Kiitos sinulle minulle antamastasi tärkeästä henkisestä tuesta tällä palstalla!
Olet ainoa, joka todella on ymmärtänyt minua! Kukaan muu ei oikeasti ole. En enää tottapuhuen tiedä mihin uskoa, kun sain sen tekstiviestin.
Olen jopa ajatellut, että eihän Jumalakaan(luultavasti)tule minua pitämään helvetissä loputtomasti kärsimässä(jos hän ylipäätänsä on olemassa)koska sekä kuolemanrajakokemukset että alkuperäinen, kreikankielinen raamattu eivät puhu ikuisesta kärsimyksestä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että haluan koetella kaikkivaltiaan mielikuvituksen ja mahdin rajoja. Se tarkoittaa vain sitä, että kun alan ajatella kaikkea sitä hirvittävää mitä joudun käymään läpi täällä maan päällä...ajatelkaa nyt! Menen papille, ja väitän hänelle, että Jumala on sanonut minulle, että homous on ok? Ihan oikeasti, ajatelkaa sitä! "Kaverini" vihaavat minua, työtoverivi vihaavat minua, omaiseni pitävät minua tärähtäneenä, ja sitten kerron papille, ettei homoseksuaalisuus ole Jumalan mielestä oikeasti kuolemansynti. Kuka minua edes uskoisi?
Olen vasta nyt alkanut tajuamaan, kuinka HIRVITTÄVÄN vaikeaa tämä oikeasti on! Voi kuinka minä rukoilen sekä Jumalalta armoa, ja että häntä ei oikeasti olisi olemassa! Että tämä kaikki olisi vain jonkinlaista suurta sattumaa, tai hysteeristä unta. Oikeastaan ainoa oljenkorteni enää on, ettei Jumalaa oikeasti ole olemassa, koska jos hän oikesti on olemassa, ja paljasti minulle juuri tuolloin itkiessäni mitättömänä jäänteenä ihmisestä vessan lattialla osan itsestään, en tottapuhuen tiedä mitä tehdä. Meidän maailmamme ei ole valmis sellaiselle Jumalalle. Ei sellaiselle, joka on kiinnostunut vain rakkaudesta, ja joka haluaa vain että olemme onnellisia, vaikka "luonnonlakeja" tultaisiinkin siinä sivussa rikottua. Tämä maailma...tämä maailma vain rakastaa niin paljon omia lakejaan. Sen on tehnyt itselleen omista himoistaan oman Jumalan. Se palvoo Darwinin lakeja. Se asettaa kaiken niiden varaan, ja kehottaa niitä yksilöitä tyynesti kuolemaan(tekemään itsemurhan)jotka eivät ole sen kanssa samaa mieltä. En loppujenlopuksi ole yksin,sitähän tämä maailma sanoo kaikille;
Jos olet työtön, tee itsemurha, niin pääsemme sinusta mahdollisimman nopeasti eroon! Jos olet vanhus, tee itsemurha, niin säästyvät sinunkin hoitokulusi! Jos olen vammainen, tee itsemurha, koska emme kuitenkaan maksa sinun tarvitsemiasi palveluita. Ja jos olet homo, niin tee itsemurha, emme me sinua kumminkaan siedä!
Ja sitten kun olet juuri kytkemässä itseäsi virtapiiriin, hyppäämässä tuolilta hirttosilmukka kaulalla, tai painamassa liipaisinta pyssyssä, niin sitten tulee joku häiritsevä ääni päähäsi, ja alkaa pauhaamaan, että sinä et saa tehdä sitä, ja sinä et saa tehdä! Onko se edes oma ääneni! Mitä tämä ääni minusta haluaa? Jos tämän kaiken on tarkoitus "kasvattaa minua henkisesti" niin kuinka kauan tätä "kasvatusta" on oikein tarkoitus jatkaa? Kuinka kauan "armollinen rakkauden ruhtinas" jatkaa meidäs "hellää kurittamistamme" Siihenkö saakka, kunnes menemme itse pyytämään hullujen huoneelta apua meitä vaivaaviin ääniin, ja suostumme vapaaehtoisesti lukittaviksi neljän seinän sisälle hoitoon? Silloinko hän on voittanut?
Olet ainoa, joka todella on ymmärtänyt minua! Kukaan muu ei oikeasti ole. En enää tottapuhuen tiedä mihin uskoa, kun sain sen tekstiviestin.
Olen jopa ajatellut, että eihän Jumalakaan(luultavasti)tule minua pitämään helvetissä loputtomasti kärsimässä(jos hän ylipäätänsä on olemassa)koska sekä kuolemanrajakokemukset että alkuperäinen, kreikankielinen raamattu eivät puhu ikuisesta kärsimyksestä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että haluan koetella kaikkivaltiaan mielikuvituksen ja mahdin rajoja. Se tarkoittaa vain sitä, että kun alan ajatella kaikkea sitä hirvittävää mitä joudun käymään läpi täällä maan päällä...ajatelkaa nyt! Menen papille, ja väitän hänelle, että Jumala on sanonut minulle, että homous on ok? Ihan oikeasti, ajatelkaa sitä! "Kaverini" vihaavat minua, työtoverivi vihaavat minua, omaiseni pitävät minua tärähtäneenä, ja sitten kerron papille, ettei homoseksuaalisuus ole Jumalan mielestä oikeasti kuolemansynti. Kuka minua edes uskoisi?
Olen vasta nyt alkanut tajuamaan, kuinka HIRVITTÄVÄN vaikeaa tämä oikeasti on! Voi kuinka minä rukoilen sekä Jumalalta armoa, ja että häntä ei oikeasti olisi olemassa! Että tämä kaikki olisi vain jonkinlaista suurta sattumaa, tai hysteeristä unta. Oikeastaan ainoa oljenkorteni enää on, ettei Jumalaa oikeasti ole olemassa, koska jos hän oikesti on olemassa, ja paljasti minulle juuri tuolloin itkiessäni mitättömänä jäänteenä ihmisestä vessan lattialla osan itsestään, en tottapuhuen tiedä mitä tehdä. Meidän maailmamme ei ole valmis sellaiselle Jumalalle. Ei sellaiselle, joka on kiinnostunut vain rakkaudesta, ja joka haluaa vain että olemme onnellisia, vaikka "luonnonlakeja" tultaisiinkin siinä sivussa rikottua. Tämä maailma...tämä maailma vain rakastaa niin paljon omia lakejaan. Sen on tehnyt itselleen omista himoistaan oman Jumalan. Se palvoo Darwinin lakeja. Se asettaa kaiken niiden varaan, ja kehottaa niitä yksilöitä tyynesti kuolemaan(tekemään itsemurhan)jotka eivät ole sen kanssa samaa mieltä. En loppujenlopuksi ole yksin,sitähän tämä maailma sanoo kaikille;
Jos olet työtön, tee itsemurha, niin pääsemme sinusta mahdollisimman nopeasti eroon! Jos olet vanhus, tee itsemurha, niin säästyvät sinunkin hoitokulusi! Jos olen vammainen, tee itsemurha, koska emme kuitenkaan maksa sinun tarvitsemiasi palveluita. Ja jos olet homo, niin tee itsemurha, emme me sinua kumminkaan siedä!
Ja sitten kun olet juuri kytkemässä itseäsi virtapiiriin, hyppäämässä tuolilta hirttosilmukka kaulalla, tai painamassa liipaisinta pyssyssä, niin sitten tulee joku häiritsevä ääni päähäsi, ja alkaa pauhaamaan, että sinä et saa tehdä sitä, ja sinä et saa tehdä! Onko se edes oma ääneni! Mitä tämä ääni minusta haluaa? Jos tämän kaiken on tarkoitus "kasvattaa minua henkisesti" niin kuinka kauan tätä "kasvatusta" on oikein tarkoitus jatkaa? Kuinka kauan "armollinen rakkauden ruhtinas" jatkaa meidäs "hellää kurittamistamme" Siihenkö saakka, kunnes menemme itse pyytämään hullujen huoneelta apua meitä vaivaaviin ääniin, ja suostumme vapaaehtoisesti lukittaviksi neljän seinän sisälle hoitoon? Silloinko hän on voittanut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Klisee, mutta silti totta.
Kenenkään kärsimys ei kestä loputtomasti. Itse ainakin tulen olemaan onnellinen päästessäni täältä pois ja tulen pitämään lähtöäni kotiinpaluuna. Vaikka se tapahtuisi jo tänä yönä. [Itse asiassa haluaisin kuolla nuorena, mutta luonnollisesti.]
Kuolemanrajakokemuksista on minulle käynyt selväksi, että Jumala kokee meidänkin tuskamme ja sinunkaan kipusi ei ole jäänyt huomaamatta. Uskon, että lopulta kyyneleet pyyhitään.
Jos papilla on yhtään tolkkua ja hän osaa lukea raamattua kuin juristi lakikirjaa, hän toteaa, että homous on OK silloin, kun kyse ei ole irstailusta eikä seksihurjastelusta vaan kahden täysi-ikäisen ja -valtaisen ihmisen halusta jakaa bunkkansa ohella sydämensä. Tekojamme tärkeämmät on niiden motiivit.
Kuolemansyntejä on perinteisesti seitsemän - ylpeys, piittaamattomuus, ahneus, kohtuuttomuus, irstaus, kateus ja viha. Homous ei kuulu niihin. Ainakin minä uskon sinua.
Minulla on ystävä, jolla on mennyt vielä sinuakin rankemmin. Luulitko, että homoseksuaalisuus on vaikeaa? Ehei - ainahan olisit voinut olla transseksuaali, kuten tämä ystäväni. Hänellä kävi vielä hurjemmin. Hän joutui erään sellaisen uskonlahkon kohteeksi, joka yritti käännyttää häntä ja ajaa riivaajia pois hänestä ja "parantaa" hänen transseksuaalisuutensa. Lopputulos oli se, että hän oli pimahtaa ja yritti itsemurhaa. Hän kuolikin kliinisesti - joksikin ajaksi. Sinä aikana hän kohtasi Jumalan; hänellä oli kuolemanrajakokemus. Jumala ei ollut mikään paatunut sadisti eikä pilkkua nussiva tuomari, vaan Rakkaus. Hänen elämänsä käytiin läpi, Jumala osoitti hänelle hänen tekonsa, ei moittinut häntä hänen virheistään, ei tuominnut hänen transseksualismiaan ja totesi, että hänen aikansa ei ole vielä tullut. Niinpä ystäväni sitten hankkiutui hoitoon ja hän on nykyisin post-op.
Kaikella on tarkoituksensa. Myös sillä, että sinä olet sellainen mitä olet. Elämä ON vaikeaa. Ehkä sen on tarkoituskin olla - en tiedä. Totesin, että rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen tässä maailmassa on lähes mahdotonta. Sen noudattaja revitään kappaleiksi. Itsesuojeluvaisto vaatii vetämään sen kylmän, kovan ja kyynisen kuoren ylle. Silti tiedän, mitä minun pitäisi tehdä.
Ehkäpä kyse on vain siitä, että "practise random acts of spontaneous kindness".Pieni hymy oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi merkitä paljon.
Sanot: "Meidän maailmamme ei ole valmis sellaiselle Jumalalle. Ei sellaiselle, joka on kiinnostunut vain rakkaudesta, ja joka haluaa vain että olemme onnellisia, vaikka "luonnonlakeja" tultaisiinkin siinä sivussa rikottua."
Vaihda tuohon sanan "jumalalle" tilalle "ihmiselle" niin päästään aika lähelle totuutta. Ystäväni totesi, että tämä maailma on paratiisi ihmiselle, joka on kyyninen ja typerä. Se on helvetti sellaiselle, joka on älykäs ja herkkä.
Jatkat: "Tämä maailma...tämä maailma vain rakastaa niin paljon omia lakejaan. Sen on tehnyt itselleen omista himoistaan oman Jumalan. Se palvoo Darwinin lakeja. Se asettaa kaiken niiden varaan, ja kehottaa niitä yksilöitä tyynesti kuolemaan(tekemään itsemurhan)jotka eivät ole sen kanssa samaa mieltä. En loppujenlopuksi ole yksin,sitähän tämä maailma sanoo kaikille; Jos olet työtön, tee itsemurha, niin pääsemme sinusta mahdollisimman nopeasti eroon! Jos olet vanhus, tee itsemurha, niin säästyvät sinunkin hoitokulusi! Jos olen vammainen, tee itsemurha, koska emme kuitenkaan maksa sinun tarvitsemiasi palveluita. Ja jos olet homo, niin tee itsemurha, emme me sinua kumminkaan siedä!"
Osuit täsmälleen nappiin. Tällainen tämä maailma todellakin on. Sitten se pakollinen kysymys: jos tämä maailma yrittää nitistää sinut, niin mikä pakottaa sinua noudattamaan tämän maailman sääntöjä?
Minulla on tunne, että se iso heppu yläkerrassa on varannut sinulle jotain spesiaalia. Ehkä tämä maailma on koetus tai sitten elämänkoulu vain pitää kaikkine kärsimyksineen käydä läpi. Mutta tässä vaiheessa on pakko kertoa huono vitsi.
Kolme hellaria ja homo kuolivat, ja P. Pietari sitten kuulusteli heitä taivaan portilla. Heidän elämänsä käytiin läpi, ja lopuksi Pete totesi:
"Te kolme voitte mennä sinne hiilipuolelle, mutta tule sinä poika sisään."
Hellarit protestoivat: "Mi-mi-mi... me olimme maan päällä niin siivoja ja vältimme syntiä ja sitten tuo..."
Pete keskeyttää: "Niin. Juuri sen takia - hän on helvetin kärsinyt jo."
"Meidän maailmamme ei ole valmis sellaiselle Jumalalle. Ei sellaiselle, joka on kiinnostunut vain rakkaudesta, ja joka haluaa vain että olemme onnellisia, vaikka "luonnonlakeja" tultaisiinkin siinä sivussa rikottua. Tämä maailma...tämä maailma vain rakastaa niin paljon omia lakejaan."
No mutta niinhän se Jumalakin totesi että "se joka rakastaa tätä maailmaa, vihaa Jumalaa". Itse olen sitä mieltä että elämä on testi. Jumala haluaa testata ja koetella ihmistä jotta selviäisi että oletko hyvä vai paha vai jotain siltä väliltä. Ne jotka sitten reputtavat testin heitetään helvettiin opettelemaan kärsimystä ja miettimään tekosiaan. Noh Jumala näkee jokaisen sydämeen ja sitten kun ihminen/sielu oikeasti katuu tekosiaan ja ymmärtää tehneensä väärin, Hän ottaa hänet takasin maan pinnalle taikka sitten sinne taivaaseen. Näin luulen. En minäkään usko että Hän oikeasti olisi niin sadistinen että ihan huvin vuoksi kiduttaisi ihmisiä. Sitäpaitti jos kaikkivaltias Jumala oikeasti haluaisi kiusata meitä niin eikö meillä olisi JO täällä maapallolla kidutusta 24/7?