raskaus, e-pillerit, valemenkat, kiinnitysvuoto?!

Eli: käytän e-pillereitä. Viime liuskasta otin muistaakseni myöhässä pari pilsua. 17.2 päivän aikoihin olin useamman kerran yhdynnässä. Liuska loppui 18.2. Alavatsasa tuntui pieniä tuntemuksia, mitä ei ennen ole ollut. Pieniä, vaimeita vihlaisuja tai jotain sinne päin.

Mieleeni tuli raskauden mahdollisuus. No kuukautiset tulivat muutama päivä liuskan loppumisen jälkeen. Unohdin vaihtaa sidettä koko päivän aikana, joten illalla siinä oli hyvin ruskeaa vuotoa, eikä sitä ollut hirveän paljon. Arvioisin, että 10 cm*5-7cm kokoinen alue.

Olisiko tuo vuoto voinut olla kiinnitysvuotoa tai valemenkat? Vuoto kesti vain yhden päivän. Seuraavana päivänä tuli vain pari tippaa. Kuukautiset ovat muutenkin olleet niukat pillereiden kanssa, mutta muistaakseni ovat kuitenkin kestäneet 2-3 päivää. (en enää muista, koska edellisen liuskan syömisestä oli kauan aikaa).

Nyt minulla ei ole oikeastaan oireita, mutta mieltä painaa. Voisiko se olla raskaus? En ole tosiaan aikaisemmin tuntenut alavatsassa sellaisia tuntemuksia.

Kävin ostamassa jo testin. Kannattaisiko se tehdä jo huomenna? (silloin yhdynnöistä olisi aikaa noin 2,5 viikkoa) Nättäisiköhän jo varmaa tulosta?

Miten teillä muilla on kiinnitysvuoto esiintynyt? Minkä väristä? Miten paljon? Miten e-pillereiden kanssa? Kertokaa kaikki.
54366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse tulin raskaaksi pillereistä huolimatta, eikä mulla kyllä mitään vuotoja ollut. Ymmärsin tekstistäsi, ettet siis ole syönyt pillereitä yhteen puhtiin jatkuvasti, vaan olet pitänyt vähän väliä niissä, vai? Ei siis ihme, jos kierto on vähän sekaisin.

Tee ensi tilassa se testi, niin saat mielenrauhan. En usko, että olisit raskaana sillä ovulaatio on usein 14 vrk ennen kuin seuraavat kuukautiset alkaa. Tosin jos taas olet ollut yhdynnässä useastikin kuukauden aikana, voit olla hedelmöittynyt aikaisemmin. Eivät ne raskausoireetkaan kaikilla ihan heti tule!

Tee testi, ilmoittele kuinka kävi!

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, Candy!

    Siis pidin muutaman kuukauden tauon pillereissä ja aloin taas syömään niitä. Ei kierrot varsinaisesti ole olleet. Jos tarkoitit kierron sekaisin olemisella sitä, että menkat tuli vasta muutaman päivän päästä liuskan loppumisesta, niin minulla on aina tullut ne suhteellisen myöhään, 4-5 päivän päästä. Eli kierto ei sen suhteen ollut sekaisin.

    Luonnollisissa kuukautisissahan ovulaatio tosiaan tapahtuu noin 14 vrk ennen menkkoja. Mutta eikö se pillereiden kanssa mene niin, että jos unohtaa ottaa pillerin, niin ovulaatio voi tapahtua milloin tahansa. Että se ei siis noudattaisi tuota 14 vrk:n juttua. Niinpä ajattelin, että jos ovulaatio tapahtui tuossa 17.2. päivän aikoihin, niin se vuoto olisi ollut kiinnitysvuotoa/valemenkat tai jotain.

    Mitenkähän varma testin tulos olisi huomenna?
    Pelkään, että jos teen testin ja se näyttää negaa, niin silti epäilen raskautta.

    Mutta testinhän voi tehdä silloin, kun menkat on myöhässä. Eli jos ajatellaan, että ovulaatio tapahtui silloin 17.2. aikoihin, niin menkkojen olisi periaatteessa pitänyt alkaa siitä parin viikon päästä. Ja nyt tuosta 17.2. on kulunut jo 2,5 viikkoa. Uskallankohan luottaa testiin tässä vaiheessa?

    Äänestä

  • perhonen kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta, Candy!

    Veikkaisin, että kiertosi on vain sekaisin, jos pidit pillereistä taukoa. Aivan pienen tauon pitämistähän ei suositella ainakaan sillä verukkeella että rahat säästyy, sillä kierto vaan turhaa sekoittuu.

    Mitä varmempi haluat olla testin tuloksesta sitä pidempään kannattaa odottaa testin tekemisen suhteen. Toki positiivinen tulos kyllä varmaan näkyisi jo, mutta jos haluat olla varma ettet negatiivisen tuloksen saatuasi ole varmasti raskaana kannattaa odottaa vielä viikko tai kaksikin. Silloin negatiivinenkin tulos on jo varma.

    Tsemppiä testailuihin!

    Äänestä

...vastaa? =(

Äänestä

Testasin negan. :(
Haikea olo tuli, kun oli kuitenkin se pieni mahdollisuus. Vaikkakin olin itsekin varma, että nega sieltä tärähtää. Oli kuitenkin muutama "oire" ja muuta vastaavaa, niin se olisi periaatteessa voinut olla plussa.:( Raskaus ei olisi kääntänyt tässä tilanteessa elämää väärinpäin, olisin ollut tosi onnellinen.
Poikakaverille olisi saattanut olla järkytys, joten loppujen lopuksi on varmasti parempi näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

perhonen kirjoitti:

Eli: käytän e-pillereitä. Viime liuskasta otin muistaakseni myöhässä pari pilsua. 17.2 päivän aikoihin olin useamman kerran yhdynnässä. Liuska loppui 18.2. Alavatsasa tuntui pieniä tuntemuksia, mitä ei ennen ole ollut. Pieniä, vaimeita vihlaisuja tai jotain sinne päin.

Mieleeni tuli raskauden mahdollisuus. No kuukautiset tulivat muutama päivä liuskan loppumisen jälkeen. Unohdin vaihtaa sidettä koko päivän aikana, joten illalla siinä oli hyvin ruskeaa vuotoa, eikä sitä ollut hirveän paljon. Arvioisin, että 10 cm*5-7cm kokoinen alue.

Olisiko tuo vuoto voinut olla kiinnitysvuotoa tai valemenkat? Vuoto kesti vain yhden päivän. Seuraavana päivänä tuli vain pari tippaa. Kuukautiset ovat muutenkin olleet niukat pillereiden kanssa, mutta muistaakseni ovat kuitenkin kestäneet 2-3 päivää. (en enää muista, koska edellisen liuskan syömisestä oli kauan aikaa).

Nyt minulla ei ole oikeastaan oireita, mutta mieltä painaa. Voisiko se olla raskaus? En ole tosiaan aikaisemmin tuntenut alavatsassa sellaisia tuntemuksia.

Kävin ostamassa jo testin. Kannattaisiko se tehdä jo huomenna? (silloin yhdynnöistä olisi aikaa noin 2,5 viikkoa) Nättäisiköhän jo varmaa tulosta?

Miten teillä muilla on kiinnitysvuoto esiintynyt? Minkä väristä? Miten paljon? Miten e-pillereiden kanssa? Kertokaa kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu