Eroava demarien Paavo Lipponen tuli demojohtoon v. 1993, siis porvarillisen politiikan kliimaksin aikoihin.
Näihin aikoihinhan kunnon demareita lenti kortistoon kuin kärpäsiä kesäiseen tunkioon.
Mutta tuliko Paavo pelastajaksi? rividemarille? Johdattiko Paavo joukkoja, äänestäjiään porvarillisen politiikan suosta onnelaan, hyvinvointisuomeen? Lyhyesti vastaus kuluu: EI.
Mitä Paavon kaudella sitten tehtiin?
** Liipposen kaudella n. 200 000 julkissektorin työpaikkaa lakkautettiin. demareita siis kortistoon
** 50 000 maajussia koki saman kohtalon.
** Teknokupla ja sen puhkeiaminen oli Lipposen kenties näyttävin aikaansaannos. Parasta tässäkin asiassa on, että puhutaan edelleen "nousukaudesta", vaikka irtisanomiset ovat jatkuneet neljättä vuotta. Kyllä rividemaria voi näemmä kusta suoraan silmään.
** Työttömyyttä siivottiin kepulikonstein. Firmat saivat työttömien armeijasta ilmaistyövoimaa koulutuken nimikkeellä.
** Lipposkaudella kehitettiin työttömyyden tilastointimenetelmät, joilla peräti 25 %: todellinen työttömyys saadaan julkisuudessa näyttäämään 7 %:lta.
** Lipposkaudella RIKKAAT RIKASTUIVAT ennen näkemättömällä tavalla. Tosiasiallisesti työttömien armeijan palkkapotti pantiin totaaliseen uusjakoon. Näin saatiin laskennallinen duunarin keskipalkka 2600 eur/kk. Se koostuu suuren ELIITTIjoukon 10 000 eur/kk alkulpalkasta (vert demareiden lipunkantaja, Lauri), ja luonnollisesti enemmistön (1500 eur/kk) keskiarvosta.
** Huolimatta enemmistön todellisuudessa reaalisesti laskeneista palkoista, asuntobisneksen ja pankkien kartellit ja koalitiot ovat hilanneet asuntojen hinnat kasvukeskuksissa pilviin. Velkarahalla. Luvassa on siis uusi kupla. Nyt onkin parasta häipyä, mieluummin EU:n . Saattaa tulla säpinää. Kotosuomessa.
** Lipposkaudella Verotus todella KEVENI, näet em. suurituloisimma ELIITIN verotus. Erotus pantiin rividemarin maksuun!
Lipponnen olikin todellisuudessa demarikaapuun puettu PORVARI, jota lähtiessään eniten jää kaipaamaan Kokoomuksen KIMMO SASI.

Vastaukset 2
Vanhimmat
pitäis kommentoida tästä LIPPOSLANDIASTA ja Paavo ensimmäisestä,joten taitaa ainakin mulla jäädä kommentit hyvin vähiin.
Pankaa toiset paremmaksi,koska minä en löydä aihetta tämän Paavon kohdalla muuhun kuin nauruun,vaikka se ei ois mikään naurun aihe,vaan päivastoin pitäis itkeeä sitä surkeutta mitä hän on saanut aikaan.
Otsikossa kaikki, mitä asiaan on lisäämistä.
Oli pakko kommentoida.
Ei pystynyt olemaan hiljaa..