Hyvin keskustalaista asiaa myös.

Sipilä ja Berner laittoi uudistuksia, jotka tuotti, myös sossuhallitus saa sitä kiittää takouden ja työllisyyden nsotoista, sai tulla valmiisiin pöytiin.
Vielä tulee 18 maakuntaa.



Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 72,6 prosenttia. Vuosi alkoi odotettuakin vahvemmilla työllisyysluvuilla ja työmarkkinoilla on edelleen tavanomaista parempi tilanne. Työllisyyden kasvu hallituskaudella ollut tammikuussa
2019 124 000, ja siitä piristynyt edelleen yli 140 -tuhannen.

Vaalikeskusteluissa toivottiin Suomelle yli hallituskausien menevää energiastrategiaa. Valitettavasti ehdotukset rajoittuivat olemassa olevien energialähteiden kieltämiseen, ei uusien luomiseen.

Kuinka monta päivää vuodesta selviämme omalla energialla, niin valitettavasti se päivä meni jo maalis-huhtikuun vaihteessa.

Jos laajennamme katsantokantaa, niin voisimme toki viettää venäläisen energian päivää kesäkuun toisen viikon lopulla, sillä kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta 45 prosenttia tulee idästä. Sehän sopisi siihen uudeksi liputuspäiväksi Puolustusvoimien lippujuhlan jälkimaininkeihi

Tuomme vuosittain Suomeen omaan käyttöömme polttoaineita ja sähköä yli viiden miljardin euron arvosta. Se on paljon se.
-Siis 2/3 Suomessa tarvittavasta ja käytettävästä energiasta. Jos viettäisimme suomalaisen energian päivää sen ”kunniaksi”, kuinka monta päivää vuodesta selviämme omalla energialla, niin valitettavasti se päivä meni jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt olemme puhtaasti tuontienergian varassa. Suomalaisen sähkön päivä olisi syyskuun lopulla, sillä neljännes sähköstämme on piuhasähköä Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.

Mikään ei muutu, jos pitää koko ajan olla kiitollinen entiseen, johon tulleet rahastajansa, mm Ay-liike SAK lukemattomine johtajineen, joita saadaan uudistamalla pois. Sinne pesiytynyt jos minkäkinlaista " dosenttia".

Vasemmistolaiset oikeastaan valittaa koko ajan, heille ei oikein mikään ilmainenkaan käy, ilman omaa ponnistusta. Aina joku tehnyt vasemmiston mielestä väärin joka on toispuoleinen. Omat mielipiteet johtajiltaan käy vaikka ei toteudukkaan, sitä kenttä kehuu jo alkuunsa.

Vasemmiston kannattaja, joka on saanut työelämässä kulkea muiden raivaamia teitä. Edes itse ottamatta osaa työntekoon, vasemmistojohtajat heitä pitää henkeä yllä, että nostetan palkkaa joutilaillekkin, jättävät sanomatta, että oma työstä hankittu raha on kaikkein arvokkainta. Että sekin raha pitää jotenkin joittenkin tienata, ja työllä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaalikeskusteluissa toivottiin Suomelle yli hallituskausien menevää energiastrategiaa. Valitettavasti ehdotukset rajoittuivat olemassa olevien energialähteiden kieltämiseen, ei uusien luomiseen.

Tuskin punavihreällä mallilla on tulevaisuutta. Vaikka se nyt tuntui vasemmistolasista että on rahaa ja vaurautta maassa, muttae se Sipilän hallituksen tulosta, joka voidaan pian menettääkin, jos ei uusia luoda.

Äänestä

Älysi ei taaskaan riitä näitä asioita käsittelemään. Olet ilmeisesti hidasälyinen kepulainen Parempi kun huudat vain Halosta Ay:tä Rinnettä.

Äänestä
  • Äläs nyt, me sentään ollaan kansakoulu läpäisty. Sinulla se vielä kesken.

    Äänestä

Raivostuttavan häpeällistä, että joku vielä viitsii ylistää Sipilä-Berner -tuhokaksikkoa!

Äänestä
  • Saivat paljon aikaiseksi työllisyydessä ja taloudessa.
    Nykyiset ei pääse siihen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sipilä ja Berner laittoi uudistuksia, jotka tuotti, myös sossuhallitus saa sitä kiittää takouden ja työllisyyden nsotoista, sai tulla valmiisiin pöytiin.
Vielä tulee 18 maakuntaa.



Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 72,6 prosenttia. Vuosi alkoi odotettuakin vahvemmilla työllisyysluvuilla ja työmarkkinoilla on edelleen tavanomaista parempi tilanne. Työllisyyden kasvu hallituskaudella ollut tammikuussa
2019 124 000, ja siitä piristynyt edelleen yli 140 -tuhannen.

Vaalikeskusteluissa toivottiin Suomelle yli hallituskausien menevää energiastrategiaa. Valitettavasti ehdotukset rajoittuivat olemassa olevien energialähteiden kieltämiseen, ei uusien luomiseen.

Kuinka monta päivää vuodesta selviämme omalla energialla, niin valitettavasti se päivä meni jo maalis-huhtikuun vaihteessa.

Jos laajennamme katsantokantaa, niin voisimme toki viettää venäläisen energian päivää kesäkuun toisen viikon lopulla, sillä kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta 45 prosenttia tulee idästä. Sehän sopisi siihen uudeksi liputuspäiväksi Puolustusvoimien lippujuhlan jälkimaininkeihi

Tuomme vuosittain Suomeen omaan käyttöömme polttoaineita ja sähköä yli viiden miljardin euron arvosta. Se on paljon se.
-Siis 2/3 Suomessa tarvittavasta ja käytettävästä energiasta. Jos viettäisimme suomalaisen energian päivää sen ”kunniaksi”, kuinka monta päivää vuodesta selviämme omalla energialla, niin valitettavasti se päivä meni jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt olemme puhtaasti tuontienergian varassa. Suomalaisen sähkön päivä olisi syyskuun lopulla, sillä neljännes sähköstämme on piuhasähköä Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.

Mikään ei muutu, jos pitää koko ajan olla kiitollinen entiseen, johon tulleet rahastajansa, mm Ay-liike SAK lukemattomine johtajineen, joita saadaan uudistamalla pois. Sinne pesiytynyt jos minkäkinlaista " dosenttia".

Vasemmistolaiset oikeastaan valittaa koko ajan, heille ei oikein mikään ilmainenkaan käy, ilman omaa ponnistusta. Aina joku tehnyt vasemmiston mielestä väärin joka on toispuoleinen. Omat mielipiteet johtajiltaan käy vaikka ei toteudukkaan, sitä kenttä kehuu jo alkuunsa.

Vasemmiston kannattaja, joka on saanut työelämässä kulkea muiden raivaamia teitä. Edes itse ottamatta osaa työntekoon, vasemmistojohtajat heitä pitää henkeä yllä, että nostetan palkkaa joutilaillekkin, jättävät sanomatta, että oma työstä hankittu raha on kaikkein arvokkainta. Että sekin raha pitää jotenkin joittenkin tienata, ja työllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu