Meiltä on viety itsemääräämis oikeus. Ja olemme menossa pois hyvinvoinnista.
0Äänestä
hoopomeikä
On liian myöhästä. Ei ole enää itsenäistä Suomea olemassa. Meidän kulttuuriperintö ja verisiteet on tuhottu. Emme asu kotona enää, sillä olemme vain vierailijoita omassa maassa.
0Äänestä
spiro
spero
0Äänestä
on lähtö edessä
Kolmasosa maasta äänesti puolesta. 2/3 vastaan. Sisäpoliittinen sdp-hokema kuka syö pöydässäsi- kampanja upposi eteläsuomalaisiin. Ruoan kalleus ja autojen hinta saivat "älymystön ajattelemaan keskusjohdon paremmuutta" -----
Presidentti Koivisto antoi "luvan keskutella EU:sta" virallisesti muutamaa kuukautta ennen kansanäänestystä. ----
Täällä Suomessa asuukin yksinkertainen kansa, jolla pitää olla "ylempi" taho joka asiaan. ---- Muistaako kukaan? Minä muistan.
Suomessa ei ole ollut omia lakeja enää liittymisen jälkeen. Eikä rahaa muutamaan vuoteen.
0Äänestä
HärmänJätkä
Ainakaan liittymisen aikoihin ei EUn directiiveistä löytynyt mainintaakaan miten siitä voisi erota. Ellei ole vieläkään, niin siitä ei voi erota kuin sodalla tai ainakin sillä uhkaamisella. Kukas meni äänestämään "Yes" siinä äänestyksessä? Järjetöntä liittyä systeemiin, josta ei ole paluuta. Eikä ollut edes tietoa, mihin 'EU-juna' johtaa. Nyt muutetaan perustuslakia sun muuta, mistä ei ollut tietoakaan silloin, kun liittymisestä äänestettiin. Ja äänestys olisi varmaan uusittu Suomessakin niin monta kertaa, että tulos olisi ollut haluttu. Sen jälkeen asiasta ei enää äänestetä. "Paskapyykki on pantu ja pysyy!"
Markkaa en oikeastaan kaipaa takaisin. Saisi Ruotsi ja GB:kin liittyä siihen. Jos homma menee oikein älyttömäksi, niin pitää lähettää perhe Norjaan ja aloittaa sota. Kyllä täältä varmaan siihen kaveria saa. Pohjanmalla kun on oltu hyvään kahinaan valmiita aina, jos siihen on hyvä syy. Ehkä me ei tapella koko Suomea irti EU:sta. Todennäköisesti kaksi kolmasosaa tai jotain. Pitää nyt katsoa kuinka asiat kehittyvät..
0Äänestä
kalevan kangas
ja nimet on täälläkin listassa kenet bryssänkätyrit varmuudella laitetaan heti seinää vasten jos tilanne siihen meneeppi(n.3000,muille tarjotaan mahdollisuutta katumukseen reilua kuin mikä)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meiltä on viety itsemääräämis oikeus.
Ja olemme menossa pois hyvinvoinnista.
On liian myöhästä. Ei ole enää itsenäistä Suomea olemassa. Meidän kulttuuriperintö ja verisiteet on tuhottu. Emme asu kotona enää, sillä olemme vain vierailijoita omassa maassa.
spero
Kolmasosa maasta äänesti puolesta. 2/3 vastaan.
Sisäpoliittinen sdp-hokema kuka syö pöydässäsi- kampanja upposi eteläsuomalaisiin.
Ruoan kalleus ja autojen hinta saivat "älymystön ajattelemaan keskusjohdon paremmuutta"
-----
Presidentti Koivisto antoi "luvan keskutella EU:sta" virallisesti muutamaa kuukautta ennen kansanäänestystä.
----
Täällä Suomessa asuukin yksinkertainen kansa, jolla pitää olla "ylempi" taho joka asiaan.
----
Muistaako kukaan? Minä muistan.
Suomessa ei ole ollut omia lakeja enää liittymisen jälkeen.
Eikä rahaa muutamaan vuoteen.
Ainakaan liittymisen aikoihin ei EUn directiiveistä löytynyt mainintaakaan miten siitä voisi erota. Ellei ole vieläkään, niin siitä ei voi erota kuin sodalla tai ainakin sillä uhkaamisella.
Kukas meni äänestämään "Yes" siinä äänestyksessä? Järjetöntä liittyä systeemiin, josta ei ole paluuta. Eikä ollut edes tietoa, mihin 'EU-juna' johtaa. Nyt muutetaan perustuslakia sun muuta, mistä ei ollut tietoakaan silloin, kun liittymisestä äänestettiin. Ja äänestys olisi varmaan uusittu Suomessakin niin monta kertaa, että tulos olisi ollut haluttu. Sen jälkeen asiasta ei enää äänestetä. "Paskapyykki on pantu ja pysyy!"
Markkaa en oikeastaan kaipaa takaisin. Saisi Ruotsi ja GB:kin liittyä siihen.
Jos homma menee oikein älyttömäksi, niin pitää lähettää perhe Norjaan ja aloittaa sota. Kyllä täältä varmaan siihen kaveria saa. Pohjanmalla kun on oltu hyvään kahinaan valmiita aina, jos siihen on hyvä syy.
Ehkä me ei tapella koko Suomea irti EU:sta. Todennäköisesti kaksi kolmasosaa tai jotain. Pitää nyt katsoa kuinka asiat kehittyvät..
ja nimet on täälläkin listassa kenet bryssänkätyrit varmuudella laitetaan heti seinää vasten jos tilanne siihen meneeppi(n.3000,muille tarjotaan mahdollisuutta katumukseen reilua kuin mikä)