13-vuotias poika ryöstettiin Vantaan kivistössä

Anonyymi

tekijät saivat tuomionsa ja heidän etnisiä taustoja tai nimiä ei tietenkään julkaistu
ihana monikulttuurisuuteen kuuluvat ryöstöt ovat tulleet pk-seudulle pysyvästi.
Näyttäkää köyhiltä niin teitä ei ryöstetä'

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/790626-mtv-nuoret-ryostivat-13-vuotiaan-pojan-vantaalla-paatekija-uhkasi-puukolla

MTV: Nuoret ryöstivät 13-vuotiaan pojan Vantaalla – päätekijä uhkasi puukolla viidentoista euron tähden
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kesäkuun alussa joukon poikia nuoremman pojan ryöstöstä, kertoo MTV. Pojista yksi syyllistyi törkeään ryöstöön, loput perusmuotoisen ryöstön avunantoon. Kaikki pojista ovat vuonna 2002 syntyneitä. Rikos tapahtui marraskuussa 2017.

MTV:n mukaan ryöstäjät olivat aiemmin panneet merkille pojalla olevan rahaa ja jääneet pois yhtä aikaa hänen kanssaan Kivistön asemalla. He olivat odottaneet syrjäisemmässä paikassa, että uhri jäisi yksin. Kun hän jäi puhelun takia kavereistaan jälkeen, vaati päätekijä uhrilta rajoja ja otti häntä kiinni rinnuksista. Samalla hän piti puukkoa uhrin kaulan lähistöllä.

Kaikki pojat lähtivät pakoon uhrin kavereiden huomauttua tilanteen. Ryöstösaalin suuruun oli noin 15 euroa.

18

212

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä niin, etnistä ”värinää” taustalla ....

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mitä välii jos suomalaisia nuoria ryöstetään ja raiskataan ? #unelmaa #rikkautta # monikulttuuri.


    • Anonyymi

      Hyvä rangaistus noille olisi julkinen häpäisy pitämällä vaikka koko päivä häkissä Narinkkatorilla ja kuvat nettiin.

      • Anonyymi

        eno samaan häkkiin 25 vuodeksi.


    • Anonyymi

      Puukkoa kaulalla. Aika raakalaismaiseksi menneet nämä teinien ryöstöt. Koska irtoaa ensimmäinen pää? Varmaan sitten kun Bideen kotirouvien lapsukaiset palaavat sopeutumisleiriltä Suomeen. Huomasin muuten, että tällä Bideellä on tapana lausua aina sanasta sanaan mitä esim. isispropapaganda on, miksiköhän? Eikö rouva osaa suodattaa sitä, mitä esim. tietyt järjestöt hänelle esittävät tai siis valehtelevat. No ehkä koulutus olisi auttanut, siihen kriittisyyteen?

      • Anonyymi

        Ylläpito poisti pari päivää sitten viestini kuinka somalipoika leikki kauppakeskuksessa suomalaisten ampumista. Isis emot eivät kaikki ole Syyriassa.

        Musta tulevaisuus. Eikä se yhtään kirkastu sensuurilla.


    • Värisuoja takaa suojelun.

      • Anonyymi

        Musta pataväri on muotia nykyään.


    • Anonyymi

      Ehdollista. Nyt ei pojat naura enää.

    • Anonyymi

      Tuollaiseen syyllistyneet suomalaiskakarat huostaanotettaisiin välittömästi?

    • Anonyymi

      Monikulttuuri kauhua.

    • Anonyymi

      Matut tekevät Suomesta mad max valtion..

    • Anonyymi

      tätä on rikkaus..

    • Anonyymi

      Mennääx enon veneelle..?

    • Anonyymi

      Monesti tekijöiden etnisen taustan kertomatta jättämistä perustellaan sillä, että syytetyt ovat syyttömiä kunnes saavat oikeuden tuomion. Tausta jätetään nykyään kertomatta tuomion jälkeenkin, jos se ei sovi agendaan.

      Oikean suomalaisen ollessa kyseessä, näytetään se kuvan ja nimen kera.

      • Anonyymi

        Ja moni "suomalainen" on kansalaisuuden saanut mohammed..


    • Anonyymi

      Ryöstön tehneet kantasuomalaiset kakarat on otettava heti huostaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe