Oli hauska seurata Moldovan vaaleja! Siellähän tehtiin vähän niin kuin Ukrainassa muutamia viikkoja sitten. Tällä kertaa vain lännen suosikkeina sattuivat olemaan Moldavian kommunistit!!!
Hyvissä ajoin ennen vaaleja, Moldovan johdossa olevat kommunistit ilmoittivat, että he aikovat ottaa etäisyyttä mikäli voittavat vaaleissa. Asian varmentamiseksi he mm. karkottivat kymmeniä maassa laillisesti oleskelevia venäläisiä.
Demokraattinen keskustaoikeistopuolue sitä vastoin ilmoitti haluavansa enemmän yhteistyötä Venäjän kanssa. Vaaleissa kävikin sitten niin, että kommarit veivät suurimman potin ja demokraatit jäivät nuolemaan näppejään.
Erään venäläisen vaalitarkkailijan raportin mukaan vaaleissa tehtiin runsaasti karkeita virheitä. Esimerkiksi venäläismieliselle Transdnestrian alueelle ei vaivauduttu järjestämään ainoatakaan äänestyspaikkaa. Myös muita rikkomuksia esiintyi.
Jopa EU:n vaalitarkkailijat myönsivät, ettei Transdnestrian alueella ollut äänestysmahdollisuuksia, mutta silti he eivät nähneet vaaleissa mitään rikkeitä.
EU ja länsi on siis Moldovassa tukenut avoimesti kommareita. Ei hyvää päivää!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nehän onnistuivat hyvin, nämä siis vaalit. Kansan tahto on toteutunut. Se on demokratiaa.
äänestäminen. Suomessakin saat äänestää kommunisteja.
Moldova EI päästänyt yhtäkään venäläistä tarkkailemaan vaalejaan ! EU:n puoleltakin vain muutama tarkkailija,ja hekin vain määrätyissä ja tarkkaan valituissa paikoissa.
Kommarit kyllä voittivat vaalit lupaamalla kansalle liittävänsä Moldovan EU:iin ! Voihan sitä luvata,mutta eri asia otetaanko Moldovan tapaista kaatopaikkaa Unioniin.