HS: KUN se tapahtui kolmannen kerran, alkoi tuntua, että tämä ei olekaan sattumaa. Juttukeikalla Unkarissa ihmiset puhuivat koko ajan pelosta, vaikka en sitä erikseen kysynyt.
Eräs haastateltava soitti perään ja pyysi uutta tapaamista. ”Ettehän vain kirjoita pahaa Unkarista ja Viktor Orbánista”, hän aneli. Monen tunnin haastattelussa olin sivunnut Unkarin pääministeriä Orbánia vain kerran ja silloinkin täysin neutraalisti.
Toinen luetteli laveasti syitään muuttaa ulkomaille. Hän ei maininnut lainkaan Unkarin poliittista ilmapiiriä, joten oli varmistettava, eikö se lainkaan vaikuta päätökseen. ”Totta kai se vaikuttaa! Mutta en minä siitä voi nimelläni kertoa!”
PELKO on toimittajalle vaarallinen aihe. Se kaivetaan esiin, kun tragedian jälkeen tarvitaan tarpeeksi lyhyt sana printtiotsikkoon. Sitten pelko taas laskeutuu kaupunkiin.
Usein pelko vain oletetaan sinne, mihin se saattaisi sopia. Mutta autoritaarisissakin maissa ihmiset voivat olla pelottomia. Vaikkapa Teheranin kaduilla kohtaa helposti ihmisiä, jotka arvostelevat johtajiaan täysin pidäkkeettömästi, vaikka tietävät puhuvansa toimittajalle.
Oli pysäyttävää törmätä Unkarissa toistuvasti puheeseen pelosta juuri siksi, että en osannut sitä lainkaan odottaa. Unkarin demokratian tila on huolestuttava, mutta yhä Unkari köllöttelee turvallisesti EU:n rakennerahoista ja Naton selkänojasta nauttien.
MINÄKÄÄN en voi tietää, mitä tapaamani unkarilaiset tuntevat, ja se onkin sivuseikka. Olennaista on se, että Unkarissa puhe politiikasta on kehystetty pelolla.
Unkarissa on vuosikausia lietsottu pelkoa ja vihaa turvapaikanhakijoita ja muslimeita kohtaan. Suursijoittaja George Sorosista käytetään antisemitistisiä vihjauksia.
Pelon politiikan lopputulos ei ole se, että pelko katoaa. Käy päinvastoin. Pelko alkaa hallita kaikkea.
Hämmentävimpiä olivat kohtaamiset Székesfehérvárin kaupungissa. Kaupunki kärsii pahasta työvoimapulasta, niin kuin koko Unkari, ja tehtaat ovat tuoneet vaivihkaa siirtotyöläisiä Ukrainasta.
Vieraan pelko on niin irrationaalinen, että kansalaisliike yrittää kieltää lähiöissä yli viiden huoneen asunnot, jotta niitä ei voisi käyttää vierastyöläisten – edes Unkarin romanien tai maalaisten – majoittamiseen.
Se on pelottavaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Unkarissa on vuosikausia lietsottu pelkoa ja vihaa turvapaikanhakijoita ja muslimeita kohtaan."
Miksi? Eihän kumpiakaan ole Unkarissa.
"Suursijoittaja George Sorosista käytetään antisemitistisiä vihjauksia."
Sorosin virhe oli tukea liberaalia, EU:n peruarvojen mukaista koulutusta. Siitä ikuinen viha äärioikealla.
Unkarissa lietsotaan vihaa EU:n demokraattisia arvoja ja niiden kannattajia kohtaan.
Unkari EU:n jäsenenä on hyväksynyt arvot, mutta Orbánin johdolla niitä rikotaan härskisti EU-vihaajien osoittaessa suosiotaan.
Orban ja Fidesz-puolue lietsoo vihaa mm. turvapaikanhakijoita vastaan.
Se on kansan pelottelua, yksi osa "ulkoista uhkaa".
Orban luo käsitystä, että vain voi pelastaa kansa "ulkoisilta uhilta".
Orbanin ylin ystävä Putin käyttää samaa taktiikkaa, pitääkseen kansan "kurissa ja pelossa", kaikki mikä tulee ulkoa, on uhka.
Unkarissa on pitkin peltoja ja tienvarsia isoja kylttejä
Junckerin ja Sorosin kuvia ja tekstinä "Vihollisemme" tai "EU on vihollisemme".
Hs-kuukausliite kertoi, taisi olla jo viime vuoden puolella.
Se kertoo pelosta EU:n demokraattisia arvoja kohtaan.
Soros käytti miljardeja tukeakseen liberaalisten arvojen koulutusta.
Vihollinenhan se sellainen on autoritaariselle hallinnolle.
Orban ja hänen koplansa haluaa pysyä EU-rahassa kiinni. Hänelle uhka on demokratia ja vapaat vaalit.
Unkarin vaalit ovat olleet vain näennäisesti vapaat.
Orbanin uhka on juuri vapaat vaalit.
Hän ei tule olemaan seuraavissa vaaleissa ehdokkkaanakaan
toivon,
ja toivon, että ratkaisu löytyy pian.
Epäilen löytyykö se Brysselistä.
Ehkä Unkarista itsestään.
Miten kansa saisi vallan takaisin itselleen ?
Olisiko se mahdollista ?
Orbanin täytyy pelätä kuollakseen paitsioon joutumista.
Vallan ulkopuolella hänen kuuluisi joutua syytteeseen korruptiosta.
Se edellyttää uusia v a p a i t a vaaleja ja johtavien Fidesz-virkamiesten ja syyttäjien ja tuomareitten pellolle potkimista.