Vaalikeskusteluissa toivottiin Suomelle yli hallituskausien menevää energiastrategiaa. Valitettavasti ehdotukset rajoittuivat olemassa olevien energialähteiden kieltämiseen, ei uusien luomiseen.
Mitä siitäkin punavihreä mallilla tulee. Ei mitään, puutetta vain.
Punavihreillä srategia
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Halosta huutava hidasälyinen pyrähti tekemään aloituksen.
- Anonyymi
Halosta päähän, joko sait ?
No mieti. Enirgiaa tuhlataan joka puolella. Ihna vasta saatiin energiasäästölamput. Mutta voisimme säästää vielä vaikka kuinka. Autoilu on esimerkki. Miksi auton pitää kulkea 200km/h? Miksi tehoja pitää olla pikkuautossakin yhä enemmän?
Me voisimme kulkea järkevästi 1/10 osa teholla jos tahdomme, vieläpä äänettömästi. Itse lopettaisin mopokulttuurin heti. Jumalaton pärätys iltaisin, että ihmiset ei saa nukkua. Ääni on jumalaton miksi?
Dronet ovat tulleet, ehkä sieltä löytyy ratkaisu liikkumiseen?
Logistiikka on vielä lapsenkengissä. Voisimme purkaa ihmisten turhaa edestakaista liikkumista, vosimme liikuttaa tavaroita järkevämmin kaupunkien välillä. Rekkaralli on turha, tie kuluu ja henki on vaarassa,Eihän autolla ole pakko ajaa 200 km/h, eikä niin käytännössä tehdäkään. Moottorin teho ei sinänsä lisää polttoaineen kulutusta.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Eihän autolla ole pakko ajaa 200 km/h, eikä niin käytännössä tehdäkään. Moottorin teho ei sinänsä lisää polttoaineen kulutusta.
Ei niin..
Mutta tehon käyttö. Kun on rajallinen tehon tarve normiajoihin, ja oikein käytettynä, se ei tosiaan muuta kulutusta. Ei oikein ole uskoa näihin vallalla oleviin sähköautoihin, kun nekin pitää kalliisti valmistaa, ja samoin sähkö niihin kalliisti tehdä, joka tulee vetopyöristä ulos erittäin huonolla hyötysuhteella. Hyötysuhde on se energia joka säilyy ketjussa. Se on se akku, joka ei täytä vielä vaatimuksia, mutta kyllä se varmaan saadaan vuosikymmenissä kehitettyä paremmaksi. Se on kova hinta esim uusia akut autoihin, 5000-10000 €, noin karkeasti.
Mutta taas itse auton moottori sähkömoottorina on ylivoimainen mäntämoottoriin nähden, saa pyöriä kokoajan samaan suuntaan, toisin kuin männät joutuu aina ylä ja -alakuolokohdassa pysähtymään, vaikka kampiakseli pyöriikin pysähtymättä. Laahaus pintoja on, toisin kuin sähkömoottorissa niitä ei ole. opittu jo sähkömoottorit tekemään ilman hiiliharjojakin. Magneetti on niin ihmeellinen, jota ei vieläkään oikein käsitetä, joka sähkömoottorissa toimi vetojuhtana. Säätö opittu mm junissa, kun tarvitaan väkevää vääntömomenttia liikkeelle lähtiessä eritoten, samoin laivat ynnä muut. Laivoissa mäntäämoottorit kyllä on jotka pyörittää sähkögeneraattoreita, kuten dieseljunissakin. Aikanaan oli mm Helsingissäkin sähkömoottori johdinautoja, joita meni tangot kadun yllä oleviin virtajohtoihin.
Muistetaan nyt historiasta, että aina kun tulee uutta, se koetaan mullistavaksi keksinnöksi, kuin öljy ja sen tuotteetkin -nailon ym.
Mutta sitten todettu, ettei ne niin hyviä olekkaan. Eikä sähkökään suinkaan moitteetonta ole kuin sitten käytössä vesivoima, joka käyttää polttoaineenaan täysin puhdasta ja uusiutuvaa vettä, kuten tuulivoimakin ilmapyörteitä -tuulta, joka vain niin ailahtelevaa. Tai, vesi ei sinällään uusiudu vaan kiertää paikasta toiseen -haihtuen ja sama pisaroina sateena alas.
Sinällään sähkö meille kuluttajille on halpaa, mutta sen ajo mittariin maksaa -sähkönsiirto. juurikin oli eriden kanssa puhetta, kun aitoja leikaksin pihamaalla, että mitä se 230 V -250 W sähköleikkuri kuluttaa sähköä. Sanoin että 4-tunnissa jos on aina päällä memee 1 kw. Kun aina katkotaan se lyhentää aikaa, ja arvioin että olisko tunnin ollut kaikkiaan päällä, ja n 2-3 senttiä olisi ollut kulu. Kun siirto ja sähkö maksaa n 8-9 snt/kW.
Pitkähän tästä tuli, mutta pitkä olen minakin, että tasan! Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Eihän autolla ole pakko ajaa 200 km/h, eikä niin käytännössä tehdäkään. Moottorin teho ei sinänsä lisää polttoaineen kulutusta.
Kun auton suunnittelun keskiöön otettaisiin säästötavoite, se olisi suunnanmuutos. Kyllä auton koko siirtokapasiteetti muuttuu kun keskitytään liikennerajoitusten mukaisiin autoihin.
Auto voi olla kevyempi, sen voimansiirto erilainen ja moottori huomattavasti vähempi tehoinen. Auton ei myöskään tarvitse kiihtyä alle 10sek/100kmh. Ja tässä on turha sitten tulla kertomaan mitään turvallisuusaspektia ohittamisiin.
Nyt puhumme siitä, että ihmiset muuttavat ruuhka-alueille asumaan. Auto voi olla täysin erilainen jos haluamme, että se säilyy kulkuneuvona. Dronet ja muut näyttävät esimerkkiä.
Autoiluun liittyy todella paljon tunneseikkoja, joista irtautuu hitaasti. Kyse on "turvavyö" syndroomasta. Emme osaa nähdä asioita uudella tavalla. Esimerkiksi nastarenkaat ovat jing/jang käsite. Ne jarruttavat vähän (ei edes aina parhaiten), mutta kuluttavat tietä ja tuottavat meteliä. Menkää seisomään tienviereen vaikka 80km/h rajoitetulla tiellä ja kuunnelkaa.
Tehojen pudotessa liikenne rauhoittuu. Ajokulttuuri muuttuu ja energian kulutus putoaa dramaattisesti.
Tässä on tietenkin vastassa machokulttuuri pullistelevine äijineen. Mutta sen jokainen tajuaa menneen talven lumiksi.
Kyse on ajatustavan muuttumisesta. Sähköautonkaan ei tarvitse kilpailla polttomoottoriautoja vastaan. Autot ruuhkautuvat yhä enemmän koska ihmisiä kasautuu samaan paikkaan Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu. Ihmiset vähentävät autoilua ja lyhentävät ajomatkaa. Siihen tulisi myös panostaa yhä enemmän logistiikan avulla.
Sitä autoilua, joka meillä oli 1960-luvulla ei tule enää takaisin. Junalla pääsee Oulusta Helsinkiin autoa nopeammin. Auto on iso kimpale yhdelle hengelle ja se vie kallista tilaa kaupungissa. 10 autoa 80 neliömetriä.
Toinen vaihtoehto on, että kaupungit suljetaan autoista. Niillä pääsee vain kehille, mutta ei eteenpäin. Sitten istutaan ratikassa tai maanalaisessa.
Tässä vaihtoehdot. Kehittäkääpä uusia?Anonyymi kirjoitti:
Ei niin..
Mutta tehon käyttö. Kun on rajallinen tehon tarve normiajoihin, ja oikein käytettynä, se ei tosiaan muuta kulutusta. Ei oikein ole uskoa näihin vallalla oleviin sähköautoihin, kun nekin pitää kalliisti valmistaa, ja samoin sähkö niihin kalliisti tehdä, joka tulee vetopyöristä ulos erittäin huonolla hyötysuhteella. Hyötysuhde on se energia joka säilyy ketjussa. Se on se akku, joka ei täytä vielä vaatimuksia, mutta kyllä se varmaan saadaan vuosikymmenissä kehitettyä paremmaksi. Se on kova hinta esim uusia akut autoihin, 5000-10000 €, noin karkeasti.
Mutta taas itse auton moottori sähkömoottorina on ylivoimainen mäntämoottoriin nähden, saa pyöriä kokoajan samaan suuntaan, toisin kuin männät joutuu aina ylä ja -alakuolokohdassa pysähtymään, vaikka kampiakseli pyöriikin pysähtymättä. Laahaus pintoja on, toisin kuin sähkömoottorissa niitä ei ole. opittu jo sähkömoottorit tekemään ilman hiiliharjojakin. Magneetti on niin ihmeellinen, jota ei vieläkään oikein käsitetä, joka sähkömoottorissa toimi vetojuhtana. Säätö opittu mm junissa, kun tarvitaan väkevää vääntömomenttia liikkeelle lähtiessä eritoten, samoin laivat ynnä muut. Laivoissa mäntäämoottorit kyllä on jotka pyörittää sähkögeneraattoreita, kuten dieseljunissakin. Aikanaan oli mm Helsingissäkin sähkömoottori johdinautoja, joita meni tangot kadun yllä oleviin virtajohtoihin.
Muistetaan nyt historiasta, että aina kun tulee uutta, se koetaan mullistavaksi keksinnöksi, kuin öljy ja sen tuotteetkin -nailon ym.
Mutta sitten todettu, ettei ne niin hyviä olekkaan. Eikä sähkökään suinkaan moitteetonta ole kuin sitten käytössä vesivoima, joka käyttää polttoaineenaan täysin puhdasta ja uusiutuvaa vettä, kuten tuulivoimakin ilmapyörteitä -tuulta, joka vain niin ailahtelevaa. Tai, vesi ei sinällään uusiudu vaan kiertää paikasta toiseen -haihtuen ja sama pisaroina sateena alas.
Sinällään sähkö meille kuluttajille on halpaa, mutta sen ajo mittariin maksaa -sähkönsiirto. juurikin oli eriden kanssa puhetta, kun aitoja leikaksin pihamaalla, että mitä se 230 V -250 W sähköleikkuri kuluttaa sähköä. Sanoin että 4-tunnissa jos on aina päällä memee 1 kw. Kun aina katkotaan se lyhentää aikaa, ja arvioin että olisko tunnin ollut kaikkiaan päällä, ja n 2-3 senttiä olisi ollut kulu. Kun siirto ja sähkö maksaa n 8-9 snt/kW.
Pitkähän tästä tuli, mutta pitkä olen minakin, että tasan!Hyvä kirjoitus!
Olen sitä mieltä, että ihminen kyllä keksii kun laitetaan aivot tehokäyttöön. En sano, että auton tulee olla sähkökäyttöinen, riippumatta energiasta sen tulisi olla järkevämpi. Autoilua muuttaa ihmisten pyrkiminen kaupunkeihin. Kahdessa asiassa me voisimme muuttaa käytäntöjä. Logistiikka ja se millä laitteella me liikumme. Auto on ollut hevosen jälkeen mahtava keksintö.
Aika vain muuttuu ja nyt olemme murrosvaiheessa. Kenestä uusi Ford??- Anonyymi
rommi kirjoitti:
Kun auton suunnittelun keskiöön otettaisiin säästötavoite, se olisi suunnanmuutos. Kyllä auton koko siirtokapasiteetti muuttuu kun keskitytään liikennerajoitusten mukaisiin autoihin.
Auto voi olla kevyempi, sen voimansiirto erilainen ja moottori huomattavasti vähempi tehoinen. Auton ei myöskään tarvitse kiihtyä alle 10sek/100kmh. Ja tässä on turha sitten tulla kertomaan mitään turvallisuusaspektia ohittamisiin.
Nyt puhumme siitä, että ihmiset muuttavat ruuhka-alueille asumaan. Auto voi olla täysin erilainen jos haluamme, että se säilyy kulkuneuvona. Dronet ja muut näyttävät esimerkkiä.
Autoiluun liittyy todella paljon tunneseikkoja, joista irtautuu hitaasti. Kyse on "turvavyö" syndroomasta. Emme osaa nähdä asioita uudella tavalla. Esimerkiksi nastarenkaat ovat jing/jang käsite. Ne jarruttavat vähän (ei edes aina parhaiten), mutta kuluttavat tietä ja tuottavat meteliä. Menkää seisomään tienviereen vaikka 80km/h rajoitetulla tiellä ja kuunnelkaa.
Tehojen pudotessa liikenne rauhoittuu. Ajokulttuuri muuttuu ja energian kulutus putoaa dramaattisesti.
Tässä on tietenkin vastassa machokulttuuri pullistelevine äijineen. Mutta sen jokainen tajuaa menneen talven lumiksi.
Kyse on ajatustavan muuttumisesta. Sähköautonkaan ei tarvitse kilpailla polttomoottoriautoja vastaan. Autot ruuhkautuvat yhä enemmän koska ihmisiä kasautuu samaan paikkaan Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu. Ihmiset vähentävät autoilua ja lyhentävät ajomatkaa. Siihen tulisi myös panostaa yhä enemmän logistiikan avulla.
Sitä autoilua, joka meillä oli 1960-luvulla ei tule enää takaisin. Junalla pääsee Oulusta Helsinkiin autoa nopeammin. Auto on iso kimpale yhdelle hengelle ja se vie kallista tilaa kaupungissa. 10 autoa 80 neliömetriä.
Toinen vaihtoehto on, että kaupungit suljetaan autoista. Niillä pääsee vain kehille, mutta ei eteenpäin. Sitten istutaan ratikassa tai maanalaisessa.
Tässä vaihtoehdot. Kehittäkääpä uusia?Turhaa suuriosa keskittyy etelän kallioille. Siinä yksi olisi jos väki hajautettaisiin, merikin puhdistusi Helsingin edustalla paljon, kun sitä pidetään kaatopaikkana. Kerrostaloissa on valtavan kallista asua, verraten sivumman alueisiin. 50000 eurolla jo saa asuttava muualta asunnon reilusti, Helsingissä 500000 € siitä voi päätellä, kun sen jakaa vuosille mitä yksin se maksaa. Miljoona remontit kerrostaloissa...
Rahamahti pitää keinotekoisin bisneksiään Helsingin asuntomarkkinoilla, jotka maksaa maan veronmaksajat.. Anonyymi kirjoitti:
Turhaa suuriosa keskittyy etelän kallioille. Siinä yksi olisi jos väki hajautettaisiin, merikin puhdistusi Helsingin edustalla paljon, kun sitä pidetään kaatopaikkana. Kerrostaloissa on valtavan kallista asua, verraten sivumman alueisiin. 50000 eurolla jo saa asuttava muualta asunnon reilusti, Helsingissä 500000 € siitä voi päätellä, kun sen jakaa vuosille mitä yksin se maksaa. Miljoona remontit kerrostaloissa...
Rahamahti pitää keinotekoisin bisneksiään Helsingin asuntomarkkinoilla, jotka maksaa maan veronmaksajat..Oikeassa olet, mutta miten me käännämme suunnan?
Tarvittaisiin järeitä toimenpiteitä. Hirveää vastustusta tulisi. On se tyhmää kun on ISO Suomi joka jää tyhjäksi. Olisiko verotuksesta hyötyä?
Tai siis verohelpotuksista maaseudulle? Tämä trendi koskee koko maapalloa. Miksi ihminen haluaa olla tungoksessa? Nyt Helsinkiin muuttava tarvitsee 1 miljoonaa euroa päästäkseen oikeasti asumaan keskustassa. Yleensä muutetaan jonnekin asumalähiöön, joka taatusti on kaukana Helsingin idyllistä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa suuriosa keskittyy etelän kallioille. Siinä yksi olisi jos väki hajautettaisiin, merikin puhdistusi Helsingin edustalla paljon, kun sitä pidetään kaatopaikkana. Kerrostaloissa on valtavan kallista asua, verraten sivumman alueisiin. 50000 eurolla jo saa asuttava muualta asunnon reilusti, Helsingissä 500000 € siitä voi päätellä, kun sen jakaa vuosille mitä yksin se maksaa. Miljoona remontit kerrostaloissa...
Rahamahti pitää keinotekoisin bisneksiään Helsingin asuntomarkkinoilla, jotka maksaa maan veronmaksajat..Kaikki kakki mereen, siinä on merenelävillä kestämistä.
Mikähän hesa olisi jos ei meri olisi kaatopaikkana. - Anonyymi
Niin että Haaviston porukka kieltäisi köyhiltä autoilun samaan aikaan kun selluköpit hakkaavat pohjoisen metsiä sileäksi Kemin, Kemijärven, Paltamon ja Kuopion sellukeittimiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että Haaviston porukka kieltäisi köyhiltä autoilun samaan aikaan kun selluköpit hakkaavat pohjoisen metsiä sileäksi Kemin, Kemijärven, Paltamon ja Kuopion sellukeittimiin.
Suomalaisten yhteinen painopiste on jo alapuolella Hämeenlinnan.
Yhä harvemmi matkustaa enää millään kulkuneuvolla pitkää Suomea pitkin. Jos yli 10 000 muuttaa joka vuosi Uudellemaalle, niin mitä pitäisi tehdä? Kyllä siinä autoilun tarve hiipuu väkisin?
Varmaan tukkirekat liikkuu viimeisenä teillä?
- Anonyymi
Mitä punavihreää. Kemijärvelle ja Kemiin on tulossa tehtaat hakkaamaan sileäksi pohjoisen metsiä. Linkola on ainut oikea vihreä Suomessa.
- Anonyymi
Mania työttömille laiskureille.
- Anonyymi
Älykkäät ihmiset savustettiin vihreistä ulos jo aikoja sitten...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mania työttömille laiskureille.
Onko kepuääliö työttömät laiskureita. Perustele pangola kännissä? Kuka vaan voi olla työtön.
- Anonyymi
Vihreistä on tullut kieltopuolue, mitä kielletään seuraavaksi...
Taitaa Päivi Räsänen jäädä toiseksi... - Anonyymi
Vihreät tukee tukiaisia turpeenpoltolle.. Turve keukonnien lempilapsi..
- Anonyymi
Ei uutta saa kehittää sanoo vihervasemmisto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243208Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162665Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172529Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432457- 132334
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717