Hiekkahelmen liikkumiskielto

Hiekkahelmi,tämä paimiolaisten ylpeys,jonka he kateellisina piilottaisivat muilta. Nyt sinne on tullut oikein vartiointiliikkeen kyltit ja rangaistuksen uhalla uhataan kaikkia jotka kunnan isien ja tätien kieltoja uhmaavat. Mihin lakiin vedoten he kuvittelevat kieltävänsä liikkumisen hiekkahelmen maastossa? Suomessa on melko laajat jokamiehen oikeudet, ja ainoastaan yksityisalueella, puolustusvoimien alueella sekä rajavyöhykkeellä liikkuminen voidaan kieltää. Missään muualla Suomessa en vastaavaa yritystä kieltää kulku ole nähnyt, epäilen onko ihan laillistakaan. Tavallaan en ole yllättynyt että Paimiossa tällaiset kieltokyltit (lainvastaiset) on viritetty.
5581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Paimion kunnantädit ovat tästä innostuneet ja laatineet kieltoplakaatit joista saa kuvan ettei alueella saisi esim. kävellä vaan siitä seuraa rangaistus. Näinhän ei ole, ainoa rangaistava teko on yritys epämääräisillä kieltokylteillä estää liikkuminen.

Äänestä

Kovin on ristiriitaista. Ensin kielletään liikkuminen hiekkakankailla, mutta kun alueella on Paimion polku kuntoranta, joka johtaa hiekkakankaille. Silloin syntyy selvä ristiriita. Kovin on ristiriitaisia sääntöjä. Alueelle on ilmestynyt turvakamera. Varmaan ensikesänä tulee vartiomies. Käsittämätöntä, että Paimion upein valtti piilotetaan puomien taakse ja valvotaan kameroin. Täytyy nauraa.
Toiset kunnat olisivat ottaneet kaiken irti alueesta ja kehittäneet luontomatkailua. Ilmeisesti on tarkoitus työllistää kallispalkkaisia tuomareita.

Äänestä

Suomen suurimpia munauksia on, että kaikkein kauneimmat alueet pistetään pohjavesialueeksi. Tilanne tarjotaan kamalaa kivikkoa ka kalliota. Miksi kivikkoa ei pistetä pohjavesialueeksi. Kaikki hiekkakankaat pistetään pohjavesialueeksi. Tuntuu välillä, että ihan kuisalla.
Eivät nuo Paimion kiellot paljon hetkauttaneet. Ihmisiä vaelsi hiekkakankaille uimaan. Ehkä minutkin viedään nyt vankilaan, kun kävin alueella. En tosin uinut, mutta kävelin alueella. Kamera tallensi upeat maisemat filmille. Se oli osa Terijoki projektia.
Miksi noin upeassa paikassa filmata mitään elokuvaa?

Äänestä
  • "kaikkein kauneimmat alueet pistetään pohjavesialueeksi" Ei niitä ole laitettu vaan ne nyt sattuvat olemaan pohjavesialueita :D:D Ei siellä kävelemistä ole kielletty vaan uiminen ja moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hiekkahelmi,tämä paimiolaisten ylpeys,jonka he kateellisina piilottaisivat muilta. Nyt sinne on tullut oikein vartiointiliikkeen kyltit ja rangaistuksen uhalla uhataan kaikkia jotka kunnan isien ja tätien kieltoja uhmaavat. Mihin lakiin vedoten he kuvittelevat kieltävänsä liikkumisen hiekkahelmen maastossa? Suomessa on melko laajat jokamiehen oikeudet, ja ainoastaan yksityisalueella, puolustusvoimien alueella sekä rajavyöhykkeellä liikkuminen voidaan kieltää. Missään muualla Suomessa en vastaavaa yritystä kieltää kulku ole nähnyt, epäilen onko ihan laillistakaan. Tavallaan en ole yllättynyt että Paimiossa tällaiset kieltokyltit (lainvastaiset) on viritetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu