Päihtynyt yritti varastaa veturin Kontiomäen rautatieasemalla – oli myöhästynyt junastaan, kertoi lehti. Parikymmentä vuotta sitten Pankakosken tehtaan työläinen R.K. lainasi kaverina kanssa tehtaan ratapihan järjestelyveturia, jolla he ajoivat Pankakoskelta Mähkön ylikäytävän luo käydäkseen viinakaupassa, joka sijaitsi silloin alakylällä nykyisessä Lieksan Sähkön talossa. Kävelymatkaa tuli edestakaisin pari kilometriä ja kauppareissu onnistuikin hyvin. Kyllähän tapauksesta melkoinen jupakka syntyi. Tarina ei kerro, joko lainaajat aloittelivat ostostensa nauttimisen paluumatkallaan Pankakoskelle.
Luultavasti Kontiomäen mieskin halusi vain hieman lainata veturia päästäkseen kotiin, kun oli jo tarpeeksi päihtynytkin. Tuskin varastamisesta oli kyse.
Osattiin sitä Lieksassakin
16
72
Vastaukset
- Anonyymi
"Joopa joo, sanoivat rengit päissään":) Ei tuollaista toimintaa missään nimessä pidä varastamiseksi kutsuman. Joissakin piireissä varastamista kutsutaan hienosti omaisuuden uudelleenjaoksi.
- Anonyymi
Se ei olisi ehtinyt alkoon aukioloaikana ei tuota voi oikeestaan pitää minään rikoksena edes
- Anonyymi
Koska kyseessä oli äärimmäinen hätätilanne, ei todellakaan kyseessä ole rikos, vaan korkeintaan veturin luvaton käyttöönotto, koska miehet eivät olleet kaikessa kiireessä kysyä lainaukseen lupaa esimieheltään. Kiire oli todellinen, koska liike, johon miehet olivat menossa oli juuri sulkeutumassa viikonlopuksi. Tilanne olisi voinut muuttua katastrofiksi, jos he eivät olisi ehtineet ajoissa puotiin.
- Anonyymi
Maalaijärjen käyttö on ollut tapauksessa aivan ilmeistä, ja kun on olemassa vielä sanonta "hätä keinot keksii" ja kyseessä on ollut hätätapaus!
- Anonyymi
Oma-aloitteellisesta toiminnasta olisi pitänyt antaa urhoollisille työntekijäsankareille aloitepalkinto, palkankorotus ja parin viikon palkallinen vapaa sekä kylpylämatka täysihoidolla.
- Anonyymi
Tapaus kertoo aidosta pankakoskelaisuudesta, joka ilmenee aidoimmillaan monenlaisena kekseliäisyytenä, pelottomuutena ja oma-aloitteisuutena. Keskenkasvuosina teeskenneltiin pesäpallosankaria, jolloin päästiin tehtaalle töihin eikä tarvinnut silloin käydä ollenkaan koulua. Sivistys ei päätä pakottanut.
Työ ei pelottanut, koska sen viereen voi vaikka nukahtaa kesken työpäivän. Oma-aloitteisuuden puutteesta ei voitu moittia ketään. Jenkkikassi oli täynnä kotiin viemisiä työpäivän päätyttyä. Vapaajakelutarvikkeitahan ne olivat. Työrukkasia, morapuukkoja, kaapeleita, hehkulamppuja, sulakkeita, sähkömoottoreita, riimuja jne. Veturin lainaaminen omien ostoksien tekoon kuului tuiki rehelliseen pankakoskelaisuuteen. Voiko sitä enää tämän paremmin ylistää!Vai oli sähkömoottoreita kassissa.
Työntekijät taisi olla jättiläisiä, sillä Pankakosken tehtaan moottorit oli sitä luokkaa.
Hyvä etteivät vienee koko tehtaan koneita ja alkaneet valmistaa kotona ;-))- Anonyymi
kamuttaja kirjoitti:
Vai oli sähkömoottoreita kassissa.
Työntekijät taisi olla jättiläisiä, sillä Pankakosken tehtaan moottorit oli sitä luokkaa.
Hyvä etteivät vienee koko tehtaan koneita ja alkaneet valmistaa kotona ;-))50-luvulla tehtaan moottorivarastossa oli pieniäkin sähkömoottoreita, jotka sopivat kotitalouskäyttöön. Hehkulamppujen lainaajille tuli kotona yllätys, koska tehtaan valaistuksessa oli tuolloin jännitteenä 127 V, kun se kodeissa oli 220 V. 127 V lamppu ei kestänyt 220 V:n jännitettä. Ketjut olivat lähtöisin ketjutaljoista, kun ketjua tarvittiin esimerkiski veneiden kiinnittämiseen Niskan rannassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
50-luvulla tehtaan moottorivarastossa oli pieniäkin sähkömoottoreita, jotka sopivat kotitalouskäyttöön. Hehkulamppujen lainaajille tuli kotona yllätys, koska tehtaan valaistuksessa oli tuolloin jännitteenä 127 V, kun se kodeissa oli 220 V. 127 V lamppu ei kestänyt 220 V:n jännitettä. Ketjut olivat lähtöisin ketjutaljoista, kun ketjua tarvittiin esimerkiski veneiden kiinnittämiseen Niskan rannassa.
Käytitkö sitä pientä moottoria kaivopumpun pyörittämiseen? Strömberg taisi olla merkki.
- Anonyymi
Taljan ketjuhan on vahvaa, eli ei ne ole tyhmiä olleet jotka sitä ketjua on veneen kiinnitykseen käyttänyt? Joku tyhmä olisi voinut laittaa narulla veneen kiinni ja vene olisi karannut tuuliajolle!
Miten näille miehille sitten kävi että saivatko pitää työpaikkansa? Luulisi olevan myös kohtalaisen törkeää rautatieturvallisuuden vaarantamista lähteä ajelemaan veturilla jonka kukaan ei tiedä olevan liikenteessä. Olisi vaikka toinen juna tullut vastaan ja semmoista.
- Anonyymi
Rikoslaista ei löytynyt kohtaa "veturin lainaaminen", jotta syyte olisi voitu nostaa. Oma-aloitteiset miehet selvisivät huomautuksella.
- Anonyymi
Olisi voinut tavarajuna tullakin vastaan jommasta kummasta suunnasta. Miehillä oli tuuria tai tietoa junien kulusta. Silloin ei olisi selittelyt auttaneet.
- Anonyymi
"Tehtaan suojeluksessa" on tunnettu sanonta Pankakoskella. Tarkoittihan se viime vuosisadalla hyvin monia etuja tehtaan työläisille. Tehtaan kautta tilatut rakennustarvikkeet sai halvemmalla, rakennusaikainen sähkö oli ilmainen, tehtaalaisille valovirran hinta oli puolet Lieksan Sähkön hinnasta, tehdas kustansi katuvalot, vesijohdot, viemärit, valaistut ladut, kirkon tontin, yhteiset saunat ja pesutuvat sähköineen ja koneineen, kellarit, venelaiturit, uimalaitoksen, tenniskentän, jääkiekkokaukalon, urheilukentän pukukoppeineen ja monet muut edut. Tehtaan työläisen ei tarvinnut käydä kouluja, vaan muutama vuosi kansakoulua riitti kartongin tekijälle. Lisäksi tehtaan johtajien lapset kuljettiin tehtaan kyydeillä oppikouluun, ettei työläisten köyhyys heihin tarttuisi linja-autokuljetuksen aikana.
- Anonyymi
Minulle on jäänyt lapsuudesta sellainen kuva, että pankakoskelaiset olivat rikasta tehtaan väkeä silloin sen tehtaan parhaimpina aikoina. Vieläkin on hyviä omakotitaloja, silloin rakennettuja, tuo kylä täysi. Myös sellainen kuva jäi, että he kilpailivat keskenään kenellä on parempi ja kalliimpi auto, kodintekniikkaa viimeisen päälle ja omakotitalosta huolimatta upea kesämökki jne.
Mikäpä oli ollessa, heidän silloin siellä. Asumukset olivat ”suhdetavaroilla” ja hyvillä palkoilla suureksi osaksi rakennettuja. Sen ajan kujeet olivat hyväksyttyjä erimuodoin kuin nykyisin. Olen erittäin tyytyväinen että Lieksan seudulla on joskus silloin jossakin mennyt niin hyvin, että oli varaakin kujerrella ja pädeskellä puoleen jos toiseen. On se edelleen hyvä tuo Pankakoski, vaikkei siellä enää pankkeja ja kauppoja olekaan, kuin parhaaseen kukoistusaikaan.
Veturiliikenne on nykyisin aika hiljaista tuolla sivupistolla. Olikohan silloin aikoinaan niin vilkasta, että vastaantulevia olisi pitänyt pelätä? Veturit eivät ohittaneet toisiaan ainakaan Teollisuuskylässä. Jaaakonmäkikö oli silloin se ohituspaikka? Jaakonmäki oli ja on edelleenkin ainoa mahdollinen ohituspaikka kyseisellä rataosuudella. Se sijaitsee Yrjöläntien ja Tehdastien välisellä alueella. Ohituksiin sitä tuskin käytettiin, vaan junanvaunujen varastointiin odottamaan lastausta.
Tavarajunaliikenne on hyvin satunnaista nykyään Pankakosken radalla, koska tehtaan johdon mukaan VR:n hinnoittelu on siirtänyt kuljetukset maanteille.
Pankakosken tehtaan tuotteet toimitettiin jo vuodesta 1897 lähtien kapearaiteista rataa myöten Lieksaan, missä tapahtui uudelleenlastaus. 60 cm levyistä rataa käytettiin myös yleisiin tavaran kuljetustarpeisiin ja jopa henkilökuljetuksiin.
Radan pituus Pankakosken ja Lieksan välillä sivuraiteineen oli hieman yli kahdeksan kilometriä. Rautatie Joensuusta Lieksaan valmistui 12 vuotta myöhemmin vuonna 1909 ja rautatien vihkijäiset pidettiin vuonna 1910.
Panakosken rata muutettiin normaalilevyiseksi vuoden 1952 tienoilla.
Pankakosken kapearaiteinen rautatie rakennettiin Lieksan rautatien valmistuttua Sokojoelle saakka, josta muodostui tärkeä varasto- ja lastauspaikka tehtaalle.
Kapearaiteinen rautatie ulottui myös Rantalan Kiramonrantaan, jossa ratapenkka on vielä nähtävissä muuntajakopille saakka. Tämä rataosuus purettiin vasta vuonna 1962, vaikka kiramon toiminta loppui jo vuonna 1952. Radalle oli jätetty resiina, joka oli meidän nuorukaisten ahkerassa käytössä 50-luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1397978
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t424519törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/444096Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4212128Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi791844- 351508
- 321497
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2001333Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt331187Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121178