Itis on menetetty

Meinasin käydä ostamassa puhelimen. Itiksen porukasta oli tänä iltana 70 prossaa somaleja ja 20 prossaa muita muslimeja. Ja heitä oli paljon. En viitsinyt jäädä jonottamaan Elisaan. Jäi puhelinkaupat tekemättä.

Kantaväestö ovat varmaankin jo alkaneet väistymään valloitetuilta alueilta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vantaan Havukoskella eräässä lastentarhassa on enää kaksi kantaväestön lasta 54:n joukossa.

Kun tarhassa ei ole enää yhtäkään kantista, niin Vantaan SDP kuulemma pitää juhlat?

Se on kuulemma tärkeä merkkipaalu ja lopulta koko kaupunki on "vapaa suomalaisista"....

Äänestä
  • Onko tuo sen köyhyystutkija Oharin masinoima projekti?

    Äänestä

Tuhottua aluetta, josta lähdin jo vuosia sitten evakkoon.

Äänestä

Itis ei ole enää tarkoitettu ihmisille.

Äänestä

Tälle asialle naurettiin vielä nelisen vuotta sitten. Ei naureta enää. Persuja kehiin

Äänestä
  • Siis varoituksille naurettiin. Nyt persut varoittaa erään uskonnon vaarasta. Sille varoitukselle nauretaan. Ei naureta kymmenen vuoden päästä. Silloin kiristetään hammasta.

    Äänestä

Mietin miksi aikoinaan oli eri rotuisille omat paikkansa. Mahtoiko se johtua pelkästään erilaisesta ulkonäöstä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meinasin käydä ostamassa puhelimen. Itiksen porukasta oli tänä iltana 70 prossaa somaleja ja 20 prossaa muita muslimeja. Ja heitä oli paljon. En viitsinyt jäädä jonottamaan Elisaan. Jäi puhelinkaupat tekemättä.

Kantaväestö ovat varmaankin jo alkaneet väistymään valloitetuilta alueilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu