Lieksa on P-K:n väkivaltaisin

Anonyymi

Tämän päivän Karjalainen kertoi korutonta tilastotietoa Lieksasta. Lieksa on maakunnan väkivaltaisin. Oikeastihan tuo ei ollut mikään yllätys.
Onneksi olkoon Lieksa, taas kerran.

48

1289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ketkä siellä harrastaa väkivaltaa. Lieksalaiset "miehet" ovat sellaisia vellihousuja, etteivät he ainakaan harrasta.

    • Anonyymi

      Lieksan poliisit ovat mielellään Nurmeksessa, koska siellä on rauhallisempaa, kuin Lieksassa, kertoi lehti myös.

    • Anonyymi

      Vaikeasti työllistyvät työttömät ovat pahamaineisia ressukoita kuntouttava työtoiminnalla työllistetään minkä pystyy kaikki ei eivät kykene siihenkää. onko Mähkö Sankkilantie- Reunatie pahimipia väkivaltapaikkoja myös Sammonkatu autoja ja ikkuna laseja rikotaa eli toisten omaisuuttaa. Lieksassa on suurin päihdeongelma mielenterveysongelmat siksi tappelevat kuin hullut naisetkin osaa antaa turpaa ja potkia naisten alkoholi ongelmat ovat lisääntyneet

      • Anonyymi

        Minä olen luullut, että naiset antavat ihan muuta kuin turpaa. Se tarkoittanee suudelmaa. Sen tiedän, että alkoholi ja mielenterveysongelmat kuuluvat yhteen eli alkoholi aiheuttaa mielenterveysongelmia, joka ilmenee autojen ja ikkunoiden rikkomisina sekä väkivaltaisuuksina.Työtä vieroksuvien pitäisi ymmärtää lopettaa toisten varoilla ryyppääminen. Omaa rahaa heillä ei ole. Mistäpä olisikaan.


    • Anonyymi

      Lieksan uusi slogan kylttiin tienvarteen jossa lukisi,,,Tulehhan tänne niin suat turppaas" !

      • Anonyymi

        Aivan korjataan kuitenkin tuo teksti oikealle kielelle : Tulla tane, ni sat turppa .


    • Lieksan kannattanee välittömästi alkaa hyödyntää uutta imagoaan ja kehittää tämän aiheen pohjalta uusi kesätapahtuma, joku nyrkkitappeluviikko vaskiviikon ohelle.

      • Anonyymi

        Vieppä asiaa eteenpäin, olethan palstojen provosoivin kirjoittaja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vieppä asiaa eteenpäin, olethan palstojen provosoivin kirjoittaja.

        Miksipä ei? Voisi olla myös leikkimielistä kamppailua ja painiskelua johon Pohjois-Karjalan kunnat lähettäisivät omat voimamiehensä ja joiden joukosta valittaisiin mestari.


    • Anonyymi

      pubi pultsarit tappelee keskenään, sekös väkivaltaa.
      vai onko asetelma soma-maa laiset vastaan lieksalaiset?

      • Anonyymi

        Ei tuolla ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa. Kyllä ne väkivallan harrastajat on olleet täällä aina ihan omasta takaa.
        Ensin vedetään viikko viinaa ja muita aistinhämmentäjiä. Sitten aletaan "jakaa oikeutta".
        Aikoinaan paikalliset pyrkivät kokeilemaan onneaan mm. ulkopaikkakuntalaisten eli ns. komennusmiesten kanssa. Huonostihan siinä kokeilijoille kävi, vaikka heillä oli kotikenttäetu ja lukumääräinen ylivoima.


      • Anonyymi

        Avattu Mähkön baari ohi kulkiessa huomasin kaksi miestä ja nainen alkoholiongelmaisia asiakkaita vaatteeet ränsistyneet kaljakassi polkupyörän ohjaustangolla. Myyntituloja saadaa kun Kela maksaa sosiaalituet verorahoista työllistyminen on turhaaa näillä ressukoilla en käy tuollaisessa paikassa kun kompuroi syrjäytyneitä ukon köriläitä ja vanhoja akkoja


      • Anonyymi

        Turpaa perkele saat jos seuraat ja katsot Mähkön baarii meneviä asiakkaita


    • Anonyymi

      Lieksassapa lasketaan väkivallaksi jos kaksi känniläistä kävelee kadulla ja toinen kompastuu? Heti joku taukki soitaa kyttäpartion paikalle, että ne vissiinkin tappeli! Jos suhteutettaisiin väkilukuun hälytykset niin veikkaan että Lieksa on häntäpäässä siinä listassa!
      Tosi harvoin näkee poliisiautoa menemässä vilkut päällä tehtävään, ja niitä tehtäviä luulisi olevan tosipaljon jos lieksa olisi väkivaltainen paikka! Aaveetko yöllä kaduilla pappelevat kun siellä ei ketään näy!
      Joku vaan taas yrittää peitellä isompien kaupunkien hälytys tehtäviä! Ja luulisihan lieksan liuskassakin olevan enempi juttuja jos olisi paljon rikoksia!

    • Anonyymi

      Olen asunut Lieksassa yli 70 vuotta enkä ole nähnyt vielä väkivaltatapauksia ainakaan julkisilla paikoilla. Eräs läheltäpititapaus oli muinoin tähtitalon paikalla sijainneessa kaljateltassa, kun päihtynyt lieksalainen poiisi haastoi riitaa ympärillään seisoville kuuntelijoille. Järjestysmiehet ja vuorossa olleet poliisit saivat tilanteen hallintaan ja poliisit veivät kaverinsa pois. Nyt ovat jo kyseiset poliisit eläkkeellä.

      Todella rauhallinen paikka on Lieksan ollut kautta aikojen. Hieman isompi mellakka oli 60-luvulla tivolitappelu, mutta ilman aihetta ei silloinkaan nahisteltu. Tämä tapaus ei taida olla enää näissä viime tilastoissa mukana.

      • Anonyymi

        Se tivolitappelu oli 50- luvulla hyvän matkaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tivolitappelu oli 50- luvulla hyvän matkaa

        Tivolitappelu Lieksassa syyskuussa 1964


    • Anonyymi

      VOK issa suurin osa poliisien väkivalta hälytyksistä.

      • Anonyymi

        Eihän se silloin ole lieksalaisten asiaa, jos vokkilaiset nahistelevat keskenään. Se ei kuulu eikä lisää lieksalaisten väkivaltaisuutta millään tavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se silloin ole lieksalaisten asiaa, jos vokkilaiset nahistelevat keskenään. Se ei kuulu eikä lisää lieksalaisten väkivaltaisuutta millään tavalla.

        Hälytykset lasketaan alueen tilastoihin, ei sitä kuka milloinkin kyseessä.


      • Anonyymi

        Vokin perustamisen jälkeen myös ambulanssi on ajanut lamput vilkuttaen Lamminkyläntietä paljon useammin kuin aikaisemmin. Ja tämä on aivan tosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hälytykset lasketaan alueen tilastoihin, ei sitä kuka milloinkin kyseessä.

        Hyvä se on panna muitten piikkiin vokkien uskon nahinat ja akkojen pieksämiset!


    • Anonyymi

      Mähkön baarin ympärillä on hyvä pusikko jossa voidaan turpaa antaa pusikko suojaa hyvin antakaa meidän kaljalla käydä ja nauttia antimista. hallitus lupaa korottaa sosiaalietuuksia esim työmarkkinatukea kaljan juontiin saadaa lisää rahaa


      huruukko ja akka tuumaavat

      • Mähkön baarin avaaminen taitaa vähintäänkin kaksinkertaistaa Lieksan väkivaltarikostilastot?


      • Anonyymi

        Hyvä, että Mähköllekin saatiin baari. Se on sopiva etappi levähtää Reunatien ja hautausmaan välillä...


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Mähkön baarin avaaminen taitaa vähintäänkin kaksinkertaistaa Lieksan väkivaltarikostilastot?

        Vähintäänkn 2 tappoa päivässä, ja siihen muut murhat päälle jotka lieksassa tehdään päivittäin!
        Onneksi somaliassa, syyriassa ja irakissa on rauhallisempaa ettei matut säiky!


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Mähkön baarin avaaminen taitaa vähintäänkin kaksinkertaistaa Lieksan väkivaltarikostilastot?

        Pankolla on jo tilastot valmiina🤡 Nyt vielä kun väännät kaikki pesrsuja syyksi,niin kaikki hyvin.


      • Anonyymi

        Mähkön baari pitäisi saada monipuoliseksi toiminnaksi eli perustetaa kuntouttavan työtoiminnan yksikkö Mähköllä asuu syrjäytyneitä paljon. Kuntouttava työtoiminta pitää tehdä mielekkääksi sosiaalipalveluksi olisi telkkari, radio siinä soisi humppa/letkis jossa työttömät hyppivät porukalla ja kuntouttaa hyvin. pienimuotoista puutöitä ulkona rakennettaisiin pöydät, tuolit keinut kierrätystavarasta siitä tulisi hyvin viihtyisä paikka kaljaa saisi kuntouttavan työtoiminnan aikana vapaasti nauttia. kauniit kukkapenkit kasvimaat kukoistaisi hyvin .


      • Anonyymi

        Janoinen työtön varasti kaljat lippalakki ukko oli vanha istui kaarisillan kupeessa nähty jos seuraavalla kerralla varastat annetaa turpaa perkele rosvo työtön eipä janoisen työttömän tarvinnut mennä Mähkön baariin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Janoinen työtön varasti kaljat lippalakki ukko oli vanha istui kaarisillan kupeessa nähty jos seuraavalla kerralla varastat annetaa turpaa perkele rosvo työtön eipä janoisen työttömän tarvinnut mennä Mähkön baariin

        Kännikalan kirjoitus näköjään.


      • Anonyymi

        Montako kaljatölkkiä työtön varasti kännikaloja löytyy joka paikasta kyllä työttömälle kaljat kelpaa


      • Anonyymi

        Työtön voi varastaa kaljatölkkejä tupakkatuotteita tavarataloista vartijat seuraavat tarkkaa syrjäytyneitä juoppo vässyköitä jos loppuu Kelan ja sossun maksama kaljaraha niin varastetaa


    • Anonyymi

      Paljonko prosentti on sen jälkeen kun vokki hälyt on vähennetty?

      • Anonyymi

        Monia vuosia sitten uutisoitiin kuvien kera iltapäivälehdessä jonkun nuoren naisen kerrostaloasunnosta Reunatieltä kaikkine sotkuineen ja kissanpaskoineen.-- On nykypäivinä tainnut tiedotuslinja tiukentua viranomaisilla, kun edes Märäjälahdelta päin ei kuulu uutisia
        tapahtumista ollenkaan..kyllä sielläkin varmaan sattuu ja tapahtuu.
        Silotellaan ja taputellaan..jokin Sankkilan- tai Reunatien ovilasin rikkominen ylittää "uutiskynnyksen".....


    • Mähkön baarissa voi kuulemma pelata biljardia ja heittää dartsia. Niin lehdessä sano.

    • Anonyymi

      Märäjälahdelle pillit huutaen miliisit menee. Minkähän vuoksi?

    • Muistan jo kaukaa menneisyydestä Mähkön baarin rakennuksen. Milloin se avattiin ensimmäisen kerran?

      • Rakennus on jo vanha, heti vimme sotien jälkeen rakennettu. Siinä piti kauppaa 40-luvulta lähtien karjalankielinen Suojärven Varpakylästä Pielisjärvelle muuttanut Jaakko Grigoreinpoika Matsinen. Kaupan nimi oli J.Matsinen. Poika Ilmari jatkoi isänsä jälkeen kauppiaana samalla liikenimellä J.Matsinen vaimonsa Paulan kanssa viime vuosisadan loppupuolelle. Ilmari kuoli vuonna 2000. Mähkön baarina rakennus lienee aloittanut 2000-luvun alkupuolella oltuaan sitä ennen jonkin aikaa ilman toimintaa.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Rakennus on jo vanha, heti vimme sotien jälkeen rakennettu. Siinä piti kauppaa 40-luvulta lähtien karjalankielinen Suojärven Varpakylästä Pielisjärvelle muuttanut Jaakko Grigoreinpoika Matsinen. Kaupan nimi oli J.Matsinen. Poika Ilmari jatkoi isänsä jälkeen kauppiaana samalla liikenimellä J.Matsinen vaimonsa Paulan kanssa viime vuosisadan loppupuolelle. Ilmari kuoli vuonna 2000. Mähkön baarina rakennus lienee aloittanut 2000-luvun alkupuolella oltuaan sitä ennen jonkin aikaa ilman toimintaa.

        Kiitos asiantuntevasta vastauksesta. Palstan tietäjiltä löytyy kyllä tietoa asiaan kuin asiaan.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Rakennus on jo vanha, heti vimme sotien jälkeen rakennettu. Siinä piti kauppaa 40-luvulta lähtien karjalankielinen Suojärven Varpakylästä Pielisjärvelle muuttanut Jaakko Grigoreinpoika Matsinen. Kaupan nimi oli J.Matsinen. Poika Ilmari jatkoi isänsä jälkeen kauppiaana samalla liikenimellä J.Matsinen vaimonsa Paulan kanssa viime vuosisadan loppupuolelle. Ilmari kuoli vuonna 2000. Mähkön baarina rakennus lienee aloittanut 2000-luvun alkupuolella oltuaan sitä ennen jonkin aikaa ilman toimintaa.

        Kävin monesti, niin lapsena, kuin aikuisena Matsisella ostoksilla, muistan vielä kaupan sisutuksen ja, Matsisen ulkonäön sekä olemuksen.

        Mähkön koulupojat oli joskus harmissaan, kun ei myynyt lapsille tupakkaa.


      • Uuninpankko kirjoitti:

        Kiitos asiantuntevasta vastauksesta. Palstan tietäjiltä löytyy kyllä tietoa asiaan kuin asiaan.

        Kyllä Wanha tietää todella paljon.


      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Kävin monesti, niin lapsena, kuin aikuisena Matsisella ostoksilla, muistan vielä kaupan sisutuksen ja, Matsisen ulkonäön sekä olemuksen.

        Mähkön koulupojat oli joskus harmissaan, kun ei myynyt lapsille tupakkaa.

        Olet siis Mähköltä kotoisin no se helpottaa tunnistamisessasi ja luulenkin nyt tietäväni.


    • Anonyymi

      Ei yllätä,lieksalaiset nuoret ja vanhempi ihmisporukka on nii jälkeensä jäänyttä porukkaa ja vajaita päästää verrattuna moneen muuhun kaupunkii....juostaan sossunluukulla hakemassa rahaa ryyppämisee ja sitten taas mettelöidää

      • Anonyymi

        Sinult jä viimeine kirjai puuttuma ku kirjoit, sitten oletkin oikea arvioimaan toisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinult jä viimeine kirjai puuttuma ku kirjoit, sitten oletkin oikea arvioimaan toisia.

        Mikä kirjai? Onko kirja kyseessä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kirjai? Onko kirja kyseessä?

        Ei ole, vaan se on ranskalainen pöö -kirjain.


    • Anonyymi

      Tänä aamuna oli taas kolme ruumista Pielisentiellä? Ilmeisesti yöllä tapettuja! Väkivaltaa rittää Lieksassa!

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe