POLITIIKAN BIOLOGIAA
Biologi ja taloustieteilijä Matt Ridley hylkää kuluneen kahtiajaon. Kirjassaan Jalouden alkuperä, The Origins of Virtue, Ridley osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu itsekkyyden rinnalla monipuolinen valmius yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen. Eläinten epäitsekkyyden selittäminen oli vaikea haaste Darwinin teorialle. Jos luonnonvalinta on kiihkeää kamppailua eloonjäämisestä, miten selittää luonnossa havaitun yhteistyön ja epäitsekkyyden yleisyys? Ratkaisu ongelmaan saatettiin tieteelliseen muotoon vasta 1960- ja 70-luvuilla, kun evoluutiota tarkasteltiin pikemminkin “itsekkäiden” geenien kuin itsekkäiden yksilöiden välisenä kamppailuna.
Biologisen kelpoisuuden (fitness) mitta ei siis ole ainoastaan yksilön lisääntymismenestys. “Kokonaiskelpoisuuteen” pitää laskea myös, mikä vaikutus yksilöllä on sen lähisukulaisten (joilla siis on paljon samoja geenejä) lisääntymismenestykseen.
Tämä selittää miksi vanhemmat uhrautuvat epäitsekkäästi jälkeläistensä hyväksi. Myöskin muurahaisilla ja mehiläisillä tavattu steriili kasti (työläiset), joka antaa kaikkensa pesänsä vuoksi, on seurausta tästä sukulaisvalinnaksi kutsutusta ilmiöstä.
Ihmiset haluavat myös kuulua ryhmiin, jotka ajavat jotain yksilölle arvokasta asiaa heille sopivalla tavalla: Animalia, Evankelisluterilainen kirkko, Helvetin enkelit, Jokerit, martat, kurdit, punkkarit, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto jne.
Ridley toteaa, ettei ihminen ole ainoa eläin, joka muodostaa ei-geneettisiä yhteistyöryhmiä. Ihminen on kuitenkin ainoa eläin, joka tekee ryhmien välistä yhteistyötä: EU, NATO, Varsovan liitto, SAK, Akava jne.
VASTAVUOROISTA VERENLUOVUTUSTA
Sukulaisuus ei ole ainoa epäitsekkyyttä synnyttävä tekijä. Ridley kertoo pienten puhdistajakalojen tavasta uida isompien ns. asiakaskalojen suun sisään poistamaan sieltä loiseläimiä. Asiakaskalat eivät kuitenkaan syö näitä puhdistajakaloja, vaan ne saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Eräässä kokeessa asiakaskaloja oli kasvatettu eristyksissä ja totutettu ne syömään pikkukaloja. Kun tällaiset asiakaskalat ensi kertaa näkivät puhdistajakaloja, asiakkaat vaistonvaraisesti antoivat puhdistajien tehdä työnsä suussaan! Molemminpuolinen hyöty oli kirjoitettu lajien perintöainekseen.
Yhtä mielenkiintoisia ovat Väli-Amerikassa elävät vampyyrilepakot, jotka ruokailutottumuksistaan huolimatta ovat oikeita hyveen esikuvia. Öisten saalistusretkien jälkeen lepakot nimittäin antavat verta tovereilleen, joita ei ole yöllä onnistanut.
Verta ei tarjoilla kuitenkaan kenelle tahansa nälkäiselle: sitä annetaan vain, jos toinen on aiemmin tehnyt samoin. (Nämä vuorisaarnan ohjetta noudattavat viehättävät olennot ovat siis muuttaneet Jeesuksen sanoman lihaksi ja vereksi!)
Tällaisen vastavuoroisen epäitsekkyyden (eli resiprookkisen altruismin) edellytyksenä on, että yksilöt pystyvät ensinnäkin tunnistamaan toisensa ja toiseksi muistamaan toisen käytöksen. Siksi ilmiö esiintyy selvimmin kaikkein älykkäimmillä lajeilla: delfiineillä ja pyöriäisillä sekä kädellisillä, erityisesti ihmisillä.
Vastavuoroisuuden ja yhteistyön tutkimisessa biologian, taloustieteen ja matemaattisten peliteorioiden yhdistäminen on kantanut parhaimmat hedelmät. Esimerkiksi ihmisten välinen taloudellinen toiminta ei perustu vain rationaalisuuteen, vaan mukana on aina myös erilaisia tunteita: luottamusta ja syyllisyyttä, kiitollisuutta ja kostonhalua, katumusta ja anteeksiantoa sekä mainetta.
Luonnonvalinta ei siis tehnyt meistä ihmisistä kylmiä rationalisteja, vaan se antoi joukon peliteorian logiikkaa noudattavia tunteita - ja kyvyn (tai oikeastaan pakon) ilmaista niitä kasvoilla ja käyttäytymisessä.
Lähteet:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_03/ihminen.html
http://www.tsv.fi/ttapaht/998/selin.htm
Biologi ja taloustieteilijä Matt Ridley hylkää kuluneen kahtiajaon. Kirjassaan Jalouden alkuperä, The Origins of Virtue, Ridley osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu itsekkyyden rinnalla monipuolinen valmius yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen. Eläinten epäitsekkyyden selittäminen oli vaikea haaste Darwinin teorialle. Jos luonnonvalinta on kiihkeää kamppailua eloonjäämisestä, miten selittää luonnossa havaitun yhteistyön ja epäitsekkyyden yleisyys? Ratkaisu ongelmaan saatettiin tieteelliseen muotoon vasta 1960- ja 70-luvuilla, kun evoluutiota tarkasteltiin pikemminkin “itsekkäiden” geenien kuin itsekkäiden yksilöiden välisenä kamppailuna.
Biologisen kelpoisuuden (fitness) mitta ei siis ole ainoastaan yksilön lisääntymismenestys. “Kokonaiskelpoisuuteen” pitää laskea myös, mikä vaikutus yksilöllä on sen lähisukulaisten (joilla siis on paljon samoja geenejä) lisääntymismenestykseen.
Tämä selittää miksi vanhemmat uhrautuvat epäitsekkäästi jälkeläistensä hyväksi. Myöskin muurahaisilla ja mehiläisillä tavattu steriili kasti (työläiset), joka antaa kaikkensa pesänsä vuoksi, on seurausta tästä sukulaisvalinnaksi kutsutusta ilmiöstä.
Ihmiset haluavat myös kuulua ryhmiin, jotka ajavat jotain yksilölle arvokasta asiaa heille sopivalla tavalla: Animalia, Evankelisluterilainen kirkko, Helvetin enkelit, Jokerit, martat, kurdit, punkkarit, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto jne.
Ridley toteaa, ettei ihminen ole ainoa eläin, joka muodostaa ei-geneettisiä yhteistyöryhmiä. Ihminen on kuitenkin ainoa eläin, joka tekee ryhmien välistä yhteistyötä: EU, NATO, Varsovan liitto, SAK, Akava jne.
VASTAVUOROISTA VERENLUOVUTUSTA
Sukulaisuus ei ole ainoa epäitsekkyyttä synnyttävä tekijä. Ridley kertoo pienten puhdistajakalojen tavasta uida isompien ns. asiakaskalojen suun sisään poistamaan sieltä loiseläimiä. Asiakaskalat eivät kuitenkaan syö näitä puhdistajakaloja, vaan ne saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Eräässä kokeessa asiakaskaloja oli kasvatettu eristyksissä ja totutettu ne syömään pikkukaloja. Kun tällaiset asiakaskalat ensi kertaa näkivät puhdistajakaloja, asiakkaat vaistonvaraisesti antoivat puhdistajien tehdä työnsä suussaan! Molemminpuolinen hyöty oli kirjoitettu lajien perintöainekseen.
Yhtä mielenkiintoisia ovat Väli-Amerikassa elävät vampyyrilepakot, jotka ruokailutottumuksistaan huolimatta ovat oikeita hyveen esikuvia. Öisten saalistusretkien jälkeen lepakot nimittäin antavat verta tovereilleen, joita ei ole yöllä onnistanut.
Verta ei tarjoilla kuitenkaan kenelle tahansa nälkäiselle: sitä annetaan vain, jos toinen on aiemmin tehnyt samoin. (Nämä vuorisaarnan ohjetta noudattavat viehättävät olennot ovat siis muuttaneet Jeesuksen sanoman lihaksi ja vereksi!)
Tällaisen vastavuoroisen epäitsekkyyden (eli resiprookkisen altruismin) edellytyksenä on, että yksilöt pystyvät ensinnäkin tunnistamaan toisensa ja toiseksi muistamaan toisen käytöksen. Siksi ilmiö esiintyy selvimmin kaikkein älykkäimmillä lajeilla: delfiineillä ja pyöriäisillä sekä kädellisillä, erityisesti ihmisillä.
Vastavuoroisuuden ja yhteistyön tutkimisessa biologian, taloustieteen ja matemaattisten peliteorioiden yhdistäminen on kantanut parhaimmat hedelmät. Esimerkiksi ihmisten välinen taloudellinen toiminta ei perustu vain rationaalisuuteen, vaan mukana on aina myös erilaisia tunteita: luottamusta ja syyllisyyttä, kiitollisuutta ja kostonhalua, katumusta ja anteeksiantoa sekä mainetta.
Luonnonvalinta ei siis tehnyt meistä ihmisistä kylmiä rationalisteja, vaan se antoi joukon peliteorian logiikkaa noudattavia tunteita - ja kyvyn (tai oikeastaan pakon) ilmaista niitä kasvoilla ja käyttäytymisessä.
Lähteet:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_03/ihminen.html
http://www.tsv.fi/ttapaht/998/selin.htm
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uusi yritys, sillä kappalejako oli tipahtanut ens. versiosta pois (K-man)
POLITIIKAN BIOLOGIAA
Biologi ja taloustieteilijä Matt Ridley hylkää kuluneen kahtiajaon. Kirjassaan Jalouden alkuperä, The Origins of Virtue, Ridley osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu itsekkyyden rinnalla monipuolinen valmius yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen. Eläinten epäitsekkyyden selittäminen oli vaikea haaste Darwinin teorialle. Jos luonnonvalinta on kiihkeää kamppailua eloonjäämisestä, miten selittää luonnossa havaitun yhteistyön ja epäitsekkyyden yleisyys? Ratkaisu ongelmaan saatettiin tieteelliseen muotoon vasta 1960- ja 70-luvuilla, kun evoluutiota tarkasteltiin pikemminkin "itsekkäiden" geenien kuin itsekkäiden yksilöiden välisenä kamppailuna.
Biologisen kelpoisuuden (fitness) mitta ei siis ole ainoastaan yksilön lisääntymismenestys. "Kokonaiskelpoisuuteen" pitää laskea myös, mikä vaikutus yksilöllä on sen lähisukulaisten (joilla siis on paljon samoja geenejä) lisääntymismenestykseen.
Tämä selittää miksi vanhemmat uhrautuvat epäitsekkäästi jälkeläistensä hyväksi. Myöskin muurahaisilla ja mehiläisillä tavattu steriili kasti (työläiset), joka antaa kaikkensa pesänsä vuoksi, on seurausta tästä sukulaisvalinnaksi kutsutusta ilmiöstä.
Ihmiset haluavat myös kuulua ryhmiin, jotka ajavat jotain yksilölle arvokasta asiaa heille sopivalla tavalla: Animalia, Evankelisluterilainen kirkko, Helvetin enkelit, Jokerit, martat, kurdit, punkkarit, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto jne.
Ridley toteaa, ettei ihminen ole ainoa eläin, joka muodostaa ei-geneettisiä yhteistyöryhmiä. Ihminen on kuitenkin ainoa eläin, joka tekee ryhmien välistä yhteistyötä: EU, NATO, Varsovan liitto, SAK, Akava jne.
VASTAVUOROISTA VERENLUOVUTUSTA
Sukulaisuus ei ole ainoa epäitsekkyyttä synnyttävä tekijä. Ridley kertoo pienten puhdistajakalojen tavasta uida isompien ns. asiakaskalojen suun sisään poistamaan sieltä loiseläimiä. Asiakaskalat eivät kuitenkaan syö näitä puhdistajakaloja, vaan ne saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Eräässä kokeessa asiakaskaloja oli kasvatettu eristyksissä ja totutettu ne syömään pikkukaloja. Kun tällaiset asiakaskalat ensi kertaa näkivät puhdistajakaloja, asiakkaat vaistonvaraisesti antoivat puhdistajien tehdä työnsä suussaan! Molemminpuolinen hyöty oli kirjoitettu lajien perintöainekseen.
Yhtä mielenkiintoisia ovat Väli-Amerikassa elävät vampyyrilepakot, jotka ruokailutottumuksistaan huolimatta ovat oikeita hyveen esikuvia. Öisten saalistusretkien jälkeen lepakot nimittäin antavat verta tovereilleen, joita ei ole yöllä onnistanut.
Verta ei tarjoilla kuitenkaan kenelle tahansa nälkäiselle: sitä annetaan vain, jos toinen on aiemmin tehnyt samoin. (Nämä vuorisaarnan ohjetta noudattavat viehättävät olennot ovat siis muuttaneet Jeesuksen sanoman lihaksi ja vereksi!)
Tällaisen vastavuoroisen epäitsekkyyden (eli resiprookkisen altruismin) edellytyksenä on, että yksilöt pystyvät ensinnäkin tunnistamaan toisensa ja toiseksi muistamaan toisen käytöksen. Siksi ilmiö esiintyy selvimmin kaikkein älykkäimmillä lajeilla: delfiineillä ja pyöriäisillä sekä kädellisillä, erityisesti ihmisillä.
Vastavuoroisuuden ja yhteistyön tutkimisessa biologian, taloustieteen ja matemaattisten peliteorioiden yhdistäminen on kantanut parhaimmat hedelmät. Esimerkiksi ihmisten välinen taloudellinen toiminta ei perustu vain rationaalisuuteen, vaan mukana on aina myös erilaisia tunteita: luottamusta ja syyllisyyttä, kiitollisuutta ja kostonhalua, katumusta ja anteeksiantoa sekä mainetta.
Luonnonvalinta ei siis tehnyt meistä ihmisistä kylmiä rationalisteja, vaan se antoi joukon peliteorian logiikkaa noudattavia tunteita - ja kyvyn (tai oikeastaan pakon) ilmaista niitä kasvoilla ja käyttäytymisessä.
Lähteet:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_03/ihminen.html
http://www.tsv.fi/ttapaht/998/selin.htm