Avoliitto

Täällä on jauhettu kuukausi kaupalla homoudesta, mutta nyt olisi aika keskustella siitä miten hellarit suhtautuu avoliittoon ja esiaviollisiin suhteisiin. Raamattu kieltää ne selkeästi. Miten käytäntö on nykyisin hellareilla? Ainakin joissain henkilökohtaisissa keskusteluissa esiaviollisia suhteita on puolusteltu ihan kiivastukseen saakka. Minulle ne ovat synti, koska Jeesus ja apostolit opettavat ne synniksi.
18763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

oma kantani ,jonka olen raamatusta sisäistänyt on että esiaviolliset suhteet ovat syntiä.
Saa sit nähdä vaihdanko kantaani,jos tulee tarpeeksi vahvat perustelut niin okei nöyrryn kantaani sit uudelleen tutkimaan.

Äänestä

Hei!

Myöskään minun mielestäni avoliitto ei ole rinnastettavissa avioliittoon, sillä se on, kuten nimikin sen jo sanoo, liian avoin. Siitä on liian helppo lähteä, kun arkielämän ongelmat alkavat. Sitoutuminen toiseen ei ole sitä samaa, kuin aviossa. Tietysti avioliitonkin voi purkaa, mutta se ei pysty tapahtumaan hetken mielijohteesta, vaan sitä joutuu harkitsemaan ehkä syvemmin.

Uskon, että Jumala tarkoitti avioliiton parisuhteen ja perheen suojaksi. Irtosuhteet tunnetusti haavoittavat ihmistä aiheuttaen pahimmillaan inhimillisten tunteiden kuoleman.

Toivon, että tästä voisi syntyä hyvä ja rakentava keskustelu!

Anne

Äänestä
  • niin niistä on kuule vastuuttoman yhtä helppo lätkiin lähtee.
    LYHIN LIITTO JONKA ITSE TUNNEN ON VAJAA VIIKKO,SIIS AVIOLIITTO.
    Uskon ,että avioliittokin on menettämässä raamatullista perustaa.
    Nykyisin solmitaan jos minkin syyn pohjalle avioliittoja.
    Ehkä pastoreitakaan kohta ei löydy,jotka eivät olisi eronneet.
    Ainakin moni virassa on,vaikka ovat eronneet ja uudelleen avioituneet.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    niin niistä on kuule vastuuttoman yhtä helppo lätkiin lähtee.

    Hei Fri!

    Miten on mahdollista, että AVIOLIITTO päättyy eroon viikon kuluttua vihkimisestä? Ei varmaankaan ollut Suomessa? Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Suomessa on 6 kk:n harkinta-aika, joka on pakollinen, jos ei ole asunut puolisostaan erossa 2 vuotta. Selvittäisitkö?

    Tottahan se on, että avioliiton raamatullinen perusta on murentunut. Ihmiset avioituvat usein pelkästään siitä syystä, että on niin trendikästä järjestää häät.

    Meilläpäin olen kuullut monien sanovan, että menivät naimisiin sen vuoksi, kun naimisissa olevat huomioidaan verotuksessa eri tavalla.

    Surullista, perin juurin surullista...

    Anne

    Äänestä

  • engelmama kirjoitti:

    Hei Fri!

    Miten on mahdollista, että AVIOLIITTO päättyy eroon viikon kuluttua vihkimisestä? Ei varmaankaan ollut Suomessa? Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Suomessa on 6 kk:n harkinta-aika, joka on pakollinen, jos ei ole asunut puolisostaan erossa 2 vuotta. Selvittäisitkö?

    Anne

    silloin kun synnin orjuudessa elin ,tunsin sen alan syntisiä kuin itsekin melkoisen määrän.
    Tuomari virallisti erään ystävän liiton ja kun viinan höyryissä morsiankin oli niin kaikki kait oli taivaallista.
    No toinen hiukan selveni ja katseli avio puolisoaan hetken ihmetellen .
    Asiasta selvän otettuaan hilppas tuomarille erehdyksensä kertomaan.
    Eikä sen koommin asioita tarttenu muutella.

    Vois sanoo ,että pari- kolmekymmentä vuotta sitten meilläpäin oli syntisen olo hiukka kun paratiisissa.
    Yhteiskunta piti "aitovieren ja kujien" kulkijoista melko hyvän huolen.

    Äänestä

  • oikein määritellään? Meinaan kun se Iisakki otti nuin vain Repekan telttaansa, eikä siinä puhuta tuomareista eikä pappien edessä valojen vannomisista mitään? Sanoihan itse Mestari: "Älkää ensinkään vannoko. Sillä on parempi ettet lupaa, kuin että lupaat ja et pidä.
    Jos oot kerinnä männä luppoomaan, niin sinä et sua männä ennää perummaan.
    Avioliitto jonka voipi perua ei kyllä oo mikkään avioliitto.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    niin niistä on kuule vastuuttoman yhtä helppo lätkiin lähtee.
    LYHIN LIITTO JONKA ITSE TUNNEN ON VAJAA VIIKKO,SIIS AVIOLIITTO.
    Uskon ,että avioliittokin on menettämässä raamatullista perustaa.
    Nykyisin solmitaan jos minkin syyn pohjalle avioliittoja.
    Ehkä pastoreitakaan kohta ei löydy,jotka eivät olisi eronneet.
    Ainakin moni virassa on,vaikka ovat eronneet ja uudelleen avioituneet.

    Lyhin on Britney Spearsilla, 12 tuntia.
    Meniköhän siinä liitossa se Britneyn kuuluisa neitsyys?

    Äänestä

Et varmaankaan ole ns.onnellisesti avioliitossa, asetusten ja paragrafien mukaisesti...

Äänestä
  • Totta on, etten ole onnelisesti avioliitossa enää. Asia on niin, että aviopuolisoni siirtyi varsin nuorena Herran lepoon vaikean sairauden murtamana. Rakastimme toisiamme todella syvästi ja en ole halunnut enää uudestaan avioitua, sillä muistot puolisostani ovat minulle niin rakkaat. Valitettavasti meille ei syntynyt avioliitostamme jälkeläisiä. Vaan taivaassa me saamme tavata toisemme kirkastetussa ruumissa, jollen luovu Jeesuksestani.

    Äänestä

Kun itse aikoinani asuin mieheni kanssa avoliitossa/olimme kihloissa. Paimen soitti minulle kotiin ja kysyi miksi emme ole naimisissa, annoin vastaukseksi että olemme menossa ensi vuonna. Paimen siihen tokaisi että miksi ette tänä vuonna, koin itse tuon aika törkeäksi mielipiteeksi. Mielestäni kihlaus on avioliittoon lupaus, mielstäni 2 vuotta kihloissa ei ole liian pitkä aika tähän.

Äänestä

suhteet ovat mielestäni syntiä. Seksi kuuluu vain avioliittoon, se on selkeästi Raamatussa ilmoitettu. Monelle tosi uskovalle tämä onkin ollut melkoinen kompastuskivi. Seksuaalihalu on Jumalan luoma asia ja sen kurissa pitäminen ennen avioliittoa on jo suoritus sinänsä.

Onpa monissa helluntaiseurakunnissa menty TODELLA nuorena naimisiin presidentin erikoisluvalla. Nokialla päin 80-luvulla ja 90-luvulla tämä oli melkeinpä sääntö kuin poikkeus.

Äänestä
  • Itse menin 2-kymppisenä naimisiin lähinnä siksi, koska olin uskossa ja halusin päästä pillulle raamatun ohjeita noudattaen:))
    Sanon tämän suoraan, koska se on totta.
    Olen edelleen saman naisen kanssa aviossa, meillä on kolme lasta ja aviovuosia takana 15.

    Aina ei käy näin hyvin, kun pillun kiilto silmissä mennään avioon.
    Kaikilla ei käy yhtä hyvä tsägä;)

    Äänestä

  • On se aikamoinen kivenmurikka...Ei kuitenkaan liian raskas aina valmiitten"ensimmäisen kiven heittäjien"liikutella...
    terv.janos

    Äänestä

  • avioliiton, liitto päätyi eroon myöhemmin. Se onko kannattavaa menna naimisiin sen ikäisenä onkin erijuttu.

    Äänestä

Raamatussa tarkoitettaneen sydämmessä tapahtuvaa sitoutumista avioliitolla..minusta nykymaailmassa avioliittokin on niin muuttunut/vesittynyt,ettei pelkkä muodollisuus varmasti täytä sitä,mitä Jumala on tarkoittanut

Äänestä
  • Siis tällä tarkoitan just Jumalan Sanan mukaista avioliitojärjestystä. Avoliitto ja irtosuhteet eivät ole Sanan mukaisia ja ne ovat syntiä.

    Äänestä

on ne sitten mitä tahansa on hellareilla tayttä p....a.Joten ne vasta kieroja on ja luonteeltaan täysin syntisiä ja tälläkin hetkellä eronneet hellarit on tälläkin hetkellä puuhissa keskenään ja ah päivän valossa ollaan niin uskovaa ja raamatun lausetta tulee ja kokouksissa ollaa ottavinaan taivaan isä vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saa kirjoitti:

Täällä on jauhettu kuukausi kaupalla homoudesta, mutta nyt olisi aika keskustella siitä miten hellarit suhtautuu avoliittoon ja esiaviollisiin suhteisiin. Raamattu kieltää ne selkeästi. Miten käytäntö on nykyisin hellareilla? Ainakin joissain henkilökohtaisissa keskusteluissa esiaviollisia suhteita on puolusteltu ihan kiivastukseen saakka. Minulle ne ovat synti, koska Jeesus ja apostolit opettavat ne synniksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu