Miten Jumala kutsuu?
Kysymys
aahoohoo
10354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ilmeisesti Korkeimman kutsun ja oman etsinnän ja halun löytää takaisin Alkukallioomme takaisin (siis "koputtavalle avataan ja etsivä löytää") erottaminen tässä yhteydessä on mahdotonta,,eli kutsuun vastataan ja nöyrän periksiantamattoman etsijän toiveet lopulta toteutuvat kunhan sydämen tila on oikea ja motiivit kohdallaan.
Jumala tuntee meidät jokaisen yksilöinä, joten kutsuja on yhtä moninaisia kuin kutsuttujakin.
Minua kutsuttiin aikoinaan esimerksiksi vaikeiden kriisitilanteiden kautta, jolloin oli pakko ottaa selville mistä Raamatussa oikein on kysymys. Olin rauhaton sisimmässäni kunnes tajusin Jeesuksen lunastustyön merkityksen.
Toinen Jumalan kutsu oli synnintunto. Elin monta vuotta alati soimaavalla omallatunnolla, jolloin tiesin, että asiani oli Jumalan kanssa selvittämättä. Vapauduin sillä hetkellä ahdistuksesta, kun tulin Jumalan armosta uskoon eli käsitin, että Jeesus on kärsinyt minulle kuuluvan rangaistuksen.
kun en saa tolkkua tähän uskonasiaan.
Mummi (mummi-kulta) opetti minulle omalla ankaralla tavallaan joskus uskonasioita. Kävin hänen kanssaan kokouksissa, joka päivä pari kertaa rukoiltiin polvirukouksia, hän opetti mikä hänen omasta mielestään oli syntiä(meikkaus, tanssi...)
Hyvää tarkoittaen mummi tuli antaneeksi minulle ankaran Jumala-kuvan ja kiinnostuksen uskontoihin.
Nuo lapsuuden opetukset jäytävät kallossa ja lyövät kipinää omien järkeilyjeni (hah) kanssa. Minussa on jatkuva ristiriita: uskoa vai ei.
Minä lapsena olin ns paskaraossa uskovaisen mummin ja vanhempieni välissä: äitini varsinkin moitti mummia kovastikin uskonnon opetuksesta ja he taisivat joskus ottaa oikein tosissaan yhteen asiasta.
En nauti tilanteesta. Haluaisin uskoa johonkin, lakata ajattelemasta koko asiaa ja antaa olla mutta aina hiertää.
Mikäli voin ymmärtää, olet parhaillaan ”kutsuttuna”. Älä vaan jätä asiaa puolitiehen, vaikka tekisi kuinka kipeää. Ota selvää ja hae ”tervemielisten” kristittyjen yhteyttä, kysele ja kyseenalaista, rukoile ja lue Raamattua rukoilleen. (Ilman uskoa on vaikeaa ymmärtää, mitä Jumala haluaa sinun Raamatusta ymmärtävän, mutta uskoon tultuasi asia selvenee ja kirkastuu. Kirjallisuutta on paljon, mutta kaikkea mitä raamatunselitysteoksissa kirjoitettua ja hengellisessä kirjallisuudessa painettua ei pidä uskoa,. Siksi rukous on tarpeen: pyydä, että ymmärrät sen, mikä on hyvää ja voit ohittaa sen mikä ei ole oikein tai tarpeellista )
Luulisin, että sinulle olisi avuksi Kalevi Lehtisen kirjat. Oletko tutustunut? Hän osaa lempeästi ja pakottamatta viitoittaa tietä. Alfa-kurssit eri paikkakunnilla ovat juuri sinunlaisiasi, uskosta kiinnostuneita mutta ei vielä ”sisällä olevia”, varten. Siellä voit rauhassa kysellä tyhmiäkin kysymyksiä ilman että tarvitsee pelätä toisten ihmettelyä osaamattomuudesta.
Niin, on hieno asia, että Mummisi kylvi sinuun jo lapsuudessasi ”uskon siemeniä”. Ilman häntä et olisi tässä nyt kyselemässä.
Mummisi ei ehkä oikein osannut selittää, että synti ei niinkään ole tekoja (teot ovat seurausta syntisestä luonnostamme), vaan asenne: haluammeko elää Jumalan yhteydessä Jeesuksen omina vai menemmekö pakoon, panemmeko hanttiin tai kiellämme koko Jumalan olemassaolon.
Ei ole olemassakaan mitään syntiluetteloja, ne ovat ihmisen omatekoista uskontoa. Emme me pelastu sen perusteella, olemmeko tehneet hyviä tekoja emmekä joudu kadotukseen, jos olemme tehneet elämässämme pelkkää pahuutta. Jokainen meistä on ansainnut kadotustuomion.
Muista: kukaan ei ole niin hyvä, että sillä perusteella pääsisi taivaaseen, eikä kukaan niin paha, etteikö hän pelastuisi Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Ainoa tie on Jeesus.
Pelastuksen ehto on yksinkertainen: tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi. Keneltä: Jeesukselta Kristukselta. Jos uskot, että hän kärsi puolestasi sinulle kuuluvan rangaistuksen, pyydä häneltä anteeksi ja sano yksinkertaisesti, että haluat hänen olevan sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Hän antaa sinulle uskon lahjan, niin että voit uskossa ottaa vastaan kalleimman aarteen, mitä ihmiselle on tarjolla: syntien anteeksiantamuksen.
Tässä ei tarvitse mitään omatekoisia parannuksen tekoja. Uskoon tulosi jälkeen Pyhä Henki opastaa sinua toteuttamaan Jeesuksen tahtoa. Hän alkaa sitten pikkuhiljaa muuttaa sinua: Et ehkä haluakaan elää entiseen tapaasi vaan tärkeintä on elää niin kuin Raamatussa kehotetaan. Mutta tämä Pyhän Hengen tekemä kasvatustyö kestää läpi elämän, emmekä tule koskaan valmiiksi. Tarvitsemme jatkuvasti anteeksiantoa Jeeusksen Kristuksen sovintoveren kautta. Lue ja noudata 1.Joh.1:7-9.
Kristitty on armahdettu syntinen.
Kirjoituksesi sai minut herkistymään kyyneliin saakka. Varsinkin tuo, ettei kukaan ole niin paha...
Minä olen niin väsynyt hapuilemaan ja epäilemään ja etsimään vastaväitteitä - minä haluaisin vain rauhan.
Kiitos viestistäsi - se oli niin lempeä.
Minäpä haen heti huomenna Lehtisen kirjoja kirjastosta!
Jos haluat vielä vaihtaa ajatuksia, voit kirjoittaa osoitteeseen
[email protected]
sinulle postia. Älä tikahdu nauruun.
Kirjastosta ei löytynyt, mutta lainasin jotain muuta asiaan liittyvää.
Minä olen todella helpottunut, ettet pitänyt minua ihan kajahtaneena.
Uskon perusta ei ole meissä syntyneet Jumala-kuvat tms.
Vaan ihmisen nöyrtyminen itse etsimään, kyseenalaistamaan, olemaan rehellinen todellisuuden edessä. Niinkuin sinulle on nyt käynyt?
Minun mielestä rehellisyyteen kuuluu että ihminen myöntää oman rajallisuutensa ja sen huomioon ottaen myöntää että todellisuuteen saattaa sisältyä asioita jotka vielä toistaiseksi ovat minulta pimennossa. Näin on varsinkin sen suhteen mitä "Jumalaksi" kutsumme.
Moni kiertää tämän asian selittämällä itselleen että kun kerta ihminen on rajallinen niin kuinka ihminen voi perimmäisestä totuudesta ja varsinkaan Jumalasta mitään varmaa tietää. Niinpä he sitten päättää että rehellisyyttä on suvaita kaikki uskonnot ja Jumala-käsitykset saman vertaisina.
Mutta tämä on liian helppo pakokeino!
Kun Jumala alkaa kolkutella ihmisen sisintä ja näin osoittaa hänelle kaipauksensa - siis Jumalan kaipauksen! - saada ihminen yhteyteen kanssaan, silloin on tärkeää olla rehellinen, luovuttaa omat ennakkonäkemyksensä ja olla avoimin sydämin:
- Jos on jokin tietty vastaus olemassa, juuri tietynlainen ja yksi Jumala, hänet minä tahdon löytää, en tyytyä mihinkään korvikkeisiin enkä kaiken tasavertaiseen hyväksymiseen "suvaitsevaisuuden" varjolla.
On paljon hyviä kristillisiä kirjoja.
Mutta TÄRKEINTÄ on itse rukoilla Jumalaa:
Jumala, jos Sinä jossakin olet, juuri Sinä oikea ja todellinen, lähesty minua ja johda Totuutesi tuntemiseen.
Hienoa olisi jos voisit rukoilla Jeesusta ja kertoa Hänelle että jos Hän tosiaankin on maailman Vapahtaja, tahtoisit ottaa Hänet vastaan sydämeesi, saada syntisi anteeksi ja päästä Hänen tuntemiseensa?
Siunausta sinulle.
miten jumala kutsuu? Mikä jumala? :S En halua lähtee tuomitsevalle linjalle, jokainen miettii itse asiansa. Tämä yksi henkilö joka sulle on kaikkee vaistaillu kehottaa lukeen raamattua rukoillen jne. Koko kristinusko perustuu raamattuun, sen sisältöä ei voi kyseenalaistaa! Näin sanotaan. En vaan käsitä, kuinka joku voi raamatun sisältöön uskoo, sehän on todistettavasti, ainakin osittain, niin täyttä paskaa. Raamattu alkaa: ja jumala loi taivaan ja maan ja niin edelleen. Sitten hän loi ihmisen plaa plaa plaa. KÄVIKÖ NOIN?! miten selitetään evoluution todistettavissa olevat asiat? Miten voidaan sanoa että ihminen luotiin tällaisena, jos luurankolöydöt kertovat kaikkea ihan muuta..? ihmisen monet "lajit" ja "rodut" ovat hitaan kehityksen seurausta, näinhän on tapahtunut kaikilla eläimillä, kuten kalat ja vesinisäkkäät. Ne ovat kehittyneet muuttuviin oloihin parhaiten sopivammiksi. Näin on tapahtunut myös ihmisellä, senhän kertoo historia, ja siitä on konkreettisia todisteitakin! No, jos kerran tälläinen asia on raamatussa valetta, miten joku voi uskoa kaikkeen muuhun? Jotkut NORMAALIT ihmiset ovat kirjoittaneet kirjat, ja aivan kuten ihmisen syntyminen, mikään ei ole "varmaa" tai jtn siihen suuntaa. VOIKO JOKU KERTOA MITEN USKONTO (varsinkin länsimainen uskonto, koska muut maailman ihmiset eivät ole saaneet mahdollisuuttakaan "pelastua" koska he eivät jeesuksesta ole kuullukaan! LOL mitä sontaa :D) "TYRMÄÄ" EVOLUUTIOSTA LÖYDETYT MERKIT, KAIKKINE LUURANKOINEEN, LUOLAPIIRRUSTUKSINEEN JA KAIKKINEEN!? KERTOKAA PLZZZ!!!!!