Urpot liikenteessä

Anonyymi

Taas tässä kesänmittaan olen saanut havaita kuinka paljon idiootteja mahtuu tänne liikenteeseen, koostuen jalankulkijoista fillaristeista ja autoilijoista.

Iänikuinen ongelma autoilijoilla tuntuu olevan takapuskurissa roikkuminen taajamanopeuksissa ja valojen vilkuttelu ja torven soittaminen, johtaen todistetusti tilanteisiin jossa lähdetään tekemään vaarallisia ohituksia liikenteenjakajan ohi suojatien kohdalla. Toissapäivänä eräs Baijerilaisen autotehtaan tuotoksella oli sen verran hoppu että liikenneympyrään painettiin jalka lattiassa oikealta ohittaen.

Toinen ikävä ongelma on perinteinen "minä itte eikä kukaan muu", tilaa ei anneta vaan pakko painaa vaikka kyljestä sisään ettei kukaan vaan pääse eteen toiselta kaistalta.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tilannetaju ja ajoneuvojen huomioon ottaminen paikoissa, joissa esimerkiksi pusikot ja pensaat saattavat peittää näkyvyyden molempiin suuntiin. Vaikka autoilija on lähtökohtaisesti väistämisvelvollinen, niin mikä hlvetti siinä on niin vaikeaa itse hidastaa ja kääntää päätä varmistakseen tuleeko autoja/onko autoilija mahdollisesti havainnut jalankulkijan tai pyöräilijän joka tulee katveesta eteen. Joskus on vaan hyvä ottaa se pää pois omasta prseestä ja niellä oma ylpeytensä, silläkin että mahdollisessa onnettomuustilanteessa jalankulkija ja pyöräilijä on suojaton.

Ei mulla muuta. Turvallista matkaa.

33

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ajan nopeusrajoitusmerkin osoittamaa nopeutta, en siis auton mittarin mukaan vaan todellista nopeutta.
      Yleensä takapuskurissani ei roiku kukaan paitsi joskus ohittamani tientukko löydettyään kaasupolkimen kun on nöyryytetty ohittamalla.

      Ajatko madellen?

      Liikenneympyrään kuuluu ajaa sopivalla nopeudella eli jos on tila johon hyvin mahtuu, ei tarvitse lähes pysähtyä, sillä silloin liittyminen vaatii enemmän tilaa. Edellisen liittymän kohdalla tuleva auto liikenneympyrässä ei ole liian lähellä, silloin voi vielä sujuvasti mennä itsekin ympyrään.

      Oletko jäänyt arpomaan liikenneympyrään menoa vai miten sinut ohittanut on sinne mahtunut ajamaan mutta sinä et?

      Oikealta ohi liikenneympyrään???
      Missä ajat jos liikenneympyrään mennessä sinut mahtuu ohittamaan oikealta?

      Jos olen ymmärtänyt jotain väärin, selitä tarkemmin.

      Ja muistakaa, pyöräilijä on väistövelvollinen suojatiellä ja pyörätien jatkeella autoihin nähden jotka ei ole juuri kääntynyt, ellei liikennemerkein muuta osoiteta.

      • Anonyymi

        Et aja mittarin mukaan, mitä siis tarkoitat? Eli autosi mittarissa on paljonkin heittoa? Nykyautoissa mittarivirhettä ei juurikaan ole.

        Madellen en aja, sen todistaa ikävästi 170euron kameraselfie. Tässä luotin uuden auton "mittarivirheeseen" vähän liikaa.

        Hyvin näytti mahtuvan pientareen kautta ympyrään. Ympyrään täytyy ajaa sopivalla nopeudella, ei siihen pidäkkään pysähtyä.

        Et ymmärtänyt mitään väärin (toivottavasti), pointti tässä avautumisessa oli ihmisten ylimielisyys ja ns kiire jolla saadaan liikenteessä helposti vaaratilanteita aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autoni mittari heittää 3-4 km/h.riippuen nopeudesta.
        Jokaisen olisi syytä tietää autonsa mittarivirhe, oli se sitten suuri tai pieni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Autoni mittari heittää 3-4 km/h.riippuen nopeudesta.
        Jokaisen olisi syytä tietää autonsa mittarivirhe, oli se sitten suuri tai pieni.

        Minkä lisäksi mittarivirhe on useimmiten riippuvainen rengastuksesta. Henkilöautoihin kun saa heittää huomattavastikin erikokoista rinkulaa alle, niin virhe voi vaihdella jopa 10% luokkaa eri renkailla. Itselläkin kesä- ja talvirenkaiden välillä on useampi km/h eroa jo satasen nopeudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et aja mittarin mukaan, mitä siis tarkoitat? Eli autosi mittarissa on paljonkin heittoa? Nykyautoissa mittarivirhettä ei juurikaan ole.

        Madellen en aja, sen todistaa ikävästi 170euron kameraselfie. Tässä luotin uuden auton "mittarivirheeseen" vähän liikaa.

        Hyvin näytti mahtuvan pientareen kautta ympyrään. Ympyrään täytyy ajaa sopivalla nopeudella, ei siihen pidäkkään pysähtyä.

        Et ymmärtänyt mitään väärin (toivottavasti), pointti tässä avautumisessa oli ihmisten ylimielisyys ja ns kiire jolla saadaan liikenteessä helposti vaaratilanteita aikaan.

        "Nykyautoissa mittarivirhettä ei juuri ole" :)))
        Puolisoni 2018 Nissan Pulsarissa, 100km/h nopeudessa, nopeusmittari näyttää 109 km/h.

        Mielestäni se on nykyauto ja siinä on suuri mittarivirhe.
        Myös edellisessä A6 Audissani, mittarivirhe oli samaa luokkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et aja mittarin mukaan, mitä siis tarkoitat? Eli autosi mittarissa on paljonkin heittoa? Nykyautoissa mittarivirhettä ei juurikaan ole.

        Madellen en aja, sen todistaa ikävästi 170euron kameraselfie. Tässä luotin uuden auton "mittarivirheeseen" vähän liikaa.

        Hyvin näytti mahtuvan pientareen kautta ympyrään. Ympyrään täytyy ajaa sopivalla nopeudella, ei siihen pidäkkään pysähtyä.

        Et ymmärtänyt mitään väärin (toivottavasti), pointti tässä avautumisessa oli ihmisten ylimielisyys ja ns kiire jolla saadaan liikenteessä helposti vaaratilanteita aikaan.

        Juuri viimeviikolla muistaakseni jommassa kummassa iltapäivälehdessä oli iso juttu autojen nopeusmittarien virhenäyttmistä. Eu:n lainsäädäntö määrää, ettei nopeusmittari saa näyttää liian pientä nopeutta vaan ne säädetään *valehtelemaan* tietoisesti 5 - 10 prosenttia. Samaisessa artikkelissa todettiin, että jotkut kyselevät korjaamoista, että onko mittarit mahdollista säätää näyttämään oikein. Jutussa todettiin ettei ole. Luulisi jokaisen edes satunnaisesti liikennekeskusteluja lukeneen henkilön olevan tietoinen, että jokaisen vakiorengastuksen omaavan auton nopeusmittari näyttää liian suurta nopeutta muutaman prosentin verran.

        Missä tynnyrissä elät? Vai ei nykyautojen mittarit valehtele. Hehe.
        https://yle.fi/uutiset/3-10902449

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri viimeviikolla muistaakseni jommassa kummassa iltapäivälehdessä oli iso juttu autojen nopeusmittarien virhenäyttmistä. Eu:n lainsäädäntö määrää, ettei nopeusmittari saa näyttää liian pientä nopeutta vaan ne säädetään *valehtelemaan* tietoisesti 5 - 10 prosenttia. Samaisessa artikkelissa todettiin, että jotkut kyselevät korjaamoista, että onko mittarit mahdollista säätää näyttämään oikein. Jutussa todettiin ettei ole. Luulisi jokaisen edes satunnaisesti liikennekeskusteluja lukeneen henkilön olevan tietoinen, että jokaisen vakiorengastuksen omaavan auton nopeusmittari näyttää liian suurta nopeutta muutaman prosentin verran.

        Juuri näin ja siksi lähes jokaisella fiksulla kuskilla on älypuhelimessa pieni ilmainen sovellus joka kertoo todellisen nopeuden ja jolla voi joka renkaanvaihdon jälkeen tarkistaa sen.

    • Anonyymi

      ja varsinkin turvaväli maantienopeuksilla on 99% liian pieni......en ymmärrä tätä miksi ei voi pitää edellä menevään välimatkaa ,,,,,,kaikenkaikkiaan liikenne sujuisi paljon paremmin eikä haittaisi ketään jos joku ajaisi hiljempaa kun ohittaminen olisi helpompaa,,,,ei muuta

    • Anonyymi

      "Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tilannetaju ja ajoneuvojen huomioon ottaminen paikoissa, joissa esimerkiksi pusikot ja pensaat saattavat peittää näkyvyyden molempiin suuntiin. Vaikka autoilija on lähtökohtaisesti väistämisvelvollinen, niin mikä hlvetti siinä on niin vaikeaa itse hidastaa ja kääntää päätä varmistakseen tuleeko autoja/onko autoilija mahdollisesti havainnut jalankulkijan tai pyöräilijän joka tulee katveesta eteen. "

      No minäpä kerron että risteyksessä usein pyöräilijä on havainnut auton jo paljon ennen kuin autoilija pyörän. Pyöräilijällä on yksi aisti autoilijaa enenmmän käytössä havainnoidessaan ympäristöään eli kuulo. Autoilija ei kuule liikennettä.

      Pyöräilijä kuulee auton tulon puskikon ja pensaan takaakin. Jos vielä sen jälkeen näkee ajovalot pusikon väleistä, pystyy hyvin tietämään onko etäisyyttä risteyksen turvalliseen ylittämiseen riittävästi. Autoilijalla ei tuossa vaiheessa ole pyöräilijästä usein vielä mitään havaintoa.

      Minä usein kiihdytän nopeuttani risteyksen yli kun olen jo havainnut tulevan auton olevan riittävän etäällä. Autoilija varmasti katsoo että tuossa menee taas pyöräilijä hirveää vauhtia eikä edes pää käänny. No ei sen tarvitse kääntyä enää siinä vaiheessa kun tarvittavat havainnot on jo tehty.

      Usein kuulee autoilijoiden valittavan tuosta kun ei pyöräilijällä edes pää kääntynyt.
      Oletko kokeillut paljonko päätä tarvitsee kääntää nähdäkseen sivulla olevaa liikennettä? Voiko sellaisen päänliikkkeen havaita 5 metrin päässä olevan auton ratin takaa?
      Kuvittelevatko autoilijat ehkä liikaa omasta erinomaisesta havainnointikyvystään ja tilannetajustaan? Pyöräilijä on ehkä jo havainnut ja tajunnut tilanteen.
      Ihminen näkee aika hyvin aivan taaksensa vaikka pää ei käänny ihmisellä 180 astetta kuten esim. pöllöllä.

    • Anonyymi

      Olisi kai melkoinen ihme, jos ihmisestä tulisi viisaampi lähtiessään liikenteeseen? Sama pieru-petteri se on kuin sohvallakin.

      • Anonyymi

        Niin, kyllä suomalainen mies kun lähtee autollaan liikenteeseen, niin siinä on kyse paljon muustakin, kuin vain autolla ajamisesta. Suomalainen mies lähtee aina liikenteeseen puolustamaan omia oikeuksiaan ja valvomaan, että muut noudattavat omia velvollisuuksiaan. Suomalainen mies pitää huoltoa, ettei kukaan muu tunkeudu hänen reviirilleen luvatta. Suomalainen mies pitää myös huolen, että muutkin huomaavat alfauroksen olevan paikalla, ja kiihdyttelyt ja jarruttelut tehdään niin, että muutkin huomaavat alfauroksen auton suorituskyvyn. Suomalaisen miehen on myös koko ajan yritettävä opettaa muita ajamaan samalla tavalla kuin tämä itse, ja samalla muut saavat koulutusta kuinka alfauroksen reviirillä tulee käyttäytyä. Suomalainen mies näyttää aina muille näiden paikan liikenteessä ja yhteiskunnassa muutenkin.

        Älä yleistä omaa käytöstäsi koskemaan kaikkia. Suurin osa autoilijoista on jo kasvanut aikuiseksi.

    • Kuinka moni kirjoittajista on ajanut Saksan täysillä moottoriteillä?
      Itse olen ajanut Saksassa jo 1973.
      Kannattaisi käydä kokeilemassa, sillä se on usealle meistä muoti-ilmaisua käyttääkseni "haastavaa", sillä siellä on niin paljon myös kirjoittamattomia "sääntöjä" jotka on pidettävä mielessä. Alle satakilowattisella ei juurikaan kannata lähteä Kasselin mäkiin, eikä myöskään sellaisella, jonka jarrrut ja akselistot eivät ole kunnossa.
      Olen aikaisemmin jo puhunut Saksan ns. pussittamiskiellosta. Lisäksi siellä on aika vaikea pitää mitään kunnollista turvaväliä, sillä jos niin tekee, siihen tulee kyllä heti joku.
      Silloin kuin liikenne kolmikaistaisilla osuuksilla luistaa, on koko ajan pystyttävä pitämään 160-170 lasissa, jos keskimmäistä kaistaa aikoo ajaa. 180-190 on jo paljon, mutta siitäkin mennään suhahtamalla ohitse - kokemus puhuu!
      Muuten joutuu ajamaan oikealla rekkojen seassa. Porschet ja muut nopeat autot pitävät muuten kaukovaloillaan niskan tosi valoisana, sillä heidän "tiellään" ei näköjään saa olla.
      Eli pienet ovat tämän pienen maan liikennemurheet.

      • Anonyymi

        Noin on ehkä joskus ollut, mutta nykyään tilanne on toisenlainen. Vapaita nopeuksia on koko ajan vähemmän, ja perässä roikkuminen on ehdoton no-no.

      • Anonyymi

        Millä tavalla se on mielestäsi"haastavaa"?
        Mun mielestä siellä on oikein helppo ajaa, kunhan ymmärtää katsella taustapeiliin, kuten Suomessakin pitäisi.

        Jos itsellä on vauhti on n. 200km/h, niin edessä menijät kyllä vaihtavat keskimmäiselle/oikealle kaistalle hyvissä ajoin, niin ei tarvitse kenenkään perässä ajaa, eikä vilkutella valojakaan
        Toki itsekin täytyy pitää huoli siitä, ettei ole nopeampien tukkeena.

        Peilit on siellä liikenteen sujumisen perusta.

      • Ei Saksassa ajaminen mitenkään haastavaa ole. Helpompa kuin Suomessa, kun kuskit eivät pompi eteen varoittamatta, turvavälejä pidetään paremmin, kukaan ei junnaa ohituskaistalla kävelyvauhtia, ...

        Ainut hankaluus on, että yleensä on alla ollut vuokra-auto ja reilusti kuormaa. Välillä on ollut sen verran tehoton, että kiihtyvyys (tai lähinnä sen puute) on tullut aikamoisena yllätyksenä. Ei tietysti ongelma, jos kiihdyttää ennen kaistanvaihtoa... Mutta vaatii hieman erilaista ennakointia kuin kotisuomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin on ehkä joskus ollut, mutta nykyään tilanne on toisenlainen. Vapaita nopeuksia on koko ajan vähemmän, ja perässä roikkuminen on ehdoton no-no.

        Juuri näin. Saksassa eri osavaltioissa ollaan pikkuhiljaa poistamassa näitä vapaiden nopeuksien moottoritieosuuksia. Niistä kertyy suuret päästöt ja onnettomuudet ovat usein kovista nopeuksista johtuen dramaattisesti tuhoisampia, kuin pinemmillä nopeuksilla ajettaessa. En olisi yllättynyt, jos kymmenen vuoden päästä viimeinenkin vapaan nopeuden moottoritie olisi saanut nopeusrajoituksensa.

        Onko Saksassakin osavaltioita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko Saksassakin osavaltioita?

        Saksa on yksi euroopan liittovaltioista, kyllä.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Saksa on yksi euroopan liittovaltioista, kyllä.

        Miten se tähän liittyy?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Paikoissa, joissa pusikot ja pensaat saattavat peittää näkyvyyden molempiin suuntiin, niin autoilijan on tultava tilanteeseen entistä hitaammin ja varovaisemmin. Mikä siinä on, että autoilijat yrittävät sysätä vastuunsa muille, jos kerta ovat itse siinä kohtaa väistämisvelvollisia?

    • Kirjoitin toisessa ketjussa taustapeilien oikeasta säädöstä ja niiden katvealueistakin,
      jotka viime viikolla koin.
      Tämä peiliasia korostuu, kun nopeudet nousevat ja sitten tulee lisäksi tämä "vauhtisokeus", joka ilmeenee kun pitkään on ajanut esim. 160, niin 120 tuntuu jo kävelyvauhdilta, eikä sillä nopeudella yleensä voi nousta erkanemisrampille.

      • > 120 tuntuu jo kävelyvauhdilta, eikä sillä nopeudella
        > yleensä voi nousta erkanemisrampille.

        Pitää vaan ymmärtää, ettei se 120 km/h oikeasti ole kävelyvauhti. Vaikka toki rampille yleensä voi lujempaa ajaakin, niin nostamalla jalan kaasulta jo erkanemisrampille siirryttyään, ei tarvitse jarrutella niin paljoa. Selvää säästöä.

        Jos on liukasta, niin 160 km/h voi jopa paikoitellen olla liikaa rampille siirtymiseen. Esimerkiksi vesiliirtoon joutuminen tuossa vaiheessa on aika kuumottava kokemus.

    • Anonyymi

      Suomessa kuskit hiljentelee jo 2 kilometriä ennen ramppia.

      • Anonyymi

        Yleensä vaikka ajan aina rajoitusten mukaan niin silti joutuu vetämään vasemmalta kaistalta suoraan ramppiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä vaikka ajan aina rajoitusten mukaan niin silti joutuu vetämään vasemmalta kaistalta suoraan ramppiin

        Ja tuollainen vasemmalta kaistalta suoraan rampille on aika asennevammaista toimintaa.

      • Anonyymi

        No jos ei uskalla ajaa satasta satasen alueella niin voi olla varma että porukka tulee vasemmalta ramppiin

    • En ala kanssanne kinaamaan, mutta ajan nykyisinkin Saksassa W212-autollani vähintään kerran vuodessa, joten tietoni eivät ole vanhaa perua.
      Saksan lisäksi olen pari kertaa käynyt Välimeren rannalla, Monte-Carlossakin. Ranskassa ja Italiassa useasti, joten tiedän myös miten muualla Euroopassa ajetaan.
      Ranskassa ehkä parhaiten, mutta Puola joutuu liikennekulttuurinsa vuoksi jumbosijalle. Gdanskin/Gdynian kulmilta lähtee nykyisin etelään hyvä kohtuullisesti hinnoiteltu maksullinen moottoritie, jota kehotan kokeilemaan, mikäli Saksassa ajaminen tuntuu ahdistavalta.
      Saksan moottoriteillä käytetyt nopeudet ovat liikennemääriin suhteutettuna välistä turhan suuret, sillä kovin suureen ajovirheeseen ei tarvitse syyllistyä, niin takanatulijat ovat jo vähintään kolhineet toisiaan liian pienten turvavälien vuoksi ellei ole syntynyt suurempaa vahinkoa.
      Autoon, jossa on ulkomaisessa rekisterissä suhtaudutaan kaupunkiliikenteessä usein varsin hyvin - eli annetaan tietä kun vilkulla pyytää.

    • Anonyymi

      Autoilu ja koko liikenne on yksilölaji.
      Koska maksan veroja, niin teen mitä minua huvittaa muista välittämättä.
      Koska olen keskivertoa parempi kuljettaja, niin voin helposti korvata liikennesäännöt omalla maalaisjärjen käytöllä.

      • Anonyymi

        Kuljettajien maalasijärjen vuoksi ne säännöt ja lait on jouduttu ottamaan käyttöön. Kun ei se ymmärrys riitä.
        Lait ovat vähän sellaisia ohjenuoria sille tyhmemmälle kansanosalle, jotka eivät muuten ymmärrä miten kuuluu olla ja elää.

        Jep. mutta tällaiset "yksilölaji" tyypit ova myös sellaisia joille laki on tarkoitettu, mutta heillä ei ilmeisesti ole tarpeeksi älyä ymmärtää, miksi yhteisiä pelisääntöjä pitää noudattaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      317
      10696
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2361
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      43
      2189
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1944
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1868
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      162
      1838
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1398
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      18
      1335
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1334
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1329
    Aihe