Vain somaleilla on varaa asua

Anonyymi

Asun länsi-Helsingissä kaksiossa Saton asunnossa. Pystyn juuri ja juuri itse maksamaan kalliin vuokrani., vaikka olen ihan kokopäivätyössä. Talossa jossa asun on 10 kpl isoa 4h k saunallista asuntoa, joissa vuokra on yli 1.300 euroa. Enää yhdessä näistä asunnoista asuu suomalainen perhe, lopuissa asunnoissa asuu somaleita. Vuoden sisällä neljä suomalaisperhettä on muuttanut pois, koska heillä ei ollut enää varaa asua niin kalliilla vuokralla. Somaleilla näyttää hyvin olevan varaa asua niissä, lisäksi heidän muksuilla on hienoja pyöriä, sähköpotkulautoja ym härpäkkeitä.
Neljä vuotta sitten kun muutin taloon se kuului toiselle vuokranantajalle, eikä talossa asunut yhtään somaliperhettä. Silloin kaikki oli siistiä, pihat, raput ja roskikset oli aina viimeisen päälle siistejä. Nykyään porraskäytävät ja roskikset ovat aivan törkeässä kunnossa. Lehtiroskiksessa on käytettyjä vaippoja ym sinne kuulumatonta roskaa. Sohvat ja muut pois heitettävät tuodaan roskakatokseen, vaikka lähin Sorttiasema on noin kilometrin päässä. Kaikki tämä näkyy kohonneissa vuokrissa.
Vituttaa mihin suuntaan ollaan menossa, kohta täytyy itsekin harkita muuttoa, koska taloyhtiötä ei kiinnosta pätkän vertaa mitä nämä kulta-asukit puuhastelee.

86

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      KakeSingers : me halutaan ollal N**kereitä:.

    • Anonyymi

      Vihakirjoitus sinut tullaan kohta hakemaan Terv Husu al somal.

      • Anonyymi

        husu al something, oletko kietänyt Sarcellesin kautta verrattain siistiin pohjoiseen maahamme. Kyseinen S. on kauheaakin kauheampi paikka. Äärimmäisen siivoton!

    • Anonyymi

      Satolla on maailman paras vuokranmaksaja?..Helsingin sosiaalitoimi ja vihreät takaa että raha juoksee...

    • Anonyymi

      Meillekin soitti vuokralaisella haluava vähemmistön edustaja täällä maaseudulla......olisi varma vuokra tarjolla kun Sossu maksaisin koko vuokran 500 euroa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Täydennän aloitustani: Kokopäivä työnnin on Kelan tukien hakeminen.

      • Anonyymi

        Siinä vihervassarille kävi pikkuinen moktarmoka.

      • Anonyymi

        Kokopäivä työnnin ????
        Mikä se on?

    • Anonyymi

      Ei taloyhtiö välitä, kun kela vaan maksaa somalien vuokrat.

    • Anonyymi

      Mites ois Konala?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ennakoivaa mallinuket valkoisia ja ilman päätä hmmm ..

      • Anonyymi

        No tuolla ei jaetakaan vastikkeetonta rahaa kaikille, jotka älyävät pyytää.

    • Anonyymi

      Sama kehitys täälläkin, Sato nostaa kokoajan vuokria ja talot täynnä somaleita ja lähi-itäläisiä. Eikä nämä talot ole edes mitään luksusta, vaan perussiistejä 50-luvun lopun taloja. Roskikset törkysiä ja piha täynnä vanhoja huonekaluja lähes päivittäin. 10 vuoden päästä kantiksia asuu tuskin enää yhdessäkään asunnossa, nyt ei työttömällä/pienituloisella ole enää varaa edes yksiöön. Yksiöt nekin on täynnä mamuja. Kantista käsketään muuttamaan halvempaan, kun kela ja sossu ei enää suostu maksamaan ylisuurta vuokraa. Ruotsin tiellä ollaan.

      • Anonyymi

        Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia Muslimijärjestö kertoo tehneensä Suomessa omia päätöksiä avioeroista. Järjestön lakilautakuntaa johtaneella on tuomio lastensa pahoinpitelyistä.
        Ilta-Sanomat kertoi aiemmin huhtikuussa suurmoskeijahankkeen yhteistyökumppanin Suomen islamilainen neuvosto ry:n (SINE) syvistä talousongelmista ja sen kymmenientuhansien eurojen ulosottovelasta.

        Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 450 000 euron avustukset vuosina 2007–2014 kuitanneella SINE:llä on ollut sen ministeriöön toimittamien vuosikertomusten perusteella oma lainopillinen lautakunta.

    • Anonyymi

      Kyllä tämä s.....tna on kummalliseksi mennyt, kun työtä tekevä ihminen ei juuri enään pysty asumaan Helsingissä.

      • Anonyymi

        hölmöä maksella älyttömän suurta vuokraa, kun työtä tekevä voi mennä pankkiin hakemaan lainan, ja hankkia oman osake huoneiston.

    • Anonyymi

      Verorahoilla ne niiden vuokrat ja kaikki muut maksetaan sit ne saa vielä päivärahaa eikä tarvii hakee töitä

    • Anonyymi

      Ne näyttävät maksavan ostokset jollain maksusitoumuksella. Sitoumuksen antaja on kai paikallinen kunta, tai Kela.

    • Anonyymi

      Pahinta on asuntojen hintojen nousu pk-seudulla
      Asunnoissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki

      Ja mistä kysyntä tulee, ohessa esimerkkejä
      Espoon väestö lisääntyy n 4000 hengellä vuodessa ja siitä maahanmuuttajia 70 %
      Vantaan väestö lisääntyy n 5000 hengellä vuodessa ja siitä maahanmuuttajia 85 %
      Helsingissä sama tilanne

      Mutta poliitikot ei ymmärrä asiaa eikä media ymmärrä ja uskalla kertoa

      mistä löytyisi täysjärkisiä johtajiksi suomeen

      • Anonyymi

        Voi stna, äänestän seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia. En koskaan enää kokoomusta!

    • Anonyymi

      Halla-Aho on asiasta puhunut jo kymmeniä vuosia sitten, asiaa tutkineena, Tosin liian värikkäin ilmaisukeinoin, joka tuomittiin. Mutta hän on asiaan perehtynyt, varoittanut... meillä vaan ei haluta kuunnella.

      • Anonyymi

        Näiden asioiden tutkiminen on rasismi, kuten turvaan tulleiden kehitysmaamuslimeiden ikuisenelatuksen ja holtittoman lisääntymisen aiheuttamien kulujenkaan. Mutta ovat vähintään ne 3,2 miljardia vuodessa ja lisääntyvät joka vuosi rajusti kiintiö pakolaisten, perheenyhdistämisien ja jatkuvan kehitysmaamuslimi invaasion takia....

    • Anonyymi

      Maakunnille maahanmuutto on bisnestä, valtio maksaa kunnille kaikki kulut ensimmäisten kolmen vuoden ajalta...

      Näiden kolmen vuoden aikana maahanmuuttajat muuttavat Helsinkiin ja maakuntiin otetaan taas uusia maahanmuuttajia ja valtio maksaa taas näille kunnille kulut...

      Helsingissä taas heille annetaan asumistukea, koska asuminen on kallista...

    • Anonyymi

      Tanska ja Norja ovat julistaneet somalian turvalliseksi maaksi

      Miksi suomi odottaa

      • Anonyymi

        Niinpä. Ruotsi ei silloin 1970-luvulla ymmärtänyt julistaa Suomea ihan turvalliseksi maaksi, kun heille oli muuttanut 400.000 suomi-somalia. Kysyä täytyy: miksi Ruotsi odotti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Ruotsi ei silloin 1970-luvulla ymmärtänyt julistaa Suomea ihan turvalliseksi maaksi, kun heille oli muuttanut 400.000 suomi-somalia. Kysyä täytyy: miksi Ruotsi odotti

        Maksettu 400.00-trolli nyyhkii omia keksittyä juttujaan keppihevostellen.
        Vai vertaat nyt suomalaisia muun maan kansalaisiin. Melkoista RKP-porsasteluahan tuo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksettu 400.00-trolli nyyhkii omia keksittyä juttujaan keppihevostellen.
        Vai vertaat nyt suomalaisia muun maan kansalaisiin. Melkoista RKP-porsasteluahan tuo on.

        Heh, Nolla jäi pois luvusta, mutta se olkoon trollin ÄO.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Ruotsi ei silloin 1970-luvulla ymmärtänyt julistaa Suomea ihan turvalliseksi maaksi, kun heille oli muuttanut 400.000 suomi-somalia. Kysyä täytyy: miksi Ruotsi odotti

        suomalaiset meni ruotsiin tekemään työtä, 90 % oli työssä

        somalit ovat suomessa loisimassa , tekosyynä että he ovat pakoalaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Ruotsi ei silloin 1970-luvulla ymmärtänyt julistaa Suomea ihan turvalliseksi maaksi, kun heille oli muuttanut 400.000 suomi-somalia. Kysyä täytyy: miksi Ruotsi odotti

        Hmmm... Noita aikoja eläneenä muistelisin, että suomalaisia oikein houkuteltiin Ruotsiin TÖIHIN tehtaisiin (mm. Volvolle ja Maraboulle). Ja houkuttelijoina olivat ruotsalaiset.

        Mitenkäs nyt, onko Suomen tehtaissa niin kova työvoimapula, että tänne tarvitaan jokainen käsipari hommiin, osasi se mitään tahi ei ?

    • Anonyymi

      Asun Itä-Vantaalla vanhassa SATO-talossa. Taloni on mamujen etappipaikka. He asuvat täällä keskimäärin muutaman kuukauden, kunnes anovat ja saavat uuden asunnon paremasta paikasta. Minun suomalaisena on ihan turha yrittääkään hakea vastaavaa asuntoa, vaikka olen asunut täsä samassa talossa jo yli 25 vuotta!?

      • Anonyymi

        Olen itse yrittänyt saada Demari vetoiselta kaupungilta asuntoa jo 3vuotta.Asuntoa kaupungilta en saa koska vuokranmaksaja ei ole Kela,vaan minä itse.Ei käysanoo Vantaankaupunginjohtaja,tänne halutaan vain varmoja vuokranmaksajia.

    • "Pystyn juuri ja juuri itse maksamaan kalliin vuokrani..."
      Nyt en oikein hahmota ongelmaasi. Miksi sinä makselet kallista vuokraa? Miksi et osta omaa asuntoa?

      Minä maksoin viimeksi vuokraa vuonna -82 ja sitäkin opiskelija-asuntooni. Siitä lähtien olen selkeästi ymmärtänyt, että samalla vaivalla voi ostaa omankin asunnon. Nyt olen sitten asumisurani aikana asunut siellä ja täällä, mutta aina omistusasunnossa.

      Ennen kuin alat huutamaan ämyri auki, kerron muutaman asian. Jokaisen työssäkävijän palkasta joutaa kuukausittain satku tai pari säästöön. Lopetat vain kepukan kiskomisen ja aromasätkät ja kas, sinulla on se ylimääräinen satku tai pari aina taskussa. Näin sinä keräät lainaan vaadittavan omarahoituksen. Korkokanta on nyt naurettavan alhainen, korot eivät rassaa lainan ottajaa. Sillä rahalla, minkä nyt maksat vuokriin, maksat sitten lainasi pois vuosien kuluessa.

      Lopeta tuo kateellinen parkuminen, osata oma asunto. ;)

      • Anonyymi

        Tuosta vaan ostaa asunnon, 70- 80-luku on mennyttä. Silloin oli devalvaatio, rahan keinotekoinen arvon muutos. Nykyisin ei ole moista etua ja jos ei ole varmaa suojatyöpaikkaa kaupungilta tai kunnalta. Tavan keskipalkkalaisen on vaikea maksaa nykyisin, joutuu luopumaan aikas paljosta. Ja työpaikat eivät ole yksityisellä sektorilla (se joka oikeasti maksaa verot) kovin varmoja, kiitos järjettömän työvoimapolitiikan sekä verotuksen.

      • Anonyymi

        Minä maksoin viimeksi vuokraa vuonna -82 Sillä rahalla, minkä nyt maksat vuokriin... Missä vielä maksetaan vuokraa ? Sivistyneessä maailmassa maksetaan VASTIKKEITA.. Tule MG jo sieltä 1970-80 luvulta nykyaikaan..

      • Anonyymi

        Miten sen hienotunteisesti sanoisi ; tuhannen ja yhden yön tarina.
        Satua.

    • Anonyymi

      Kuinka vanha sä oikein olet, kun olit jo vuonna 1974 Ruotsissa tehtaalla?
      "Itsekin näin Uddehomissa paperitehtaalla vuonna 1974 suomalaisia mamuja, jotka eivät olleet kymmenessä vuodessa oppineet ruotsia. Käyttösanasto oli ärtsoppa ja förskotti. Kaikki muu piti kavereiden kääntää."
      Opiskelit kirjoituksesi mukaan 1982.
      Melko sekavaa huttua tuo juttusi, mutta eipä yllätä satusedän tarinat.

      • "Kuinka vanha sä oikein olet, kun olit jo vuonna 1974 Ruotsissa tehtaalla?"
        Kiitos kysymästä. Mukava, että harrastat elämänkertoja ja innolla mapitat tämänkin palstan tarinoita.

        70-luvulla asiat olivat toisin. Opintolainan sai jo silloin, mutta lainalla eläminen teki tiukkaa. Itsekin tein kaikki kesät töitä, jotta talvi olisi turvattu. Opintorahasta tai opiskelijan asumistuesta ei oltu kuultu edes puheita. Opiskelu vaati paitsi aikaa ja tarmoa, myös omaa rahaa. Itsekin tienasin rahaa Ruotsissa, että ylipäätään pystyisin opiskelemaan. Ja tulihan siinä käytyä armeijakin ennen yliopisto-opintoja, Jussi ei muuten uskaltanut varusmiespalvelukseen lainkaan.

        Rattoisaa kyyläämistä. On sinulla harrastus.
        Nauretaan taas. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Kuinka vanha sä oikein olet, kun olit jo vuonna 1974 Ruotsissa tehtaalla?"

        Nauretaan taas. ;)"

        Onhan se noloa, kun jäit kiinni housut kintuissa jälleen keksityistä tarinoistasi.
        Surullista.

    • Anonyymi

      "Minä maksoin viimeksi vuokraa vuonna -82 ja sitäkin opiskelija-asuntooni. Siitä lähtien olen selkeästi ymmärtänyt, että samalla vaivalla voi ostaa omankin asunnon. Nyt olen sitten asumisurani aikana asunut siellä ja täällä, mutta aina omistusasunnossa. "

      Opiskelijasta suoraan oman asunnon omistajaksi ja aina oma asunto sen jälkeen?

      Äitylin luonako asuessaan säästänyt ensimmäisen asunnon rahat aikuisopiskelijana?

      Taitaa olla jälleen kerran kertomuksessa niin paljon klappia, ettei kannata asiaa noteerata muuna kuin agendaan liittyvänä propagandana.

      • Anonyymi

        Älähän nyt ihmettele moista. Onhan hän ehtinyt olla kertomansa mukaan myös kapiaisena, journalistina ja myös lakimiehenä kiertäessään maailmaa paikoissa, joissa muut eivät ole koskaan käyneet. Supermiehellä on vikkelät liikkeet.

      • "...aina oma asunto sen jälkeen?"
        Työpaikan ja siten myös asuinpaikan vaihdon yhteydessä olen toki joutunut vuokraamaan väliaikaisen asunnon tai asumaan tovi työnantajan tarjoamassa asunnossa. Katson tämän kuuluvan ihan normaaliin omistusasunnossa asuvan arkeen.

        Ihminen voi elää järkevästi ja myös säästää rahaa omaa asuntoa varten. Tämä onnistuu myös opiskelija-aikana. Kaikkien ei tarvitse kiskoa kaksin käsin kepukkaa ja polttaa Aromaa, senkin rahan voi järkevä ihminen säästää. Opiskeluaikana tein joka jeesuksen kesä 4 kk töitä ja keikkaa vielä joulut ja pääsiäiset. Ja tämän päälle osa-aikainen assistentuuri yliopistolla. Ammattimiehellä oli kysyntää silloin.

        Sinähän et tiedä mitään 80-luvun asuntorahoituksesta. Omaa rahoitusta piti olla yli 20-25% ostohinnasta, lainaa sai max. 10 vuotta ja korko huiteli tasolla 6-8%.

        Kun tämän päivän vakinaisessa työsuhteessa oleva vuokralainen maksaa vuokraa, vaihtoehtoisen oman asunnon rahoitusehdot ovat nämä: Omarahoitus 5% -10% (ensiasunto), korko 1,1 - 1,5% ( 12 kk euribor), laina-aika 20 - 30 vuotta. Jos edes tällaisiin lainaehtoihin ei kynnet yllä, on kyllä syytä katsoa peiliin. Silloin on omissa elintavoissa ja kulutustasossa jokin pahasti vialla.

        Kirjoitellaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...aina oma asunto sen jälkeen?"

        Uskokoon ken tohtii.
        Näitä tarinoita on netti pullollaan, eikä tuokaan ole poikkeus.
        Koeta nyt vain kerätä niitä allekirjoituksia, niin pääset kehumaan sen ainoan kerran palstalla >>>> todisteiden kera <<<<<<<menestystarinaasi, ainakin siltä osin. Muu on keksittyä trollaamista. Odotellaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...aina oma asunto sen jälkeen?"
        Työpaikan ja siten myös asuinpaikan vaihdon yhteydessä olen toki joutunut vuokraamaan väliaikaisen asunnon tai asumaan tovi työnantajan tarjoamassa asunnossa. Katson tämän kuuluvan ihan normaaliin omistusasunnossa asuvan arkeen.

        Ihminen voi elää järkevästi ja myös säästää rahaa omaa asuntoa varten. Tämä onnistuu myös opiskelija-aikana. Kaikkien ei tarvitse kiskoa kaksin käsin kepukkaa ja polttaa Aromaa, senkin rahan voi järkevä ihminen säästää. Opiskeluaikana tein joka jeesuksen kesä 4 kk töitä ja keikkaa vielä joulut ja pääsiäiset. Ja tämän päälle osa-aikainen assistentuuri yliopistolla. Ammattimiehellä oli kysyntää silloin.

        Sinähän et tiedä mitään 80-luvun asuntorahoituksesta. Omaa rahoitusta piti olla yli 20-25% ostohinnasta, lainaa sai max. 10 vuotta ja korko huiteli tasolla 6-8%.

        Kun tämän päivän vakinaisessa työsuhteessa oleva vuokralainen maksaa vuokraa, vaihtoehtoisen oman asunnon rahoitusehdot ovat nämä: Omarahoitus 5% -10% (ensiasunto), korko 1,1 - 1,5% ( 12 kk euribor), laina-aika 20 - 30 vuotta. Jos edes tällaisiin lainaehtoihin ei kynnet yllä, on kyllä syytä katsoa peiliin. Silloin on omissa elintavoissa ja kulutustasossa jokin pahasti vialla.

        Kirjoitellaan. ;)

        "Sinähän et tiedä mitään 80-luvun asuntorahoituksesta"

        Väärin meni. Yleensäkin oletat muiden olevan tietämättömiä asioista.
        Olettamuksesi on perseilevän luonteenpiirteen omaavan narsistinen tunnusmerkki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Yleensäkin oletat muiden olevan tietämättömiä asioista."
        Ainakin olet aina hyvin salannut tietämyksesi. Vasta sitten, kun minä olen kertonut julki faktat, julistat pää punaisen tienneesi asiasta.

        Kummallista. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Yleensäkin oletat muiden olevan tietämättömiä asioista."
        Ainakin olet aina hyvin salannut tietämyksesi. Vasta sitten, kun minä olen kertonut julki faktat, julistat pää punaisen tienneesi asiasta.

        Kummallista. ;)

        Ei se noin mennyt. Katsohan, erehdyit tuossakin kommentissasi monta kertaa, jopa kirjoitusvirheiden kera.
        Virheellisesti mainitset faktojen kertomisestasikin (luultavasti peilin edessä suoritettuna) kun tuo tuttu punainen pääsi loistaa jälleen?
        Kummallista todellakin. ;)
        No, jatkahan roolileikkiäsi, hyreksien hymyssä suin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinähän et tiedä mitään 80-luvun asuntorahoituksesta"

        Väärin meni. Yleensäkin oletat muiden olevan tietämättömiä asioista.
        Olettamuksesi on perseilevän luonteenpiirteen omaavan narsistinen tunnusmerkki.

        Hyvin argumentoitu.

    • Anonyymi

      "Ja tulihan siinä käytyä armeijakin ennen yliopisto-opintoja, Jussi ei muuten uskaltanut varusmiespalvelukseen lainkaan. "

      Ja paatunut rättivääpelikin kuulemma kutsuu herraksi.
      Ehtivää sorttia kapiaisenakin toimineena.

      • "Ja paatunut rättivääpelikin kuulemma kutsuu herraksi."

        Armeijassa on tapana, että sotilasarvossaa alempi kutsuu ylempää herraksi. Armeijan käyneet asian tietävät, Jussi tuskin tuntee asiaa. ;))

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja paatunut rättivääpelikin kuulemma kutsuu herraksi."

        Armeijassa on tapana, että sotilasarvossaa alempi kutsuu ylempää herraksi. Armeijan käyneet asian tietävät, Jussi tuskin tuntee asiaa. ;))

        Onhan tuokin tarina luettu, Paroni von Münchhausen.
        Virtuaalivänrikki. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuokin tarina luettu, Paroni von Münchhausen.
        Virtuaalivänrikki. ;)

        "Virtuaalivänrikki."

        Teidätkö, että nykyään pääsee pöljempikin jälki-rukkiin. Minun aikanani ei ollut nettiä eikä kirjekursseja. Upseerioppilas etenee umpihangessa siinä kuin Nasukin, sanoi RUK:in ampumaleirillä yliluutnantti .

        Jos olisi nyt vielä jälki-alokasaika ja jälki-intti, Jussikin voisi suorittaa puuttuvan varusmiespalveluksensa eikä vaan höpistä tyhjää.

        Jälki-rukkiin päässyt nykyinen vänrikki. Aivan, niinpä tietysti.
        Juu, en " teidä".
        Jatka tarinoimistasi, hienoa viihdettä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja paatunut rättivääpelikin kuulemma kutsuu herraksi."

        Armeijassa on tapana, että sotilasarvossaa alempi kutsuu ylempää herraksi. Armeijan käyneet asian tietävät, Jussi tuskin tuntee asiaa. ;))

        70-vuotiasta ei tarvita rättivääpelin näköalaa pilaamaan. Satua kaikki jälleen kerran, Talvivaaran asiantuntijakäynnit, osakevoitot, maailman kiertämiset ja oman asunnon omistus- riuskasti samalla opiskellen ja töitä tehden teini-ikäisenä kesät ja pyhät Ruotsissa tehtaalla.
        Jatkossa sotilasura, yliopisto, toimittajan ja lakimiehen pestit. Loppupelissä päätyen maahanmuuttopalstalle huikentelemaan. Hohhoijaa taas.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Virtuaalivänrikki."

        Teidätkö, että nykyään pääsee pöljempikin jälki-rukkiin. Minun aikanani ei ollut nettiä eikä kirjekursseja. Upseerioppilas etenee umpihangessa siinä kuin Nasukin, sanoi RUK:in ampumaleirillä yliluutnantti .

        Jos olisi nyt vielä jälki-alokasaika ja jälki-intti, Jussikin voisi suorittaa puuttuvan varusmiespalveluksensa eikä vaan höpistä tyhjää.

        Nasut hankittiin 1992–1994.
        Niiden edeltäjät vasta 1986 lopussa.
        Milloin ja minkä ikäisenä kävit inttisi ja aloit keräämään rautaa kauluksiin, RUK:in
        ampumaleirillä?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja paatunut rättivääpelikin kuulemma kutsuu herraksi."

        Armeijassa on tapana, että sotilasarvossaa alempi kutsuu ylempää herraksi. Armeijan käyneet asian tietävät, Jussi tuskin tuntee asiaa. ;))

        Asevelvollisena kuulut reserviin 50- tai 60-vuotiaaksi saakka. Miehistöön kuuluva siirtyy varareserviin sen vuoden lopussa, kun hän täyttää 50 vuotta; upseerit ja aliupseerit ovat reservissä sen vuoden loppuun, kun he täyttävät 60 vuotta.

        Ei ole puolustajaksi noin vanhasta. Ei kelpaa huijari yli-ikäisenä kertaamaankaan.
        Vierii vuodet, turhaksi käy. Tarinan natsatkin sotkusta hätäpäissään hankittu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nasut hankittiin 1992–1994.
        Niiden edeltäjät vasta 1986 lopussa.
        Milloin ja minkä ikäisenä kävit inttisi ja aloit keräämään rautaa kauluksiin, RUK:in
        ampumaleirillä?

        Neiti-etsivä viettää aikaansa Wikiä selaillen.

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nasut hankittiin 1992–1994.
        Niiden edeltäjät vasta 1986 lopussa.
        Milloin ja minkä ikäisenä kävit inttisi ja aloit keräämään rautaa kauluksiin, RUK:in
        ampumaleirillä?

        "Niiden edeltäjät vasta 1986 lopussa."

        Puolustusvoimat osti ensimmäiset ruotsalaiset maastossa käytettävät tela-ajoneuvot- Bandvagn- jo 60-luvulla. 70-luvulla niitä ostettiin jo lisää. Vehkeen lempinimi on jo unohtunut, mutta lumessa se meni kuin ahma. Sodankylässä näitä on edelleen käytössä. Nasu taitaa olla vain suomalaisen version lempinimi, sen muistin väärin.

        Neiti-etsivä lukee lisää Wikiä. Nauretaan taas. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Neiti-etsivä viettää aikaansa Wikiä selaillen.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Äläpä kiemurtele vaan vastaa kysymykseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äläpä kiemurtele vaan vastaa kysymykseen.

        "...RUK:in ampumaleirillä?"
        Piti ihan katsoa kurssijulkaisusta, että muistan leirin oikein. Muistinhan minä. Lastasimme tykit junaan pirunmoisessa pakkasessa Kouvolassa ja menimme junakuljetuksena Kannukseen. Siitä sitten moottorimarssina Lohtajalle telttailemaan ja ampumaan it-aseilla.

        Kyllä se ihan oikea ampumaleiri oli, emme me pelkästään käpyjä heitelleet. Lohtajalla tulikin käytyä varusmiesaikana ainakin kolmesti ja pari kertaa Rovajärvelläkin.

        Ainakin sen aikaisessa koulutuksessa pidettiin huoli siitä, että homma luisti. Eihän näistä jusseista edes ole tähän. Jo kutsunnoissa höpötetään leuka väpättäen pasifista vakaumusta, joka estää kaiken armeijaan liittyvän toiminnan. Nysveröä sakkia, hyi helvatti.

        Valehtelet jälleen. Ei sitä kurssin nimeä vain kuulu. No, yksi keksitty tarina taas muiden joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nasut hankittiin 1992–1994.
        Niiden edeltäjät vasta 1986 lopussa.
        Milloin ja minkä ikäisenä kävit inttisi ja aloit keräämään rautaa kauluksiin, RUK:in
        ampumaleirillä?

        Kertoi käyneensä 1984 Haminassa RUK Kornetti.
        Narrasi sitten että "70-luvulla"
        Normitrollaaja.

    • Anonyymi

      Helsingin sosiaalisin perustein jakama avustus perustuu lakiin, ei rotuun.

    • Anonyymi

      Säästä muutama satanen ja osta asunto???!!!
      Yleensä asuntoon tarvitaan myös käsiraha, jonka säästäminen voi olla mahdottomuus.
      Yksinhuoltajana nettotuloni oli hulppeat 1800 euroa. Tästä maksoin vuokraa 950 euroa (ei mitään tukia). Luonani asui 2 nuorta, molemmat jo yli 17 vuotiaita (ei lapsilisiä). Yrittivät kyllä saada töitä, mutta eivät saaneet.
      Uutta halvempaa asuntoa en myöskään saanut.
      Jäljelle jäävällä 850 eurolla maksoin pois lainaa 300 e/kk (jää 550). Bussikortteihin meni 100 e /kk (jää 450). Puhelinmaksut oli noin 30 e/kk (jää 420). Lääkkeisiin noin 20e/kk (jää 400). Koulukirjoihin muihin koulutarvikkeisiin meni noin 50e/kk (jää 350). Sähkölasku 20e/kk (jää 330).
      Syödäkin piti, joten ruokaan kolmelta hengeltä meni varmaan noin 250e /kk (jää 80). Uusiin vaatteisiin ei pahemmin ollut varaa, ei harrastuksiin tai harrastusvälineisiin. Jossain vaiheessa yritin yhteiskunnalta tukea saada, mutta enpä saanut, olin ilmeisesti liian hyvätuloinen.
      Pakko oli joskus ottaa pikavippi tai myydä omaisuutta, jotta sai pakolliset maksut hoidettua, muutaman kerran teki tiukkaa jopa bussikortin osto, mutta sehän on pakko hankkia, että itse pääsee töihin ja lapset opiskelemaan.
      En ostanut asuntoa, en elänyt leveästi, mutta kasvatin kaksi yhteiskuntaa kannattavaa töissä käyvää nuorta. Minulla on oikeus tuntea epäoikeudenmukaisuutta siitä, että yhteiskunnassamme on tänne tulleita, joille kaikki maksetaan ja sillä hetkellä, kun itse on ahtaalla ei todellakaan mitään saa.

      • Anonyymi

        Puolisosi antoi sinulle potkut hankalan luoteesi vuoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolisosi antoi sinulle potkut hankalan luoteesi vuoksi?

        Asiaton argumentti vihervassarilta. Kuinka ei yhtään yllätä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaton argumentti vihervassarilta. Kuinka ei yhtään yllätä?

        Heh..arvaa kuka, kirjoituksestaan päätellen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolisosi antoi sinulle potkut hankalan luoteesi vuoksi?

        Ikävä kyllä lähdin ihan itse, katso peiliin ja häpeä! Jos on tottunut saamaan kaiken ilman työtä ei voi ymmärtää sitä millaista on, kun joutuu pärjäämään omin avuin.

      • Ymmärrän kyllä, että kun tulot ovat riittävän pienet, säästöön ei jää mitään. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että sinulla on ollut varaa ottaa pikavippejä (maksoin pois lainaa 300 e/kk). Näethän itsekin, kuinka epäsuhtainen on tuo pikavipin takaisin maksettava määrä tuloihisi nähden.

        "Minulla on oikeus tuntea epäoikeudenmukaisuutta siitä...". Sinun asemasi ei parane pätkääkään siitä, että pää punaisen kadehdit ja mollaat niitä, jotka kuitenkin ovat sinuakin huonommassa asemassa. Älä aina usko kaikkea, mitä persut höpöttävät. Ajattele välillä itsekin.

        Koeta pärjäillä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että kun tulot ovat riittävän pienet, säästöön ei jää mitään. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että sinulla on ollut varaa ottaa pikavippejä (maksoin pois lainaa 300 e/kk). Näethän itsekin, kuinka epäsuhtainen on tuo pikavipin takaisin maksettava määrä tuloihisi nähden.

        "pää punaisen"

        Yliopistotasoa. ;)

        👌

        Äly hoi...en kait ihan hullu ole... siis jos lainasta puhun se on aivan muuta lainaa kuin pikavippejä, et ilmeisesti ole oikein suomenkielentaitoinen. Pikavippi tarkoittaa hätätapausta (vaikka 50 euroa), kun on pakko ostaa ruokaa! Vastuu lapsista menee kuitenkin oman epämukavuuden edelle, itselläni ainakin.
        Voin lohduttaa... tilanne on parempi kaikin puolin, tosin ihan oman työn tuloksena sekin.
        Sinulle oma maa ja oma kansa on ilmeisesti jonkinlainen fiktio. Kannatan, että puhkaiset punaviherkuplasi ennen kuin se paisuu liian suureksi ja puhkeaa omia aikojaan, tulehdusvaara nääs!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "pää punaisen"

        Yliopistotasoa. ;)

        👌

        Talleta arkistoosi.

        Hauskaa harrastusta toivottaen. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äly hoi...en kait ihan hullu ole... siis jos lainasta puhun se on aivan muuta lainaa kuin pikavippejä, et ilmeisesti ole oikein suomenkielentaitoinen. Pikavippi tarkoittaa hätätapausta (vaikka 50 euroa), kun on pakko ostaa ruokaa! Vastuu lapsista menee kuitenkin oman epämukavuuden edelle, itselläni ainakin.
        Voin lohduttaa... tilanne on parempi kaikin puolin, tosin ihan oman työn tuloksena sekin.
        Sinulle oma maa ja oma kansa on ilmeisesti jonkinlainen fiktio. Kannatan, että puhkaiset punaviherkuplasi ennen kuin se paisuu liian suureksi ja puhkeaa omia aikojaan, tulehdusvaara nääs!

        "...kun on pakko ostaa ruokaa..."
        Ei niin suurta pakkoa olekaan, että olisi pakko ottaa pikavippi ja elättää pikkurikollisia koijareita. Käy leipäjonossa, ota yhteyttä kirkon diakoniatoimintaan, mutta älä ota sitä pikavippiä.

        300 EUR kuukausimaksulla lyhentää muuten 20.000 EUR kulutusluottoa. Sinulla on kovat lainanhoitokulut tuloihisi nähden.

        Vuokrakuluillasi (950 EUR/kk) hoidat helposti 200.000 EUR asuntolainaa ja vielä jää pari satku kuussa yhtiövastikkeeseen. Kyllä sillä rahalla jo asunnon saa, jos osaa asua muulla kuin Helsingissä tai Espoossa.

        Istu alas ja mieti asiaa.

        Tiedäthän mitä tarkoittaa mennyt aikamuoto. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, tosin tukka ei ole päästä lähtenyt... tätä et ehkä ymmärtänyt, liittyy erääseen suomalaiseen biisiin.

        Se on puhunut itsensä pussiin lukuisia kertoja ilman dokumentteja. Niin myös oman olemuksensa osalta. Feikki.

    • Anonyymi

      Pitkä trialton. Fillarilla Goteburgiin juosten Italiaaan ja uiden Afrikkaan;-)

    • Anonyymi

      Kun suomalainen hankkii lapsen, iskee köyhyys ja ahtaus. Kun s...ainen yksinhuoltaja hankkii lapsen, tulee asuntoon huone lisää ja rutkasti lisärahaa Kelalta.

      • Anonyymi

        Ei kai se ole mikään salaisuus, että tietystä maasta tulevat henkilöt noudattavat uskontonsa mukaisesti moniaviollisuutta. Kolme rouvaa ovat yhteiskunnan silmissä yksinhuoltajia ja neljäs on sitten virallinen rouva. KELA kuittaa.

        Kovin ovat leväperäisiä nuo somalinaiset, kun yksinhuoltajana lapsia kuitenkin siunaantuu tasaiseen tahtiin...

    • Anonyymi

      Valitettavaa mut totta, et mamut eivät ymmärrä sorttiasemien käyttötarkoitusta vaan kärräävät kaikenlaista huonekalua ym. roskakatokseen pois omista silmistä, tottuneet siihen, et kaikki jäte kuuluu samaan paikkaan tmv, taloyhtiöillä jätemaksut nousevat ja päättäjät vain levittelevät käsiään tai esittävät vastakysymyksiä, et mistä näin päättelet, et kuka niitä sinne kuulumattomia kalusteita ym. kärrää?

      Pitäisi opettaa ensin perusasiat kuntoon heille, ennen kuin päästävät niitä parempiin paikkoihin asumaan ja pilaavat asukasviihtyvyyden toimillaan sielläkin. Kokemusta on tällaisista epäkohdista ja valitukset ovat luokkaa, menee kuuroille korville, eikä niihin reakoida niin et tilanne petraantuisi?

    • Anonyymi

      Miten se menee nykyään.?

    • Anonyymi

      Sillä siintä pääsette,kun alatte äänestämään kunnon isänmaalisia
      Suomalaisia miehiä eduskuntaan,jotka pitävät oman kansansa puolta,ja palauttavat
      matut omiin maihinsa täältä loisimasta,,sekä akat ,jotka nyt ovat suunna ja päännä
      Suomea tuhoomassa monikultturisuudellaan, palautetakoon kotiiin synnyttämään
      Suomalaisia tenaviaa ja hoitamaan perhettään hellan ääreen.Se on heidän paikkansa,
      eikä suinkaan tyhmyydessään maan asioiden hoito.

    • Anonyymi

      Lisää tällaisia kirjoituksia!! Ehkä saa ihmisten silmät avautumaan, jos ei muu, niin ehkä viha estää enempää tulemasta tänne ja loputkin häipyisi, kun kela lakkaa maksamisen ja ylläpidon!Jee, jee, huusivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään!

    • Anonyymi

      SATOlla sikamaiset vuokrat, KELA maksaa.

      Vattuniemessä 51 neliöö lähes 1500 euroa.

    • Anonyymi

      Toisin sanoen, islamin tulee hallita koko maailmaa ja ne, jotka vastustavat tätä, syyllistyvät muslimien sortoon, vaikka nämä eivät olisi hyökänneet muslimeita vastaan.
      Sanat ovat voimakkaita. Sanat määrittelevät ajatteluamme, joten vääristelevät sanat voivat muuttaa tapaa, jolla ihmiset ajattelevat. Huomaa, että jos vastustat sharia-lain tuomista yhteiskuntaasi, sinun katsotaan sortavan muslimeja, mikä tekee heille lailliseksi hyökätä sinua vastaan.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe