Raamattu kertoo Jumalan valinneen juutalaiset = Israelilaiset omaksi kansakseen.
Raamattu kertoo Jumalan tehneen heidän kanssaan LIITON, jonka oli määrä olla voimassa ikuisesti:
1.Mooseksen kirja:
17:1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.
17:2 Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti."
17:7 Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,
17:8 ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa."
Tuon liiton kestämisen puolesta Jumala vakuutti usein:
Psalmit:
132:12 Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua sinun valtaistuimellasi iankaikkisesti."
Tuo iankaikkinen LIITTO oli Jumalan ja juutalaisten välinen. Nykyajan kristinuskolla (JT:lla) ei ole mitään tekemistä sen kanssa!
Juutalaiset rikkoivat raamatun mukaan Jumalaa vastaan, jolloin tuo ensimmäinen liitto raukesi, mutta Jumala ei kuitenkaan hylännyt juutalaisia:
Hesekiel:
16:60 Mutta minä muistan liittoni, jonka tein sinun kanssasi sinun nuoruutesi päivinä, ja minä teen sinun kanssasi iankaikkisen liiton.
16:62 Ja minä teen liittoni sinun kanssasi, ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra.
Jumala oli siis päättänyt tehdä uuden liiton noiden juutalaisten kanssa.
Tuosta uudesta liitosta kertoo myös Paavali:
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Tuosta UUDESTA LIITOSTA kerrotaan:
8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Raamattu kertoo selvästi, että Jumalan tarkoitus oli tehdä UUSI LIITTO JUUTALAISTEN = Israelilaisten kanssa.
Kristinusko (JT:t) ei ole osa tuota liittoa. Se ei ollut osa vanhaakaan liittoa, joten sen kanssa ei ole voitu tehdä UUTTA liittoa.
Kristinusko (JT:t) on siis raamatun vastainen harhaoppi, jolla ei ole mitään tekemistä juutalaisen Jeesuksen tai hänen juutalaisten seuraajiensa muodostaman juutalaislahkon kanssa.
Jeesus sanoi selvästi sen, KEISTÄ pelastus tulee:
Johanneksen evankeliumi:
4:22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä PELASTUS ON JUUTALAISISTA.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Jeesus teki uuden liiton opetuslastensa / seuraajiensa kanssa, ei Israelin kansan kanssa.
He joutuivat kansana hylätyksi, koska hylkäsivät Jeesuksen.
Luukas 22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
1 Korinttolais 11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
juhani.p kun nuo jeesuksen puheet ei toteutuneetkaan, mailmanlopusta sun muusta, oliko jeesus väärä profeetta. juutalaiset odottavat vieläkin messiasta eli eivät menneet jeesuksen ansaan.
saas nähdä milloin tulee se oikea kristus jonka puheet toteutuvat ja jota tuo jumalan kansa, juutalaiset odottavat
Kiitos kommentistasi JuhaniP.
Luehan uudelleen, mitä tästä mainitsemastasi Jeesuksen tekemästä uudesta liitosta sanotaan:
8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Ketkä ovat osapuolia 1. liitossa?
Jumala ja Israel.
Keiden sanotaan olevan UUDEN liiton osapuolet?
EDELLEEN Jumala ja Israel (se osa, joka edusti puhdasoppista palvontaa = Jeesuksen seuraajien lahko).
Eihän missään sanota, että uuden liiton osapuoli olisi vaihtunut. Eikä silloin puhuttaisi liiton UUSIMISESTA!
Eivät Jehovan todistajat ole raamatun mukaan tuon liiton osapuolia.
Eri asia tietenkin on, haluatko uskoa raamattuun vai et.
itse tarkistaa tuon kohdan Raamatustasi, eli kenen kanssa Jeesus teki uuden liiton. Eikö hänen opetuslapsensa olleet usein Juutalaisten vainoamia, miksi hän olisi tehnyt liiton heidän vainoojien kanssa?.
Raamatussa kerrotaan tilanteen muuttuneen, kun Juutalaiset eivät kansana hyväksyneet Jeesusta messiaana.
Puhut juutalaisista ja Jeesuksen seuraajista, ikäänkuin he olisivat edustaneet eri uskontoja.
Ei asia raamatun mukaan niin ole, kuten olen jo useaan otteeseen todistanut, mutta jostain syystä et haluaisi ymmärtää sitä.
Juutalaisuus on uskonto, joka oli Jeesuksen aikana hajonut muutamiin erilaisiin lahkoihin, jotka kaikki väittivät edustavansa oikeaoppista, Jumalan hyväksymää, juutalaisuutta.
Noita lahkoja oli mm. saddukeukset, fariseukset JA Jeesus-liike, joka oli noita edellämainittuja uudempi herästysliike.
Messiaan tarkoituksena oli perustaa Jumalan johtama valtakunta juutalaisten keskuuteen.
Missä kohtaa raamattua tuon tarkoituksen kerrotaan muuttuneen?
Juutalaiset odottivat tuota messiasta ja Jeesus sanoi olevansa se, jota on odotettu. Ei hänkään sanonut olevansa joku toinen, erilaisen tulevaisuuden toteuttava messias.
Niin Jeesus kuin hänen opetuslapsensa opettivat Jeesusken olevan tuo juutalaisten odottama messias.
4:25 Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki."
4:26 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi."
Jeesuksen mukaan nuo erilahkoiset juutalaiset olivat laumastaan eksyneitä lampaita. Katso, minkä hän sanoo tehtäväkseen.
Jeesus kertoi opetuslapsilleen kuvauksen lammastarhasta ja sanoo:
10:7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
10:8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
Tuo lammaslauma muodostui tuossa vaiheessa noista hänen opetuslapsistaan, seuraajistaan.
Jeesus jatkaa:
10:14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
10:15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Ketä ovat nuo 'muut lampaat' joista Jeesus puhuu ja jotka hän halusi johdattaa omaan tarhaansa? Luehan vastaus:
Matteuksen evankeliumi:
15:24 Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."
18:11 Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.
Jeesuksen mukaan nuo muut juutalaislahkot olivat kadonneita lampaita ja hän halusi käännyttää heitä omaan 'tarhaansa'.
Niin hän käski myös opetuslastensa tehdä:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
10:6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
10:7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.'
Vaikka nuo muut lahkot eivät hyväksyneet Jeesusta odottamakseen messiaaksi, niin ei se tarkoita sitä, ettei he olisi pitäneet häntä juutalaisena.
Niin Jeesus kuin hänen seuraajansakin olivat juutalaisia. Kuolemaansa asti.
Ja ennenkaikkea he KASTOIVAT muut ihmiset kuuluviksi tuohon juutalaiseen 'lammastarhaan'!
Kenen kanssa uusi liitto tehtiin?
Se kerrotaan mm. Roomalaiskirjeessä, jonka alun lainaan tähän ja lisää voit sieltä itsekin lukea:
Roomalaiskirje:
11:1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
11:2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut.
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Jeesuksen ja Paavalin mukaan Jeesus-liike edusti sitä oikeaoppista juutalaisuutta, jonka osalta Jumala oli tuleva liittonsa uudistamaan.
Kun et selvästikään ollut ymmärtänyt noita yllä olevia selityksiäni (tuosta toisen avauksen kommentistasi päätellen), niin otetaan vielä kerran uusiksi:
Lainaat kertomusta tilanteesta, jossa Jeesus vietti viimeistä pääsiäistään 12 opetuslapsensa kanssa. Hän sanoi: 'Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan'.
Sinun mielestäsi nuo Jeesuksen noille 12 opetuslapselle osoittamat sanat pitää ymmärtää niin, että ne koskevat joitain muita ihmisiä, kuten 2000 vuotta myöhemmin eläneitä Jehovan todistajia.
Minun mielestäni ne tarkoittivat sitä, mitä niissä sanotaan: 'Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän (=nuo 12 opetuslasta ja juutalaislahko, jota he edustivat) edestänne vuodatetaan'.
Raamatun hepreassa "ikuinen" = l´oolaam ja "pysyvä" = oolaam (> aalaam = piilottaa, kätkeä, kääriä kokoon), mikä tarkoittaa epämääräisen pitkää aikaan nähden siten, että keston pituus on ihmisiltä salattu ja hänelle etukäteen tuntematon (JT;ien "Olkoon Jumala totinen" eli OJT, 1960, s 189, 190).
Ikuinen tai pysyvä voivat siten olla todella iankaikkinen kuten Jehova Jumala itse (Ikiaikainen, Dan 7:9 UM, KR 1992) tai sitten vähemmän pysyvä eli ihmiselle epämääräisen kestoinen kuten lakiliitto (1513 ya Siinailla, Jehova/Israel, Mooses välittäjänä), joka lakkautettiin ja jonka tilalle tehtiin uusi liitto (33 ya) Jehovan ja juutalaisten Jeesuksen seuraajien kesken Jeesuksen ollessa välittäjänä ja vahvistettiin helluntaina 33 ya pyhän hengen vuodatuksella.
Vasta kolmen vuoden kuluessa vuodesta 33 ya liittoon otettiin samarialaiskristittyjä, ja v 36 ya astui ensimmäinen pakana, Cornelius perheineen uuteen liittoon, juutalaisille osoitettu erityissuosien aika päättyi, kun Danielin mainitsemat 70 vuosiviikkoa päättyivät (Dan 9:24-26).
HUOM: "Ja hänen on pidettävä liitto voimassa monille yhden [vuosi]viikon ajan" (29-36 ya), "ja viikon puolivälissä" (33 ya) hän lakkauttaa teurasuhrin ja uhrilahjan". (Dan 7:27 UM). Mooseksen lain teuras- yms. uhreineen Jehova poisti, kun Jeesus kuóli Golgatalla v 33 ya (Kol 2:14 HUOM).
Sen jälkeen tuli uuteen liittoon muitakin pakanoita ankarin kriteerein, kunnes 1900-luvulla 144 000 on saatu täyteen.
JT/JW
>>Vasta kolmen vuoden kuluessa vuodesta 33 ya liittoon otettiin samarialaiskristittyjä, ja v 36 ya astui ensimmäinen pakana, Cornelius perheineen uuteen liittoon, juutalaisille osoitettu erityissuosien aika päättyi, kun Danielin mainitsemat 70 vuosiviikkoa päättyivät (Dan 9:24-26).
>>Ei heistä tullut mitään epämääräisiä kristittyjä saati Jehovan todistajia. Heistä tuli JUUTALAISIA!
Niinpä luonnollisilla juutalaisilla oli erikoisasema Vartiotorniseuran opetuksissa aina 1930-luvun alkuun. Russelin näkemyksissä nimenomaan Palestiinaan keskittyvät juutalaiset olivat merkki Harmagedonin alkamisesta. H-hetki olisi ollut kun heitä olisi palestiinassa tasan 144000. Russelin pieni joukko ei siis ollut sama 144000 kuin nykypäivän Vartiotorniseuralle.
Samarialaiset olivat osittain juutalaisia, koska koostuivat juutalaisten ja muiden kansojen yhteisistä jälkeläisistä, eli he olivat "puolipakanoita". Siksi heille lähempänä juutalaisuutta olleen syntyperänsä takia tarjottiin mahdollisuutta tulla hengellisiksi juutalaisiksi ennen kuin varsinaisille ei-juutalaisille eli "täyspakanoille".
Muut kristityiksi kääntyneet olivat henkin enää vain hengellisiä juutalaisia. He eivät noudattaneet enää Mooseksen lakia ja sen juhla- tai uhrimenoja ja ympärileikkausta, ja heille sanottiin, että heidän tuli karttaa moraalittomuutta, epäjumalanpalvelusta, verta ja tukehtumalla kuolleen eläimen syömistä; Mooseksen lakia ei tarvinnut muilta osin noudattaa (Ap 15:19, 20, 28, 29; Room 2:28, 29). Totta on, että pakanat pitivät alkukristittyjä vain juutalaisuuden lahkona. JT:t ovat lähimpänä alkukristitillisyyttä oleva nykyinen ryhmä.
Näitä hengellisiä juutalaisia on kaikkiaan 144 000 (Ilm 7. luku ja 14. luku).
JT/JW
>>Totta on, että pakanat pitivät alkukristittyjä vain juutalaisuuden lahkona.>Muut kristityiksi kääntyneet olivat henkin enää vain hengellisiä juutalaisia.