Ryhmät

1. Kansanviholllinen, maanomistaja, taantumuksellinen.

2. Juutalainen, plutokraatti, ali-ihminen.

3. Valkoinen heteromies, isä, miehisyys.

Vastaus:

Kaikki ryhmät ovat erilaisten pääosin 1900-luvulla syntyneiden rasististen, myös väkivaltaan (fyysiseen ja henkiseen) turvautuneiden/turvautuvien liikkeiden agressioden kohteita. Eli siis;

1. Kommunismin
2. Fasismin/Kansallissosialismin
3. Feminismin

rikosten uhreja.

Ed. mainituista ismeistä (=uskonnoista) kommunismi ja fasismi/natsismi ovat jo joutuneet onneksi historian roskatynnyriin, kolmallennekin sortoliikkeelle, eli feminismille, historia tulee antamaan sille kuuluvan aseman ihmiskunnan roskatynnyrissä, jonne se kuuluukin.

Tätä odotellessa voimme vain seurata, kuinka pahaa jälkeä tämä viimeinen suuri ismi saa aikaan ennen kaatumistaan omaan mahdottomuuteensa.
8349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kylläpä on katkeraa tekstiä. Tuli vain mieleeni, että miltähän mahtaisi esim. juutalaisesta, joka on todella joutunut kärsimään uskonsa takia, tuntua lukiessaan moista tyhjänpäiväistä ruikutusta.

Äänestä
  • Olen kuunellut juutalaisia, kun he muistelevat kokemuksiaan. Näin leireiltä selvinneitä n. 20 v. sitten ollessani Kibbutzilla töissä. Kävin myös Jerusalemin keskitysleirimuseossa. Kirjahyllyssäni on kokoelma erilaista kirjallisuutta, joka käsittelee kommunismia, natsismia ja uusimpana myös femismiä käsitteleviä teoksia.

    Olen tutkinut sota/poliittista historiaa yli 30 vuotta, feminismiä vain n. 15 vuotta.

    Feministit väittävät naisten olevan aivoiltaan ylivertaisia ja parhaita asioiden käsittelojöitä, joten vastauksesi taso menee alle näiden lupausten ja edustaakin pelkkää välttelevää, tiedostamatonta ja mitäänsanomatonta linjaa,

    Yritä nyt vähän edes...

    Äänestä

  • parempaa kirjoitti:

    Olen kuunellut juutalaisia, kun he muistelevat kokemuksiaan. Näin leireiltä selvinneitä n. 20 v. sitten ollessani Kibbutzilla töissä. Kävin myös Jerusalemin keskitysleirimuseossa. Kirjahyllyssäni on kokoelma erilaista kirjallisuutta, joka käsittelee kommunismia, natsismia ja uusimpana myös femismiä käsitteleviä teoksia.

    Olen tutkinut sota/poliittista historiaa yli 30 vuotta, feminismiä vain n. 15 vuotta.

    Feministit väittävät naisten olevan aivoiltaan ylivertaisia ja parhaita asioiden käsittelojöitä, joten vastauksesi taso menee alle näiden lupausten ja edustaakin pelkkää välttelevää, tiedostamatonta ja mitäänsanomatonta linjaa,

    Yritä nyt vähän edes...

    Jos tietämyksesi juutalaisten kärsimyksistä on kerran tuota luokkaa niin miten kehtaat verrata miehen asemaa nykypäivänä siihen???

    Feministit eivät ole missään väittäneet olevansa aivoiltaan ylivertaisia tai parhaita, joten ruikutuksesi on tyhjänpäiväistä lässytystä. Sama juttu, kun joku saisi naarmun polveensa ja ruikuttaisi että koen samanlaista tuskaa kuin mies jolta on amputoitu jalat.

    Äänestä

  • olla vielä säälittävämpi kirjoitti:

    näiden ryhmien kärsimykset eivät olekkaan yhteismitallisia, eikä niitä voi siten suoraan verrata toisiinsa.

    Mitä sen sijaan voi verrata, on näiden liikkeiden vaikuttimena käytetty ideologia. Tarkemmin sanottuna näkemys siitä, että joku tai jokin ryhmä on luontaisesti ylempi muita ja sen perusteella oikeutettu erioikeuksiin ja sortamaan muita ilman tunnontuskia.

    Kyllä tästä vielä kunnon keskustelu saadaan, kunhan opit vähän tarkemmin jäsentelemään ja perustelemaan näkökantojasi. Jee

    Äänestä

  • kun kirjoitti:

    Ei yksikään tosi feministi väitä naista ylivertaiseksi eikä hän myöskään väitä, että miehiä voisi sortaa ilman tunnontuskia. Koulutapa vähän itseäsi.

    Äänestä

  • jope kirjoitti:

    Ei yksikään tosi feministi väitä naista ylivertaiseksi eikä hän myöskään väitä, että miehiä voisi sortaa ilman tunnontuskia. Koulutapa vähän itseäsi.

    kirjastossa mm:

    Naistutkimus-lehteä ja muitakin ns. naistenlehtiä
    läkä unohda Anarkofeministien julkaisua kysyä, jos et vaikka löydä hyllystä.

    Äänestä

Taitaa se suurin ismi kuitenkin olla kapitalismi.

Äänestä
  • Kapitalismissa, aininakin sen sen nykymuodoissaan, ei näytä olevan väliä sukupuolella, värillä tai mullakaan, kunhan tekee vain parasta tulosta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä yhteistä on seuraavill... kirjoitti:

1. Kansanviholllinen, maanomistaja, taantumuksellinen.

2. Juutalainen, plutokraatti, ali-ihminen.

3. Valkoinen heteromies, isä, miehisyys.

Vastaus:

Kaikki ryhmät ovat erilaisten pääosin 1900-luvulla syntyneiden rasististen, myös väkivaltaan (fyysiseen ja henkiseen) turvautuneiden/turvautuvien liikkeiden agressioden kohteita. Eli siis;

1. Kommunismin
2. Fasismin/Kansallissosialismin
3. Feminismin

rikosten uhreja.

Ed. mainituista ismeistä (=uskonnoista) kommunismi ja fasismi/natsismi ovat jo joutuneet onneksi historian roskatynnyriin, kolmallennekin sortoliikkeelle, eli feminismille, historia tulee antamaan sille kuuluvan aseman ihmiskunnan roskatynnyrissä, jonne se kuuluukin.

Tätä odotellessa voimme vain seurata, kuinka pahaa jälkeä tämä viimeinen suuri ismi saa aikaan ennen kaatumistaan omaan mahdottomuuteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu