Punnakapinallisten kapinarangaistukset olivat aivan oikein

Anonyymi

Punikit liittoutuivat Leninin kanssa vuonna 1918 ja nousuvat kapinaan suomalaisten enemmistöä ja Suomen yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Kapina kukistettiin, mutta sen seuraukset olivat katastrofaaliset. Syyllisiä tietenkin rangaistiin, mikä oli aivan oikeun. Kieroutuneet vasurit ovat silti väittäneet tähän päivään asti, että heitä kohdeltiin väärin. Ei kohdeltu väärin. He ansaitsivat rangaistuksensa.

14

152

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuoleman rangaistus oli näille rikollisille liian lievä rangaistus, heidät olisi pitänyt kiduttamalla tappaa.

      • Anonyymi

        Kuolemanrangaistuksia oli hyvin vähän rikoksen laatu huomioon ottaen. 555:stä kuolemaan tumistusta vain runsas sata teloitettiin. Kidutus ei kuulu suomalaiseen rangaistuskäytäntöön.


    • Anonyymi

      Punikki: "En täysin käsitä miksi valkoiset häpeävät ja kiistävät sen, että sisällisotamme aikana ja heti sen jälkeen he surmasivat n. 25000-29000 aseetonta ihmistä. "

      Tietenkin tuollainen kiistetään. Eihän kyse ollut aseettomasta kapinasta, vaan aseellisesta.Se kukistettiin asein ja jälkiselvittelyissä myös kuolemantuomioin ja vankeusragaistuksin.

      "Miksi ei tunnusteta reilusti, että tuo hinta piti maksaa uuden kapinan estämisestä ja että ei sitä mielellään tehty mutta tehtiin kun oli pakko. Velvollisuus isänmaata kohtaan vaati sen."

      Reilusti on tunnustettu, että kapinallisten pääosa, yli 50 000, armahdettiin jo 1918 ja loput pääasiassa 1919.

    • Anonyymi

      "Syyllisiä tietenkin rangaistiin, mikä oli aivan oikeun."

      Ei rangaistu, pääasiassa syyttömiä ns. rivimiehiä, joilla ei ollut osaa eikä arpaa kapinan syttymiseen. Ei juuri missään sodissa ole rivisotilaita asetettu syytteeseen sodan syttmissyistä. Sellainen toiminta pohjautui enemmän kosto-ajatteluun, kuin oikeus-ajatteluun.

      Todelliset syylliset pakenivat maasta.

      • ##Sellainen toiminta pohjautui enemmän kosto-ajatteluun, kuin oikeus-ajatteluun.##

        Haluttiin kitkeä vasemmistolainen ajattelu Suomesta vaikka tappamalla kaikki työläiset.


      • Anonyymi

        Jokainen punakaartilainen oli kapinarikollinen ja mahdollisesti myös syyllinen maanpetokseen. Ei kai rivikapinallisia voi vapauttaa rikoksistaan. Samahan se on, jos osallistuu rikollisjärjestön suorittamiin rikoksiin ns. rivijäsenenä. Rangaistuksen siitä saa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen punakaartilainen oli kapinarikollinen ja mahdollisesti myös syyllinen maanpetokseen. Ei kai rivikapinallisia voi vapauttaa rikoksistaan. Samahan se on, jos osallistuu rikollisjärjestön suorittamiin rikoksiin ns. rivijäsenenä. Rangaistuksen siitä saa.

        Tuolla perusteella liittoutuneiden olisi pitänyt asettaa syytteeseen kaikki japanilaiset-, saksalaiset yms. sotilaat. Myös suomalaiset.

        Tietenkään siten ei toimittu, koska hiemankaan kehittyneessä oikeusvaltiossa tajutaan, ettei rivisotilailla ole mitään käytännön mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa siinä mielessä.

        Suomi ei silloin ollut mikään kehittynyt oikeusvaltio, vaan mukana oli paljon enemmän kostomielessä tapahtunutta surmaamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla perusteella liittoutuneiden olisi pitänyt asettaa syytteeseen kaikki japanilaiset-, saksalaiset yms. sotilaat. Myös suomalaiset.

        Tietenkään siten ei toimittu, koska hiemankaan kehittyneessä oikeusvaltiossa tajutaan, ettei rivisotilailla ole mitään käytännön mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa siinä mielessä.

        Suomi ei silloin ollut mikään kehittynyt oikeusvaltio, vaan mukana oli paljon enemmän kostomielessä tapahtunutta surmaamista.

        Älä sotke valtioiden välisiä sotia maiden sisäisiin sisällissotiin ja kapinoihin. Suomessa punakapinalliset pääsivät kansainvälisesti vähällä. Esim. Venäjän, Espanjan ja Kreikan sisällisodissa rangaistukset olivat paljon ankarampia.


      • Anonyymi
        Anni_Huttila kirjoitti:

        ##Sellainen toiminta pohjautui enemmän kosto-ajatteluun, kuin oikeus-ajatteluun.##

        Haluttiin kitkeä vasemmistolainen ajattelu Suomesta vaikka tappamalla kaikki työläiset.

        Huttila: "Haluttiin kitkeä vasemmistolainen ajattelu Suomesta vaikka tappamalla kaikki työläiset."

        Valehtelet taas.
        Kyse oli aseelliseen kapinaan ja muihin rikoksiin syyllisistä. Heistäkin pääosa armahdettiin.

        Sosiaalidemokraattinen puolue oli sallittu, vaikka se oikealla samaistettiin usein kommunisteihin.

        Myös äärioikeistolaiseen toimintaan puututtiin, joskin melko lepsusti. Sen katsottiin kuitenkin ajavan Suomen asiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen punakaartilainen oli kapinarikollinen ja mahdollisesti myös syyllinen maanpetokseen. Ei kai rivikapinallisia voi vapauttaa rikoksistaan. Samahan se on, jos osallistuu rikollisjärjestön suorittamiin rikoksiin ns. rivijäsenenä. Rangaistuksen siitä saa.

        remoriurit äänestivät itsenäisyysjulistusta vastaan ja aloittivat kapinan 15000
        venäläisen sotilaan avustamina ja aseistamina
        millainen verijuhla olisikaan alkanut punaisten voittaessa kun heidän hallussaaan olleilla alueilla punainen terrori tappoi aseettomia 4000henkeä


      • Anonyymi
        Anni_Huttila kirjoitti:

        ##Sellainen toiminta pohjautui enemmän kosto-ajatteluun, kuin oikeus-ajatteluun.##

        Haluttiin kitkeä vasemmistolainen ajattelu Suomesta vaikka tappamalla kaikki työläiset.

        Kosto on jota käytetään Suomessa useasti yksi esimerkki on jos lääkäri tekee hoitovirheen ja jos potilas tekee valituksen, sen jälkeen hoito on vaikeaa .
        Potilas voidaan jättää hoitamatta. Lääkärit sopivat keskenään häntä ei hoideta.
        Sama juttu on myös punaisessa terrorissa.


    • Mitään kapinaliittoa tai muutakaan liittoa ei punaisilla Leninin hallinnon kanssa ollut. Valkoiset puolestaan luovuttivat Suomen Saksalle ryöstettäväksi ihan suit sait. Siinä on liittoa kerrakseen ettei tarvitsisi olemattomia liittoja yrittää keksiä.

      • Anonyymi

        Huttila valehtelee taas.

        Lenin tunnusti itsenäisyytemme nimenomaan sillä ehdolla, että työväestö kaappaa vallan itsenäisessä Suomessa. Ja bolsevikit tukevat asein sekä henkilöstöllä. Mikään muu valtio ei punikkeja tukenutkaan.

        Laillinen hallitus myöntyi Saksan ehtoihin maan pelastamiseksi. Ja onnistui.

        Koko homma päättyi huttiloiden katkeruudeksi Mannerheimin valtionhoitajakauteen, jolloin Suomi siirtyi lännen leiriin ja demokratiaan.
        Sitä vastaan punikit, stallarit ja huttilat taistelevat katkeraan loppuun asti.

        Tappionne on jo todellisuutta, mutta vielä pitää valehdella!


    • Anonyymi

      Rangaistukset olivat varsin kohtuullisia. Jo loppukesästä 1918 valtaosa kapinarikollisista oli vapaina. Tuhansia oli mennyt myös Neuvosto-Venäjälle. Siellä heitä odotti kova kohtalo. Olisi kannattanut jäädä Suomeen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1251
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1077
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      60
      919
    4. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      736
    5. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      731
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      178
      729
    7. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      722
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      719
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      708
    10. Kamalateltta

      Kalateltta... Kuivia,kylmiä, suolattomia muikkuja kalliiseen hintaa. Viimeinen kerta kun käyn syömässä tuolla. Edellise
      Kuhmo
      11
      661
    Aihe