Maat jotka pysyvät alikehittyneinä ja tyhminä

tappaa ja kiduttaa toisinajattelijoita.
Ne poistaa ajattelevat ja älykkään perimän.

Ajatteleva, fiksu aines vaan poistetaan, kuin vanhassa neukkulassa
kun bolsevikit aloitti puhdistukset.

https://yle.fi/uutiset/3-10897485

Eu on samalla tiellä. Se on ostaa somelta ja teknologiajäteiltä
banneja.

"Raportti: Bangladeshin viranomaiset kiduttavat toisinajattelijoita
Selvityksen mukaan uhreja kidutetaan muun muassa ampumalla, poraamalla ja luita rikkommalla."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eu tekee verkossa ihan samaa
ostamalla banneja ja näkyvyyden rajoittamista
IHAN JOKA PÄIVÄ

Somealustat sotkeentuvat maiden sisäiseen politiikkaan
jo ihan täysillä

Muuten kaikkien yhteystiedot kerätään mielellään
mutta perusta sinne yritys, yhteisö tai
osoita poliittista mielipidettä = sun tilin näkyvyyttä rajoitetaan ja
peräti suljetaan.


Joskus sen saa auki rahalla joskus ei.

Eikä ne ole itse sitä keksineet,
EU ulkopuolisista maista saa julkaista huomattavasti vapaammin.
Jokuhan sen määräyksen antaa tai ostaa niiltä.

Tää on fakta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tappaa ja kiduttaa toisinajattelijoita.
Ne poistaa ajattelevat ja älykkään perimän.

Ajatteleva, fiksu aines vaan poistetaan, kuin vanhassa neukkulassa
kun bolsevikit aloitti puhdistukset.

https://yle.fi/uutiset/3-10897485

Eu on samalla tiellä. Se on ostaa somelta ja teknologiajäteiltä
banneja.

"Raportti: Bangladeshin viranomaiset kiduttavat toisinajattelijoita
Selvityksen mukaan uhreja kidutetaan muun muassa ampumalla, poraamalla ja luita rikkommalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu