Tällä pallolla on aivan liikaa porukkaa. Ilmastonmuutokseen auttaa vain se että väki vähenee. Metsäkato, lihakarja, ruokahävikki jne. vähenee luonnollisella tavalla kun porukkaa on vähemmän.
Ilmastonmuutokseen auttaa vain väkimäärän väheneminen
Anonyymi
50<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Totuutta ei haluta tunnustaa vaikka, se on tiedossa. Että silleen.
Suomi on jo oman osansa tehnyt ja väestö alkaa vähän kerrassaan vähenemään, ellei tänne rahdata maapallon toiselta puolelta uutta väkeä. Vaikka suomalaiset ryhtyisivät syömään heinää, niin maapallo ei siitä pelastu. Kiinassa on lähes sata kaupunkia, joissa on yhtä paljon ihmisiä, kuin koko Suomessa. Siitä huolimatta ei siellä ole sellaista hysteriaa ilmastonmuutoksesta, mitä Suomessa.
jep, se ei auta yhtään kun afrikka rahdataan tänne
No Helsinkiä lämmitetään kivihiilellä ja lisää asuntoja noille Afrikasta ja Lähi-Idästä tuleville oleskelijoille. Että silleen.
Miksei tehä autoja jokka kulkee kasvihuonekaasulla
Ei mun kasvihuoneesta mitään kaasuja tuu?
Se on tismalleen noin. Syntyy entistä enemmän päästöjä mitä enemmän porukkaa on, jolle ruokaa ja tuotteita tuotetaan. Jos on vähänkään älyllisiä lahjoja, niin ymmärtää tämän yhtälön. Poliitikot ovat taas yhtä kuutamolla kuin yleensä.
Juu aloitetaan väestön vähentäminen sieltä mistä päästöt ovat suurimmat / pää, eli USA:sta kannattaisi aloittaa.
usan väestö ei lisäänny suomen maksamalla kehitysavulla.
Ruoka+on+ainakin+liian+halpaa+kun+on+vara+laittaa+30%+roskiin.+Aivan+järjetöntä+touhua!
Eli selkosuomella selität että ei tehdä mitään millekkään. "Ne toiset" lopettaa jotenkin jostain syystä lisääntymisen ja me voidaan elää kuin pellossa. Vauhti voisi olla nopeampi mutta maailman väestönkasvu hidastuu. Koko maailman hedelmällisyysluku on nyt 2.5, kun sen pitäisi olla (lapsi yms kuolleisuudesta riippuen) 2.1 - 2.2 että väestön määrä pysyisi vakiona. Vertailun vuoksi Suomen hedelmällisyysluku oli 1960 vielä yli 2.7.Lisäännyttiinkö Suomessa silloin hillittömästi ja vastuuttomasti kuin kanit?
Todellisuudessa maapallo ei kestä esimerkiksi nykyistä lihankulutuksen kasvua vaikka väestönkasvu pysähtyisi tänään. Tarvitaan väestönkasvun pysäyttämistä JA kulutustottumusten muutosta.
Lihan kulutus ja lihan kukutus. Mökkeily rasittaa ympäristöä yhtä paljon kuin lihan kulutus. Lemmikit yhtä paljon kuin maitotaloustuotteet. Harrastukset paljon enemmän kuin liha ja maito yhteensä
vihervasemmiston pit lopettaa vastustamiensa asioiden käyttö,kuten taksit,lentomatkat,ydinvoimalla tuotettu sähkö,tuotantoeläinten lannassa kasvatetut ruuat,liian leveästi eläminen kuten haavisto ja hutikorpi asuvat omakotitalossa.
Mökkeily ei rasita ilmastoa enempää kuin lihasyönti. Lihan ja maitotuotteiden hiilijalanjälki on keskimäärin 1340 kg co2:ta, kun koko autoilun aiheuttama hiilijalanjälki on 1420 kg ja siitä mökkiajelujen osuus on häviävän pieni. Lemmikkien hiilijalanjälki on keskimäärin per suomalainen 190 kg.
Mitä haittaa ydinsähkön käytöstä on ilmastolle?
Maapallon väkiluku putoaa reilusti alle miljardiin, kun öljy loppuu vuosisadan puolivälissä. Nykyaikaisesta elämäntavasta ei jää jäljelle edes muistoa, kun sähkötkin katoavat samassa rytäkässä.
kerro kun tiedät montako litraa öljyä on nyt jäljellä.
Öljy loppuu BP:n mukaan vuonna 2067. Suomesta öljy loppuu paljon aiemmin, sillä öljyn vähetessä sitä ei suostuta myymään tänne millään hinnalla.
Niin, väestöä pitäisinolla vähemmän. Syntyvyyden väheneminen alentaa väkilukua kovin hitaasti. Ei syntyvyys alene mahtikäskyllä, tarvitaan niitä valistustoimia, joita tänäänkin tehdään. Niidenkin toimien vaikutus näkyy vasta sukupolvien kuluttua.
Eli, meidän täytyy tehdä toimia väestön lisääntymisen hillitsemiseksi ja tämän lisäksi muuttaa elintapojamme merkittävästi ilmaston lämpenemisen vähentämiseksi. Kumpikaan asia ei yksin ratkaise ongelmaamme.
Paras+toimi+on+naisten+aseman+parantaminen+ja+tyttöjen+koulutus+siellä+missä+syntyvyys+on+edelleen+liian+korkea.
Globaalisti+syntyvyys+on+puolittunut+vuodesta+1960.+Vielä+1960+naiset+saivat+keskimäärin+5+lasta+ja+nyt+keskiarvo+on+2.5.+Nyt+tarvittava+muutos+(syntyvyyden+painaminen+alle+2.2+lasta/nainen)+on+murto-osa+siitä,+mitä+on+saatu+aikaan+viimeisen+50+vuodessa.
Väestön+kasvun+pysäyttäminen+ei+todellakaan+yksin+riitä,+vaan+tarvitaan+elintapojen+muutosta.+Energian+tuotantotavat+ovat+yksi+merkittävä+asia,+mutta+sen+suhteen+olen+aika+optimisitinen.+Globaalisti+aurinkoenergian+nousu+on+jo+megatrendi+ja+aurinkoenergian+hinta+laskee+voimakkaasti+kaiken+aikaa.+Myös+muihin+uusiutuviin+energiamuotoihin+satsataan+todella+paljon.
Maankäytön+kannalta+lihan+kulutus+on+avainasemassa.+Vuodesta+1960+maailman+väestö+on+yli+kaksinkertaistunut,+mutta+lihan+tuotanto+on+nelinkertaistunut.+Vähintään+70%+raivatusta+maatalousmaasta+käytetään+lihantuotantoon.+Niinpä+vuoden+1960+jälkeen+maankäyttöä+on+kasvattanut+enemmän+lihansyönnin+kasvu+kuin+pelkkä+väestön+kasvu.+
Ruoan+tuotannossakin+on+tapahtumassa+muutos+erilaisiin+suljetun+kierron+järjestelmiin,+bioreaktoreihin+ja+muihin+intensiivisiin+menetelmiin.+Tätä+tukee+aurinkoenergian+halpeneminen.+Kuitenkin+matka+siihen,+että+merkittävä+osa+ravinnostamme+tuotettaisiin+tavoilla+jotka+eivät+ole+nykyisellä+tavalla+maa-alasta+riippuvaista,+on+vielä+pitkä.
Eikö kasviksia jouduta viljelemään enemmän, jos luovutaan lihan syömisestä? Kokeilin joskus lyhyen aikaa kasvisruokaa, mutta tuntui, että on aina nälkä. Lihalla eli sekaruokavaliolla tulee kylläinen olo.
Elämme melkoista murroskautta ilmaston muutoksen ja elintapojemme keskellä. Jotain olemme jo tehneet asioiden hyväksi, mutta paljon on vielä tehtävää edessä. Siinä meitä auttaa merkittävästi uudet innovaatiot ja tutkimustyö. Pitää suhtautua toiveekkaasti tulevaisuuden ratkaisuihin esimerkiksi energiantuotannossa ja elintarviketuotannossa.
Monia ihmisiä kyllästyttää tämä ilmastokeskustelu ja useat kokevat sen tarpeettomaksi. Puhutaan jopa "ilmastohuijauksesta". Tässä on parantamisen varaa, pitää saada aikaan asiallista keskustelua. Asia pitäisi pystyä esittämään positiivisessa valossa, kaikesta huolimatta.
Ilmaston muutokset ovat meidän kaikkien yhteinen asia, emme voi sulkea itseämme siitä pois. Asia koskettaa kaikkia, riippumatta siitä, missä asumme. Meillä on vain tämä yksi yhteinen pallo asuttavanamme.
Energiasta puhuttaessa keskitytään sähköenergiaan, vaikka sitä on vain murto-osa kaikesta käytetystä energiasta. Sähköä ei kyetä tuottamaan millään keinolla ilman öljyä. Laitteita ei kyetä tekemään öljyttä. Biotuotteetkin jäävät unelmaksi ilman öljyä.
Meidän pitäisi tehdä kaikki niin, että öljyä kuluu mahdollisimman vähän so. öljyhyötysuhde on mahdollisimman hyvä. Öljypisarasta on otettava kaikki irti, että nykyaikainen elämäntapa säilyisi mahdollisimman pitkään. Tästä näkökulmasta sähköä ei pidä tuottaa rimpuloilla, joiden kokonaishyötysuhde on huono, kun otetaan huomioon koko valmistus- ja tuotantoketju jakeluineen.
"Eikö+kasviksia+jouduta+viljelemään+enemmän,+jos+luovutaan+lihan+syömisestä?"
No+ei,+vaan+vähemmän.+Globaalisti+maatalousmaasta+yli+70%+käytetään+rehun+tuottamiseen.
Elukat+(erityisesti+tasalämpäiset+elukat)+käyttävät+suurimman+osan+niille+syötetystä+rehusta+omien+elintoimintojensa+ylläpitoon.+Kun+possulle+syöttää+1000+kcal+edestä+viljaa,+soijaa+tai+härkäpapua+niin+se+ei+kasvata+1000+kcal+edestä+lihaa+ja+läskiä,+vaan+ainoastaan+100+kcal+edestä.+Linnut+(broileri)+ovat+hyötysuhteeltaan+hieman+parempia,+mutta+karkeasti+eläimen+syömän+ja+tuottaman+energian+suhde+on+10:1.
Yksinkertaistettuna+vaihtoehto+on+se,+että+syötetään+10+kiloa+soijaa+sialle+ja+syödään+sianliha+tai+syödään+YKSI+kilo+soijaa+ja+saadan+sama+määrä+kaloreita+kuin+tuosta+10+kg+soijaa+vaatineesta+lihamäärästä.+Proteiinien+suhteen+sian+hyötysuhde+on+vähän+vähemmän+huono+ja+siinä+soijaa+täytyy+syödä+ehkä+1,5+kg,+jotta+saadaan+sama+määrä+proteiinia+kuin+saadaan+sianlihasta+jonka+kasvattaminen+on+vaatinut+10kg+soijaa.
Vuodesta+1960+Suomessa+on+lihan+kulutus+per+henkilö+kakskinkertaistunut.+On+mahdoton+kuvitella+että+elämäntavoissamme+olisi+tapahtunut+muutos+joka+edellyttäisi+kaksinkertaista+määrää+lihaa+kun+1960,+kun+oli+paljon+enemmän+fyysisesti+raskaita+töitä,+autoistuminen+oli+vähäisempää+jne.
En saa selvää yksinkertaistuksestasi. Mitä minun on syötävä korvatakseni päivittäisen 100 gramman liha-annokseni? Syötävästä on saatava kaikki ainekset, mitä punaisessa lihapalassa, kanapalassa tai kalassa on.
En ymmärrä, miksi kasvissyöntiin houkutellaan tekemällä liharuokien näköisiä kasviskorvikkeita. Ainakin minä olen kiinnostunut vain siitä, että saan ravinnosta tarvitsemani ainekset tunteakseni oloni kylläiseksi ja tarmokkaaksi, ellen peräti hyväksi.
Oletko kasvissyöjä?
Lihansyöntikeskustelu on minusta kaikista absurdeinta. Vaikka unohdettaisiin kokonaan ilmasto ja planeetan tulevaisuus, me syömme jo oman terveytemme kannalta liikaa erityisesti punaista lihaa, Suomessa on paisuva ylipaino-ongelma ja saamme edelleen liikaa kovia rasvoja. Lisäksi lihan kulutus on kasvanut kaksinkertaisesti vuodesta 1960 vaikka vuonna 1960 Suomi ei ollut mikään vegaanivaltio.
Silti kaikki puheet lihan kulutuksen vähentämisestä (tai vähentämisestä "perinteiseen" 1950 - 1970 lukujen tasolle) herättää vahvan tunneperäisen reaktion kuin oltaisiin puuttumassa johonkin perusvapauteen. Vapaus syödä itsensä sairaaksi?
En+ymmärrä+mitä+vaikeasti+ymmärrettävää+on+siinä,+että+eläin+syö+proteiinia+ja+energiaa+(kaloreita)+enemmän+kuin+mitä+käyttää+lihasmassan+kasvattamiseen?+Ilmeisesti+niin+biologian+kuin+ravinnontuotannon+perustiedoista+ollaan+etäännytty+aika+kauas,+kun+maito+on+purkissa+kylmäkaapissa+ja+lihan+saa+lihatiskiltä.
Kasvavalla+eläimellä+(possu,+vasikka)+energiaa+kuluu+elintoimintojen+ylläpitoon+ja+proteiineja+elimistön+jatkuvaan+uudistamiseen.+Vain+noin+10%+kasvavan+tasalämpöisen+eläimen+syömästä+energiasta+siirtyy+sen+lihaksiin+ja+rasvakudoksiin.+Proteiinista+vähän+enemmän+(jopa+yli+15%).+Vaihtolämpöisillä+eläimillä+(kalat,+hyönteiset,+matelijat)+hyötysuhde+on+parempi.
Esimerkiksi+100g+vähärasvaista+naudanlihaa+siältää+121+kcal+ja+21+g+proteiinia.+
Vastaavan+energiamäärän+sisältää+esimerkiksi++vajaa+40g+kuivattua+härkäpapurouhetta+(tai+120g+tuoretta+härkäpapua)+160g+uutta+perunaa+tai+14g+rypsiöljyä+(tai+joku+näiden+kombinaatio).
Vastaavan+määrän+proteiinia+sisältää+72g+kuivattua+härkäpapurouhetta+(tai+230g+tuoreita+härkäpapuja)+tai+170g+kauraa+tai+runsas+kilo+perunoita+(peruna+ei+ole+hyvä+proteiinin+lähde).
Se+mitä+kasveista+ei+saa+on+B12+vitamiini.+Sitä+100g+vähärasvaista+naudanlihaa+sisältää+1.4+µg,+mikä+on+vajaa+puolet+vuorokauden+tarpeesta.+Parempi+B12+lähde+on+kala.+Silakkafile+sisältää+lähes+10+kertaa+niin+paljon+B12-vitamiinia+(13.0+µg)+kuin+naudanliha.+Lisäksi+B12+vitamiini+varastoituu+hyvin+joten+sitä+ei+tarvitse+saada+edes+kuukausittain+kunhan+sitä+keskimäärin+vuoden+mittaa+saa+noin+3.0+µg/vrk.+Yksi+parisataa+grammaa+silakkafileitä+sisältävä+ateria+kattaa+siis+reilusti+yli+viikon+B12-tarpeen.+Jos+syö+kolme+kala-ateriaa+viikossa+ei+B12+saantia+tarvitse+laskeskella.
En+ole+kasvissyöjä,+vaan+sekasyöjä+vaikka+syönkin+lihaa+hyvin+maltillisesti.+Kalaa+syön+säännöllisesti.+Punaista+lihaa+olen+syönyt+tänä+vuonna+alle+kymmenen+kertaa.
Mutta ilmastonmuutoshan on valetta. Eli väestönkasvulle ei tarvitse tehdä mitään.
mekassa koolla nyt pari miljoonaa musua lennelleet sinne täältäkin osa
kelan rahoilla
Väestönkasvun+hillitseminen+ei+käy+koska+markkinataloudessa+talouden+tulee+kasvaa+ja+koska+ihmisillä+on+vain+tietty+määrä+rahaa+tileillään+niin+talouskasvuun+tarvitaan+väestönkasvua.+99%+nykyisestä+globaalista+talouskasvusta+johtuu+väestönkasvusta.
Markkinatalous+ei+toimi+talouden+pienentyessä,+markkinatalous+menee+rikki.
Rahan määrä ei ratkaise vaan tulonjako. Markkinataloudessa halutaan valta pitää tuloeliitillä. Tuloeliitin edustajat ovat miehittäneet kaikki päättävät elimet.
Uusi IPCC määrittelee ihmiset hiilinieluiksi, nehän on tehty hiilestä.
Sen kyllä kapitalistinkin tiedemies myöntää.
Spermiksistä pitäisi kyllä vähän karsia. Aina uhoamassa toisille.
Suomen hiilipäästöt vain kasvavat, mitä enemmän ihmisiä rahdataan matalan kulutuksen maista tänne, jossa asuminen ja lämmitys jo sinällään on erittäin hiilisaastuttavaa. Vaikka kaikki Helsingin autot muuttuisivat yhdessä yössä "sähkö"-autoiksi, niin se ei auttaisi sillä ne olisivat siitä eteenpäin kaikki käytännössä kivihiili-autoja.
Parikymmentä vuotta sitten kehittyneet maat olivat menossa suuntaan, jossa niiden väestö hallitusti vähenee. Kohti sitä pistettä jossa se pysyy tasaisena, ja luonnonvarojen kuluttaminen minimoituu. Jotakin meni kuitenkin "rikki", ja nyt näyttää siltä että väestönkasvu aiemmin kehittyneiksi luokitelluissakin maissa tulee paisumaan, kunhan niihin saadaan riittävästi uutta väestöä, jolla on taipumus lisääntyä ärhäkästi. Sivuvaikutuksina tulemme näkemään sivistyksen, kulttuurin ja ihmisoikeuksien vähittäisen alasajon.
Suomalaiset on ottaneet huomioon ilmastomuutoksen. Syntyvyys on laskenut . Viesti on mennyt perille .
Suomi on edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Ilmakehän saastumisesta aiheutuvaa ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamaa planeettamme elämän tuhoa ei voi enää pysäyttää. Kaikki toimet sen estämiseksi tapahtuvat aivan liian myöhään. Täyttä utopiaa saada ihmiskunnan lisääntyminen asisoihin, tai kaikki sen aiheuttamat päästöt loppumaan vain 10-20 vuodessa, mikä olisi ehdoton edellytys tuhon estämiseksi. Jo nyt pieniäkin toimia vastustetaan niin voimakkaasti, ettei ole mitään mahdollisuutta pakottaa koko ihmiskuntaa tarvittaviin rajoituksiin ja oman elintasonsa heikennyksiin. Syntyy vain kaaos ja sotia, jotka tuovat tuhon entistä nopeammin. Peli on menetetty jo 50 vuotta sitten. Nyt vain istutaan kyydissä täyttä vauhtia kiitävässä junassa, jonka alkupää on jo syöksynyt reunan yli rotkoon. Nautitaan vauhdista niin kauan kuin rotkon pohja tulee vastaan, sillä rytinä tulee olemaan massiivista kun se tapahtuu.
Onneksi on länsimaalaisena saanut istua junan salonkivaunussa, jossa on parhaat tarjoilut ja kaikki mahdolliset mukavuudet käytettävissä. Vähän käy sääliksi niitä miljardeja kehitysmaalaisia, jotka on sullottu saman junan karjavaunuihin ja matkustavat siellä ilman mitään mukavuuksia. Sama rotkon pohja on kuitenkin kaikkien päätepiste.
Turha miettiä lihansyönnin vähentämistä ja muita huuhaa keinoja. Väestömäärät kuriin ja kulutus laskee.
Sairasta edes ajatella, että kaikilla olisi oikeus lisääntyä.
Ylivoimaisesti eniten saastuttavat eli kaikki me kehittyneissä maissa asuvat olisi tuossa skenariossa ihan ensimmäisinä poistettavia.
Oletko käynyt jo steriloitavana?
Suomessa on kymmeniä tuhansia muslimeja liikaa, jotka joutaisi poistaa muonavahvuudesta. Eli, kaikki Islamin uskoiset, koska he ovat potentiaalisia terroristeja.
Talvi ja jatkosodassa rintamalla taisteli 76 muslimia joista 14 kaatui.
Muslimeille voisi antaa Ahvenanmaan, ja rakentaa korkea muuri ympärille.
Sota tästä vielä tulee turha luulla että ihminen olisi oppinut jotain historiastaan ensin otetaan eri kulttuureista ihmisiä tänne jolla saadaan ihmiset tappelemaan keskenään ja kohta asiat tappelee jo kunnolla keskenään?
Voi voi kun historian aikana kulttuurien sekoittumista ja muuttoliikettä on ollut aina ja vieläpä paljon voimakkaampana kuin nyt.
Historian aikana muualta tulleet raiskaajat on heimo pyrkinyt aina surmaamaan. Nyky-Suomessa lapsia ja naisia raiskautetaan muslimitunkeilijoille poliittisen vallan toimesta tahallaan.
Ulkomaalta tulevat ja kaiken ilmaiseksi saavat ei piittaa mistään säännöistä.
Sotkevat ja tuhoavat mikä eteen sattuu.
Koska he eivät ole suomalaisia, ei niitten mielestä suomalaiset säännöt koske heitä.
Ja ympäristön kannalta huonoin vaihtoehto on purkaa liikakansoitettujen alueiden väkeä pohjoiseen .
sademetsien ennallistaminen ottaa 100 vuotta