Toteutuuko Orwellin dystopia sittenkin?

Kun olen seurannut politiikkaa, niin kotimaista kuin kansainvälistäkin niin olen muodostanut omalla järjelläni oman näkemykseni maailman menosta. Itsellenikin suureksi hämmästykseksi maailman menon kehitys on todentanut näkemykseni pelottavan tarkasti. Siksi on pieni pakko panna liikenteeseen seuraava kommentti vaikka hyvin ymmärrän, ettei möykkäkommentoijan näkemyksillä ole karrassaan mitään vaikutusta maailman menoon. Siis ihan oman mielen rauhoitamiseksi seuraava ennustus siitä, mitä Suomessa voi tulevaisuudessa tapahtua:

Jatkona perussuomalaisten äärittämisella ja eristämiselle eduskunnan liberaali enemmistö laatii lain PS:n kieltämiseksi muka rasistisena ja fasistisena puolueena. Laki saadaan aikaan samalla enemmistöllä kuin eduskunnan istumajärjestyksen muutos, missä perussuomalaiset siirrettiin äärioikealle. Kun demokratia näin rajataan vain liberaaleille niin eliminoidaan ainoa demokraattinen vaihtoehto "liberaalille" politiikalle ja taataan liberaalien kärkihankkeiden (globalisaatio, EU-integraatio ja monikulttuurisuus) eteneminen. Seuraus tästä totaalisesta liberalismista on toisaalta se, että osa kansasta passivoituu entisestään ja äänestysaktiivisuus romahtaa ja toisaalta seuraus on erilaisten marssiliikkeiden räjähdysmäinen kasvu, entiset kasvavat huikeasti ja uusia syntyy. Sitten on "liberaalin" yhteiskunnan ihan pakko turvautua koviin otteisiin oppositiota vastaan. Nämä kovat otteet ovat kuin peilikuva siitä, mitä Putinin Venäjällä harrastetaan. Siitä taas seuraa, että poliittinen väkivalta roiskahtaa silmille Suomessakin juuri niinkuin liberaalit ovat itse ennustaneet. Kun nationalismi on eliminoitu niin liberaalien voimin Suomen itsenäisyys lakkautetaan lopulta muodollisestikin ja Suomi sulautetaan EU-imperiumiin, jonka tarpeellisuutta perustellaan mm Venäjän imperiumin uhalla.

Kun edellä kuvattujen kaltaisia asioita tapahtuu muuallakin Euroopassa niin samalla toteutuu myös noin nelisenkymmentä vuotta myöhässä itseäni vähän suuremman ennustajan George Orwellin dystopia. Vastakkain ovat keskenään jatkuvaa kylmää ja ehkä vähän kuumempaakin sotaa käyvät imperiumit, joiden politiikat ovat toistensa peilikuvia. Jos jotain muodollisesti demokratiaa muistuttavaa vielä on niin se on pelkkä kulissi. Liberaalit arvopuheet ovat enää orwellilaista uuskieltä, todellisuus voi olla vaikka vastakkainen kuin kansallisten demokratioiden toteuttamat arvot kuten kansalaisoikeudet ja sosiaalinen tasa-arvo.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todennäköisesti viime eduskuntavaalien todellinen voittaja oli persut?

    • Anonyymi

      Orwelilainen väärien mielipiteiden kyttäysjärjestelmäkin on jo ollut kauan ja muuttuu teknologian myötä. "Kaukovarjostin" oli aluksi kännykkä, sitten älypuhelin, TV, läppäri, kohta ihmisten sirutus...ym

      • Anonyymi

        1.6.2019 suomalaisten kyttäämisestä tuli ihan laillistakin kokoomuksen pikaisena läpi Turun puukko-iskun ja Airiston Helmi casen varjolla ajaman tiedustelulain massavalvonta-asetusten tultua voimaan.


    • Anonyymi

      George Orwell kirjoitti kirjansa aikoinaan varoitukseksi.

      Nykypäivän eurooppalaiset poliitikot lukevat sitä ohjekirjana.

    • Anonyymi

      Huhhuh millaisia harhoja jotkut kokevat. Tuon täytyy olla henkisesti kivuliasta pelätä olemattomia mörköjä kaiket päivät. Lue ja kuuntele vähemmän persujen pelottelua niin ehkä vielä saat mielenrauhasi takaisin ja huomaat että maailma rullaa radallaan kuten aina ennenkin.

    • Anonyymi

      Maailmassa on kuin onkin jako niin kutsuttihin normaali ihmisiin eli demokraattisempiin ja sitten on nämä narsisti ,sosiopaatti natsit ketkä ei suvaitse mitään vaan haluavat kaiken vallan itselleen ja vain hallita ja orjuuttaa muut kaiken tietävön valtansa alle. Se on totta ja tämän kahden elämänmuodon välillä on jatkuvia jännitteitä jotka aika ajoittain purkautuu väkivaltana toista osapuolta kohtaan. Tuota ei kai voi kiistää kukaan täysjärkinen,itse kuulun demokraatti ihmisiin,en natseihin ja muiden alistajiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe