Terapiatakuu - ylen artikkeli

Kaikki raha psykiatriseen järjestelmään ja ylipäänsä niin sanotulle mielenterveysliikkelle (mental health movement) on pois meidän kaikkien hyvinvoinnista, mukaan lukien nuortemme.

Henkilökohtaisesti en laita tikkua ristiin, lanttia kippoon mihinkään, jolla pyritään promoamaan valheita ihmisyydestä sairautena. Toivon, että kyseinen aloite kaatuu, joskin uskon, että se menee valitettavasti ainakin käsittelyyn, mahdollisesti läpi asti.

Olen eri kommentoija. Olen ollut kahden vaiheilla terapiatakuun suhteen, enkä lopulta allekirjoittanut aloitetta. Se on varmasti hyvällä tahdolla laadittu, ja erityisen hyvä on että halutaan ihmisille apua ilman diagnoosia. En kuitenkaan usko, että nykysysteemissä aloite pysyisi sellaisena kuin se on aiottu. Siitä tulisi samaa leimaavaa, psyykkisesti rampauttavaa psykiatriasotkua kuin mitä suurin osa mielenterveyshoidosta tällä hetkellä on. Puhun omasta kokemuksesta.

Ikävä olla kyyninen, mutta minkäs teet. Paljon parempi ja toimivampi systeemi tällä hetkellä on kuntoutuspsykoterapia, jota Kelasta saa melko helposti. Siinäkin toki tarvitaan diagnoosi ja psykiatrinlausunto, mutta kun ne voi hankkia valitsemaltaan psykiatrilta yksityiseltäkin puolelta, ja kun voi vapaasti valita itselleen sopivan terapeutin, niin siinä on paljon demokraattisuutta ja valinnamahdollisuuksia kansalaiselle. Paljon enemmän, kuin mitä tulee olemaan, jos terapiatakuu toteutetaan nykyisessä julkisen sektorin mielenterveydenhuollossa.

Pelkään ja moni muukin on pelännyt, että kuntoutusterapian nykyiset resurssit vähenevät, jos terapiatakuu menee läpi. Siinä ei monikaan enää pääse tiiviiseen, omiin tarpeisiin sopivaan terapiaan pätevällä terapeutilla, vaan joutuu ainakin ensin sopeutumaan julkisen terveydenhuollon todennäköisesti melko ammattitaidottomasti toteutettuihin pikaterapioihin terveyskeskuksessa tms. Ei julkinen terveydenhuolto tule satsaamaan koulutettujen terapeuttien palkkaamiseen, jos terapiatakuu menee läpi! Eikä "potilaalla" ole muutenkaan mahdollisuutta valita siellä yhtään mitään, kuten ei nytkään. - Ja siellä julkisen psykiatrian laitoksissa sitten jokainen on ihan takuuvarmasti "potilas", ei asiakas, kuten nyt Kelassa saa sentään olla.

Aika moni joka terveyskeskuksesta nykyään hakee apua mt-ongelmiin saa sitä jossain muodossa, psykiarisen hoitajan kanssa juttelua, tai psykologin keskusteluja. Nämä eivät vastaa koulutetun terapeutin antamaa apua. Terapiatakuu ei muuttaisi mitään olennaista, koska pääsy koulutetulle terapeutille maksaisi yhteiskunnalle liikaa.

Ainoa fiksu tapa toteuttaa se olisi, jos terapiatakuun piiriin päässyt saisi palvelusetelin yksityiselle terapeutille, ja jos heitä olisi riittävän iso joukko että todellista valinnanvaraa olisi. Nykyäänhän ne onnekkaat, jotka saavat sairaanhoitopiirien kautta pätevää terapiaa (ja sitäkin vain pitkien, raskaiden "psykodiagnostisten kartoitusten" kautta, joista tuloksena on lähes aina vakava, stigmatisoiva diagnoosi) joutuvat valitsemaan ostopalveluterapeuttien suppealta listalta, jossa on ehkä vain muutama sairaanhoitopiirin hyväksymä terapeutti. Nämä ovat tietenkin koulittuja julkisen sektorin ajattelutapoihin ja toimintamalleihin.

Koko mielenterveysjärjestelmä pitäisi uudistaa perinpohjin ennen kuin terapiatakuun kaltainen aloite kannattaa hyväksyä, valitettavasti.

On tietysti sinänsä hyvä että terapiatakuualoite on lisännyt keskustelua ja tietoa terapioiden hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Toivon - ikävän kyynisesti - että se ei mene vielä läpi, vaan herättäisi vaan lisää ja perusteellisempaa keskustelua.

Terapiat eivät oikeasti kuuluisikaan terveydenhuollon yhteyteen ollenkaan, ainakaan minun mielestäni. Ajatus ei ole uusi, mutta se on vain niin mullistavan kuuloinen nykyisessä terveydenhuollossa toimivien, varsinkin tietysti lääkärien mielestä, ettei siitä haluta vakavasti keskustella.

Siinä miten terapioiden saatavuus ja psyykenhoito yleisestikin järjestetään on kyse myös valta-asetelmista ja ammattikuntien välisestä kilpailusta. Siitä kuka on töissä missäkin ja saa mitäkin palkkaa. Ja kenellä on eniten auktoriteettia, siis parhaat "jumalanvaltuudet", kun ihmisten ongelmia määritellään ja heidän asioihinsa vaikutetaan ja niistä päätetään. ...Lopulta aika proosallista ja raadollista, kuten moni muukin asia tässä yhteiskunnassa.

Lähtökohdiltaan oikeampi konteksti ja jo valmiina olemassaoleva hallinnollinen järjestelmä terapian järjestämiselle olisi nyky-yhteiskunnassa sosiaalitoimi. Ei tosin kaikki senkään perusoletukset täysin ongelmattomia ole, asiakkaan kannalta siis.

Nykyisen mielenterveysjärjestelmän taustalla on tietty, sopimuksenvarainen, historiallinen eli siis ajassa muuttuva ihmiskuva ja sen seurannaisena käsitys psyykkisten ongelmien luonteesta. Nykyisinhän niitä pidetään sairauksina ja häiriöinä. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, vaan elämästä johtuvia, kärsimystä aiheuttavia ja toimintaa vaikeuttavia inhimillisiä mielen ongelmia. Mielen tapahtumat heijastuvat aina jollain tavoin myös ruumiin reaktioissa, mutta sekään ei tee psyykkisistä ongelmista sairauksia tai häiriöitä.

Psykiatria on siis lääketieteen haara, joka käsittelee asioita, jotka eivät todellisuudessa kuulu lääketieteeseen.

Terapia on psykososiaalista tukemista, vuorovaikutussuhteen keinoin tapahtuvaa auttamista. Sitä voidaan toteuttaa hyvin monella tavalla ja monista eri lähtökohdista, ja vastaavasti eri terapiamenetelmiä ja niihin johtavia koulutuksia on monenlaisia. Jotta vuorovaikutussuhde ja siinä sovellettavat ammatilliset menetelmät (terapiatekniikat) voisivat toimia turvallisesti autettavan parhaaksi, täytyy terapeutilla olla hyvä itsetuntemus. Hänen on täytynyt pohtia itseään, elämäänsä ja ongelmiaan (ongelmia on kaikilla ihmisillä joskus, toisin kuin nykyinen sairausmalli antaa ymmärtää) ja käydä koulutuksensa osana läpi oma, riittävän perusteellinen terapia.

Psyykenlääkkeet ovat psykoaktiivisia aineita, jotka eivät paranna mitään tiettyä ihmisessä olevaa ongelmaa, vielä vähemmän mitään biomedikaalista sairautta. Ne ovat vaikutusmekanismeiltaan päihteisiin verrattavia aineita, jotka voivat päihteiden tavoin tietyissä tilanteissa helpottaa oloa - piristää, rauhoittaa, turruttaa jne. Niistä saatava hyöty on samalla tavalla suositeltavaa tai ei-suositeltavaa kuin muidenkin päihteiden käyttö: alkoholi voi rentouttaa joskus, mutta säännöllisesti käytettynä se on haitallista, samoin tupakka, kannnabis, kahvi, sokeri, jne. Luontaislääkkeistä voi olla niinikään sekä hyötyä että joskus, väärin tai liiallisesti käytettynä, haittaa.

Anonyymi
6.8.2019 13:06

Tämä "Terapia on psykososiaalista tukemista, vuorovaikutussuhteen keinoin tapahtuvaa auttamista. Sitä voidaan toteuttaa hyvin monella tavalla ja monista eri lähtökohdista, ja vastaavasti eri terapiamenetelmiä ja niihin johtavia koulutuksia on monenlaisia. Jotta vuorovaikutussuhde ja siinä sovellettavat ammatilliset menetelmät (terapiatekniikat) voisivat toimia turvallisesti autettavan parhaaksi, täytyy terapeutilla olla hyvä itsetuntemus"

Tässä linkki mitä tapahtuu, jos analyyttinen terapeutti diagnosoi sinut persoonallisuushäiriöiseksi:

https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/gustav-schulman-useita-kirjoituk/narsistisen-persoonallisuushairi/

"terapeutti saattaa silloin onnistua näyttämään hänelle, että pelkästään oireiden poistaminen ei tuo pysyvää helpotusta koska alkusyytä ei poisteta"

"yleensä hoito katkeaa ennenaikaisesti siitä huolimatta hoito on pitkään epäkiitollista sillä tunnustusta tai kiitosta ei pidä odottaa saavansa pitkiin aikoihin, halveksuntaa ja ylenkatsetta terapeutti sen sijaan saa osakseen."

"Hoito epäonnistuu usein siksi, että narsistin itsetunto ei siedä narsistista nöyryytystä ja häpeää, että terapeutilla on sellaista mitä hänellä ei ole."

Kuka oikeast haluaa nöyryytettävän, provosoitavan raivon partaalle? Ja sitten nämä ammattilaiset kuvaavat, kuinka potilas lähtee kun mieli murretaan, niin että potilas joutuu itsemurhan partaalle?

"pyrkii korjaamaan psyyken kehitysvajeita, traumoja ja vääristymiä. Sen ehkä keskeisin tekijä on tunnekokemusten kestokyvyn lisääminen ja siten haavoittuvuuden väheneminen. Tämä edellyttää lukemattomien, narsistille sietämättömien, tunnekokemusten kohtaamista ja läpityöstämistä terapiasuhteessa. Terapeutti tai analyytikko voi osoittaa, että kykenee myötäeläytyessään kokemaan potilaan tunteet, kestämään ne, kokemaan myötätuntoa ja silti ajattelemaan itsenäisesti. Narsisti saa vähitellen kahlitsemattoman aggressiivisuutensa, erityisesti kateutensa ja kaikkivoipaisuutensa, hallintaansa. Toistuvien kokemuste kautta hän omaksuu tunteiden ja kanssaihmisten huomioonottamishaluaja -kykyä, tiedostaminen yksistään ei riitä."

Näin ollen kela terapiassa on tuhottu monia ihmisiä terapeutin saadessa palkan "työkunnon ylläpitämiseen". Potilas joko lopettaa tai joutuu sairaalaan.

Nyt terapiatakuu ajaa terapiaa oireen mukaisesti ilman psykiatrin valvontaa.

"Tämä ilmaisu särähti niin pahasti, että näen tarpeelliseksi hieman korjata. Psykiatria on lain haara, jonka tehtävä on kontrolloida ja rangaista "

Minulla ei ole tapana spämmätä, mutta kommenttiisi liittyen laitan tähänkin pätkän siitä mitä ehdin juuri kirjoittaa toiseen ketjuun:

Ihmiset tarvitsevat apua elämän ongelmissa, ja terapiat voivat parhaimmillaan olla tilanteita, joissa apua tarvitsevaa ei määritellä ulkoapäin eikä hänen ajattelun ja tunteiden vapauttaan rajoiteta, vaan pyritään päinvastoin lisäämään sitä. Terapiat ovatkin mielestäni, ja myös useiden tuntemieni terapeuttien mielestä jossain määrin periaatteellisessa ristiriidassa psykiatrian kanssa, ainakin sen nykyisessä muodossa. On toki monia terapeuttejakin, jotka ovat samalla myös psykiatreja, jos eivät koulutuksensa niin ajattelutapansa puolesta.

En tiedä, olisiko mahdollista olla psykiatriaa, joka ei toimisi kuvaamasi kaltaisesti. Ja kuinka psykiatria voisi pysyä lääketieteen haarana siinä tapauksessa.

Mikäli ihmiset saisivat mielen ongelmiinsa oikeanlaista, psykososiaalista tukea, ei psyykenlääkkeitä tarvittaisi kuin alle 10 prosenttia nykyisestä. (Tämä on mm. professori Peter Götzschen arvio.) Psykoaktiivisten aineiden määräämiseen tarvitaan ihmisiä, joilla on lääketieteen koulutus. Muuten on lääkärikoulutuksesta mielestäni lähes pelkästään haittaa tutkittaessa ja hoidettaessa mielen ongelmia. Terapeuttien, ja muiden jotka työskentelevät psyykkisistä ongelmista kärsivien parissa, pitäisi käydä erillinen lääketieteestä-poisoppimisen kurssi ennen kuin aloittavat terapiakoulutuksensa. (Melkein vitsi, mutta ei ihan. :)

Anonyymi
6.8.2019 13:06

Mitä mä just luin!!?

"Eräässä koulussa oli oppilaiden ruokailuun varattu 15 minuuttia tähän sisältyi ruoan jonotus.Kun lapsi ei pysty ylisuuren luokan hälinässä keskittymään ja unohtaa kiireisessä ruokailussa jatkuvasti ottaa maidon tms. todetaan että lapsi on varmasti "sairastunut" ADHD:hen ja lähdetään "pienellä kynnyksellä kokeilemaan" amfetamiini lääkitystä.Oma näkemykseni on että sairaus ei ole näissä lapsissa vaan yhteiskunnassa."

eihän tuossa ole mitään ihmeellistä, kun miettii minkälainen suomalainen yhteiskunta loppujen lopuksi on.

nykyisinkin käytetään aivan liikaa alistamista, pakkoa ja holhoamista, esim.

skitsofreniaa sairastavia kohtaan.

ikävä juttu että terapiatukuu menee luultavasti läpi.

ei siinä ole mitään järkeä, kaikki tulee vain vaikeammaksi ja huonommaksi.

kiitoksia vain "normaalit" kun päästitte tämän "uudistuksen" läpi.

kiitos, vain, olette te sen verran fiksuja.

Terapiatakuuta on lobattu monesta suunnasta. Se antaa terapeutille oikeuden hoitaa oireenmukaisesti ilman lääkärin valvontaa.

Dynaamisia menetelmiä on vuosikaudet puolusteltu sillä, että ne on tarkoitettu pitkäkestoisiksi ja vuosia (jopa 10vuoden / eliniköisen terapian kestäväksi). Mikä on aika erikoista niin nyt monet artikkelit kuvaavat kuinka se soveltuukin lyhyterapiaksi ja "onnistuneita tuloksia saavutetaan".

Terapiatakuu juuri ajaa lyhyterapioiden näkökulmaa, miten pitkäkestoinen menetelmä yht äkkiä soveltuukin terapiatakuun lyhytmenetelmäksi?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15835843/voiko-terapiassa-herata-itsemurha-ajatukset

Kannatan terapiatakuun ideaa, että terapiaa voisi saada lyhytkestoisesti ilman diagnoosia. Mutta menetelmä, joka turkii sekä pyrkii paljastamaan ihmisen viat - sen sijaan, että antaa eväitä akuuttien voimavarojen uupuessa voi pahimmillaan vaan avata portin pitkäkestoiseen terapiaan.

Minusta voisi olla aika erottaa eri terapiamenetelmien tavoitteet ja käyttö. Dynaamiset varmasti soveltuvat psykopaattisen ja narsistisen rikollisuuden hoitoon tai niiden käyttöä voisi arvoida tapauskohtaisesti psykiatrisen erikoisairaanhoidon toimesta.

Kognitiiviset ja ratkaisukeskeiset olisivat ehkäpä vähemmön riskialttiita lyhytkestoisessa kannattelussa sekä työkunnon ylläpitämisen tavotteissa..

Ongelma on vain siinä, että ratkaisukeskeisiä terapeutteja kouluttava taho on menettänyt koulutetuiltaan terapeuteilta KELA pätevyyden.. Kun heidät hyväksyttäisiin, olisi lyhytterapiaan soveltuvia terapeutteja riittävsti.

Terapeuteilla voisi olla oikeudet myös erikseen lyhyterapiaan sekä kela kuntoutusterapiaan tai vakavaan sairauden/persoonallisuushäiriön hoitoterapiaan. Yhdistelmäoikeuksia voisi saada erityisistä perusteista, silloin kuin terapeutin käyttämät menetelmät ja riittävä kokemus mahdollistavat tämän. Näillä terapeuteilla pitöisi olla myös riittävä näyttö, että heidän terapiansa jälkeen ei ajauduta pitkäkestoisiin terapioihin sekä sairaslomalle.

Kumpa terapiatakuu palautettaisiin lain ja asetuksien valmistelijoille ja ymmärrettäisiin, että sitä ei ehkä kannattaisi hyväksyä ilman terapiapalveluiden ja valvonnan tarkempaa tarkastelua.

Tekisi mieli puuttua tuohon mitä joku edellä kirjoitti psykodynaamisista terapioista. Huokaus. Siinä on niin monta väärinkäsitystä. Monet ihmiset tarvitsevat pitkäkestoista ja tiivistä terapiaa, joko psykodynaamisesta viitekehyksestä tai jostain muusta.

Terapiatakuu tulee kohdistamaan resurssit lyhyisiin, ratkaisukeskeisiin terapioihin, joita tekevät pintapuolisesti koulutetut terapeutit. Terapiatakuuna toteuttaviin hoitoihin tullaan ohjaamaan terveyskeskuksen kautta "suoraan kadulta" tuleva, hyvin heterogeeninen joukko, jonka piirissä ongelmat voivat mitä vain: suhteellisen helposti ratkaistavia akuutteja elämänkriisejä (joihin ratkaisukeskeinen terapia usein soveltuu hyvin), tai syviä, pitkäaikaisia ja monikerroksisia traumakokemuksia moniulotteisine seurauksineen (joihin se yleensä ei sovellu). Näitä tullaan hoitamaan minimaalisin resurssein paljolti samaan tapaan kuin nykyäänkin. Pikakoulutetut ratkaisukeskeiset terapeutit ovat monesti käytännössä samaa sarjaa ammattitaidoltaan kuin terapiakouluttamattomat psykologit ja psykiatriset sairaanhoitajat, jotka nyt juttelevat muutaman käyntikerran verran melkein jokaisen sitä haluavan kanssa terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Kykenemättä auttamaan merkittävästi kuin pientä osaa asiakkaistaan/potilaistaan.

Onneksi Valvira ei ole päästänyt läpi, psykoterapeutti-nimikkeen käyttöön kaikkein pinnallisimpia pikakoulutuksia käyneitä. Olennaisin puute niissä nähdäkseni on terapeutin oma itsetuntemus ja sen vähyys, siis liian lyhyt koulutusterapia. Muutama kymmenen omaa terapiakeskustelua ei anna kenellekään ammattitaitoa hoitaa toisen ihmisen psyykeä.

Eikä tämä hahmottelemani terapiatakuun käytännön järjestely sinänsä välttämättä olisi katastrofi, jos sen seuraukset jäisivät pelkästään siihen. Moni kriisissä oleva ihminen nimittäin osaa (ihmeellisesti kärsimyksenkin keskellä mobilisoimiensa sisäisten voimavarojen avulla) ottaa avunsirpaleita irti sieltä mistä niitä vähänkin on tarjolla. Huonosti koulutetun ja mahdollisesti huonon itsetuntemuksen omaavan auttajankin panoksesta (empatiasta ja elämänkokemuksesta, jne.) voi nyppäistä itselleen jotain, ikäänkuin vitamiinipitoisen marjan (näin mustaherukoiden aikaan tuli tämä vertaus mieleen;), ja käyttää sitä ravinnokseen. Ehkä ponnistaa sen avulla eteenpäin ja jopa hakeutua sellaiseen hoitoon, josta on itselle enemmän apua.

Suurin ongelma tässä-niin-ihanassa terapiatakuussa on kuitenkin se, että kun valtiovalta todennäköisesti ei halua investoida mieleltään häiriöisten ihmisten asioihin loppupeleissä enempää kuin nytkään, niin kuntoutuspsykoterapia - ainoa väylä kunnollisiin ja suhteellisen asiakaslähtöisesti toimiviin pitkiin terapiohin tällä hetkellä - saa vähemmän resursseja.

Erittäin ikävä ja typerä näkymä on sekin, että jos kuntoutusterapiaa enää sitten jatkossa edes on, niin siihen haluavat seulotaan vasta kun he ovat kiltisti käyneet ensin läpi pinnallisen ja monelle sopimattoman terapiatakuuterapian julkisella sektorilla, "omassa terveyskeskuksessa." Yäk, sanon minä ainakin entisen potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta. En menisi sinne. Ja jos en menisi, en pääsisi taatusti minnekään muuallekaan, ja saisin varmaan myös päälleni heitettynä likasangon: diagnooseja ja "potilaskertomukseen" hienoja, lääketieteellisiä kuvauksia hoitovastaisesta ja sen vuoksi monin tavoin syvästi häiriintyneestä potilaasta! - Tämä on arkipäivää eri muodoissaan.

Yhteiskunta ei ole kypsä terapiatakuulle. Ne jotka ovat sitä sommitelleet, paljolti juuri potilasjärjestöt, ovat ehkä avantgardea, kun ovat ehdottaneet terapiaa saatavaksi ilman diagnoosia, kaikille haluaville. Olisi kannattanut odottaa 5-10 vuotta, jotta laajempi ja syvällisempi julkinen keskustelu terapioista ja psykiatriasta olisi päässyt parempaan vauhtiin. Nyt tulee pahaa jälkeä.

Anonyymi
6.8.2019 13:06

Lisään, kun en jaksa käydä läpi ja kommentoida kaikkea mitä eräs kirjoittaja on tähän ja useisiin muihinkin ketjuihin laittanut, kertomuksia ilmeisesti jonkun terapeutin perusteellisesti möhläämästä psykodynaamisesta terapiasta (sekä viitteitä Gustav Schulmanista jne.jne.), että en halua vähätellä hänen esittämäänsä kritiikkiä, kysymyksiä ja niiden taustalla mahdollisesti olevia omia kokemuksia. Aihe vain on tämän terapiatakuun puitteissa kovin laaja kommentoitavaksi tavalla jota se ansaitsisi.

Totean ainoastaan, että en näe syytä asettaa vastakkain lyhyitä ja pitkiä terapioita, enkä myöskään eri terapiasuuntauksia. Lyhyt- ja ratkaisukeskeiset terapiakoulutukset ovat pinnallisia verrattuna monen muun suuntauksen pitempiin koulutuksiin (eivät ne voi kestonsa puitteissa muuta ollakaan), mutta siitä huolimatta niillä voi tehdä erittäinkin hyvää työtä, kun niiden tavoitteet asetetaan oikein, ja niiden rajoitukset ymmärretään. Vastaavasti pitemmät terapiat ovat tarpeen monille, mutta eivät toimi kaikille.

Kaikkien lyhyt- ja ratkaisukeskeisten terapioiden ongelma ainakin Suomessa on tällä hetkellä liian lyhyt terapeutin itsetuntemuskoulutus eli oma terapia. Näin ei tarvitsisi olla, mutta on. Onneksi jotkut käyvät vapaaehtoisesti enemmän. Tiedän olevan sellaisiakin lyhytterapiakoulutuksia, joissa omaa terapiaa ei pidetä lainkaan tärkeänä, vaan sitä on nimitetty koulutettavien keskuudessa jopa halventavasti "koppihoidoksi."

Monivuotinenkaan oma terapia ei tee terapeutista "pyhimystä" ja hänellä voi, jos huonosti käy, olla sen päätyttyäkin olla vielä ongelmia vaikka muille jakaa. Yleisesti kuitenkin oma terapia parantaa terapeutin ammattitaitoa ja lisää asiakkaan turvallisuutta. Mielestäni koulutusterapian kestoon ja laatuun pitäisi panostaa Valvirankin kriteereissä nykyistä enemmän.

Tutkimusten mukaan ratkaisevaa terapian onnistumiselle on henkilökohtainen vuorovaikutus ("kemiat") ja se, ovatko asiakkaan ja terapeutin näkemykset ongelman luonteesta ja terapian tavoitteista yhteensopivia. Terapiamenetelmän osuus on paljon vähemmän merkityksellinen. Ja myös: terapeuttien tavat toteuttaa oppimaansa menetelmää vaihtelevat käytännössä paljon.

Tämän lisäksi merkityksellistä on tutkimusten valossa terapian kesto ja tiiviys. Lyhyessä, muutaman kuukauden kertaviikkoisessa terapiassa saavutetaan erilaisia asioita kuin kolme vuotta kestävässä 2-3 viikkokäynnin terapiassa. Tämähän on arkijärjenkin mukaan selvä asia. Taloudellisten resurssien jakamisessa ei asiasta päästä eteenpäin yhteiskunnallisten päättäjien keskuudessa muulla tavalla kuin "kaivamalla kuvetta" silloin kun se on tarpeen. Monet poliitikot kuitenkin näkevät terapiatakuu-aloitteessa tilaisuuden temppuiluun.

Kirjoittaja kaipaa "psykiatrin valvontaa" terapioihin. Mielestäni valvontaa pitäisikin lisätä jollakin tavoin, mutta ei vahvistamalla psykiatrien roolia.

On hyvä, että jokaisella terapiassa käyvällä tai sitä harkitsevalla on ulkopuolinen kontakti, mielellään useita, joiden kanssa pohtia terapian kulkua ym. Se lisää terapiasta saatavaa hyötyä ja pienentää riskiä, joka väistämättä on läsnä aina kun joku toimii ammatillisesti vaikuttaen toisen psyykeen. On hyvä jos kontakteja on sekä eri näkemyksiä edustavista ammattihenkilöistä että muista, kuten vertaistukea. Ja tietysti: lukeminen kannattaa aina. :)

Lääketieteellinen pohjakoulutus ei ole mielestäni paras mahdollinen - eikä oikeastaan ollenkaan hyvä - lähtökohta kenellekään, joka toimii ammatillisesti psyyken ongelmien parissa. Useimpien psykiatrien ja psykiatri-terapeuttien työssä näkee - ainakin minä näen, kun ajattelen asioista monessa kohtaa toisin - ikävällä tavalla miten luonnontieteellinen, mekanistinen ihmiskuva ja lääkärikoulutuksessa opitut, potilasta esineellistävät toimintatavat vaikuttavat, vaikka ihminen itse olisikin perusluonteeltaan avarakatseinen ja empaattinen. Asiasta on myös tieteellistä tutkimusta. Seuraavassa linkki pariin artikkeliin aiheesta Mad in America -sivustolta. Säästynpä hölöttämästä tässä enempää itse. Laitan linkit eri viestiin siltä varalta että automaatti hävittää ne.

Lopuksi sellainen yksinkertainen tosiseikka, että psykiatrikoulutukseen (yleislääkäreistä puhumattakaan) sisältyy aika vähän tieteellistä tietoa psykoterapioista ja psykologiasta. Ne tiedot heidän on hankittava itse, jos ovat kiinnostuneita. Psykiatriahan ei keskeisesti ole suinkaan terapiaa, vaan muuta.:) Kaikki eivät näe tarpeelliseksi perehtyä, vaan monen peruspsykiarin pääasiallinen tietolähde terapia-asioissakin ovat Käypähoito-suositukset, jotka ovat monessa kohtaa terapioiden suhteen aivan järkyttävän hakoteillä.

Anonyymi
6.8.2019 13:06

Automaatti hävitti laittamani linkit. Ne ovat kuitenkin Bruce Levinen ja Alessandra Colaiannin artikkeleita Mad in America -sivustolta. Pitkät englanninkieliset otsikotkin saattavat hävitä, mutta ne löytyvät ainakin seuraavilla hauilla:

"colaianni moral doctors"
"levine authoritarian doctors"

Anonyymi
6.8.2019 13:06

"Mitä mä just luin!!?"
Eräässä koulussa oli oppilaiden ruokailuun varattu 15 minuuttia tähän sisältyi ruoan jonotus.Kun lapsi ei pysty ylisuuren luokan hälinässä keskittymään ja unohtaa kiireisessä ruokailussa jatkuvasti ottaa maidon tms. todetaan että lapsi on varmasti "sairastunut" ADHD:hen ja lähdetään "pienellä kynnyksellä kokeilemaan" amfetamiini lääkitystä.Oma näkemykseni on että sairaus ei ole näissä lapsissa vaan yhteiskunnassa."

Ehkä sinua voisi kiinnostaa seuraava Mad in Americassa julkaistu artikkeli ADHD:sta, löytyy haulla
"spencer adhd return psychology"

Suomessa esim. psykologi Aku Kopakkala on kirjoittanut ADHD.stä ja summannut kansainvälisiä tutkimustuloksia:
"aku kopakkala adhd"

Anonyymi
6.8.2019 13:06

Noi Gustav Schulmanin artikkelien sisältö on aika kamalaa luettavaa, jossa todetaan että jos täyttää kriteerit, hoito menee sellaiseksi, että narsisti oppii vain pahemmin manipuloimaan muita. GS toteaa, että heitä kannattaa hoitaa joilla kriteerit ei täyty mutta piirteitä on.

Hoidossa motivoidaan hoitoon, suositellaan psykodynaamista hoitoa. GS pitää kaikkia persoonallisuushäiriöitä sellaisena, että narsistiset piirteet ovat korostuneita.

Artikkelista voi poimia hoidoksi lukemattomien sietämättömien tunnekokemusten rakentamista terapiassa, joilla aggressiivisuus saadaan hallintaan. Aggressiiviset tunnekokemukset pitää reflektoida terapeutin kanssa. Positiivisella hoidolla ei GS:n mielestä voida saada tulosta. Samalla kuitenkin todetaan, että potilas ei kykene puhumaan niistä, mutta voi tuntea kauhukokemukset. Hoitojen todetaan olevan todella pitkiä ja vaativia.

Samalla todetaan, että potilas halveksii terapeutin välittämistä - mitä välittämistä se on, että ihminen viedään kauhukokemusten partaalle, ettei kykene edes puhumaan. Ei ihminen sitä halveksi, vaan terapeutin kaksoisviestintää. Sitä että toisella kädellä ollaan empaattisia ja sitten toisella kädellä potkitaan maanrakoon. Ehkä kriteerit täyttävä voisi tähän samaistua, mutta en usko että kukaan jolla on kriisitilanteissa piirteitä voisi tässä nähdä muun kuin vastapuolen narsismin.

olen ollut jo kohtalaisen pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä,
haaveleilen silti vanhuuseläkkeestä että pääisisi varsinaiselle eläkkeelle.

työkyvyttömyyseläke ei "ole" eläke sanan varsinaisessa merkityksessä suomessa.

"terapiatakuu" jessus, eikö se riitä että sairaanhoitajat aukoo päätä ja pilaavat päivääni ja elämääni.

niistä terapeutteja?

sallikaa minun nauraa, näin hauskaa minulla ei ole pitkiin aikoihin.

Uskomatonta, saman kirjoittajan (GS) artikkelissa kuvataan, että väkivaltakokemusten on aktualisoitava (eli tapahduttava todeksi terapeuttisuhteessa) ja kuvataan tieteellisesti, että narsistinen potilas halveksii ja suhtautuu kielteisesti terapeutin empatiaan (kun väkivaltakokemuksen jälkeen terapeutti kuvaa kuinka huolissaan hän on potilaasta). (REALLY?!).

Mitäs se kaksoisviestintä olikaan? Puhuu toisin kuin toimii? Jolla saadaan toinen, manipulaation kohde päivä päivältä sekaisemmaksi. Sen jälkeen sanoitetaan, että mistään ei tule mitään, koska toinen on niin sekaisin ja syyllistetään sekavuudesta.