Kuivuus loppuu ja Hengen sateet tulevat
Asun Loviisassa eikä tänään ole satanut vettä ollenkaan.
Paitsi iltapäivällä satoi pari minuuttia.
Sade tuli erikoiseen aikaan. Olin juuri lukenut Charisma-lehdestä Joe Dawsonin profetian, jonka mukaan hengellisen kuivuuden (dehydration) aika on ohi, kun huomasin yhtäkkiä, että ulkona alkoi sataa. Sadetta kesti tosiaan vain pienen hetken.
Ajattelin heti, että sade oli vahvistus sille, että Jumala tulee antamaan ihmisille hengellisiä virvoituksen aikoja pitkän hengellisen kuivuuden jälkeen.
Kuivuuden loppuminen koskee myös aikoja sitten saatuja näkyjä ja profetioita kunkin hengellisestä kutsumuksesta, josta ei vielä ole näkynyt merkkiäkään, mutta nyt muinoin saadut profetiat alkavat toteutua ja uskovat pääsevät siihen kutsumustehtävään, johon heidät on tarkoitettu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
On kyllä täälä kiimingissäkin aika Nooa-fiilis. hyvin pölyää, niin paljon että sillä pölyllä pölyttäisi koko maailman kukkaset. Ei oo hyvään aikaan satanut, oisko pari vk sitten pikku liru. Kesän alulla tok paremmin että rehusato oli sneään aika hyvä.
Eihän se satanut silloinkaan ku Nooa rakenti arkkiaan. Tosin kosteaa mahtoi ilma kuitenkin olla, koka maailma oli aika erilainen kuin mitä nykyisin. Niin ja ohan sitä taas pikku-Nooia alkanut syntyillä. Nooien päiviä siinäkin mielessä eletään.
Muista painaa pääsi kunnioituksesta Ukko-ylijumalan pauhatessa ja hakeudu suojaan.
Tosiuskovainen jesusianisti kiipeää paikkakunnan korkeimmalle katolle pitkä hiilikuituvapa kädessään ja taikasanoja jeesustellen ajaa Ukon matkoihinsa. Tätä harvoin näkee, joten ehkäpä naapurille voisi vihjaista videoimaan tapahtuman?