Portugali aikoo olla ensimmäinen toteuttamassa GCM-kompaktia

Portugalin ulkoministeri Augusto Santos Silva imoitti maan hallituksen hyväksyneen tänään kansallisen suunnitelman viime joulukuussa Marrakeshissa Marokossa allekirjoitetun globaalin siirtolaisuusasiakirjan GCM:n täytäntöönpanemiseksi.

Ministeri Silvan mukaan kansallinen suunnitelma on ”operatiivinen asiakirja”, johon sisältyy yhteensä 97 toimenpidettä, joihin melkein kaikki ministeriöt tulevat osallistumaan.

”Suunnitelma koskee käytännössä kaikkia ministeriöitä, ja monia valtion virastoja, -ja se on suunniteltu operatiiviseksi asiakirjaksi.” ”Suunnitelma nimeää jokaiselle toimenpiteelle siitä vastaavan ministeriön, ja mitkä muut ministeriöt osallistuvat ja missä aikataulussa suunnitelmaa toteutetaan.”

Tämä kertoo jostain aivan muusta, kuin periaatejulistuksesta, joka ei ole sopimus, eikä ainakaan sido mihinkään: Portugalissa ollaan aloittamassa viranomaistoimintojen sopeuttamista uuteen sitovaan diktaattiin.

Silvan mukaan Portugalista ”tulee maa, joka noudattaa tarkasti omaa päätöstämme siirtyä heti YK:n tasolla sovittuun toteutusvaiheeseen.” Hän muistutti Portugalin olleen GCM-asiakirjan valmistelussa aktiivisesti mukana ”jo ensimmäisestä tunnista alkaen”.

Ulkoministeri antoi lausuntonsa Ministerineuvoston kokousta seuranneessa lehdistötilaisuudessa. Hänen mukaansa sopimusprosessin alkuperäinen ajatuskin oli, että allekirjoittajamaat järjestävät ja hyväksyvät myöhemmin omat kansalliset täytäntöönpanosuunnitelmansa. Portugalin hallitus on siis tänään hyväksynyt sellaisen.

Silva ei kuvaillut yksityiskohtaisemmin, mitä suunnitelman yli 90 toimenpidettä sisältävät. Hän luonnehti ylimalkaan, että suunnitelman toteuttaminen on järjestetty ”viiteen olennaiseen ulottuvuuteen”:

-Turvallisen, säännönmukaisen ja säännöllisen muuttoliikkeen edistämiseen,
-muuttovirtojen järjestämisprosessien parantamiseen, ja
-muuttovirran integroituun hallintaan.
-Maahanmuuttajien vastaanotto- ja kotouttamismekanismien edistämiseen, ja toimivuuden parantamiseen, ja
-tuen siirtolaisten yhteyksille kotimaahansa ja heidän paluuhankkeidensa tukemisen, sekä kehitysyhteistyökumppanuuksien lisääminen lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa.

Olihan siinä kerrakseen. Ellei ”yhteydet kotimaihinsa” tarkoita muuta kuin lomailun suosimista niissä oloissa, joista on narratiivin mukaan hengenhädässä paettu, suunnitelma tarkoittaa pääasiassa ”turvallisten saapumisteiden järjestämistä” laittomille Eurooppaan pyrkijöille. Tämä on siis meidän suomennoksemme.

Aivan oikein arvasimme: Ensimmäistä edellä lueteltua ulottuvuutta ministeri täsmensi työvoiman maahanmuuttoon kohdistuvaksi. Silvan omin sanoin ”tämä on todellakin vaihtoehto laittomalle ja vaaralliselle maahanmuutolle”. Ministeri laajensi tarkastelun myös Portugalin jo olemassaolevaan portugalinkielisten maiden yhteenliittymään CPLP:hen ja eräisiin kahdenvälisiin sopimuksiin, joilla helpotetaan Portugaliin pääsyä, -työvoimaksi. Jos portugalia puhuvilla ihmisillä eri maailman osissa on jokin side Portugaliin, ja valmius integroitua uuteen ympäristöön, jossa kieli ja uskonto ovat jo tuttuja kotimaasta, ei samojen matalan kynnyksen maahanmuuttoehtojen jakaminen koko maailmalle ole ehkä idea, johon voi tarttua suinpäin? -Juuri niin Portugalin ulkoministeri näyttää tehneen.

Lieneekö tarpeen arvailla, mikä valtio tulee olemaan toisiksi innokkain laatimaan omaa kansallista suunnitelaa GCM-köyden pujottamiseksi kaulaansa? di-gold

Asiasta kertoi tänään Dnoticias.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäjä? Venäläisenä varmaan tiedät asian parhaiden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu