Alun juutalaisuus oli verrattavissa natsien nationalismiin

1. Mooseksen seuraajan Joosuan aikaan juutalaiset aloittivat Kanaanin valtauksen. Beetel, Laakish ja Hazor valloitettiin sotimalla. Seuraavana tuhottiin Jerikon muurit, vaikka yleisesti uskotaan pasuunojen soittoon.

2. Saulin seuraajan Daavidin kerrotaan luoneen valtion, jonka pääkaupunki oli Jerusalem. Filistealaiset, aramealaiset, ammonilaiset, moabilaiset ja edomilaiset alistettiin juutalaisten vasalleiksi. Moabilainen kuningas Mesha kertoo steelassaan moabilaisten onnistuneesta kapinasta juutalaisia vastaan, mikä todistaa etnisistä jännitteistä.

3. Babylonian kuningas Nebukadressar II ajoi egyptiläiset pois Juudeasta ja otti uskollisuudenvalan Juudan kuninkaalta. Juudea kuitenkin liittoutui egyptiläisten kanssa selkäänpuukottaen Babylonian hallitsijaa.

42

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajatteletko, että kaikki sodat joita tuhansia vuosia sitten on ollut, pitää kostaa juutalaisille, koska heidän kuuluu kantaa kaikkien teoista rangaistus, että muut saavat levätä rauhassa haudoissaan?

      • "Ajatteletko, että kaikki sodat joita tuhansia vuosia sitten on ollut, pitää kostaa juutalaisille..."

        En tietenkään. Nyt kyse oli varhaisesta juutalaisuudesta, johon kukaan nykyaikana elävä/elänyt ei voi/voinut vaikuttaa.

    • Ettei vain tarvitse muistella Kristillisen kaksituhatta vuotta kestäneen aikajakson sotia ja valloituksia. Kun natsismi oli kuitenkin täällä, meillä päin.

      Ja paljon kaikkea jo sitä ennen, kuten Itäisten maiden valloitukset ja ryötöretket.

      Koraani on sentään rehellinen, siellä tunnustetaan: ' Olemme tuhonneet monia kansoja ennen teitä, ja näettekö te niitä missään.'

      • "Ettei vain tarvitse muistella Kristillisen kaksituhatta vuotta kestäneen aikajakson sotia ja valloituksia..."

        En tiedä kuinka kristillistä kirkon toiminta on ollut. Ta kapitalististen länsimaiden yleensä. Kirkkoa ja Raamattua olen joka tapauksessa kritisoinut omissa osastoissa.

        "Koraani on sentään rehellinen, siellä tunnustetaan: ' Olemme tuhonneet monia kansoja ennen teitä, ja näettekö te niitä missään.'"

        Ajatteletko, että tekstit, jotka on kirjoitettu tuhat vuotta sitten, ovat nykymuslimien syytä? Itse olen kritisoinut Koraanin väkivaltaan kannustavia kohtia, islamin predestinaatio-oppia sekä yleistä joukkohysteriaa, mikä aiheutuu kun joku esim. piirtää pilakuvan.

        Mutta pysytään aiheessa. Onko mielestäsi Joosuan tai Daavidin teoissa jotain puolustettavaa?

    • Anonyymi

      Muslimit elävät vieläkin keskiaikaisissa valtioissa ja uskonto on erittäin taantumuksellinen.
      Tagiya käsite tuttua?

      • Olen kritisoinut islamin predestinaatio-oppia sekä muslimien yleistä herkkähipiäisyyttä. Puhutaan nyt kuitenkin juutalaisuudesta. Onko mielestäsi Joosuan tai Daavidin teoissa jotain puolustettavaa? Juutalaisuutta tulee pystyä kritisoimaan aivan samanlailla kuin kaikkea muuta. Ja niin myös tullaan. Totuus on se, että Joosua ja Daavid olivat murhaajia ja hirmuhallitsijoita.

      • Anonyymi
        Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        Olen kritisoinut islamin predestinaatio-oppia sekä muslimien yleistä herkkähipiäisyyttä. Puhutaan nyt kuitenkin juutalaisuudesta. Onko mielestäsi Joosuan tai Daavidin teoissa jotain puolustettavaa? Juutalaisuutta tulee pystyä kritisoimaan aivan samanlailla kuin kaikkea muuta. Ja niin myös tullaan. Totuus on se, että Joosua ja Daavid olivat murhaajia ja hirmuhallitsijoita.

        Poikkesivatko he jotenkin aikakautensa muista hallitsijoista? YK:n ihmisoikeusjulistuskaan ei tainnut olla vielä voimassa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Poikkesivatko he jotenkin aikakautensa muista hallitsijoista? YK:n ihmisoikeusjulistuskaan ei tainnut olla vielä voimassa...

        Tuskin poikkesivat Lähi-idän hallitsijoista, mutta esim. suomensukuisista poikkesivat.

      • Anonyymi
        Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        Tuskin poikkesivat Lähi-idän hallitsijoista, mutta esim. suomensukuisista poikkesivat.

        Ja millaiset yhteydet mahtoivatkaan toimia suomensukuisten kansojen ja Lähi-Idän välillä Joosuan aikoihin?

        Vanha juttu. Jos juutalainen haluaa erottautua muista, hänet tuomitaan. Jos juutalainen toimii kuten muutkin, hänet tuomitaan. Sitä kutsutaan antisemitismiksi.

        Kukaan ei ole kieltänyt erottautumasta muista. Ainoastaan kannustanut irtisanoutumaan Joosuan ja Daavidin hirmuhallinnoista. Ei monet kristitytkään puolustele keski-ajan paaveja tai kirkon skandaaleja. Turha vetää antisemitismi-korttia. Vai vedinkö itse Hitler-kortin Joosualle ja Daavidille, joka oli TABU, mutta hyvin totuudenmukainen rinnastus.

      • Anonyymi
        Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        Kukaan ei ole kieltänyt erottautumasta muista. Ainoastaan kannustanut irtisanoutumaan Joosuan ja Daavidin hirmuhallinnoista. Ei monet kristitytkään puolustele keski-ajan paaveja tai kirkon skandaaleja. Turha vetää antisemitismi-korttia. Vai vedinkö itse Hitler-kortin Joosualle ja Daavidille, joka oli TABU, mutta hyvin totuudenmukainen rinnastus.

        Jos Joosua ja Daavid rikkoivat mielestäsi ihmisoikeusjulistusta, niin valita YK:lle. Eivät nykyiset juutalaiset ole vastuussa 3 000 vuotta sitten tapahtuneista asioista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos Joosua ja Daavid rikkoivat mielestäsi ihmisoikeusjulistusta, niin valita YK:lle. Eivät nykyiset juutalaiset ole vastuussa 3 000 vuotta sitten tapahtuneista asioista.

        Kukaan ei ole väittänyt nykyihmisten olevan vastuussa 3000 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Eivät Euroopan kansallismielisetkään ole vastuussa natsi-Saksan tekemisistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Joosuan ja Daavidin hirmuhallintoja tai natseja ei saisi kritisoida.

        On se vaan kova pala, kun uskontonne pyhillä hahmoilla on rankka rikoshistoria. Kuten muslimeilla.

      • Anonyymi
        Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        Kukaan ei ole väittänyt nykyihmisten olevan vastuussa 3000 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Eivät Euroopan kansallismielisetkään ole vastuussa natsi-Saksan tekemisistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Joosuan ja Daavidin hirmuhallintoja tai natseja ei saisi kritisoida.

        On se vaan kova pala, kun uskontonne pyhillä hahmoilla on rankka rikoshistoria. Kuten muslimeilla.

        Natsien ideologia edellytti maailmanvaltaa sekä juutalaisten ja mustalaisten täydellistä tuhoamista. Mikään näistä ei ollut Joosuan tai Daavidin agendalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Natsien ideologia edellytti maailmanvaltaa sekä juutalaisten ja mustalaisten täydellistä tuhoamista. Mikään näistä ei ollut Joosuan tai Daavidin agendalla.

        Totta. Hitlerillä oli rasistisia ja väkivaltaisia näkemyksiä Mein kampfissa. Kaikki osapuolet 2. MS:ssa kuitenkin syyllistyivät silmittömään tappamiseen. En kuitenkaan vähättele natsien rikoksia. Mutta eivätkö Joosua ja Daavid vallanneet kapunkeja? Ottivat kansoja vasalleiksi? Korostan tässä ketjussa kyseen olevan historiasta.

      • Anonyymi
        Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        Totta. Hitlerillä oli rasistisia ja väkivaltaisia näkemyksiä Mein kampfissa. Kaikki osapuolet 2. MS:ssa kuitenkin syyllistyivät silmittömään tappamiseen. En kuitenkaan vähättele natsien rikoksia. Mutta eivätkö Joosua ja Daavid vallanneet kapunkeja? Ottivat kansoja vasalleiksi? Korostan tässä ketjussa kyseen olevan historiasta.

        Palstalla pitäisi käsitellä juutalaisuutta uskontona. Muinaisheprealaisten sodat kuuluvat historia-palstalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palstalla pitäisi käsitellä juutalaisuutta uskontona. Muinaisheprealaisten sodat kuuluvat historia-palstalle.

        Ok. Lopetetaan siis tähän.

    • Anonyymi

      Älkää kinatko, vaan tutustukaa tooraan
      Suomenkielellä ei ole saatavilla paljoakaan, valitettavasti.
      Kiellettyä mutta onnistuu kuitenkin.

      • Tavallinen Kristittyjen Raamatun "Vanha Testamentti" on sama kuin juutalaisten Toora, ja Raamattujahan on saatavilla vaikka missä.

      • Trexnonar kirjoitti:

        Tavallinen Kristittyjen Raamatun "Vanha Testamentti" on sama kuin juutalaisten Toora, ja Raamattujahan on saatavilla vaikka missä.

        Mutta mitä mieltä olet Joosuan tai Daavidin hallinnosta tyyliä kalifaatti. Jää trumpit ja putinit kolmoseks.

      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Tavallinen Kristittyjen Raamatun "Vanha Testamentti" on sama kuin juutalaisten Toora, ja Raamattujahan on saatavilla vaikka missä.

        Ei ole sama, vaan VT on Tanakh.
        Toora on aivan eri asia.
        Jisreel.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sama, vaan VT on Tanakh.
        Toora on aivan eri asia.
        Jisreel.

        Totta, sanoin väärin. Toora on osa Tanakhia.

    • " Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden."

      • Anonyymi

        oikeistolainen nationalismi,
        on fasismia,

        ja kaikkihan tietää mihin fasistit kykenee...

      • Anonyymi kirjoitti:

        oikeistolainen nationalismi,
        on fasismia,

        ja kaikkihan tietää mihin fasistit kykenee...

        Ntionalismi on kansallisaate. Vasemmistokommunismi on pikkuporvarillista sosialismia ja opportunismia. Oikeisto tai oikeistonationalismi on vain yksi vallanpitäjien sallima vaaraton aate. Itse vastustan pankkiireja ja suurpääoma kapitalisteja.

    • Anonyymi

      Kaikkia vastaan asettuneiden kansijen syntivelka oli jo täyttynyt ja he menettivät oikeutensa maihinsa.

      KR 1933/-38 15:13 Ja Herra sanoi Abramille:
      "Niin tiedä totisesti,
      että sinun jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisina maassa,
      joka ei ole heidän omansa,
      ja heidän on niitä palveleminen,
      ja ne sortavat heitä neljäsataa vuotta.

      15:14 Mutta myös sen kansan,
      jota he palvelevat,
      minä tuomitsen;
      ja sitten he pääsevät lähtemään,
      mukanaan paljon tavaraa.

      15:15 Mutta sinä saat mennä isiesi tykö rauhassa,
      ja sinut haudataan päästyäsi korkeaan ikään

      1Moos. 15:16 Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin;
      sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi."

      (Joten Israel toimi ja toteutti vain Taivaallisen Isän tuomion)

      Biblia (1776)
      1Moos. 15:16 Vaan neljännessä miespolvessa he tänne palajavat: sillä Amorilaisten pahuus ei ole vielä täytetty.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikä tuossa on se, joka rinnastaa alun juutalaisuuden ja natsien nationalismin?

    • Yeshua ben Galgula oli toinen Simon Bar Kokhban komentajista toisessa juutalaiskapinassa. Toisella vuosisadalla.
      Häntä kutsuttiin " leirin ylösnousemukseksi " .
      Tehtäviin kuului vehnän toimittaminen taistelijoille, linnoitusten vahvistaminen ja sotilaiden asemointi.

      Jotain tuttua, kun muistetaan että evankeliumin Jeesus , kuten kerrotaan, ruokki 5000 miestä jossain erämaassa, tai vuorilla.

    • Anonyymi

      KR 1933-38 suomennos sanoo. Johanneksen evankeliumi: 4:22
      Te kumarratte sitä,
      mitä ette tunne;
      me kumarramme sitä,
      minkä me tunnemme.
      Sillä pelastus on juutalaisista.

      Apostoli Paavalin kirje Roomalaisille 11:15-29
      Sillä jos heidän [juutalaisten] hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi,
      mitä heidän armoihin
      -ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?

      11:16 Mutta jos uutisleipä on pyhä,
      niin on myös koko taikina,
      ja jos juuri on pyhä,
      niin ovat myös oksat.

      11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois
      ja sinä,
      joka olet [kaikki ei Juutalaiset kansat] metsäöljypuu,
      olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon
      ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,

      11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla;
      mutta jos ylpeilet,
      niin et sinä kuitenkaan kannata juurta,
      vaan juuri kannattaa sinua.

      11:19 Sinä kaiketi sanonet:
      "Ne oksat taitettiin pois,
      että minut oksastettaisiin."

      11:20 Oikein;
      epäuskonsa tähden ne taitettiin pois,
      mutta sinä pysyt uskosi kautta.
      Älä ole ylpeä,
      vaan pelkää.

      11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia,
      ei hän ole säästävä sinuakaan.

      11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta:
      Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan,
      mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan,
      jos hänen hyvyydessä pysyt;
      muutoin sinutkin hakataan pois

      11:23 Mutta nuo toisetkin [Juutalaiset],
      jos eivät jää epäuskoonsa,
      tulevat oksastettaviksi,
      sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.

      11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsä öljypuusta
      ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun,
      kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

      11:25 Sillä minä en tahdo,
      veljet
      - ettette olisi oman viisautenne varassa
      - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta,
      että Israelia on osaksi kohdannut paatumus
      - hamaan siihen asti,
      kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

      11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva,
      niinkuin kirjoitettu on:
      "Siionista on tuleva pelastaja,
      hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

      11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan,
      kun
      minä
      otan
      pois
      heidän
      syntinsä."

      11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne,
      mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

      11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa
      ja kutsumistansa kadu.

    • Anonyymi

      Daavidin tuomio oli se , että hän ei saanut rakentaa temppeliä kun hänen kätensä oli veressä.

      Amalekilaiset hyökkäsivät Exoduksen aikana juutalaisten kimppuun sentähden heitä tapettiin kostoksi.

      • Persiistä, että Daavidista teki kreikkalaistyylisen alastonveistoksen Michelangelo Italiassa. Eurooppa mädätetty. Onneksi about 1800-luvun alussa Euroopan juutalaiset keksivät Haskalah-liikkeen ja irtaantuivat Joosuan ja Daavidin hirmuteoista. Tästä syystä diggaan Haskalah-movementista.

    • No jaa, kyllä Jumalaa voidaan kritisoida monestakin asiasta. Esim. Joosefin avulla hän orjuutti Egyptin kansan melko täysin. Mooseksen aikaan tuhoutui Egyptiä hyvin laajalti kymmenessä vitsauksessa. Ja Kaananin maan valloitusta johti ilmeisesti enkeli, joka piti kädessään samaa miekkaa, joka mainitaan Profeetta Hesekielin kirjassa Herran teurastajan miekaksi ja jota käytettiin mm. ensimmäisessä maailmansodassa sekä Hitlerin toimesta toisessa maailmansodassa. Näyttää siltä kuin Jumala toimisi kovin eri tavalla kuin mitä hänen persoonallisuuteensa liitetään piirteinä: Vanhurskaus, totuudellisuus, oikeudenmukaisuus, pyhyys ja pitkämielisyys. Hän näyttäsi olevan jossakin määrin aika ajoin päinvastaisessa mielentilassa.

      Voidaan siis unohtaa raamatun kuvaukset jumalan ominaisuuksista ja pitään niitä vain yleisinä ihmisten yhteisiä ominaisuuksia kuvaavana kokoelmana. Ihmiset saattavat olla sellaisia ja vedotakseen ihmisiin on ne laitettu Jumalan ominaisuuksiksi.
      Luvattiinhan Juutalaisille myös Jeesuksen olevan Messias, joka tuo rauhan ja voiton Roomalaisista. Mutta toisin kävi kun vuonna 70 Roomalaiset tuhosivat Israelia. Niin on nytkin luvattu, että Jumalan mies Imaami Mahdi tuo rauhan, mutta mitenkähän käy tälläkin kertaa??? Samoi tohtori Luther on kirjoitusten mukaan eräänlainen inkarnaatio, mutta sen sijaan että hän olisi tuonut rauhan tulikin pitkälliset ja vaikeat sodat.

      Mä luulen, että Ilmestyskirjaan merkityt vitsaukset ovat lähinnä totuudellisia ja aitoja asioita. Niinpä kuultiin esim. 2012 ilmakehässä paljon Shofar torvien ääniä kautta maailman tai ainakin pohojoisen pallonpuoliskon. Jumala on rankaisujen Jumala ja vain pieniä jäännöksiä pelastuu siellä täällä. Vaikka olisi kansaa kuin hiekanjyviä niin voi olla että vain niinkin vähän kuin kahdeksan pelastuu.

      Jumala on sotaa ajava Pyhä persoona, joka tuhoaa mielin määrin kaikkea minkä hyväksi näkee?? Silloin tällöin on sentään rauhan aikojakin.

      • OLETKO noin tärähtänyt, että väität jonkun Hesekielin miekan olleen käytössä maailmansodissa?

        Nyt kyse oli sitäpaitsi Joosuan ja Daavidin (kuolevaisia hallitsijoita) hirmuteoista. Mutta sinulle on mennyt goyimille tarkoitettu propaganda ja syytät jumalaa oikeiden rikollisten sijaan. Tästä syystä kaikki seemiläiset uskonnot ovat mädätettyjä.

      • Haistapaskanimimerkki kirjoitti:

        OLETKO noin tärähtänyt, että väität jonkun Hesekielin miekan olleen käytössä maailmansodissa?

        Nyt kyse oli sitäpaitsi Joosuan ja Daavidin (kuolevaisia hallitsijoita) hirmuteoista. Mutta sinulle on mennyt goyimille tarkoitettu propaganda ja syytät jumalaa oikeiden rikollisten sijaan. Tästä syystä kaikki seemiläiset uskonnot ovat mädätettyjä.

        Minäkin nukuin yöuneni aidossa Nooan arkissa.

      • Anonyymi

        Tarkoitako Pyhää Keihästä joka oli museossa Wienissä? saattoi se olla miekkakin jota Mooses käytti??
        Istanbulissa on kuulemma "aito Mooseksen miekka" Ota näistä sitten selvää näistä salatieteistä.

        Jeesuksen aika oli antimessiaan aikaa ja se pahin antimessias oli keisari Nero.

        Messiaanisena aikakautena vallitsee rauha.

        Joosef antoi idean kerätä viljaa hyvänä aikana ja se pelasti egyptiläiset katovuosina. Mitä pahaa siinä on?

        Orjat pääsivät vapauteen. Mitä pahaa siinä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys edelliseen: Istanbulissa on Daavidin miekka ja Mooseksen sauva.
        Kummallisesti islam on omaksunut nämä itselleen juutalaisuudesta jota eivät hyväksy.

      • Anonyymi

        taitaa olla Israel jumala sodissa aika vaikea voitettava kun on ennakkoonkin tiennyt voittavansa ja säilyttänyt omillensa ihmisen aseman siltikin , saanut kriitikonkin puhumaan itsestänsä todellisena ,vaikka ilmeisesti kuuluu kieltäjiin ,niin joka ei mooseksen lain oikeutuksella käyttänyt oikeuttansa jumalan omaisuuskansaan liittymällä vaan...
        .....joutui taistelemaan maan luvattoman haltuun oton seurauksena exodus joukkoa vastaan, kuten midianilaiset filistealaiset amorilaiset amalekilaiset yms demoneja palvelleet pakana hurttilot , häviten syntivelan täyttymisen myötä (viittaus amorilaisten maininnan yhteydessä ) sodat on vain yksi muoto siitä miten synnin seurauksena tullut kuolema täyttyy

        (moos laki ei ollut pakanoihin hylkäävällä kannalla jos he taipui sovintoon jumalan tahdon kanssa,mutta pakanat ei taipuneet esim amorin kunngas baalak joka houkutteli bileamin kiroamaan Israelia mutta joka joutui jumalan hengen ohjaamana vain siunaamaan Israelia jumalan henki meni bileamin suuhun :D)

        jumala varjeli juutalaisten 12 sukukuntaa koska pelastus joka täyttyi jeesuksessa toteutettiin tämän kansan kautta parempi että 1 kuolee kun että koko kansa kuolee jumalan-jeesuksen hylkääminen niin vanhassa liitossa kuin uudessakin johtaa aina lopulta kuolemaan iankaikkiseen kuolemaa.kerran on kuoleminen ja sen jälkeen on kuolema hebr 9:27
        muuten kristinuskón syyttäminen ja tuomitseminen oli Euroopassakin varma tae sille että sotia käydään enemmän ja globaalimmin jumalan siirtäminen ylimmältä hallinto vallalta
        eli sekulaarin hallinto järjestelmän muodostus Westfalen n 1630 loi absoluuttisen ja totaalisen vallan auktoritettia ihmiselle joka ulottui heti tietty sodan käyntiin ja oikeutukseen eli luottamus uskonnottomasaan miekattomuuteen on yksi suurimpia pötypuheita mitä on mikä on sodan ja rauhan suhdanne v n 1630 eteenpäin tähän päivään tultaessa, ja ylipäätään eri sodat maailmassa kristin uskon ulkopuolelta tai ennen kristillisen sivistyksen saapumista maaosiin ettei olisi vain niin että kristinusko kertookin lopulta sen miksi ihmiset toimii niin esim jeesus´ta vangittaessa Getsemanessa pietari kiivastui ja loi makusta korvaan kalstaja veitsellä ja puolusti herraansa heti ylivoiman edessä ...mutta mitä J eesus sanoi pietarille ..pietari pistä miekkasi tuppeen sillä kaikki jotka miekkaan tarttuu ne miekkaan hukkuu.. ja hän otti ja paransi iskun saaneen vihamiensä korvan luuk 22:50-51

        esmi 5 moos 4:34 tahi onko mikään jumala koettanut mennä ottamaan itsellensä kansaa toisen kansan keskuudesta koettelemuksilla ,tunnusteoilla ja ihmeillä,sodalla ,väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella ja suurilla ,peljättävillä teoilla ,minkä kaiken herra teidän jumalanne,on tehnyt teille Egyptissä sinun silmiesi edessä
        jae 35 sinu on annettu se nähdä,tietääksesi että herra on jumala ,eikä muuta jumalaa ole kuin hän :D

    • Ne VT:n uskon puolesta kiivailijat ja makkabilaiset kiihkoilijat on kyllä verrattavissa nykypäivän isisläisiin.

      • Anonyymi

        vt:n lakiliitto ja siinä olleet juutalaiset fariseukset...(tosi vesittäjät yhtäläisyyttä näihin palstoihin havaittavissa :D) ...olivat jumalan sallimuksesta tietty syypäitä jeesuksen ristiinnaulitsemiseen eli tuomitsivat jeesuksen hänen paljastamassa synnintunnon kiihkossa, sen messiaan armoliiton perustajan joka oli alun perin ja on heidän laissaan ilmoitettu tulevaksi eli kielsivät sokeudessaan vt.N oikean tarkoituksen ja päämäärän
        ihmettelivät messiaan edessä että messias tulenee niin tehneekö hän vielä suurempia ihmetekoja kuin tämä (taka ajatuksena jeesuksen asettaminen ihmevoimineen käsikassaraksi rooman vallan lyömiseksi käsite vapauttaja ,rauharuhtinas oli hengellinen juuri lain alla ponnistelevan syntisen vapauttaminen johon fariseusten pyhäkkö uskonnolisuus ja omavanhurkaus ei kyennyt(nyky ihminen ei pelastu yhtään sen enempää omien tekojensa kautta ) jumalan tarkoitus jeesuksessa on pelastaja vapauttaja eikä mikään uus nationaalisuus jonka laiseksi juutalaiset suurelta osin hänet mielsivät ja ei ole ihme että Jeesuksen persoona on sellainen johon on jouduttu muodostamaan varmasti eniten kannanottoja kuin mitä kenenkään muuhun

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1756
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1475
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1408
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe