Olin menossa naistenpäivänä tavallista myöhemmin töihin, joten tuli pitkästä aikaa tutustuttua aamupäivän ohjelmistoon televisiossa. Aivan ensimmäisenä ruutuun pärähti ohjelma nimeltä "Ihana aamu". Siinä tietenkin hehkutettiin Naistenpäivää, kuten asiaan kuuluu.
Pian ohjelmassa haastateltiin suomalaista naistoimittajaa, joka ilmeisesti on asustellut jonkin aikaa Kreikassa. Haastattelun teemana oli naisten arvostus näissä erilaisissa kulttuureissa. Yllätyksekseni tämä toimittaja ilmoitti naisten arvostuksen olevan korkeampaa Kreikassa, vaikka siellä kauniimpi sukupuoli viettää aikansa lähinnä kotosalla, suomalaisten ollessa töissä. Täällä naiset ovat kuulemma nuutuneita ja harmaita...
Syy suomalaisten naisten alemmuustilaan löytyi helposti: suomalainen MIES. Haastattelun aikana siinä sitten päiviteltiin, kuinka paskoja me ollaan ja kuinka ihanaa etelässä oikein onkaan. Laitoin töllön kiinni ja päätin lähteä ajelemaan työpaikkaa kohti.
Olin suhteellinen masentunut siitä, millaisina mörköinä naisemme meitä pitävät. En nyt suunnitellut mitään ranteiden viiltelyä, mutta harmitti nyt kuitenkin.
Sitten pääsin töihin ja pian olikin edessä ensimmäinen kahvitauko. Kahvipöydässä firmamme naiset pistivät lisää pökköä pesään: naapurifirmassa miehet olivat tuoneet naisille kukkia ja leivonnaisia, mutta meidän talon miehet eivät tietenkään taaskaan muistaneet naisia mitenkään, yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Kävin nopeasti ostamassa pari ruusua oman osastoni naisille, jotta säästyisin kaikkein murhaavimmilta katseilta.
Ruusut jaettuani aloin ajettelemaan näitä aamupäivän tapahtumia ja mieleni kirkastui: ehkä me suomalaiset (ja meidän firman miehet) miehet emme olekaan aivan niin paskoja, kuin naisemme antavat usein ymmärtää. Tuudittauduin hymyillen vanhaan viisauteen "ruoho on vihreämpää aidan toiselle puolella". Suomalaiset naiset olivat tuona päivänä konkretisoineet minulle tämän lausahduksen.
Menkäämme siis rinta kaarella ja voitto mielessä kohti kevättä ja älkäämme masentuko naistemme kritisoinnista. Olkaamme omia itsejämme! Amen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.