Minun herpes epäilyni, onko muilla kokemusta vastaavasta?

Anonyymi

Olen reilu viiskymppinen mies ja tutustuin ikäiseeni naiseen. Tavoitteena ei ollut mikään yhden illan juttu, vaan treffit ja sitten katsotaan jatkoa. Kävi niin, että ihastuimme ja hän kertoi kantavansa herpestä.

Menimme sitten samaan sänkyyn, mutta emme olleet varsinaisessa yhdynnässä lainkaan, ei suuseksiäkään. Koskettelimme vaan toistemme sukupuolielimiä sormilla ja käsin, hän hieroi penistäni ja runkkasi sitä, minä puolestani tunkeuduin sormillani hänen vaginaansa parillakin sormella, niin "syvälle, kuin ulotuin" Myös yhdellä sormella peräaukkoon pari kolme kertaa.

Tämä toistui muutaman kerran siinä viikonlopun aikana, hänellä ei ollut rakkuloita, eli ei aktiivinen kausi on päällä. Juttelimme siitä, että oliko se turvallista ja järkevää, että voisiko se siirtyä emättimen eritteistä naisen käsien mukana mun genitaaleihin, hän siis myös tyydytti itseään ja minua vuorotellen. Tai niin, että minä olisin saanut sen verenkiertooni häntä tyydyttäessäni, esimerkiksi jonkun sormen haavauman kautta, tosin en kyllä tiennyt mistään haavaumista, joskus sellaisia tulee, kun leikkaa esimerkiksi kynsiä vähän liikaa, jokainen tuntenee asian.

No, asiasta on nyt tasan kaksi viikkoa aikaa ja mulla on ollut käytännössä tämä viikko pelottavan samanlaisia oireita, kuin herpeksessä, eli lihassärkyjä, päänsärkyä, mutta ei kuumetta, alilämpöä kylläkin koko ajan, myös kurkkuni on koko ajan ollut vähän arka ja saa rykiä räkää melkein jatkuvasti. Mulla on kyllä ollut tällaisia oireita ennenkin, mutta nyt, kuten varmaan arvaatte, olen kovin pelokas.

Sairastin juhannuksena voimakkaan sidekalvontulehduksen kummassakin silmässä, sekä poskiontelotulehduksen, myös angiina oireita löytyi, joten voisiko tämä olla jotakin jälkitautia? Mulla on nyt tulevana tiistaina laaja verenkuvan setti varattuna ja sillä on tarkoitus tutkia kaikki perinteiset tällaisten oireiden sairaudet näkyviin, mulla on myös miltei jatkuvia hammassärkyjä ja ilmeisesti siitä johtueen keväällä otetuissa verikokeissa oli leukosyyttiarvot hiukan kohollaan, eilen pika crp oli 3.1, kun se juhannuksen aikaan oli 94.

Mulla on nyt kahden eri hoitajan ja lääkärin arvio asiasta, että ei kyllä käytännössä pitäisi herpestartuntaa mulla olla, varsinainen siihen liittyvä verikoe otetaan vasta 5-6 viikon kuluttua tapahtuneesta. Kuulemma ei helposti tartu, kun naisella ei ole rakkulavaihe ja myöskin kuulemma tarttuu miehestä naiseen helpommin. Tartunta saadaan em. henkilöiden mukaan käytännössä vain sukupuoliyhteydessä, kun limakalvot kohtaavat, edes kondomi ei kai ole 100% suoja silloin (duodecim)

Tuli vähän pitkä värssy, mutta mitenkäs tämän selvemmin, kaikkine yksityiskohtineen lyhyemmin kertoisi? Joten toivon asiallisia vastauksia ja mahdollisia kokemuskertomuksia, mä elän aikaa piinaavaa aikaa nyt.

8

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietoisesti kuitenkin otit riskin, kun tiesit asiasta (pointsit naiselle, joka oli rehellinen, kaikki, varsinkaan miehet, eivät ole). Jos noin paljon pelkäät, niin olisiko kannattanut jättää nuokin hyväilyt tekemättä. Oireesi, päänsäryt ym. tuskin liittyvät herpekseen. Eiköhän siinä selvemmät oireet tule rakkuloineen ja kirvelyineen. Jos sinulla huuliherpes, niin tiedät, minkälaisia oireet voivat olla.

      • Anonyymi

        No joo, rakkuloita tuskin tulee, kun ei oltu yhdynnässä ja kyllä nuo sairastumisoireet on nyt selätetty, ilmeisesti liittyivät johonkin vilustumiseen, minähän olin juhannuksena tosi huonossa kunnossa ja jotenkin se moodi jäi sitten päälle. Huuliherpestä ei ole ollut ikinä.

        Kuten kyllä mielestäni tein selväksi, niin kyllä siinä nyt ainakin kaikki ilmeisimmät virheet jätettiin tekemättä. Turha tässä nyt minua on syyllistää, jos kysyn neuvoa ja mahdollisia kokemuksia aiheesta, kaikki tekevät jotakin virheitä...kai, näin ainakin olen kuullut sanottavan.


    • Anonyymi

      Negatiivinen :) Ja onnellinen, viime viikolla sain tulokset testeistä, kaikki viimesen päälle kunnossa, elämä oli minulle armollinen tässä asiassa :)

      • Anonyymi

        Mitä sä siinä juhlit. Saat tuon viiruksen satavarmasti myöhemmin kuitenkin. Ihan yhtä paljon tai vähän sulla on juhlimista sitten kuin nytkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä siinä juhlit. Saat tuon viiruksen satavarmasti myöhemmin kuitenkin. Ihan yhtä paljon tai vähän sulla on juhlimista sitten kuin nytkään.

        Voitko perustella, miksi saisin sen viruksen satavarmasti myöhemmin? Ja juhlia en ole järjestänyt asian hyväksi. Jotenkin loukkaava ja asiaton vastaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko perustella, miksi saisin sen viruksen satavarmasti myöhemmin? Ja juhlia en ole järjestänyt asian hyväksi. Jotenkin loukkaava ja asiaton vastaus.

        Älä välitä! Loukkaavasti kommentoinut on varmaan katkeroitunut omasta herpeksestä.
        Hienoa, että sait negan. Ei sen tarvitse mennä niin, että jossain vaiheessa elämää herpes kuitenkin tulee. Minullekaan ei ole tullut ja en ole selibaatissa ollut.
        Nuo oireet voivat olla myös vyöruusun oireita, joskin ruusu tarvitsee iho-oireita. Tiesithän, että vyöruusu on myös herpes-viruksen aiheuttama, kuten vesirokkokin? Hyvää jatkoa sinulle ja muista arvostaa itseäsi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä! Loukkaavasti kommentoinut on varmaan katkeroitunut omasta herpeksestä.
        Hienoa, että sait negan. Ei sen tarvitse mennä niin, että jossain vaiheessa elämää herpes kuitenkin tulee. Minullekaan ei ole tullut ja en ole selibaatissa ollut.
        Nuo oireet voivat olla myös vyöruusun oireita, joskin ruusu tarvitsee iho-oireita. Tiesithän, että vyöruusu on myös herpes-viruksen aiheuttama, kuten vesirokkokin? Hyvää jatkoa sinulle ja muista arvostaa itseäsi!

        Ja mistäs sinäkin tiedät ettei sullekin ole tullut ?
        Viirus tarttuu helposti eikä välttämättä silti oireile ikinä. Jos pussailet huulia saat sen ja kun et oireile niin täällä julistat kuinka olet puhdas. tämähän on se paradoxi. Suurinosa viruksen saa vaikkei se ikinä oireilekkaan. Vain vasta-aine testi kertoo oletko saanut sitä VIELÄ ! Muistattehan aina suudella elmukelmun läpi mitä tahansa huulia !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistäs sinäkin tiedät ettei sullekin ole tullut ?
        Viirus tarttuu helposti eikä välttämättä silti oireile ikinä. Jos pussailet huulia saat sen ja kun et oireile niin täällä julistat kuinka olet puhdas. tämähän on se paradoxi. Suurinosa viruksen saa vaikkei se ikinä oireilekkaan. Vain vasta-aine testi kertoo oletko saanut sitä VIELÄ ! Muistattehan aina suudella elmukelmun läpi mitä tahansa huulia !

        Uskoisin että suurimmalla osalla jotenkin oireilee, ehkä joillakin niin pienesti ettei sitä huomioida tai ei haluta huomioida.
        Huuliherpeksessä ainakin tulee selkeät oireet eli rakkulat. Lähes kaikki elämänsä aikana pussailee, ja tuskin lähes kaikilla on huuliherpes. Joten ei taida tarttua pussaillessa ellei ole huulet niillä rakkuloilla sinä hetkenä. ja silloin tuskin ketään kiinnostaa pussailla. ........ Joten höpö höpö tuo väittämäsi jos pussailet huulia, saat sen.


    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe