1. Moos. 8:19 "ja kaikki eläimet, kaikki pikkueläimet, linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat, lähtivät suvuittain arkista."
'Suvuittain', engl. after their kinds (engl. clan, family, tribe)
Arkissa oli vain perusryhmien edustajat, eli luodut kantalajit hengittävistä maaeläimistä.
Vedenpaisumuksen päätyttyä
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
jaxuhali, kyllä se siitä.
- Anonyymi
Eli sinun mielestäsi raamattu valehtelee kun siellä sanotaan että arkkiin otettiin kaikkia eläimiä pari?
Miksi sitten käytät nimimerkkinä "RaamattuOnTotuus" jos et kerta pidä sitä totuutena? - Anonyymi
Paitsi että geologisista todisteista tiedämme että vedenpaisumusta ei koskaan ollut. Otavan asioista selvää välillä.
- Anonyymi
Paitsi että geeologeilla ei ole mitään todisteita sitä vastaan että vedenpaisumus olisi ollut totta.
Alppien huipuilta on löytynyt merieläinfossiileja kasapäin niin että ovatko mailman korkeimmat vuoret olleet joskus vedea alla vaiko ei?
No tietenkin nuo vuoret ovat joskus olleet veden alla ja silloin ne olivat tietenkin matalampia.
Miksi alpit ja himalaja näyttävät siltä kuin ne olisivat juuri syntyneet sillä eroosio ei ole ehtinyt kuluttaa niitä juurikaan.
Joitakin aikkoja sitten himalajalla tapahtui valtava maanjäristys ja jollei alueelta olisi ollut olemassa valokuvia ajalta ennen maanjäristystä niin kukaan ei olisi osannut sanoa että missä kohdassa maa oli liikkunut. Siis niin tuore tapaus on koko Himalaja. Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että geeologeilla ei ole mitään todisteita sitä vastaan että vedenpaisumus olisi ollut totta.
Alppien huipuilta on löytynyt merieläinfossiileja kasapäin niin että ovatko mailman korkeimmat vuoret olleet joskus vedea alla vaiko ei?
No tietenkin nuo vuoret ovat joskus olleet veden alla ja silloin ne olivat tietenkin matalampia.
Miksi alpit ja himalaja näyttävät siltä kuin ne olisivat juuri syntyneet sillä eroosio ei ole ehtinyt kuluttaa niitä juurikaan.
Joitakin aikkoja sitten himalajalla tapahtui valtava maanjäristys ja jollei alueelta olisi ollut olemassa valokuvia ajalta ennen maanjäristystä niin kukaan ei olisi osannut sanoa että missä kohdassa maa oli liikkunut. Siis niin tuore tapaus on koko Himalaja."Siis niin tuore tapaus on koko Himalaja. "
No onhan 40 - 50 miljoonaa vuotta sitten alkanut Himalajan poimuttuminen geologisessa aikajanassa melko tuore tapaus. Himalaja on vanhan Tethys meren pohjaa, joten vesieläinten fossiilien löytyminen on luonnollista.
Ps. Astronomeillakaan ei ole mitään todistetta siitä, ettei Russelin teekannu kierrä aurinkoa.
Sisään meni pari jokaista lajia ja ulos tuli sukuja. Sehän on nopeaa evoluutiota vai rappeutumistako se olikin?
16 jokaista lajia uros ja naaras, niin kuin Jumala oli Nooalle sanonut. Ja Jumala sulki oven Nooan jälkeen.- Anonyymi
No ei me muut lajit evoluutiollakaan kehittyneet. Evoluutiosatu on valetta kuten lajien muodostuminen. Aivan jokainen laji on uniikki ja jumalan luoma. Ainoa selitys on siis että jokainen tällä hetkellä luonnossa tavattava maalaji oli nooan kanssa arkissa vedenpaisumuksen aikaan. Piste.
- Anonyymi
Eivätkö arkissa olleetkaan bariminit eli kokonaisen "perusryhmän" eli suvun kantayksilöt, joista nuo suvut "rappeutuivat" erilleen vedenpaisumuksen jälkeen. Muutenhan arkista olisivat lähteneen "suvuittain" nykyiset lajit.
Vai kumosiko 1 Moos 8:19 baraminien olemassaolon tässä mytologiassa, joka ei todellisuudessa ole tottakaan. Koeta päättää. Ja vielä ihanko tosissasi jeesuksenmorsian uskot tulvasatuun?
Eipä sitten ihme että olet pseudotieteilevä typerys ja uskot Alppien olevan suurimmaksi osaksi kuivunutta ja jäätynyttä mutaa ...
Kun uskot Raamatun tulvan olleen tositapahtuman niin joudut jeesuspörinöissäsi kieltämään käytännössä kaikkien tieteenalojen kaikki tutkimustulokset.
En todellakaan halua kenenkään tieteen tutkimustulokset kieltävän denialistin ja ääriuskovaisen opettavan lapsia.Tuliko arkista ulos kaikkia after its kind vain 1 pari, vai joitain 7 paria?
Uhrattiinko jotkut after its kindit sukupuuttoon Nooan toimesta vaiko eikö uhrattu?
Dinosaurusten häviäminenhän saisi tuosta luonnollisen selityksen: ne oli hyvin Herralle otollisia eläimiä ja niinpä Nooa uhrasikin niitä, mutta peijakas kun niitä oli vain 2 kpl kutakin after its kind.Kuinka after its kindit selvisivät tuosta äärimmäisestä geneettisestä pullonkaulasta?
TTT Tomi Todistaa Tomerasti
Lue välillä vaikka sanomalehtiä, voisi tuo koko kesän kestänyt maaninen valehtelu vähän rauhoittua....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?927200Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277129Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1216765Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t646285Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975618Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35564Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa655275Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus435148Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274656