Aseelliset murhat ja tapot Yhdysvalloissa

Yhdysvaloissa tapahtunut joukkoampumisia muutaman päivän sisään, uhreja on tullut lukuisia, ne ovat aiheuttaneet julkista keskustelua siellä ja täällä Euroopassakin. Yhdysvalloissassa tuliaseilla tehtyjä murhia sekä tappoja tapahtuu vuosittain liki 15000 tuhatta, suurin osa tekijöistä on latinoita ja mustia vaikka heitä on määrällisesti paljon vähemmän kuin valkoihoisia. Tuo totuus on unohtunut tyystin kun keskustellaan kyseisestä ongelmasta. Miksi on unohtunut, niin syy on täysin selvä, rasismin pelko jarruttaa keskustelua näistä aseellisista murhista ja tapoista. Rasimin pelko on meilläkin este keskustella asiallisesti ulkomaalaisten täällä tekemistä pahoinpitely ja seksuaalirikoksista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvaloissa tapahtunut joukkoampumisia muutaman päivän sisään, uhreja on tullut lukuisia, ne ovat aiheuttaneet julkista keskustelua siellä ja täällä Euroopassakin. Yhdysvalloissassa tuliaseilla tehtyjä murhia sekä tappoja tapahtuu vuosittain liki 15000 tuhatta, suurin osa tekijöistä on latinoita ja mustia vaikka heitä on määrällisesti paljon vähemmän kuin valkoihoisia. Tuo totuus on unohtunut tyystin kun keskustellaan kyseisestä ongelmasta. Miksi on unohtunut, niin syy on täysin selvä, rasismin pelko jarruttaa keskustelua näistä aseellisista murhista ja tapoista. Rasimin pelko on meilläkin este keskustella asiallisesti ulkomaalaisten täällä tekemistä pahoinpitely ja seksuaalirikoksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu