Jim Jonesin lahko

Juuri nyt Yle Teemalla Jim Jonesin lahkosta. Vaarallisia tuollaiset siinä missä Smithinkin lahko.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jonesissa on paljon samoja piirteitä kuin Smithissä vaikuttaa olleen. Tyypillistä näille on myös se, että omavaltaisuus menee koko ajan pitemmälle ja seksiä tarvitaan yhä useammilta uhreilta. Jonesilla kuvaan tulevat myös huumeet, Smithillä ilmeisesti alkoholi, koska hänen piti saada viiniä vielä vankilaankin, vähän ennen lynkatuksi joutumistaan.

      • Anonyymi

        Smithiä ei siis lynkattu, vaan hän kuoli tulitaistelussa huijaamiaan ihmisiä vastaan.


    • Anonyymi

      Karismaattinen, vastakkainasettelulla pauhaava puhuja voi tänäkin päivänä saada kuulijajoukot puolelleen. Harvinaista on että ihmiset noin sokeasti luotti puhujaan, jolla jo silloin tiedettiin olevan elämässä melkoisia vääristymiä.

      • Anonyymi

        "Melkoiset vääristymät" ovat olleet panettelua. Mitään väärää ei ollut tehnyt. Ja jos oli niin oli saanut itseltään ja perustamaltaan lahkolta anteeksi.
        Jos Jeesusta vainottiin niin sitä enemmän hänen opetuslapsiaan viimeisinä aikoina.

        samar1n


      • Sen vielä jotenkin ymmärtää, että Smith sai kusetettua ihmisiä elinaikanaan, mutta melkoisen käsittämätöntä on, että on edelleenkin olleja, jotka kulkevat laput silmillä ja tupot korvissa väittäen Smithin harjoittamaa seksuaalista hyväksikäyttöä kauniiksi ikuisen avioliiton periaatteeksi.


      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Sen vielä jotenkin ymmärtää, että Smith sai kusetettua ihmisiä elinaikanaan, mutta melkoisen käsittämätöntä on, että on edelleenkin olleja, jotka kulkevat laput silmillä ja tupot korvissa väittäen Smithin harjoittamaa seksuaalista hyväksikäyttöä kauniiksi ikuisen avioliiton periaatteeksi.

        Olen selaillut mormonien apologiasivuja ja niillä väitetään, että alaikäisten ja toisten miesten vaimojen kanssa avioliitot oli solmittu vain iankaikkisuudeksi. Helen Mar Kimballin kohdalla korostetaan erityisesti perheenpään halua mudostaa vahva dynastia Smithin kanssa.
        Jos kysymys oli vain sinetöinnistä, miksi sekä Helenin äiti että Helen itse ovat tapahtuneesta surullisia ja traumatisoituneita? Miksi Smith ei tyytynyt sinetöimään perhettä itseensä sinetöimällä perheen päämies eli 'adoptoimalla' apostoli? Näin oli toimittu aikaisemminkin.
        Netistä löytyy Helenin itsensä kirjoittama koskettava runo avioliitosta Smithin kanssa. Mormonit kuvailevat mielellään johtajiinsa kohdistuneita vainoja, mutta mutta sulkevat silmnsä siltä, että jäsenet itse työnsivät lapsensa ja vaimonsa petojen saaliiksi.


    • Anonyymi

      Mutta eikö olisikin mahtavaa, jos kaikki uskikset tekisivät saman ratkaisun kun Jonestownin porukka?

      Ratkaisisi niin paljon ongelmia maailmasta, että sitä ei voi kukaan uskoakaan.

      • Tuossa tapauksessa ei ollut kyseessä vain joukkoitsemurha vaan lukuisia murhia, mm. lapsiin kohdistuneita. Aikuisetkaan eivät kaikki olleet vapaaehtoisia ja osahan onnistui pakenemaan.


      • Ei olisi hyvä. Jokaisen ihmisarvo on sama, täydet 100% riippumatta mistään henkilön ominaisuuksista. Tämän takia sivistysmaissa ei ole käytössä kuolemanrangaistus ja itsemurhia pyritään ehkäisemään.

        Sen sijaan on tärkeää valistaa ihmisiä, että he tunnistavat uskonnollisen kultin siihen törmätessään ja osaavat varoa, ennen kuin on liian myöhäistä.
        Katsokaa Wikipedian artikkeli Vaarallinen lahko. Sekä Jonesin että Smithin perustamat uskonnot täyttävät hälyttävän monia vaarallisen lahkon kriteereistä.


    • Anonyymi

      ihminen on herkkäuskoinen laumaeläin ja taipuvainen seuraamaan "johtajaa".

      Tämä valuvika on edesauttanut monien maailmanhistorian katastrofien syntymisiä.

      Toisaalta yksinkään ei oikein pärjää ja saattaa läkähtyä itseriittoisuuteen.

      Evoluutio kesken vai keskeytynyt ?

    • Anonyymi

      Jim Jones eli edellisessä elämässään yhtenä niistä seitsemästä nefiläisestä sotapäälliköstä 130000 joukkoineen jotka yllyttivät muut nefiläiset (490000) sotaan laamanilaisia (noin 2 miljoonaa) vastaan 385 jKr Kumoran kukkulalla . Jim Jones kavereineen ei ole siis ensimmäistä kertaa johdattanut ihmislapsia tuhoon eivätkä ihmislapset vieläkään opi.

      3 Nefi 27:32 ennusti tuon tapahtuman jo 34-35 jKr eli kolme ja puoli vuosisataa ennen kuin se tapahtui.
      "Mutta neljäs sukupolvi tästä sukupolvesta lähtien huolestuttaa minua sillä sen saa vangikseen itse hän joka kahlitsee tuon kadotuksen lapsen"

      Kolme muuta nefiläistä sotapäällikköä seitsemästä sotapäälliköstä jotka johdattivat nefiläiset tuhoon 385 jKr on elänyt meidän aikana nimillä Klaus Kinkel, ja Vernon Wayne Howell sekä Charles Milles Manson ja kaksi muuta eli 1829 Joseph Smithin ystäväpiirissä saaden Joseph Smithin uskomaan että hänelle ilmestynyt Moroni oli Mormonin poika Moroni kun totuus oli että Joseph Smithille ilmestyi nefin kansan johtajana noin 70 eKr elänyt Moroni.

    • Taas tuli eilen yksi jakso Jonesin kultista. Eräskin paennut henkilö valitteli, että kuinka hän oli hölmö erehdyttyään Jonesin seuraajaksi. Onneksi hänen silmänsä aukenivat ennen joukkoitsemurhaa.

      Ollillakin olisi täydet mahdollisuudet avata silmänsä. Ymmärtääkseni hän on luopunut kommunistisesta utopiasta, mutta on valitettavasti vaihtanut sen toiseen ehdottomasti oikeassa olevaan aatteeseen. Kyseessä on psykologinen ilmiö; vaihdetaan riippuvuudesta toiseen, kun ei opita seisomaan omilla jaloilla.

    • Anonyymi

      Tuli Pohj.~Korea mieleen eilen katsoessa Jonesin ihailua, suosionosoituksia ja sitä ylistystä. Suu puhui toista, mitä sisin ajatteli. Vaikea käsittää yhden ihmisen voimakasta otetta yhteisöönsä. Osa ihmisistä kaipaa autoritaarista johtajaa, joka johdattaa, jopa ajattelee hänen puolestaan.

    • Anonyymi

      Saako näitä edes ajatella? Näyttää olevan koko ketju täynnä samanlaisia linkkejä ja pohdintaa.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15535251/paholaisen-tekniikoista#comment-96615769

    • Anonyymi

      Tutustukaa luomakuntaan. Reviirieläimet ovat itsenäisiä ja älykkäitä, laumaeläimet seuraavat "johtajaa" ja hoh hoijaa.

      Mitä pienmpiä laumoja, sen vähempi sotia. Ehkä uskontokunnat on enää viimeinen jäänne suurista laumoista pakkomielteineen, islam tuhoisin esimerkki.

      • Sinulla on luomakuntaan tutustuminen pahasti kesken :)
        Sudet ja koirat ovat reviirieläimiä, mutta niillä on johtaja. Johtaja on tavallisesti joukon alfa-naaras puolisoineen, lauman kokeneimmat yksilöt. Sudetko tyhmiä?

        Naudat ovat laumaeläimiä, mutta pystyvät järjestäytyneesti puolustamaan vasikoitaan muodostamalla niiden ympärille ringin, jossa jokainen sarvipari osoittaa kohti tunkeiljaa. Mistä löydät tyhmi laumaeläimiä?

        Ihmiselläkin on reviirikäyttäytymistä. Laki suojaa kotirauhaa ja asevelvollisuus kotimaata. Suomessa oli aikaisemmin ihailemiasi pieniä laumoja eli heimoja, jotka kahakoivat keskenään riistamaista ja kalavesistä. Mielestäni tämä iso suomalaisten lauma toimii kohtuullisen hyvin.

        Uskonnot ovat yhteiskunnan päällysrakennetta. Samoin kuin eläimillä myös meillä ihmisillä kamppailua käydään aina resursseista. Uskonnot sotien aiheuttajina ovat päälleliimattuja etikettejä. Ne eivät aiheuta sotia, vaan niillä yllytetään resurssikamppailuihin.


    • Anonyymi

      Jim Jones oli vaan pieni tekijä sen rinnalla mitä tänä päivänä meille syötetään mm. ilmastonmuutoksen ja suvaitsevaisuuden nimessä. Sama homma, mutta ihan uusissa sfääreissä. Muistan sen Pariisin ilmasto kokouksen, jossa lähes kaikki maat sitoutui johonkin yhteiseen, kenties ekaa kertaa koskaan. Siinä missä kaikkialla sitä ylistettiin, niin itseä kylmäsi, tämä oli selvä askel kohti globaalia totalitaarista järjestelmää. Aiheen jatkuva myllytys on vain jatkuvasti kiihtynyt ja tämä Ruotsalaisen koulutytön ihannointi jälleen yksi askel. Kun itse olin teini iässä vitsailin kerran, että ryhdyn syömälakkoon, kunnes tulee maailman rauha. Kaikki hokas ajatuksen järjettömyyden, mutta tänään vastaavalla lausumalla pääsee YK:lle puhumaan. Samoin kuin Kansantemppelissä toisin ajattelijat sai tuta sen nahoissaan, niin saa globaalisti yhä rajummin tämän kultin kyseen alaistajatkin. Maailma ei pysähdy, kehityksellä on suunta, pelottava sellainen...

      • Anonyymi

        Teikäläisille kieli oppi säännöt tuottavat vaikeuksia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe