytetään tämä toteen? Vai pitäisikö meidän ruveta palkkaamaan koulutuksen valvojia tuonne tarkastuspisteille jotta he voisivat selvittää tämän aisan pyseyrtetyn veneiljän osalta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä viestintätarvetta huviveneilijällä muka on?
Se oli esimerkeistäsi ainoa, jonka voi mitenkään sanoa liittyvän "sosiaalisiin taitoihin".Ajat esimerkiksi Kielin kanavaan, niin viestintätaidot ja -valineet ovat tarpeellisia jotta edes pääset sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajat esimerkiksi Kielin kanavaan, niin viestintätaidot ja -valineet ovat tarpeellisia jotta edes pääset sinne.
Ja moniko Suomen muutamasta sadastatuhannesta huviveneilijästä käy ikinä omalla veneellään lähelläkään Kielia?
- Anonyymi
En nyt ota varsinaisesti kantaa siihen, pitäisikö veneajokortti olla vai ei, mutta vastustan jyrkästi ideaa, että se olisi millään lailla järjestöjen hallinnoitavissa. Valtion ylläpitämä koejärjestelmä ja kortin myöntäminen tai ei mitään.
- Anonyymi
Tulee maksamaan ihan sairaasti. Ihan hyvin seurojen katsastajat voivat hoitaa homman. Eri asia sitten voiko jäsinille olla eri hinta. Se voidaan katsoa syrjinnäksi, eli luvan hinta pitää olla sama jäsenydestä riippumatta.

Ei missään nimessä seurojen katsastajille! 99% katsastajista on paöerittomia joten olisi todella naurettavaa jos haluaisivat myöntämään papereita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään nimessä seurojen katsastajille! 99% katsastajista on paöerittomia joten olisi todella naurettavaa jos haluaisivat myöntämään papereita.
mitä ovat "paöerittomia" ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee maksamaan ihan sairaasti. Ihan hyvin seurojen katsastajat voivat hoitaa homman. Eri asia sitten voiko jäsinille olla eri hinta. Se voidaan katsoa syrjinnäksi, eli luvan hinta pitää olla sama jäsenydestä riippumatta.
Ihan sama, mitä maksaa tai on maksamatta. Viranomaisvaltaa ei voi antaa seuroille, piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama, mitä maksaa tai on maksamatta. Viranomaisvaltaa ei voi antaa seuroille, piste.
Jonkun harrastustoiminnan kyttäys, sikäli kun moista edes tarvitaan, on viisainta hoitaa juuri järjestäytyneiden järjestöjen kautta. Helppoa ja tehokasta. Ei siihen tarvita raskasta valtion koneistoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä ovat "paöerittomia" ?
Minulta meni aamupalan nauttiminen aivan piloille kun ryhdyin tuota ” paöerittomia ” sanaa lukemaan.
On aivan edesvastuutonta kirjoittaa tuollaista outoa sanaa suomenkieliselle sivustolle.
Tuollaisten sanojen käyttö vaarantaa veneilijöiden käyttämän turvallisen viestinnän.
Seurojen tulee ensikädessä perustaa oikeakielisyyttä valvovia työryhmiä, jotta voimme turvallisin mielin ottaa vastaan meille tarpeellista informaatiota.
Pöyristynyt pullaansa ” melkein” tukehtunut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonkun harrastustoiminnan kyttäys, sikäli kun moista edes tarvitaan, on viisainta hoitaa juuri järjestäytyneiden järjestöjen kautta. Helppoa ja tehokasta. Ei siihen tarvita raskasta valtion koneistoa.
Mielestäni huono idea. Tämä ei ole pelkkää harrastustoimintaa sen enempää kuin vaikkapa tieliikenne tai ilmailu. Harrastusveneily on osa paljon isompaa jossa on samat säännöt ammattilaisille ja harrastajille. Veneily on kuitenkin myös mökkiläisen onkireissua, kesäillan soutelua ja miljoonajahtien kurvailua.
Kun sitten selvitetään vahinkoa ensin vakuutusyhtiössä ja sitten käräjillä, niin asiantuntijalausuntoa olisi tarvittaessa antamassa paperiton seuran X katsastusmies antaen lausuntoa veneen päällikön osaamisesta.
Ei ainakaan minun tuntemien venekerhon katsastajien osaaminen riitä edes ymmärtämään sitä mitä pitäisi ymmärtää ollakseen nykyisin asiaa hoitavien viranomaisten tasolla. Katsastusmiehen vaatimustaso on se, että osaa lukea veneilyliiton laatiman listan ja käytyt parin illan kurssin ja viranomaisilla lähes poikkeuksetta alan AMK-tutkinto.
Veneily on merenkulkua ja se on kansainvälisesti saadeltyä ja säätely sekä kaikki toiminnot merellä on siirretty myös Suomen lakiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni huono idea. Tämä ei ole pelkkää harrastustoimintaa sen enempää kuin vaikkapa tieliikenne tai ilmailu. Harrastusveneily on osa paljon isompaa jossa on samat säännöt ammattilaisille ja harrastajille. Veneily on kuitenkin myös mökkiläisen onkireissua, kesäillan soutelua ja miljoonajahtien kurvailua.
Kun sitten selvitetään vahinkoa ensin vakuutusyhtiössä ja sitten käräjillä, niin asiantuntijalausuntoa olisi tarvittaessa antamassa paperiton seuran X katsastusmies antaen lausuntoa veneen päällikön osaamisesta.
Ei ainakaan minun tuntemien venekerhon katsastajien osaaminen riitä edes ymmärtämään sitä mitä pitäisi ymmärtää ollakseen nykyisin asiaa hoitavien viranomaisten tasolla. Katsastusmiehen vaatimustaso on se, että osaa lukea veneilyliiton laatiman listan ja käytyt parin illan kurssin ja viranomaisilla lähes poikkeuksetta alan AMK-tutkinto.
Veneily on merenkulkua ja se on kansainvälisesti saadeltyä ja säätely sekä kaikki toiminnot merellä on siirretty myös Suomen lakiin."niin asiantuntijalausuntoa olisi tarvittaessa antamassa paperiton seuran X katsastusmies"
Mitä saamarin potaskaa kirjoitat?
Jos ajat autollasi kolarin, pyytääkö tuomioistuin ajokorttisi myöntänyttä katsastumiestä/virkailijaa antamaan jotakin lausuntoja osaamisestasi?
Toi on ihan absurdi ja never heard of-juttu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni huono idea. Tämä ei ole pelkkää harrastustoimintaa sen enempää kuin vaikkapa tieliikenne tai ilmailu. Harrastusveneily on osa paljon isompaa jossa on samat säännöt ammattilaisille ja harrastajille. Veneily on kuitenkin myös mökkiläisen onkireissua, kesäillan soutelua ja miljoonajahtien kurvailua.
Kun sitten selvitetään vahinkoa ensin vakuutusyhtiössä ja sitten käräjillä, niin asiantuntijalausuntoa olisi tarvittaessa antamassa paperiton seuran X katsastusmies antaen lausuntoa veneen päällikön osaamisesta.
Ei ainakaan minun tuntemien venekerhon katsastajien osaaminen riitä edes ymmärtämään sitä mitä pitäisi ymmärtää ollakseen nykyisin asiaa hoitavien viranomaisten tasolla. Katsastusmiehen vaatimustaso on se, että osaa lukea veneilyliiton laatiman listan ja käytyt parin illan kurssin ja viranomaisilla lähes poikkeuksetta alan AMK-tutkinto.
Veneily on merenkulkua ja se on kansainvälisesti saadeltyä ja säätely sekä kaikki toiminnot merellä on siirretty myös Suomen lakiin.No, ilmailussa esimerkiksi PPL-lupakirja, joka on myös kaikkien ammattilentäjien peruskoulutus, voidaan suorittaa ilmailukerhoissa. Eli ihan harrastusjärjestöjen kautta. Ainoastaan Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen, ja homma on sillä selvä. Lupa tulee postissa.
Miksi vastaava kerhotoimintamenettely ei siis toimisi veneilyssä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, ilmailussa esimerkiksi PPL-lupakirja, joka on myös kaikkien ammattilentäjien peruskoulutus, voidaan suorittaa ilmailukerhoissa. Eli ihan harrastusjärjestöjen kautta. Ainoastaan Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen, ja homma on sillä selvä. Lupa tulee postissa.
Miksi vastaava kerhotoimintamenettely ei siis toimisi veneilyssä?Virallisen asiakirjan saaminen ei voi edellyttää jäsenyyttä yhdistyksessä. Se johtuu perustuslakiin kuuluvasta yhdistymisvapaudesta.
Mikään ei kuitenkaan estä yhdistyksiä tai yrityksiä tarjoamasta lain vaatimaa koulutusta kunhan se täyttää vaatimukset samaan tapaan kuin autokouluilla. Se kuitenkin edellyttänee, että koulutus on irrallaan seuran jäsenyydestä omana kokonaisuutenaan ja kauppa on arvonlisävelvollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"niin asiantuntijalausuntoa olisi tarvittaessa antamassa paperiton seuran X katsastusmies"
Mitä saamarin potaskaa kirjoitat?
Jos ajat autollasi kolarin, pyytääkö tuomioistuin ajokorttisi myöntänyttä katsastumiestä/virkailijaa antamaan jotakin lausuntoja osaamisestasi?
Toi on ihan absurdi ja never heard of-juttu.Ei varmasti pyydä kun se on VIRANOMAISEN myöntämä dokumentti joka kertoo, että osaan ajaa tiellä ja se kertoo myös minkälaisella menopelillä minulla on oikeus ajaa. Ajokortin saadakseni minulla on oltava koulutus ja ajo-opetus.
Tässä ehdotetaan, että ajoluvan voisi myöntää kortiton katsastusmies jolla ei välttämättä ole mitään hajua koko vesiliikenteestä poislukien laituriparlamentin lausuntojen tuntemus. Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet. Jos Suomessa alettaisiin myöntämään venekortteja kaverien tai katsastusmiesten lausuntojen perusteella, niin olisi sitten hommattava erillinen kortti kun lähtee käymään veneellään muissa EU maissa jahka tämä korttiasia saadaan toimimaan ja virallistettua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virallisen asiakirjan saaminen ei voi edellyttää jäsenyyttä yhdistyksessä. Se johtuu perustuslakiin kuuluvasta yhdistymisvapaudesta.
Mikään ei kuitenkaan estä yhdistyksiä tai yrityksiä tarjoamasta lain vaatimaa koulutusta kunhan se täyttää vaatimukset samaan tapaan kuin autokouluilla. Se kuitenkin edellyttänee, että koulutus on irrallaan seuran jäsenyydestä omana kokonaisuutenaan ja kauppa on arvonlisävelvollista.Ei tietenkään ole pakko, mutta se voi sen vallan hyvin ja helposti mahdollistaa, kuten hyvin tiedetään.
Ja väärässä olet: yhdistyksillä on oikeus olla kouluttamatta muita kuin jäseniään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, ilmailussa esimerkiksi PPL-lupakirja, joka on myös kaikkien ammattilentäjien peruskoulutus, voidaan suorittaa ilmailukerhoissa. Eli ihan harrastusjärjestöjen kautta. Ainoastaan Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen, ja homma on sillä selvä. Lupa tulee postissa.
Miksi vastaava kerhotoimintamenettely ei siis toimisi veneilyssä?Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen. PPL suoritetaan kansainvälisten ohjausten mukaan. Koulutksessa kerho on sertifioitu ja opettajilla on sertifikaatit koulutuksestaan. Meillä veneilyssä ei ole tuollaisia seuroja kuin ihan jokunen ja sertifikaatteja kantavia kouluttajia todella vähän. Se sertifikaatti ei ole sitten jonkun sertifioimattoman kurssinjärjestäjän joku rannikkolaivurin todistus.
Siis kerhotoimintamenettely ei oikein ole mahdolista kun ei ole kerhoja jotka voisivat tuota menettelyä tuottaa jos venekortille halutaan . Ilmailussa kaikki kouluttajat stekataan ja heidän on uusittava tuo kouluttajastatuksensa tietyin välein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti pyydä kun se on VIRANOMAISEN myöntämä dokumentti joka kertoo, että osaan ajaa tiellä ja se kertoo myös minkälaisella menopelillä minulla on oikeus ajaa. Ajokortin saadakseni minulla on oltava koulutus ja ajo-opetus.
Tässä ehdotetaan, että ajoluvan voisi myöntää kortiton katsastusmies jolla ei välttämättä ole mitään hajua koko vesiliikenteestä poislukien laituriparlamentin lausuntojen tuntemus. Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet. Jos Suomessa alettaisiin myöntämään venekortteja kaverien tai katsastusmiesten lausuntojen perusteella, niin olisi sitten hommattava erillinen kortti kun lähtee käymään veneellään muissa EU maissa jahka tämä korttiasia saadaan toimimaan ja virallistettua." kun lähtee käymään veneellään muissa EU maissa"
Näinhän se on nytkin. Esim Ranskalla on oma veneilykorttinsa, jne.
Jos Suomi päätyy johonkin korttiratkaisuun, niin luulatavasti sekin on samalla tavalla maakohtainen.
Suomen kansalaisena olet kuitenkin oikeutettu seilaamaan muualla EU:ssa, kunhan osaamisesi vastaa oman kotimaasi vaatimuksia. Eli sikäli maakohtaisuus ei aiheuta ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti pyydä kun se on VIRANOMAISEN myöntämä dokumentti joka kertoo, että osaan ajaa tiellä ja se kertoo myös minkälaisella menopelillä minulla on oikeus ajaa. Ajokortin saadakseni minulla on oltava koulutus ja ajo-opetus.
Tässä ehdotetaan, että ajoluvan voisi myöntää kortiton katsastusmies jolla ei välttämättä ole mitään hajua koko vesiliikenteestä poislukien laituriparlamentin lausuntojen tuntemus. Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet. Jos Suomessa alettaisiin myöntämään venekortteja kaverien tai katsastusmiesten lausuntojen perusteella, niin olisi sitten hommattava erillinen kortti kun lähtee käymään veneellään muissa EU maissa jahka tämä korttiasia saadaan toimimaan ja virallistettua.Kuka on sanonut, että joku kortiton sen myöntäisi???? Ei tietenkään. Ihme sekoilua!
"Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet."
Okei. No so what? Onko se sulta pois? Sähän haluat vain se kortin, eikö vain? Miksi otat katsastusmiehen henkilökohtaisesti? Ihan yksi lysti loppupeleissä mistä se on tietonsa hankkinut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen. PPL suoritetaan kansainvälisten ohjausten mukaan. Koulutksessa kerho on sertifioitu ja opettajilla on sertifikaatit koulutuksestaan. Meillä veneilyssä ei ole tuollaisia seuroja kuin ihan jokunen ja sertifikaatteja kantavia kouluttajia todella vähän. Se sertifikaatti ei ole sitten jonkun sertifioimattoman kurssinjärjestäjän joku rannikkolaivurin todistus.
Siis kerhotoimintamenettely ei oikein ole mahdolista kun ei ole kerhoja jotka voisivat tuota menettelyä tuottaa jos venekortille halutaan . Ilmailussa kaikki kouluttajat stekataan ja heidän on uusittava tuo kouluttajastatuksensa tietyin välein.Sikäli kun jotkut hömöt oikeasti rupeavat jotakin venekorttirumbaa tänne ajamaan, niin sanoisin, että tuo on siinä vaiheessa sitten ongelmana sieltä pienemmästä päästä.
"PPL suoritetaan kansainvälisten ohjausten mukaan. "
Joo-o, ja ei kai kukaan ole väittänytkään ettei veneilykorttia suoritettaisi kansainvälisten meriteiden sääntöjen mukaan. Siltä osin, ja sikäli kuin niitä on. Ja niitä on tietenkin paljon vähemmän kuin ilmailussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on sanonut, että joku kortiton sen myöntäisi???? Ei tietenkään. Ihme sekoilua!
"Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet."
Okei. No so what? Onko se sulta pois? Sähän haluat vain se kortin, eikö vain? Miksi otat katsastusmiehen henkilökohtaisesti? Ihan yksi lysti loppupeleissä mistä se on tietonsa hankkinut.Täysin samaa mieltä. Kerhoilla parhaat eväät ja valmiudet näihin hommiin.
Ja tottakai seuran katsurilla pitää itsellään olla kortti. Asiahan on niin päivän selvä ettei täällä vellovaa tahallista väärin ymmätämistä voi tajuta.
Kortiton katsastusmies... ei kiesus, mistä teitä sikiää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, ilmailussa esimerkiksi PPL-lupakirja, joka on myös kaikkien ammattilentäjien peruskoulutus, voidaan suorittaa ilmailukerhoissa. Eli ihan harrastusjärjestöjen kautta. Ainoastaan Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen, ja homma on sillä selvä. Lupa tulee postissa.
Miksi vastaava kerhotoimintamenettely ei siis toimisi veneilyssä?Antaahan seurat navigaatiokoulutusta, jolla on virallinen status
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trafin virkailija suorittaa lopputarkastuksen. PPL suoritetaan kansainvälisten ohjausten mukaan. Koulutksessa kerho on sertifioitu ja opettajilla on sertifikaatit koulutuksestaan. Meillä veneilyssä ei ole tuollaisia seuroja kuin ihan jokunen ja sertifikaatteja kantavia kouluttajia todella vähän. Se sertifikaatti ei ole sitten jonkun sertifioimattoman kurssinjärjestäjän joku rannikkolaivurin todistus.
Siis kerhotoimintamenettely ei oikein ole mahdolista kun ei ole kerhoja jotka voisivat tuota menettelyä tuottaa jos venekortille halutaan . Ilmailussa kaikki kouluttajat stekataan ja heidän on uusittava tuo kouluttajastatuksensa tietyin välein.Rannikkolaivurinkurssin suorittaminen on todistus siitä,että ko. henkilö osaa ja ymmärtää merenkulkua ja on siksi kykenevä ajamaan venettä;ilman mitään erillistä ajokorttia!Ja jos joku henkilö on kulkenut saaristossa vuositolkulla ,niin ei ole tarkoituksenmukaista vaatia häneltä venekorttia!
Lopettakaa nyt tuo höpöttäminen venekortista!!!
- Anonyymi
Haaveilen hieman:
Tarvitaan myös purjelauta- ja suppilautakortit, jollaisen saa käytyään 40 tunnin koulutuksen. Kortin voimassaoloaikaa voi jatkaa 4 tunnin kertauskoultuksella viiden vuoden välein.
Tarvitaan myös organisaatio, joka valvoo korttien käyttöä ja tekee kortitta lautailevista ilmoituksen poliisille. Vailla korttia sup- tai purjelaudalla vesillä liikkuvaa voitaisiin aluksi rangaista sakoilla ja teon uusiutuessa vankeudella. Lainelaudat tulee rinnastaa sup-lautoihin.- Anonyymi
Miksi viiden vuoden välein?
Se on pitkä aika ja kunto voi heikentyä niin paljon, ettei pärjää pakollisissa suppailun näkö- ja kuntotestissä.
- Anonyymi
Täälä, kun jotkut haluavat todistksia, niin
Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja: Tarvittavan veneen käsittely kokemuksen osittamiseksi ei enään riitä veneseuran todistus, vaan ao. testi , eikä omalla veneellä.
Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjä tai merenkulun koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella käytännön veneilyosaamisesta. Todistuksesta on käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle.- Anonyymi
Tämä ICC olisi kyllä hyvä, toivotaan, että tulisi pakolliseksi.
Vesillä liikkuu, niin tietämättömiä tai väliinpitämätöntä väkeä eri aluksilla, että olisi paikallaan lakisääteisesti edellyttää jotain "tutkintoa" ja ne jotka osaavat, niin, ei tuo ICC ole ongelma suorittaa. - Anonyymi
Hehheh, onneksi tuli hankittua kirja vähän yli 10v sitten jolloin veneen käsittelykokemuksen osoittamiseksi riitti mökkinaapurin allekirjoitus itse kirjoittamassani todistuksessa. Ei olisi edes millään suostunut ottamaan konupulloa palkaksi palveluksesta.
- Anonyymi
Migri voisi myöntää veneajokortit harkinnan ja haastatttelujen jälkeen.
- Anonyymi
Näin veneseuran kommodorina odotan jo niin sanotusti pannu kuumana että pääsen arvioimaan kanssaveneilijöiden pätevyyttä ja tarvitessa eväämään sen!
- Anonyymi
Meidän valta täyttyy, me tullaan määräämään kuka veneilee ja kuka ei!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän valta täyttyy, me tullaan määräämään kuka veneilee ja kuka ei!
Saadaankohan oikein joku badge tai shield pidettäväksi vyössä tai kaulaketjussa!
- Anonyymi
Hankin jo megafonin veneen katolle.
- Anonyymi
Valitettavasti tuo arviointioikeus poistui jo muutama vuosi sitten, eikä palaa.
Vois olla hyvä jos kaikkiin rekisteröityihin veneisiin pitäs ajaa kortti
- Anonyymi
Vähän on kuulunut sisäpiiritietoa että tulossa olisi laki joka antaisi venekerhojen katsastajille oikeudet ottaa vastaan veneajokorttisuorituksia ja lisäksi rajoitetut poliisivaltuudet. Samalla tavalla kuin katsastusinsinöörit ottavat vastaan auton ajokokeen ja konduktöörit joilla on oikeus mm. poistaa häiritsevästi käyttäytyjät junasta ja jopa pidättää.
- Anonyymi
Vähän. Hyvin vähän. Itse asiassa, ei ollenkaan. Huomenta vaan sinullekin, unet eivät aina ole kovinkaan realistisia.
- Anonyymi
Ilmoitin jo Trafiin että heti kun venekorttisertifiointeja aletaan järjestää niin olen tulossa ekalle kurssille.
- Anonyymi
Hahahah!!!! Joo ja lisäksi vaaditaan todistus psykiatrisesta tutkimuksesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahahah!!!! Joo ja lisäksi vaaditaan todistus psykiatrisesta tutkimuksesta
Sellainenkin toimitetaan jos vaaditaan. Tavoitteena on päästä arvioimaan ja käyttämään tuomiovaltaa kanssaveneilijöiden osaamisen suhteen, kyllä sen eteen voi sellaisenkin lääkärinlausunnon hakea.
- Anonyymi
Saavatko he myös rajoitetun oikeuden määrätä tahdonvastaista psykiatrista terapiaa, jos lippu ei ole ylhäällä klo 8:00? Hoito toteutetaan määräämällä nostamaan lippu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saavatko he myös rajoitetun oikeuden määrätä tahdonvastaista psykiatrista terapiaa, jos lippu ei ole ylhäällä klo 8:00? Hoito toteutetaan määräämällä nostamaan lippu.
Ei sentään mutta liputussääntöjä rikkovien pidätysoikeuden he kyllä tulevat saamaan. Seurojen tiloihin tulee sen vuoksi rakentaa pidätyssellit. 3 vuorokautta eli 72 tuntia seuran putkassa kyllä opettaa liputtamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sentään mutta liputussääntöjä rikkovien pidätysoikeuden he kyllä tulevat saamaan. Seurojen tiloihin tulee sen vuoksi rakentaa pidätyssellit. 3 vuorokautta eli 72 tuntia seuran putkassa kyllä opettaa liputtamaan.
Nihilistiä vituttaa kuin pientä oravaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sentään mutta liputussääntöjä rikkovien pidätysoikeuden he kyllä tulevat saamaan. Seurojen tiloihin tulee sen vuoksi rakentaa pidätyssellit. 3 vuorokautta eli 72 tuntia seuran putkassa kyllä opettaa liputtamaan.
Oikein. Jo loppuu lippujen kanssa sikailu.
- Anonyymi
Entäs kartio ja sen käyttämättömyys?
- Anonyymi
Kun nyt venekorttijärjestelmää ollaan vihdoin perustamassa niin meille tuleville tarkastajille tulee myös varmistaa riittävä auktoriteetti. Vähintään Venetarkastajan virkanimi ja univormun takki asianmukaisilla arvomerkeillä tulee määrätä käyttöön.
- Anonyymi
Aiheellista olisi sitten myös suorittaa toisen tärykalvon puhkaisu, jotta se keltainen neste pääsee valumaan kivuttomasti ulos.
- Anonyymi
Totta, ei venepoliisitkaan speedoihin pukeutuneena veneilijöitä puhalluta.
- Anonyymi
Veneseuran korkein arvo on kommodori. Joten on luontevaa että venetarkastajat ovat virkaikänsä puolesta joko veneseuran komentajakapteeneita tai komentajia. Tarkastaja-komentajalla on kavaijin hihoissa kolme leveää nauhaa.
- Anonyymi
On tossa hyvääkin.
Terveystarkastukset kuten ajokortilla ja sen lisäksi myös testi, että kykenee nousemaan märissä vaatteissa veneeseen ilman apua.- Anonyymi
Eli veneajokortti vaadittava kaikilta jotka menevät metriä lähemmäs vesistöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli veneajokortti vaadittava kaikilta jotka menevät metriä lähemmäs vesistöä.
Metri on aika lyhyt matka...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metri on aika lyhyt matka...
No jos on pitkä hujoppi niin korttiin lisäehto 1,2m
- Anonyymi
""Katsastusmiehen tieto usein rakoittuu siihen mitä äippä, iskä tai keverit ovat kertoneet."
Okei. No so what? Onko se sulta pois? Sähän haluat vain se kortin, eikö vain? Miksi otat katsastusmiehen henkilökohtaisesti? Ihan yksi lysti loppupeleissä mistä se on tietonsa hankkinut."
Tämä! Samaa ihmettelen!
Jos ja kun joku korttihässäkkä väännetään, niin luulisi olevan vain eduksi, että sen saaminen on helppoa ja mahdollisimman pienellä byrokratialla.
Siksi ei voi kuin ihmetellä joidenkin janoa raskaaseen viranomaistouhuun ja koko tätä kinastelua.
Eli miksi nämä asiat otetaan niin henkilökohtaisesti?- Anonyymi
Pitää perustaa virasto hoitamaan veneajokorttiasioita. 100 virkamiestä, jotka koko ajan uudistavat prosessia. Välillä lähtetetään retkikunta Frontexin alaisuuteen Libyan rannikolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää perustaa virasto hoitamaan veneajokorttiasioita. 100 virkamiestä, jotka koko ajan uudistavat prosessia. Välillä lähtetetään retkikunta Frontexin alaisuuteen Libyan rannikolle.
Joo, siellä tarkistetaan karttojen ajanmukaisuus ja sammuttimen leima. Jos ei ole nämä kunnossa, lähetetään takaisin Libyaan.
- Anonyymi
Kortti olisi järkevintä suorittaa samassa paikassa samalla tavalla kuin ajokortin kirjalliset.
Tosin ne miinanraivaajan valot voisi jättää kyselemättä.
- Anonyymi
Miksei veneisiin määrätä pakolliseksi tukirautaa, eli ns. kusitolppaa, johon laidan yli virtsaajan tulee kiinnittää turvavyö vedenheiton ajaksi? Venekerhoissa tolpan asianmukaisuutta voisi valvoa kusineuvos.
- Anonyymi
Purjeveneissä tuota tolppaa kutsutaan kai mastoksi...
- Anonyymi
Saako sen tolpan laittaa jompaan kumpaan vessaan vai täytyykö sen olla kannella?
- Anonyymi
Tähän ei kannata seuroja ja ainakaan SPV:tä sotkea. Ne rahastaa ja vaatii kaikki jäsenikseen. Ne pyrkivät saamaan yksinoikeuden kaikkiin lupiin, kuten kansainväliseen huviveneen kuljettaja lupaan. Sitten vaatimukset kasvavat ja liiton kirjoja pitää lukea itseään päteväksi tekevien liiton herrojen edessä.
- Anonyymi
ICC on kyllä TRAFI:n myöntämä ja mitään tekemistä SPV kanssa, vai mistä moisen olet saanut päähäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ICC on kyllä TRAFI:n myöntämä ja mitään tekemistä SPV kanssa, vai mistä moisen olet saanut päähäsi?
TRAFI'n vaatimukset.
Kerro kuinka järjestät ilman SPV'tä eli laita tiedot mistä noita koulutuksia ja todistuksia saat.
Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan tutkintovaatimusten täyttäminen
Vaatimukset voidaan osoittaa kolmella tapaa:
Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän myöntämällä todistuksella
Kuljettajankirjalla tai muulla ylemmällä kansipäällystön pätevyyskirjalla (moottorikäyttöiselle vesikulkuneuvolle rannikkovesille)
Traficomin järjestämällä kokeella
Jos haluat pätevyyskirjaan myös sisävesikelpoisuuden eli merkinnän "I", sinun on erikseen todistettava, että sinulla on riittävät tiedot Euroopan sisävesien liikennesäännöksistä (CEVNI-säännöt).
4
4: Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella käytännön veneilyosaamisesta. Todistuksesta on käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TRAFI'n vaatimukset.
Kerro kuinka järjestät ilman SPV'tä eli laita tiedot mistä noita koulutuksia ja todistuksia saat.
Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan tutkintovaatimusten täyttäminen
Vaatimukset voidaan osoittaa kolmella tapaa:
Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän myöntämällä todistuksella
Kuljettajankirjalla tai muulla ylemmällä kansipäällystön pätevyyskirjalla (moottorikäyttöiselle vesikulkuneuvolle rannikkovesille)
Traficomin järjestämällä kokeella
Jos haluat pätevyyskirjaan myös sisävesikelpoisuuden eli merkinnän "I", sinun on erikseen todistettava, että sinulla on riittävät tiedot Euroopan sisävesien liikennesäännöksistä (CEVNI-säännöt).
4
4: Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella käytännön veneilyosaamisesta. Todistuksesta on käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle.Mulle järjesti naapuri merenkulun koulutuksen. Otettiin terassilla pikku siivua ja ukko veti nimensä paperiin. Kelpasi.
- Anonyymi
Mikä sinua noin kovasti SPV: ssä riepoo?
Minulla on oikein hyvät kokemukset heidän palveluistaan.
Suoritin aikoinaan heidän avustuksellaan ICC: n , johon tuli kaikki kirjaimet, enkä ole kuulunut koskaan edes ompeluseuraan - puhumattakaan mistään muusta virallisemmasta kuppikunnasta.
Veneilyseuroilla on tärkeä tehtävä huolehtia harrastustoiminnasta ja valvoa veneilijän etua kun meitä koskevia päätöksiä tehdään viranomaisten taholta.
Trafi hoitaa omat tehtävänsä, jotka valtion johto on sille määrännyt.
Kaikilla toimijoilla on oma paikkansa tässä pelissä.
Bootmann - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TRAFI'n vaatimukset.
Kerro kuinka järjestät ilman SPV'tä eli laita tiedot mistä noita koulutuksia ja todistuksia saat.
Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan tutkintovaatimusten täyttäminen
Vaatimukset voidaan osoittaa kolmella tapaa:
Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän myöntämällä todistuksella
Kuljettajankirjalla tai muulla ylemmällä kansipäällystön pätevyyskirjalla (moottorikäyttöiselle vesikulkuneuvolle rannikkovesille)
Traficomin järjestämällä kokeella
Jos haluat pätevyyskirjaan myös sisävesikelpoisuuden eli merkinnän "I", sinun on erikseen todistettava, että sinulla on riittävät tiedot Euroopan sisävesien liikennesäännöksistä (CEVNI-säännöt).
4
4: Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella käytännön veneilyosaamisesta. Todistuksesta on käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle.SPV on vain yksi mahdollinen taho.
Ajokorttiakaan myönnä Suomen autourheiluliitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SPV on vain yksi mahdollinen taho.
Ajokorttiakaan myönnä Suomen autourheiluliitto.No kerro nuo muut tahot.
Ja mitä ajokorttiin liittyvää saat Suomen autourheiluliittosta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro nuo muut tahot.
Ja mitä ajokorttiin liittyvää saat Suomen autourheiluliittosta?Noniin, rauralankaa.
Jos tulee veneenajokortti, niin SPV on veneilyssä se, mitä autourheililiitto on autoilussa.
Koska autonajokortteja ei saa autourheiluliitosta, ei ole mitään syytä sille, miksi veneenajokortilla täytyisi olla yhteys SPV:hen.
Toki SPV voi olla mukana siinä, kun valitaan tahoja, jotka saavat mahdolliduuden myöntää kortteja Trafin järjestelmässä, mutta se ei ole itsestään selvää.
Julkinen palvelunhankinta pitää kilpailuttaa. Kokeen määrittelee Trafi ja toimijat järjestävät vain vaaditun tilan ja olosuhteet. Veikkaa, ettei SPV ole edes kiinnostunut koejärjestelyihin koska jo tietosuojaohjelmat syövät satoja tuhansia euroja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noniin, rauralankaa.
Jos tulee veneenajokortti, niin SPV on veneilyssä se, mitä autourheililiitto on autoilussa.
Koska autonajokortteja ei saa autourheiluliitosta, ei ole mitään syytä sille, miksi veneenajokortilla täytyisi olla yhteys SPV:hen.
Toki SPV voi olla mukana siinä, kun valitaan tahoja, jotka saavat mahdolliduuden myöntää kortteja Trafin järjestelmässä, mutta se ei ole itsestään selvää.
Julkinen palvelunhankinta pitää kilpailuttaa. Kokeen määrittelee Trafi ja toimijat järjestävät vain vaaditun tilan ja olosuhteet. Veikkaa, ettei SPV ole edes kiinnostunut koejärjestelyihin koska jo tietosuojaohjelmat syövät satoja tuhansia euroja.No laita paikka mistä saat tänä keväänä ao. todistuksen?
<Traficomin auditoiman veneilykoulutuksen järjestäjän tai merenkulun koulutuksen <järjestäjän antamalla todistuksella käytännön veneilyosaamisesta. Todistuksesta on <käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle.
- Anonyymi
Nämä sertifikaatit ja pätevyyskirjat on varsinainen vitsi. Itse sain kv-huviveneen kuljettajan kirjan tyylipuhtaasti Buster-L mökkiveneilyn + rannikkolaivurikurssin pohjalta. Vuokraveneen koneenhoitajan pätevyyskirjaan oli sentään jotain näyttöäkin, koneinssi+voimalaitos-työkokemusta. Vuokraveneen kuljettajan pätevyyskirjaan edellä mainitut + avomerilaivuri.
- Anonyymi
Vaikuttaa kovin raskaalta järjestelmältä, jos verkonkokijan pitäisi suorittaa saaristolaivuritutkinto, CEVNI ja vuokraveneen koneenhoitajatutkinto sekä kuljettajatutkinto.
Homma ei missään nimessä ole suhteessa veneilyn riskeihin tai onnettomuuksiin eikä myöskään vaikuta niihin. Kun kaikki törmäykset perustuvat puutteisiin havaintojen teosta, näköä ja kuuloa olisi hyvä testata enemmän kuin mitään muuta.
Jos joku tutkinto pitäisi suorittaa, niin kirjallinen koe säännöistä niin, että vastaukseksi ei kelpaa "purje ennen mottoria" vaan ihan oikeaa osaamista. Veneen käsittelykoe on tyystin turha eikä navigointiakaan tarvitse testata. - Anonyymi
Sinä kirjoitit tuosta aiheesta jo aikaisemmin.
Aina on ollut joitakin yksilöitä, jotka solahtavat järjestelmän läpi liukkaasti, mutta haluaisin uskoa, että tapauksesi on poikkeus.
On nimittäin ikävää, jos tuo olisi yleinen käytäntö kun monet meistä olemme tehneet paljon töitä tuon kuljettajan kirjan eteen.
Ainakin minulla on omatunto puhtaana hakiessani omaa ICC korttia.
- Anonyymi
Hullu paljon työtä tekee.
- Anonyymi
Ja nokkelin lintsaa kaikesta, vai mitä. Keplotellaan ja huijataan, niin hyvin menee. Ja eiku kaljan hakuun!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nokkelin lintsaa kaikesta, vai mitä. Keplotellaan ja huijataan, niin hyvin menee. Ja eiku kaljan hakuun!
Kyllä vain, ja kaluunatakki päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain, ja kaluunatakki päällä.
Tässä on setti jota naiset ihailee ja miehet kadehtii:
https://images.tori.fi/api/v1/imagestori/images/1343145976.jpg?rule=mview - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on setti jota naiset ihailee ja miehet kadehtii:
https://images.tori.fi/api/v1/imagestori/images/1343145976.jpg?rule=mviewPaljo maksaa? Vois ostaa, mut oliko noi nyt ne joiden käyttö on jotenkin luvanvaraista?
- Anonyymi
Jos osaa kaikki asiat, miksi pitäisi lukea kirjoja ja tentti? Kyllä kommdorin paperi Trafille riittää.
- Anonyymi
Ei riitä nykyään.
Mikähän tuossa aiheessa on vaikea ymmärtää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei riitä nykyään.
Mikähän tuossa aiheessa on vaikea ymmärtää?Tietysti riittää. Ei kovapalkkaiset valtion ylitarkastajat kauaa askartele joidenkin kesäveneilijöiden kanssa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti riittää. Ei kovapalkkaiset valtion ylitarkastajat kauaa askartele joidenkin kesäveneilijöiden kanssa .
Pätevämpi veneilijä minä tietenkin olen kuin joku virkamies ylitarkastaja joka on viettänyt 30 vuotta konttorissa.Ja sen voin todistaa koska vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätevämpi veneilijä minä tietenkin olen kuin joku virkamies ylitarkastaja joka on viettänyt 30 vuotta konttorissa.Ja sen voin todistaa koska vain.
Niin mutta kun se konttorirotta on kuitenkin se jolla on se leimasin.
Ei sinulla. - Anonyymi
Lähetin PRH:hon oman veneilyseurani säännöt. Jäseniä on minä ja vaimo. Tilasin myös kommodorinviirin ja kaksirivisen klubitakin ja laitoin meille molemmille huviveneenkuljettajankirjat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähetin PRH:hon oman veneilyseurani säännöt. Jäseniä on minä ja vaimo. Tilasin myös kommodorinviirin ja kaksirivisen klubitakin ja laitoin meille molemmille huviveneenkuljettajankirjat.
Ja PRH hylkäsi ilmoituksesi välittömästi. (Perustajajäseniä pitää olla vähintään kolme.)
- Anonyymi
Ai että tuli herkullinen ketju ajokortista. Tästä saa joku Putous-hahmo hyvää matskua sketseihinsä.
- Anonyymi
Aika tylsää turhanpäiväistä jorinaa, aivan kuten Putous.
- Anonyymi
Onhan siinä timanttejakin, muttei ihan hirveästi.
Kuka mistäkin tykkää.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä752645Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721822Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2731511Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741504Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461487- 871321
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3981293Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3471253Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3801234- 1281195