vantaa

epäsosiaalisen aineksen keräyspiste. Kaupunki on rakennettu täyteen isoja kunnallisia asuntoja,joissa työtä vieroksuvat luuserit elää leveästi. Ainoa ratkaisu asiaan tuntuu vantaalaisilla politikoilla olevan verojen nosto ja kunnallisten vuokra-asuntojen lisääminen,eli jopa muiden asumismenot pannaan veronmaksajien kontolle. Tällä menolla työssä käyvät asukkaat häipyvät heitä ajatteleviin kuntiin,mutta eihän se päättäjiä haittaa,pääasia,että on muuttovoittoa,laadulla ei ole väliä....
325331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kun edes vain asuisivat mutta kun vajaassa vuodessa uuden kerrostalon porrashuoneet ja muut yleiset tilat on tärvelty ja sotkettu kuvottavaan kuntoon, samoin muu ympäristö. Sitten nämä samaiset asukit ruikuttaa miten epäviihtyisää on asuinympäristö ja siksi on ryypättävä lisää ja nuuskittava liimaa päälle.

Minusta puolet vantaan asukeista, kaikki pummilla elävät loiset, voisi siirtää suoraan ämmänsuolle ja jättää sinne pärjäämään miten osaavat.

Äänestä
  • Niin tuleekin käymään, kun sossutukia toivon mukaan leikataan vain vuoteen pariin. Sitten leivänhankintaan, mars, mars. Jos kaikki velvoitettaisiin elättämään itsensä, ei kukaan joutaisi ketään kiusaamaan.

    Äänestä

Tässä sulle vähän tosiasioita:
-Vantaalaiset ovat keskimäärin Suomen 3 eniten ansaitsevia
-Vantaan työttömyysaste on Suomen alhaisimpia, Espoon ja Helsingin tasolla
-Vantaa on pientalokaupunki, paljon upeita omakotitalo ja rivitaloalueita
-Vantaan sijainti taloudellisessa mielessä Suomen paras
-Vantaa on selvästi tulevaisuuden kaupunki
-Vantaalla on Suomen ainoa kansainvälinen lentokenttä
-Vantaa on hyvin kansainvälinen kaupunki, luultavasti suhteellisesti Suomen kansainvälisin
-Vantaa on viimeisimmän tutkimuksen mukaan halutuin paikka yritysten toimitiloille
-Vantaa on hoitanut uskomattoman taitavasti taloutensa ottaen huomioon valtion ryöstöviljely Vantaata kohtaan
-Vantaalla on nuorisotyö esim liikunnan alalla hoidettu ehkä parhaiten Suomessa. Esim suurimmat jääkiekon ja salibandyn kasvattajaseurat löytyvät Vantaalta
-Vantaalla on Suomen huippulla olevia urheiluseuroja pilvin pimein
-Liikenneyhteydet Vantaalle on erinomaiset, tuskin missään Suomessa on paremmat

Äänestä
  • Vantaalla on : Pääkaupunkiseudun korkein veroäyri,eniten velkaa,eniten sosiaalitoimen asiakkaita,eniten maahanmuuttajia,eniten vuokra-asuntoja,huonosti hoidetut kadut,eniten omituisia lisiä (jotka veron maksajat maksavat),suuri työttömyysaste,eniten koulujen lopettamisuhkia,vähiten paljon veroja maksavia.

    1Äänestä

  • totuuksia kirjoitti:

    Vantaalla on : Pääkaupunkiseudun korkein veroäyri,eniten velkaa,eniten sosiaalitoimen asiakkaita,eniten maahanmuuttajia,eniten vuokra-asuntoja,huonosti hoidetut kadut,eniten omituisia lisiä (jotka veron maksajat maksavat),suuri työttömyysaste,eniten koulujen lopettamisuhkia,vähiten paljon veroja maksavia.

    Onneksi Vantaalla ei ole pakko asua. Ruikuttajat joutavat mennä ihaniin 'paratiiseihinsa'.
    Vai eikö ole varaa muuttaa?

    Me täällä viihtyisiimme, jos mahdollista vielä paremmin, kun sinunlaisia ruikuttajia ei olisi. Toki kestämme kaltaisesi mitättömyydetkin, Vantaahan on suvaitsevainen paikka, jossa sinuakin ymmärretään kireine pipoinesi

    Äänestä

  • löysää vähän kirjoitti:

    teidät pummit elättää,jos me kaikki "tiukkapipot" muutetaan pois ?

    1Äänestä

  • kuka kirjoitti:

    teidät pummit elättää,jos me kaikki "tiukkapipot" muutetaan pois ?

    Arvaas kuka teidän tiukkapipojen hoidon maksaa? Siellä olette samassa kopissa pummien kanssa ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • totuuksia kirjoitti:

    Vantaalla on : Pääkaupunkiseudun korkein veroäyri,eniten velkaa,eniten sosiaalitoimen asiakkaita,eniten maahanmuuttajia,eniten vuokra-asuntoja,huonosti hoidetut kadut,eniten omituisia lisiä (jotka veron maksajat maksavat),suuri työttömyysaste,eniten koulujen lopettamisuhkia,vähiten paljon veroja maksavia.

    Muuten Vantaalla on VÄHITEN maahanmuuttajia pk-seudun kunnista. Helsingissä melkein 8% asukkaista, Vantaalla hieman yli 6%, Espoossa myös hieman yli 6%. Espoossa siis enemmän lukumääräisesti.

    Taitaa nuo sun muutkin väittämäsi olla yhtä vähän totta.

    Äänestä

  • ei alkuperäinen vantaalainen kirjoitti:

    Muuten Vantaalla on VÄHITEN maahanmuuttajia pk-seudun kunnista. Helsingissä melkein 8% asukkaista, Vantaalla hieman yli 6%, Espoossa myös hieman yli 6%. Espoossa siis enemmän lukumääräisesti.

    Taitaa nuo sun muutkin väittämäsi olla yhtä vähän totta.

    Muutkin nimimerkki 'totuuksia' väitteet kuuluu samaan sarjaan eli ei totuuden häivääkään.

    Kirjoittaja kuuluu siihen joukkoon, joita täälläkin aina silloin tällöin esiintyy, nimittäin luuserit, jotka saavat jotain ihmekiksejä typerillä kirjoituksillaan

    Äänestä

  • löysää vähän kirjoitti:

    Onneksi Vantaalla ei ole pakko asua. Ruikuttajat joutavat mennä ihaniin 'paratiiseihinsa'.
    Vai eikö ole varaa muuttaa?

    Me täällä viihtyisiimme, jos mahdollista vielä paremmin, kun sinunlaisia ruikuttajia ei olisi. Toki kestämme kaltaisesi mitättömyydetkin, Vantaahan on suvaitsevainen paikka, jossa sinuakin ymmärretään kireine pipoinesi

    Aika monelle liiankin suvaitsevainen..

    Äänestä

  • totuuksia kirjoitti:

    Vantaalla on : Pääkaupunkiseudun korkein veroäyri,eniten velkaa,eniten sosiaalitoimen asiakkaita,eniten maahanmuuttajia,eniten vuokra-asuntoja,huonosti hoidetut kadut,eniten omituisia lisiä (jotka veron maksajat maksavat),suuri työttömyysaste,eniten koulujen lopettamisuhkia,vähiten paljon veroja maksavia.

    Vantaa kaupungin jihayjan palkaa on on aivan lianasuri vastuksen ja osakseen nähden
    Edelliset kaupungin johtat tuomittu hän lahjusten ottamisesta.

    Vantaalla kaikinslaat ei keksutella esim ratikka on päätetty vaikka ei päätetty

    Bantallamtuhitaan luontoa

    Vantaalla ei osat edes lunta aurat risteykset jätetään tukiin ja katukibet tuhotaan ja jätetetääkirjaamatya.

    Äänestä

vieläkö vales ja näytelmät menee läpi mekaväen ja kanttikset vain niiaa

Äänestä

Ei sitä muuten Suomen monikulttuurisemmaksi kaupungiksi pääsisikään. En ole kyllä koskaan ymmärtänyt miksi siihen pitäisi edes pyrkiä.

Äänestä
  • Monikulttuurisuus näkyy myös kiusaamisena ja pahoinpitelyitä kouluissa ym.
    Kaikesta tästä kärsii Suomalaiset lapset.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikulttuurisuus näkyy myös kiusaamisena ja pahoinpitelyitä kouluissa ym.
    Kaikesta tästä kärsii Suomalaiset lapset.

    Tämän kaiken meille mahdollistaa Vihreät, Maria Ohisalon johdolla.👏

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikulttuurisuus näkyy myös kiusaamisena ja pahoinpitelyitä kouluissa ym.
    Kaikesta tästä kärsii Suomalaiset lapset.

    Kaikki lapset koulussa on Suomalaisia lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki lapset koulussa on Suomalaisia lapsia.

    Jos somaleille syntyy lapsi Suomessa se on Suomessa syntynyt somali. Ei suomalainen.
    Eikä oleskeluluvan samaisella muutu suomalaiseksi. Vantaan koulussa suomalaiset ovat vähemmistö.

    1Äänestä

Onneksi tuli KOrona, joka tasaa puntit : )))))))))))))))))

Äänestä

Kirkko alunperin tänne hyysäsi somalit saa elättää myös.

Äänestä

Löytyisköhän Virosta paremmat johtajat ? Virossa pisatuloksetkin paranevat mutta koko pääkaupunkiseudulla luku-ja kirjoitustaidottomuuskin vain kasvaa.

Äänestä

Vantaa ei halua hyvätuloisia veronmaksavia
Äänestä kokoomusta niin suunta kääntyy Vantaalla.

Äänestä
  • Mutta Kataisen hallitus möi Fortumin verkot ? Tämä on niin pieni maa että täällä rötöstelee vain kerran.

    Äänestä

Vantaa haluaa ajaa kantasuomalaiset pois miksi.

Äänestä

Täytyisi haastaa oikeuteen jotka ovat antaneet luvat näin massiiviseen vuokra asuntojen rakentamiseen

Äänestä
  • Missähän asuisivat lähihoitajat, hoitoavustajat, laitoshuoltajat, taksikuskit, bussikuskit, kaupan kassat ja muut vastaavat, joiden työpanosta pääkaupunkiseudulla tarvitaan, jos edullisia vuokra-asuntoja ei olisi? Lähetetään kaikki tyhjentyneiden paikkakuntien tyhjiin asuntoihin nostamaan työttömyyskorvauksia?

    Äänestä

Vantaa on pk-seudun epäsosiaalisen aineksen kaatopaikka.

Äänestä

mene kurvin kulmaan hesaan jos muuttus mielipiteesi

Äänestä

Yhdyn edellisen kirjoittajan viestiin täysin. Näin on tämän luuseriporukan kustannusten maksu. Tavalliset veronmaksajat me ne kustannetaan.Koira luusereiĺa kumminkin pitää olla, joka räksyttää ja käy
tekemässä tarpeensa naapurin tontille. Onhan sillä naapurilla tilaa juoksettaa koira kaiken ohella. Onneksi ruoka-apua on saatavilla. Ei härskillä käytöksellä näy olevan mitään rajaa. Miten on heidän asiat hoidettu verottajalle ja sosiaalihuoltoon. Sossusta saa liian helposti avustuksia. Luusereilla ei ole minkäänlaista inhimillisyyttä ajatella sitä mistä nämäkin hänen maksut maksetaan. Käsittämätöntä on yhteis-
kunnan varojen käyttö. .

Äänestä
  • Ei riitä, koiran juokseminen ja tarpeiden tekeminen naapurin tontille,mutta tontin puista varastetaan parhaat oksat. Kukkatöttreröiden tekijät saavat ihmiset ostamaan näitä varastettujen oksien tötteröitä. Onko verottaja koskaan kysynyt mistä olet oksat ja juurakot hankkinut. Kuka osaa härskimmin kiertää verottajan ja sossun kenenkään tarkastuksia suorittamatta. Taas meni läpi etteivät huomanneet. Verottajankin olis syytä tarkemmin ottaa selvää, koska näitä veronkiertäjiä on paljon. Olen niin pettynyt yhteiskunnan seulontoihin, koska me jotka olemme oppineet elämään jo opitun kotikasvatuksen perusteella oikeudenmukaisuuteen. Tiedoksi verottajalle ja sosiaalitoimelle; tarkempaa seulontaa niihin selityksiin, jotka ns.itkien valituksia suoltavat..

    Äänestä

Demari-taustaisten kaupunginjohtajien sormenjäljessä näkyy monikulttuurisuuden ihailu ja kansallisvaltioiden tarkoituksellinen rapauttaminen.

Äänestä

Vantaan demarit eivät katso hyvällä kun sisäministeri tarjottelee muita kuin huonosti kotiutuvia muslimeja.
Pääkaupunkiseudun motto:"Mitä pahempi sen parempi".

Äänestä

Nuoruudessa 1980 luvulla meitä töissä julkisella puolella pikkupalkalla 5 henkilöa,, meilläkaikissa perheissä 4 henkeä
ei siihen aikaan ollut asumistukia tai elätystukia kuin nykyään
osa asui vuokralla ja maksoi montaa osamaksua saman aikaan ja ei viittä markkaa taskussa kahta viikkoa ennen palkan maksua
jopa etelänmatkoja velalla ja vielä kahden vuodenjälkeen maksoivat matkaa mistä ei paljon edes muistoja enää maksettuaan viimeisen erän
osa maksoi omistusasunnon velkaa 18,5% korolla ja ostimme tavaraa kun takataskussa oli rahat, ei tehty velkaa lisää
eli 15 vuoden jälkeen olimme maksaneet velkamme kaikkeen ja siitä asti on ollut varaa käydä matkoilla ja asumme edullisesti omassa asunossa
vuokralla asuja samassa jamassa edelleen, palkanmaksun jälkeen rahat on käytetty osamaksujen maksuun ja sen jälkeen PA ELI MITÄÄN PUSKURIA ei ole ylimääräisiin menoihin ja jatkuva kurimus joka kiristää välejä.

nyt kela ja sossumenot kasvaneet järkyttäviksi ja vie meidät suomessa konkurssiin
kun rahaa on jaettu älyttömästi nuorille jotka muuttavat pois kotoaan niin saavat vuokratuke vaikka ei ole työtä eikä opiskeluapaikkaa
huume ja päihdeongelmaiset sekä mielenterveysongelmaiset jotka kasvava joukko, eivät kuuna päivänä tee töitä
maahanmuuttajat ja matuopiskelijat elevät tuilla vailla velvollisuutta tehdä töitä edes saamansa opiskelujen jälkeen vuosi toisensa jälkeen
suomessa ne vähäy jotka tekevättöitä joutuvat maksamaan siitä meillä aina vaan enemmän osaamattomia,ongelmaisia, itsekuria vailla olevia heittiöitä jamatuja jotka tarvitsevat valtavat tukiverkostot eli ottavia ja vaativia käsipareja aina vaan enemmän joka on kestämätön tilanne.
Työtä on tarjolla ja niihin ei tartuta kun on saatu niin kauan niin paljon..
MAAHANMUUTTAJT EIVÄT MISSÄÄN ELÄ NIIN LEVEÄSTI KUIN SUOMESSA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on suomen kirjoitti:

epäsosiaalisen aineksen keräyspiste. Kaupunki on rakennettu täyteen isoja kunnallisia asuntoja,joissa työtä vieroksuvat luuserit elää leveästi. Ainoa ratkaisu asiaan tuntuu vantaalaisilla politikoilla olevan verojen nosto ja kunnallisten vuokra-asuntojen lisääminen,eli jopa muiden asumismenot pannaan veronmaksajien kontolle. Tällä menolla työssä käyvät asukkaat häipyvät heitä ajatteleviin kuntiin,mutta eihän se päättäjiä haittaa,pääasia,että on muuttovoittoa,laadulla ei ole väliä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu