Mielestäni Herran tulemukseen ovat valmiit ne Herran valitsemat Kristityt jotka ovat kauan kilvoitelleet ja kärsimysten maljasta juoneet ja ne toiset jotka
ovat orpoja ja leskiä auttaneet, kukin lahjojensa ja kykyjensä mukaan, tulevat Jumalan valitsemiksi.
Uskon että sellaiset suurilahjaiset jotka eivät ole Herraa kirkastaneet eivät pääse siihen odotettuun ylöstempaukseen, koska he eivät ole olleet uskollisia pyhällä asialle ja olleet kuuliaisia Herran äänelle joka puhuu sanassa tahi omassatunnossa.
Uskon että ennen kuin Raamatut otetaan pois maan päältä otetaan myös ne Herran valitsemat armoitetut pilviin ja tuuliin ja sitten niiden jotka surutonna elivät häävaatteet tarhaisina ja
rakastivat maailmaa enempi kuin Herraa, jäävät maailman kanssa hävitettäviksi ja heidän pitää marttyyriydellä todistaa uskonsa.
Uskon myös että on oleva ihmisiä jotka Herra pitää huomassaan ja johdattaa heidät pelastukseen, mutta kuoleman kautta on tämä tapahtuva.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kirjaimellisesti kaikki tapetaan uskonsa tähden.
Mihin joukkoon sinä kuulut?
Kysy omaltatunnoltasi mihin joukkoon se sinut on
osoittava ja autuas ja onnellinen sinä joka peset
haavoittuneita ja hoidat heidän haavojansa ja annat kylmää vettä juotavaksi.
Toimi kättesi avun mukaan ja olkoon sydämesi siinä mukana ja Herra siinä vierelläsi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mihin joukkoon sinä kuulut?
"Kysy omaltatunnoltasi mihin joukkoon se sinut on
osoittava ja autuas ja onnellinen sinä joka peset
haavoittuneita ja hoidat heidän haavojansa ja annat kylmää vettä juotavaksi.
Toimi kättesi avun mukaan ja olkoon sydämesi siinä mukana ja Herra siinä vierelläsi. "
Kastemiehen kirjoituksessa on harhaanjohtavaa opetusta. Ei omatunto tiedä mihin joukkoon sinä kuulut vaan Pyhä Henki todistaa uskovan hengen kanssa, että on Jumalan lapsi näin ainakin minulla. Näin se on myös Jumalan Sanan mukaan.
Ei pelkillä kätten töillä pelastusta saada vaan Jeesuksen veren kautta, jolla tulee pestä synnit sydämestä. Rakkaus Jeesukseen synnyttää sitten Hengen hedelmiä; rakkaus kanssaihmisiin, palveleminen ym. käytännön hyviä töitä.
Käännät sanojani mutta en kiroa sinua mutta ajattele asiaa hieman paremmin.