Oliko lomalla tylsää vai kurmuuttiko vaimo, kun pitää laukoa sammakkoja heti toimeen tultua?
Kenraalia aletaan neuvomaan heti alkuun ja selitellään selitellään. Eihän siitä tule loppua... Toivottavasti Rinne älyää kuunnella AMMATTIAAN hoitavia sotilasviranomaisia hävittäjähankinnassa, ettei lähde sooloilemaan. Pelkona on, että ostaa hävittäjät Venäjältä!
Aktiivisuusleikkurin osalta, pitää olla vaihtoehtoja, millä hyvät vaikutukset korvataan. Niin on sovittu neuvotteluissa. Ei sitä leikkuria populistisesti vain poisteta. Piste.
Miten sen vappusatasen kävi? Putosi puoleen. Onko nyt köyhyys poistettu? Miten Tampereen, Turun ja Itä-Suomen tunnin junien kävi? Korvautuivat sillä, että annetaan sata miljoonaa pyräilyn kehittämiseen!
Populismi hiiteen. Populismi on suomeksi valehtelua. Ideologia ei kanna. Sen viherpiipertäjät ja vasurit tulevat huomaamaan. Pitää olla oikeita tekoja. Niitä Rinteen hallitukselta puuttuu. Sen huomaa siitä, että kansan usko talouden ylläpitoon on romahtanut. Sipilän hallitus oli yksi maan pisimpään eläneitä ja saavutukset olivat huippuluokkaa. Sitä ei voi kukaan rehellinen kieltää. Ei kai Rinteen hallitus kuulu lyhimpien joukkoon???
Rinne on vihaisella tuulella!!!
10
179
Vastaukset 10
- Anonyymi
Koko vihervasemmisto on täysi vitsi ja populistien populisti koko äijä.
- Anonyymi
Rinne pitäisi alentaa alikorpraaliksi tyhmien möläytysten takia kohta ehdottaa aktiivimalliksi demareiden vaalityötä
- Anonyymi
Kivasti tämä on alkanut.Kansalaisille lisää haittaveroa mm.auton käyttöön liittyviä.Puoluetukea halukkuuta lisätä 6miljoonalla eurolla.2019v.talous-arviossa 26,6 milj.euroa ja 2020 esitetään 35,6 milj.euroa.
Ministerien ja avustajien palkkaukseen 5milj.euroa korotusehdotus.2020 on 11,5 milj.euroa.
Mikä menee tulevassa läpi mutta näyttää erittäin omituiselta korottaa kun kurkkuharjaa kansalaisille.Päinvastoin nyt pitäisi näitäkin kuluja rankasti alentaa.
ettäs kehtaatte - Anonyymi
Toivon sydämmestäni, että tämä hallitus kaatuu ja mahdollisimman pikaisesti!! Jonnijoutavat lupaukset alkavat riittää!!
- Anonyymi
Nyt ne puhuu asiaa 4 päivänen viikko on vasta alku tasan arvoon onhan maajusseilla ollu 2 päivänen viikko vaikka kuinka kauan asumistuki pitäisi saada yhtä isoksi henkeä kohden kuin maatalous tuki koska se tulee pidemmällä työajalla
- Anonyymi
Rinteestä maatalousministeri niin tulis kulta ajat sais varmaan sukukartanoonkin asumistukea ja laitetettais kenraalit auttamaan sivareita jos joku huutelee
- Anonyymi
Asumistuki tarkoittaa sitä,että se asunnonvuokraaja saa taattua korkeaa vuokraan varmaa tuloa jonnekkin paratiiseihin.Miksi ne haluaisi vaikkapa Malmin kentän todella kalliilla paaluttaa kerrostaloiksi.Bisneksen bisnes.
Maataloustuki on EU- maksamaa tukea,että maataloustuotteet pysyisivät halpana kansalaisille.Myös kansallista tukea voidaan maksaa jos herra isoherra eu.ssa myöntää.EU hun liittymisen ehtona oli tuokin osio.Olisi voinut jäädä muutoin liittymättä.Nyt hinnat ovat kaupoissa kohonneet melkoisesti vaikka alkutuottaja saa vain julmettujen kontrollien lisäksi pelkkää kurkkuharjaa.
Ei se mitään provoksihan edellinen kommentti oli tarkoitettu.Kiitos!
Olemmehan kaikki nettomaksajia EU-ssa."saamme olla ytimessä päättämässä" - Anonyymi
Porvarit vakuuttaakseen rinne voisi pitää mäntsälän sivareille aseettomia maanpuolustus harjoituksia esim. Suojeluskunnan talolla potat ja luudat puolustautumis välineinä jäisi historiaan eheyttäjänä
- Anonyymi
Ne jotka ei uskalla tai on joku vakaumus tarttua pottaan tai luutaan voi keräillä koiran kakkoja
- Anonyymi
Demareiden maanpuolustus tieto korkeeta tasoa rinne neuvoo kenraalit ja Urpilainen tietää eu armeijat Koivisto tiesi ettei karjalaa tarvi takasin vaikka rahapulassa ois sen myyneet
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627