Vinkkejä ensimmäisiin seksileluihin

Anonyymi

Olemme yli 15 vuotta yhdessä ollut pariskunta, lapsiakin siunaantunut. Tavatessamme pantiin kuin kanit. Vaimo tykkäsi kaikenlaisesta seksistä. Peppuseksi oli todella aktiivista. Kaikki lastit laskettiin kakkoseen ja hän myös piti siitäkin. Muutoinkin asentoja ja kokeilulta oli joka lähtöön.

Elämä ja perhe tuli väliin ja elämä on väljehtynyt ja urautunut. Seksiä on kyllä aika-ajoin. Olen itse aika kokeilunhaluinen ja aika paljon kokeneempi kuin vaimo. Hän ei oikeastaan enää tykkää kuin muutamasta asiasta.

1. öljyinen hierominen. Yli kaiken. Öljyän hänen seljän, peppuraon ja pimpsan. Pitkin tasaisin ja lämpimin käsin hieroen hän kääntää pepounsa oikeaan asentoon ja pääsee asiaan.

2. Suuseksi. Annan vaimolle noi paljon kuin vaan voin nuolentaa. Lirkutan klitorista kielellä ja huulilla. Nuolen välillä pyllynreikää ja taas klittaa. Varma keino, jolla hän tulee, on työntää sormi perseeseen ja runkutella yhtäaikaa nuolemisen kanssa. Tässä joskus on käsi karhea ja tulee noottia.

3. Tulen ihan vaginaan sisään ja hyväillen käsin klitorista. Öljyän paikat hyvin ja tarvittaessa välillä nuolen märäksi. Sään lykkiä ihan tosissaan perille saakka hiki hatussa ja käsi miljoonalla mutkalla pimpassa, ja yleensä saan hänet laukeamaan.

Naisena: mitä suosittelisit meille mukaan petiin? Kuvittelisin että tällä kokemuksella tarvittaisiin mukaan jotain peppuun työnnettävä , jota voi käyttää siinä, kun häntä nuollaan, ja mahdollisesti pannaan ihan pimpsaan. Haluaisin saada hänet taas innostumaan kunnolla peppuseksistä, joka oli aikoinaan hyvää. Nyt silloin tällöi pääsee laukeamaan kakkoseen.

Toinen, kun tulen pimpsaan, millainen pöristin olisi paras klitoriksen kiihottamiseen yhtäaikaa. Nyt teen sitä ihan kyllä käsin, mutta oksinko jotain, millä saa kunnon tohinat alakertaan.

Tietenkin, jos vielä joku sellainen, mikähän voisi pitää omaa kivaa.

Linkkejä ja suosituksia kiitos.

Vaimo saa kyllä minulta kaiken mitä älyää kysyä tai toivoa, mutta kun ei älyä kysyä eikä toivoa. Kunnon himot on käyty toteuttamassa muiden varattujen naisten kanssa. Se ek liity tähän. Haluaisin kokeilla vielä jotain pientä yllätystä hänelle.

6

295

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pane sitä vosua ens kerralla keittiön pöydän päällä ja se jälkeen pyyhit slerssin keittiön verhoihin... eiköhän siinä ole yllätystä kerrakseen. 🤔

      • Anonyymi

        Olen vetänyt keittiön pöydällä hanuriin ihan armotta aikoinaan. Sekä ykkös, että kakkosluukkuun. Aivan loistavaa nostaa jalat olkapäille ja tuupata hanuriin yhtäaikaa, kun hieroo Ykkösluukkua. Ei tulisi yllätyksenä sekään. Munan sai pyyhkiä ihan pillun tai persekarvoihin.

        Nyt kysellään kumminkin vinkkejä muilta aiheeseen liittyen.


    • Anonyymi

      Käykää seksivälineliikkeessä kysymässä neuvoa, siellä on yleensä hyvä ja asiantunteva palvelu.

    • Anonyymi

      Olisko joku Satisfyer Partner kokeilemisen arvoinen...

    • Anonyymi

      Joku ei liian iso dildo nyt alkuun, ja voi vaihtaa, jos ei tunnu oikealta teille.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe