Tappo

Ystäväni Turussa tappoi miehen tappelussa ja istuu nyt Kakolassa. Siellä hän on alkanut tutkia raamattu a Jehovantodistajien kanssa. Raamatussa sanotaan, että Jehova vaatii hengen hengestä. Voiko noin kamalaa tekoa saada anteeksi suoraan, vai täytyykö kuolla ensin? Vai mitä täytyy tehdä?
6415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että kun tekee "syntiä" niin, että ei ole "uskossa". Sitten tutkii.. ja jos hyväksyy että tämä on totuus niin "katuu ja kääntyy. Eli katuu, pyytää anteeksi Jumalalta tehtyjä virheitä ja korjaa elämäntapansa. Ja tietysti myös pysyy sen jälkeen kaidalla tiellä.. voi saada vanhat synnit anteeksi. Tietysti se on Jumalan ja tämän henkilön välinen asia mutta niin Raamattu sanoo, että vaikka syntinne olisivat verenpunaiset niin ne pestään lumivalkoisiksi. Jeesuksen uhrikuolema oli sitä varten, että me "tomuhiukkaset" voimme saada anteeksi. Ja sitten on vielä se, että Jumala tuntee olosuhteet, taustan ym.. "lieveilmiöt", eli miksi tuo ihminen on ajautunut tälläiseen ym. Jumala ymmärtää meitä paremmin kuin me itsekkään.

Äänestä

Mielenkiintoista olisi myös tietää ovatko nuo Jehovantodistajat joiden kanssa hän tutkii myös vankeja vaiko ulkopuolisia saarnaajia.

Äänestä
  • Näin olen ymmärtänyt, että tutkistelun johtajat ovat ulkopuolelta. Kaverin äiti ja isäpuoli ovat todistajia ja ovat jotenkin hoitaneet asian. Tarkkaan en tiedä kun asun niin kaukana.

    Äänestä

Henki hengestä..oli periaate ennen Jeesuksen syntymää ja lunastusta. Mutta hän maksoi kertakaikkisen uhrin kaikenlaisten syntien puolesta. Eli lunasti meidän kaikkien hengen. Oli meidän "henki hengestä".

Äänestä

http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_10.htm

Siitä § 7. Täytyy tehdä täyskäännös ja väärien tapojen muutos. Mooseksen lain mukaan tahallinen murhaaja tapettiin ilman muuta (4M 35:30,31). Kristillisyydessä vaikka "armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla" (Jaak 2:13 UM), tahallinen murhaaja ei voi tapojaan muuttamatta tulla tosi kristityksi (1Piet 4:15, Ilm 21:8).

Kuitenkin rikoksen rangaistuksen laatu riippuu sen maan yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä, joka tuomion on antanutkin, eikä tosi kristityillä ole siihen tässä pahassa järjestelmässä osaa eikä arpaa (Room 13:1-4).

Muistan lukeneeni ainakin muutamasta tapauksesta (g99 8/8/11-14, g89 22/9/18-21, g94 8/2/11-15), joissa rikollisen JT:ksi tulo vankeusaikana on lyhentänyt rikollisten tuomiota. Tähän viimeksi mainittuun viitteeseen littyy myös kaunis rakkaustarina, jonka pari lienee sama, jonka säteilevä kuva on päässyt jopa VT:n kansikuvaksi (w94 15/2/1; verratkaapa vain g94 8/2/15:een! Huomatkaapa sisaren "sainpas kiinni!" -ilme!). Sekä Jehova Jumalan että naisen rakkaus kaiken muuttaa voivat ...

JT/JW

Äänestä
  • "Jos nyt joku jumalaton kääntyy pois kaikista synneistään, jotka hän on tehnyt, ja todella pitää kaikki säädökseni ja toteuttaa oikeutta ja vanhurskautta, hän saa ehdottomasti elää. Hän ei kuole. Mitään hänen rikkomuksistaan, jotka hän on tehnyt, ei muisteta häntä vastaan. Sen vanhurskauden takia, jonka hän on tehnyt, hän saa elää." (Hes 18:21, 22 UM).

    Jesaja vahvistaa tämän:
    "Vaikka teidän syntinne osoittautuisivat helakanpunaisikai, ne tehdään valkoisiksi kuin lumi; vaikka ne olisivat punaiset kuin karmosiininvärinen kangas, ne tulevat sellaisiksi kuin villa." (Jes 1:18 UM).

    Nämä on sanottu Israelille ja israelilaisille ja juudealaisille, mutta voidaan soveltaa myös kaikkiin meihin muihinkin syntisiin. Niin suuri on tämän miehen lunnaitten ansio:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_03.htm

    että jokainen oikealla tavalla halukas voi päästä tänne:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_05.htm

    tämän hallinnon alaisuuteen:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    JT/JW

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tappamaton kirjoitti:

Ystäväni Turussa tappoi miehen tappelussa ja istuu nyt Kakolassa. Siellä hän on alkanut tutkia raamattu a Jehovantodistajien kanssa. Raamatussa sanotaan, että Jehova vaatii hengen hengestä. Voiko noin kamalaa tekoa saada anteeksi suoraan, vai täytyykö kuolla ensin? Vai mitä täytyy tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu