Joo rasittavaa katsoa kun yleisö parkuu jokapuolella kuinka rasitinen maa tämä meidän maamme on. kysyeiset turhaan kyyneltä pusertavat tuskin ovat vilkaisseet lakikirjaan tai heillä tuskin on käytännön kokemusta vertailla suomalaista ja ulkomaalaista käytöstä... yhteen nimeämättömään ryhmään, jonka edustajista on varmasti merkittävä osa taparikollisia, minä katson kyllä kieroon. Voi olla että olen muuttumassa tosiskininatsiksi mutta sanon että leukku kaulalla ryöstetyksi tuleminen ja kun tuttava saa puukosta ihan tuntemattomalta edustajalta ilman syytä, ei todellakaan herätä kunnioitusta kyseistä vähemistöä kohtaan. Veikkaan että jokainen arvaa mistä ryhmästä on kyse. Terä kaulalla ja puhkottu kaveri jää kyllä mieleen. Turha väittää että samanlaista käytöstä näkee suomalaisilta, se ei pidä paikkansa ja sen tietävät kaikki. Suomi on kyllä rasistinen, mutta ainoa mitä rakastamamme järjestelmä syrjii, ovat maamme omat kansalaiset. Se vaan on fakta että kun on hengenvaarassa tai tulee ryöstetyksi useampaankin otteeseen, kyllä siitä pikku hiljaa muodostuu niitä mitä kutsutte "ennakkoluuloiksi", te joita ei ole vielä huvinvuoksi esim. 'moralisoitu'.
suvaitsevaisuus
dnb
3257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän rasisti voi olla rasisti ilman rasismia aiheuttavia rasistisia rasismin kohteita.
Kuinka minun umpirasistiset ystäväiseni eivät ole koskaan tulleet ryöstetyksi, raiskatuksi tai puukotetuksi?
Kuinka minun umpirasistiset ystäväiseni olivat umpirasisteja ennen ainuttakaan somalin tekemää rikosta Suomessa?
Eihän se voi olla mahdollista!
Ei se kuule ole mikään puolustus sanoa että suomalainen osaa puukottaa myös ilman syytä.
Pääosin suomalaisen puukotuksen välttäminen onnistuu olematta juoppoporukassa tai muuten epämääräisessä porukassa.
Turha väittää että suomalainen on rasisti ja ennakkoluuloinen koska "on hengenvaarassa tai tulee ryöstetyksi useampaankin otteeseen".
Jos olet itse tullut ryöstetyksi useempaan otteeseen tai ollut hengenvaarassa niin siitä vaan ennakkoluuleilemaan. Mutta tuskin elät kauhean pelon vallassa, tai jos elät niin mielenterveystoimistoon mars.
saaa mieltä Hmmmz kanssa.!
Hyvä! Jatka samaan malliin rautalangasta vääntöä, ehhkä he oppivat vielä. Se on meidän kaikkien yhteinen asia, että rasistit, pöndellä tai kaupungissa, oppivat elämään nykymaailmassa ja muuttavat asenteitaan positiiviseen suuntaan.