Rene Wallin 17.7.2019 näkemä uni Ahvenanmaan miehityksestä

Rene Wallin 17.7.2019 näkemä uni Ahvenanmaan miehityksestä

Unessa punainen Ro-Ro -alus ajoi rauhallisesti kohti Ahvenanmaan Prästön laituria. Alus oli punainen keulan korkeudelle asti. Sitten oli valkoinen 50 cm raita, jonka päällä taas punainen yhtä paksu raita. Yläosa laivasta oli valkoinen. Aluksen venäjänkielisen tekstin päälle oli maalattu valkoisella "Nordstar". Huonosti näkyi alta edelliset kyrilliset kirjaimet kun oikein läheltä katsoi.

Ennen kuin alus ehätti lossilaituriin, aluksesta laskettiin nostureilla harmaita kaksimoottorisia kannettomia pikaveneitä, joissa kussakin oli kahdentoista kommandomiehen ryhmät. Veneitä oli myös kaksitoista. Miehet ajoivat kahden puolikuun muotoon eri saarille torjumaan Suomesta tulevaa lentokonehyökkäystä.

Miehillä oli mukanaan ilmatorjuntaohjuksia ja muuta kevyempää aseistusta. Miehet ottivat saarilla tärkeimmät kohdat haltuun välittömästi.

Laivassa oli aseistettuja miehistönkuljetusajoneuvoja, armeijan rekkoja ja panssarivaunuja.

Ajoneuvot olivat matkalla Maarianhaminaan ja siellä erityisesti lentokentän seutuville.

Uni katkesi, kun "Nordstar" oli kiinnittymässä Prästön lossin laituriin.

Jouko Pihon kommentti:

Uskon, että venäläiset tulevat miehittämään Ahvenanmaan seuraavan maailmankriisin aikana tai vähää sitä ennen. Näin itse 5.9.2010 unen, jossa olin Ahvenanmaalla todistamassa saaren venäläismiehitystä. Ahvenanmaa on venäläisille tärkeä Tukholmaa ja Keski-Ruotsia vastaan suunnitellun hyökkäyksen takia.

6

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mä oon vähä sitä mieltä, että se olis niille kiittämättömille affenanmaalaisille ihan oikeen sikäli koska ne on ihan eri asemassa ku suomalaiset. Ei toteudu tasavertaisus alkuunkaan.

    • Anonyymi

      Rukoillaan että tämä tapahtuisi mahdollisimman pian, ahvenanmaalaiset joutuisivat opiskelemaan venäjän kieltä ja suomi pääsisi eroon tuosta kuluerästä

    • Anonyymi

      Siinähän niitä sotajoukkoja harjoittelee Itämerellä iso parvi vielä reilun viikon. Yhden saaren valtaus onnistuisi aika kevyesti.

    • Anonyymi

      Venäjä, Venäjä, Venäjä. Asun idässä, aivan rajan pinnassa. Jouko Piho, jonka kanssa olemme saman koulutuksen saaneita, on ennustanut vuosia, että tämä minulle niin rakas Itä-Suomi jää vihreiden miesten, jotka tulevat Venäjältä, vallan alle. Milloin tämä tapahtuu, kertokaa se minulle, että idässä asuvat voisivat ajoissa muuttaa asumaan eteläsuomeen, joka ei taida missään ennustuksessa jäädä Venäjän vallan alle. Ahvenanmaalle ei kannata muuttaa, jos sekin vallataan, eikä Lappiin, kun sekin vallataan.
      Toisaalta, käyn aika tiheään Venäjällä, viimeksi tänä aamuna, enkä ole kokenut siellä pelkoa. Ystävällisesti tervehdittiin aamulla rajamiesten kanssa ja he toivottivat minulle hyvää matkaa.
      Oletko sinä Jouko käynyt Venäjällä? Käy kokeeksi vaikkapa Karjalan alueella, niin voisit muuttaa hiukan asennettasi. Ei venäjän kansa ole sama kuin Putin tai hänen kenraalinsa.
      En minäkään hyväksy Putinia, mutta minulla on paljon ystäviä venäjällä. Olen käynyt heidän luona ja aina olen saanut todella sydämellisen vastaanoton heidän luonaan.
      Me täällä idässä olemme saaneet asua satoja vuosia venäjän vieressä. Raja on tuossa reilun kymmenen kilometrin päässä ja olen saanut kävellä rajan molemmin puolin viimeisten vuosien aikana, aivan luvan kanssa. Rauhallista on siellä ollut ja turvallista. Rajan molemmin puolin on rajamiehet turvaamassa meidän rauhaa. Tule Jouko asumaan tänne rajalle, niin oppisit, mitä ihmiset täällä kokevat, kun jatkuvasti kerrotaan ja ennustetaan, että menetämme kotiseutumme Venäjälle.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe