Pappina alkossa?

Kaija

Pappikin on ihminen.
Hänelläkin on inhimilliset tarpeet.Me tavalliset tallaajat vain laittaisimme kaikki "arvonsa" mukaisiin muotteihin.Kukapa meistä on syytön... heittäköön ensimmäisen kiven!Elämä pitää olla elämisen arvoista, kaikilla luoduilla.
Sallivuutta ja erilaisuuden sietokykyä!

64

7921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hengenmies

      Lukuisat papit (vieläpä kirkkoherrat) ostavat viiniä suuria määriä säännöllisesti, kun heidän pöydälleen tuodaan ehtoollisviiniä koskeva ostomääräys / lasku. Luterilaisen käsityksen mukaan tämä on aivan tavallista viiniä. Yksittäisen papin kotikäyttöään varten ostama alkoholi ei ole mitenkään omituinen asia. Viinin ostaminen ei ole synti eikä häpeä papille eikä maallikolle. Mitään erityismoraaleja ei ole syytä kehittää eri ihmisille. Mistä tuomitset papin, siitä samasta tulee sinun tuomita maallikkokin. Eri asia on sitten alkoholista juopuminen. Se on ainakin häpeä sekä maallikolle että papille. Järki käteen hyvät ihmiset.

      Miksi pettämiset, avioerot, alkoholismit, rattijuoppoudet jne. huomataan vain pappien kohdalla? Kyllä ko. asiat ovat yhtä murheellisia ja vahingollisia myö maallikoiden kohdalla, jotka erityisesti niihin nykyisinkin lankeavat. Mutta, jos pappi tänä päivänä saarnaa näitä vahingollisia tottumuksia vastaan, kyllä saa pian moralistin leiman niskaansa.

      • Leo J. Salmela

        11. Jos tulisi mies, joka tuulta tavoittelisi ja petollisuudessaan valhettelisi: "Minä saarnaan sinulle viinistä ja väkijuomasta", siinä olisi saarnaaja tälle kansalle.

      • hengenmies
        Leo J. Salmela kirjoitti:

        11. Jos tulisi mies, joka tuulta tavoittelisi ja petollisuudessaan valhettelisi: "Minä saarnaan sinulle viinistä ja väkijuomasta", siinä olisi saarnaaja tälle kansalle.

        Tätäkin saarnaa tarvitaan, mutta kohdistetaan se sitten kaikille, ei vain papeille. Älkää juopuko viinistä!

      • Pakana(M)
        Leo J. Salmela kirjoitti:

        11. Jos tulisi mies, joka tuulta tavoittelisi ja petollisuudessaan valhettelisi: "Minä saarnaan sinulle viinistä ja väkijuomasta", siinä olisi saarnaaja tälle kansalle.

        Taitaa olla käännöskukkanen, koska väkijuomia ei vielä Raamatun rustaamisen aikaan osattu valmistaa. Tislaamisen keksivät arabit vasta satoja vuosia myöhemmin!

      • Leo J. Salmela
        hengenmies kirjoitti:

        Tätäkin saarnaa tarvitaan, mutta kohdistetaan se sitten kaikille, ei vain papeille. Älkää juopuko viinistä!

        1. Kuulkaat Herran sanaa, te Israelin lapset! sillä Herralla on syy niitä nuhdella, jotka maassa asuvat; sentähden ettei totuutta, eikä laupiutta, eikä Jumalan tuntoa ole maassa.
        2. Mutta valapattoisuus, valhe, murha, varkaus ja huoruus, ne ovat vallan saaneet, ja yksi veren vika tapahtuu toisen jälkeen.
        3. Sentähden pitää maakunnan surkiana oleman, ja kaikki, jotka siinä asuvat, pitää nääntymän, ynnä eläinten kanssa kedolla ja taivaan lintuin kanssa; ja kalat meressä pitää myös hukkaantuman.

        4. Tosin ei saa kenkään nuhdella eikä rangaista ketään; sillä sinun kansas on niinkuin pappein nuhtelia.
        5. Sentähden pitää sinun päivällä lankeeman, ja propheta sinun kanssas yöllä; ja minä tahdon äitis hukuttaa.

        6. Minun kansani on turmeltu, ettei heillä ole ymmärrystä; että sinä hylkäsit ymmärryksen, tahdon minä myös sinun hyljätä, ettei sinun pidä enään minun pappini oleman: ja sinä unohdit sinun Jumalas lain, sentähden tahdon minä myös unohtaa sinunkin lapses.

        7. Jota enempi heitä on, sitä enemmin he tekevät syntiä minua vastaan; sentähden teen minä heidän kunniansa häpiäksi.
        8. He syövät minun kansani syntiuhria, ja himoitsevat heidän syntejänsä.

        9. Kansalle pitää niinkuin papeillekin tapahtuman; sillä minä tahdon heidän pahat tekonsa etsiä, ja kostan heille niinkuin he ansainneet ovat;
        10. Niin että he syövät, ja ei tule ravituksi; he tekevät huoruutta, ja ei heidän pidä menestymän; sillä he ovat hyljänneet Herran, ja ei totelleet häntä.
        11. Huoruus, viina ja väkevä juoma hulluksi saattavat.
        12. Minun kansani kysyy neuvoa puulta ja hänen sauvansa saarnaa hänelle; sillä huoruuden henki vietteli heitä, niin että he tekivät huorin Jumalaansa vastaan.

        (Hoosea 4 luku. Biblia 1776)

      • priestkiller

        etkö keksi itse mitään sanottavaa?

      • Werneri

        ...tällä on koko tapauksen kanssa. Ei mitään. Viiniä käytetään yleisesti lasillinen ruokajuomana. En tunne ketään, joka ostaisi juuri viiniä humaltumistarkoituksessa. Ne jotka haluavat humaltua, ostavat muita aineita. Joka lähtöön löytyy miten paksua puppua tahansa, kunhan osaa etsiä ... vaikkapa vuodelta 1776.

      • suvaitsevuutta !
        hengenmies kirjoitti:

        Tätäkin saarnaa tarvitaan, mutta kohdistetaan se sitten kaikille, ei vain papeille. Älkää juopuko viinistä!

        Muista, että kun osoitat sormella jotakuta, kolme sormea osoittaa itseäsi !

      • Pulsu
        hengenmies kirjoitti:

        Tätäkin saarnaa tarvitaan, mutta kohdistetaan se sitten kaikille, ei vain papeille. Älkää juopuko viinistä!

        Mää ainakin juovun viinistä, kaljasta, lonkeroista ja viinasta.. Miks ruveta tissaroimaan, kun voi vetää kunnon perseet ja on se nyt paljon mukavampaa, kun ei muista mitä tyhmää on edellispäivänä puhunu kun et muistas..

      • tuttuM
        Pakana(M) kirjoitti:

        Taitaa olla käännöskukkanen, koska väkijuomia ei vielä Raamatun rustaamisen aikaan osattu valmistaa. Tislaamisen keksivät arabit vasta satoja vuosia myöhemmin!

        Luulisin, että se on olutta, kaljaa tai sahtia. Ei siis mitään tislettä.

    • jasu

      Täytyyhän poppamiehen saada hengenravintoa että jaksaa kansaa valistaa ja pelotella jumalan armosta.

    • Sallija

      En usko jumalaan, mutta minut on kastanut pappi joka on erittäin ihana ihminen, tehnyt lähetystyötä ja omalla paikkakunnallaan kaikki tuntevat hänetja pitävät hänestä. En pitänyt sitä pahana vaikka pappi otti juhannuksena kossupaukun. Raskas työ vaatii edes yhden raskaan huvittelukerran vuodessa? :) Ei se ihmistä pahenna.. Sitäpaitsi monet papit ovat pappeja vain työn vuoksi, suuri osa ei edes usko jumalaan sillä tavoin kun ihmiset luulevat.. Papit eivät ole yli-ihmisiä niinkuin monella on käsitys, vaan meitä tavallisia tallaajia joilla on omat inhimilliset ongelmansa ym.

    • oma-aalto

      ei se "alkoholi" ole hyvästä/pahasta mutta se miten sitä käytetään se on asia erikseen... Esimerkiksi jos on "sydänsairauksia" niin lääkärit suosittelee pieniä määriä jotain alkoholii (konjakkii tai jotain). Itse olen ihan tavallinen/yksinkertainen ihminen joka on kattonut että jouminen ei sovellu minulle..."siinä on niin paljon oppimista että pysyis kontrollissa kokoillan. mikäli haluu vetää pää täyteen se on jokaisen oma asia mutta niin...
      Hyvin on elämä hymmyilly vaikka alkoholi on vieras aine nykyään minun elimistölle...

    • mamma

      pappi on ihminen siinä missä muutkin.mun puolesta vetäkööt vaikka kossua kitaansa,kunhan hoitaa työnsä kunnolla.on se papillakin himonsa

      • entinen Kemiläinen

        Mielestäni Telkin juomiset ja käyttäytymiset ei kuulu kellekkään, varsinkaan kun niissä ei ole mitään huomauttamista.
        Olen ollut läsnä kun hän on juonut yhden oluen viihdyttävän kesäkabareeillan päätteeksi. Kuinka moni suomalaismies ottaa vain yhden oluen koko illan aikana?

    • Totta kai saa käydä.Oma mielipiteeni on kyllä sellainen.Ihmisiähän hekin vain ovat vaikka nyt erityisessä virassa ovatkin.Tekeehän meistä tavalliset maantien tallaajatkin vaikka mitä omituisia asioita joten joo..Alkoon vaan papitkin jonottakoon..

      • mieti

        Syntiä on sellaiset teot jotka erottaa ihmisen Jumalasta. Jos alkoholin juominen saa sinut luopumaan uskosta, eli Jumalan antamasta armahduksesta, niin älä juo. Minun uskooni alkoholilla ei ole sellaista vaikutusta ja tuskin papinkaan usko horjuu viinilasillisen takia.

      • leviathan_1
        mieti kirjoitti:

        Syntiä on sellaiset teot jotka erottaa ihmisen Jumalasta. Jos alkoholin juominen saa sinut luopumaan uskosta, eli Jumalan antamasta armahduksesta, niin älä juo. Minun uskooni alkoholilla ei ole sellaista vaikutusta ja tuskin papinkaan usko horjuu viinilasillisen takia.

        eix se jeesus muuttanu veden viinix? kätevä mies, vähä niin ku se ihmemies... jos papit pystys samaan nii ei niitte alkossa tarteis käydä... typerää!

    • kemiläinen

      On se hyvä ettei meidän pappimme uskaltaa olla oma itsensä, käydä tanssimassa, istua pubissa ja lauaa karaokessa! Siksi häntä onkin niiin helppo lähestyä, aito ihminen ihmisten joukossa. Parempi niin kuin joku salasyntinen.
      Eikö se Jeesuskin puhunut jotain ulkokultaisuudesta?

      • kemiläinen myös

        Onpahan taas nostettu kissa (Telkki) pöydälle olemattomasta syystä! Telkki osaa todella virkansa, mutta on vapaa kuin kuka tahansa meistä. Tansii, laulaa ja on muutenkin rempseä äijä, mutta ei mielestäni missään nimessä mene papille asetettujen rajojen yli! Joillekkin paikkaukntalaisille tuntuu vaan olevan elämäntehtävä katsoa Telkin toimia suurennuslasilla. Hankkis elämän.

        Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö se jotahi alkoholin tapaista ole, jota ne ehtoollisellakin nauttii...

      • anskuliini
        kemiläinen myös kirjoitti:

        Nykyaikana niin moni juo liikaa, eikös papin tehtäväbä on mennä sinne missä ihmiset tarvitsevat apua. On suomalaisten tapana puhua kännissä tosi ongelmistaan. Ennen papit pitivät salaisia ryyppäjäisiään keskenään ja olivat olevinaan niin hurskaita, että etoo. Miksi papin pitäisi olla ylhäinen ja muka ns. synnitön. Tavallisia ihmisiä ovat kaikki, papitkin.

      • Miten on
        kemiläinen myös kirjoitti:

        Onpahan taas nostettu kissa (Telkki) pöydälle olemattomasta syystä! Telkki osaa todella virkansa, mutta on vapaa kuin kuka tahansa meistä. Tansii, laulaa ja on muutenkin rempseä äijä, mutta ei mielestäni missään nimessä mene papille asetettujen rajojen yli! Joillekkin paikkaukntalaisille tuntuu vaan olevan elämäntehtävä katsoa Telkin toimia suurennuslasilla. Hankkis elämän.

        Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö se jotahi alkoholin tapaista ole, jota ne ehtoollisellakin nauttii...

        Hei kertokaa nyt toki kemiläiset, mistä on kyse. Mä en nimittäin usko, että kohu olis noussut pelkästään Alkossa käynnistä. Meidän paikkakunnan kirkkoherra käy ihan säännöllisesti Alkossa, eikä siitä kukaan oo koskaan mitään puhunut.

      • Valitettavasti

        Kemi on paska kaupunki, ei ihme että papitkin ratkeavat ryyppäämään.

      • Dionysos
        kemiläinen myös kirjoitti:

        Onpahan taas nostettu kissa (Telkki) pöydälle olemattomasta syystä! Telkki osaa todella virkansa, mutta on vapaa kuin kuka tahansa meistä. Tansii, laulaa ja on muutenkin rempseä äijä, mutta ei mielestäni missään nimessä mene papille asetettujen rajojen yli! Joillekkin paikkaukntalaisille tuntuu vaan olevan elämäntehtävä katsoa Telkin toimia suurennuslasilla. Hankkis elämän.

        Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö se jotahi alkoholin tapaista ole, jota ne ehtoollisellakin nauttii...

        Missään sivistyneessä maassa esim. Keski- tai Etelä-Euroopassa kukaan ei kiinnittäisi mitään huomiota siihen, että pappi poikkeaisi viinikauppaan tai vaikkapa ostaisi pullon grappaa. Kun taas täällä
        armaassa pohjoisessa kolkassamma, jossa on perinteisesti ollut humalahakuinen brutaali juomakulttuuri, asia päivitellään ja kauhistellaan. Protestanttista hurskastelua ja kyttäämismentaliteettia. Onko viinin juominen syntiä? Eri juttu olisiesimerkiksi, jos Kemin kirkkoherra
        istuskelisi lähiöpubissa joka viikko vetämässä napaansa kuusi keskarituoppia ja sen jälkeen hoilottaisi kännisenä karaokea, kertoisi härskejä vitsejä ja puristelisi pubileidejä takapuolesta.

    • Miksi pappi ei muka saisi olla ihminen? Täytyykö papin olla jotenkin erillainen kun muiden ihmisten? Minusta on kumma jos jokainen ei saa elää täällä niinkuin haluaa. Jos tämä kyseinen pappi ei riehu kännissä yleisillä paikoilla tms. Mikä olisi oikeasti häpeäksi. Niin suosittelen teitä jotka tuomitsette menkää itseene. Olette kyllä luultavasti niin puhtaita ja synnittömiä ettei siihen ole syytä. Antakaa ihmisten olla ihmisiä. Eikö siihen ole jokaisella oikeus? En vaan yksinkertaisesti ymmärrä miten alkossa asionti muuttaa papin huonoksi ihmiseksi. Hän sentään uskalsi olla oma itsensä. Eikä ole niin raukka että piilottelisi tai toimisi salaa. Eikö rehellisyys olekkin tärkeintä?!? Vai ppitääkö toimia piilossa ja olla epärehellinen niin sillon olisi hyvä. Olisin itse ainakin tyytyväinen pappiin joka uskaltaa olla oma itsensä.

    • ttt

      Kylläpä on ahdasmielistä porukkaa vieläkin Suomessa hengissä. Jossain oli uskonnon opettaja ottanut pihallaan aurinkoa ja ollut peräti olutpullo mukana, siitähän oli paikkakunnalla ollut päivittelemistä.

    • henkka

      Mitä lie ostanut: kuka tietää vaikka olisi ostanut viiniä. Viiniä juotiin ahkerasti Palestiinassa Jeesuksen aikoihin, tästä on Raamatussakin paljon mainintoja. Jeesus opetuslapsineen joi viiniä siinä missä kaikki muutkin. Lisäksi Jeesus auttoi ihmisiä viinipulassa mm. muuttamalla hääjuhlassa monta ruukullista vettä viiniksi.

      Lukekoot kristityt Raamattua tarkemmin älköötkä mököttäkö jos joku ei ujostele ottaa Jeesuksesta mallia todella.

    • jooojj

      Olen sitä mieltä että jos pappi ostaa viinaa humaltumisen takia niin silloin se on väärin. Raamatussa humaltumista pidetään syntinä.

    • pappi

      Olen huomannut nämä "inhimmilliset tarpeet" itsessäni vaikka olenkin pappi.
      On aika ajoin tuskastuttavaa toimia kotipaikkakunnalla kun ihmiset tosiaan kyyläävät kaikkea mitä teen.
      Menet sitten Alkoon tai ostat siksarin, tai viet tyhjiä pulloja pois. Aina riittää ihmisillä sitten juteltavaa.
      Ja kun asioista ei totuutta tiedetä niin sitten kuvitellaan pahin vaihtoehto ja levitellään sitä täytenä totena.
      Mutta ei se mitään... aion siltä käydä Alkossa, sillä alkoholijuomien käyttäminen EI OLE SYNTI, ellei siitä pullosta tule sitten sitä Jumalaa itselleen.
      Amen.

      • hali_xyz

        Nyt tähän sanasen haluan sanoa.

        Olen parikymmentä vuotta sitten jättänyt kuormani alttarille, ja sen jälkeen jättänyt ne Jeesuksen huomaan. Kerronkin tässä tarinan.... tuntemastani papista.

        Tämä veljemme oli kadulla aika myöhäiseen aikaan jakamassa traktaatteja. Hän jakeli niitä jonottaessaan ravintolaan. Jonossa syntyi seuraavanlainen keskustelu. Jonossa olevat arvostelivat papin toimintaa sanoen "Mitä sinä täällä ja tässä paikassa noita jaat, eikö tämä ole ihan väärä paikka tuollaiseen? Pappi siihen: "Niin tietenkin ehkä paikka on sinänsä väärä, mutta te ihmiset ootte kyllä ihan oikeita"

        Siksi toiseksi, jos ihminen/pappi ottaa ilokseen ja suunsa mauksi joskus muutaman ryypyn eikä tee sitä kenenkään pahennukseksi olkoon sallittua.

        Niin.... ja miksi pitäisi olla tekopyhä, siinä menettää taatusti ihmisten kunnioituksen sen lisäksi, että siinä myöskin tulee tehneeksi syntiä. Parempi ihmisenä ihmisten keskellä, kuin pylväs pyhimyksenä, josta ei oo kenellekkään hyötyä eikä iloa, lohdutuksesta puhumattakaan.

        Tämä on ihme juttu sinänsä, jos yleisön mielestä on papille väärin käydä Alkossa. Se on jokaista täysi-ikäistä varten, vain alkoholin haittakäyttö on pahasta. Tällainen kyttääminen ja siitä ihmisen parjaaminen on myöskin: *Väärän todistuksen antamista lähimmäisestä* Lisäksi se on rasismia ammattiaan hoitavaa virkamiestä kohtaan.

        Kohdallani kiitän Herraa tällaisesta inhimillisestä ihmisestä, joka haluaa olla ihminen ihmisten kanssa. Siunaukseni tälle papille, ja kaikkea sitä hyvää, mitä Herra palvelijalleen lupaa.

        P.P

    • mä72

      Mitä sit vaikka olis alkos töis väliajan,mut Kemiläiset ny on niin yksinkertaisii muutenki et ei ihme vaikka takertuivat papin asiointiin

    • Tienkayttaja

      Minusta nämä viimeaikaiset keskustelut pappien "hölmöilyistä" ovat menneet värille urille.

      "Tiukkapipoiset" uskovaiset tuomitsevat.
      "Tiukkapipoiset" ei uskovaiset taas heti syyttävät ahdamielisyydestä ja tie mistä.

      Ymmärretäänkö me oikeesti, mistä keskustellaan?

      On totta, että Jeesus ei tuominnut kivitettävää vaan nuhteli kivittäjiä...se ei kuitenkaan poista sitä totuutta, että raamatusta löytyy sana synti ja sitä Jumala vihaa! Vihataanko me, se on jo toinen asia. Mitä Jeesus sanoi lopuksi synnin tekijälle?

      Viini, olut, viina ei sinällään syntiä, mutta se mitä seuraamuksia niistä helposti tulee, on jo toinen juttu. Jos joku ottaa lasillisen, se ei minun maailmaani kaada. Itse olen ottamatta, koska huomannut, että elämä pyyhkii ihan hyvin/huonosti ilman sitäkin.

      Papitkin ovat vain ihmisiä ja heillekin kuuluu armo jos vain sitä Jumalalta pyytää (ei ihmisiltä).
      Miettinyt olen kuitenkin julistuksen uskottavuutta.
      Onko poliisi uskottava, jos se ajaa humalassa tai ajaa ylinopeutta saatikka sitten jotain tekee jotain isompaa rikollista. Virka ainakin menee. Näitä esim. löytyy monista ammateista.

      Tai olenko minä uskottava, jos vakuuttelen vaimoani rakastavan ja kuitenkin tilaisuuden tullen menisin vieraisiin.

      Miettikääpä tätä ja paljon muutakin...

    • mie vaan

      miksi papit eivät saisi käydä alkossa. Onhan hekin ihmisiä joilla on yksityinen elämä. ei alkossa käyminen ole mitenkään erikoista me jokainen olemme käyneet tai tullemme käymään eikä siitä nouse haloota. Miksi kaikista papeista ja muista tunnetuista ihmisistä nostetaan tuollainen haloo. Me kaikki olemme ihmisiä.

    • tosikristitty

      Papin on kerrottava ihmisille, mikä on Jumalan mukaan väärin ja oikein. Kyseessä on siis ainutlaatuinen erityistehtävä. Koska kyse on uskomisesta johonkin, on tärkeä että pappi myös itse vaikuttaa uskovan asiaan. Papin uskottavuuden vuoksi hänen pitää pyrkiä olemaan syntiä tekemättä. Pappikin on ihminen ja voi syntiin langeta, mutta sitten hänen pitää myöntää virheensä ja pyytää Jumalalta anteeksi, eikä puolustella ja vähätellä tekoaan. Jos ei siihen pysty, tulee hänen erota, ja paremman tulla tilalle.

      • Werneri

        Siis alkossa käynti on syntiä. Oletkos koskaan lukenut Kaanaan häistä? Vai onko se ainoa kohta raamatussa, mihin ei pidä uskoa. Pitää siis itse valita ne kohdat, joihin uskoo. ...paremman tulla tilalle, lue nyt omat juttus.

      • ei ole helppoa olla enää pappi

        Hmm. Pappisvihkimyksessä luetaan sellainen kohta joka kuuluu: "te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät". Siinä on armoa evankeliumi täynnänsä. Ei ole kysä viranhaltian paremmuudesta tai huonoudesta - Jumala on valinnut työhön.

        Toki papin, kuten muittenkin kristittyjen tulee "taistella" kiusauksia vastaan. Onko alkoholi oikein käytettynä kiusaus, on hyvä kysymys. Mielestäni ei. Eihän Jeesuskaan ollut absolutisti. Noh, niin tai näin.

      • annanina

        Miksi alkossa käynti ja juoman nauttiminen on synti? Silloin veden juontikin pitäisi määritellä synniksi. Olin itse 20 vuotta uskossa. En saanut käydä missään, koko elämäni kapeni ahtaaksi putkeksi. Minulle vakuutettiin, kun halusin puolison, että Jumala voi tuoda sen kotiovelle. Jaa, eipä näy vieläkään? Kaikki mitä tein tai ajattelin, lähes, oli syntiä???? Nyt kun elän vapaana tuosta orjuudesta, olen ruvennut löytämään ystäviä ja elämä on iloisempaa. Pappi on ihminen inhimillisine tarpeineen! Heittäkää roskakoppaan tuo vihaamani SYNTI-sana.

      • mutta..

        "Pappikin on ihminen ja voi syntiin langeta"

        eiköhän pappikin tee syntiä, päivittäin jotain,
        jos ei muuten niin ajattelun tasolla, samalla
        tavalla kuin muutkin. Syntien anteeksipyytäminen,
        eikö sekin tapahdu papillakin samalla lailla kuin
        muillakin, vai onko siihen jokin erityisjärjestely ? Sanotaanko se jossain Raamatussa tai muualla..
        onko pappi virassaan jotenkin enemmän velvollinen tilittämään "normaali"syntejä kuin muut ?
        Ymmärrän kyllä tämän moraalisen puolen asiasta,
        esimerkkinä olon. Mutta luulen, että nämä Telkin synnit eivät ole niin kovin painavia. Ihan tavallisia. Minusta hän nimenomaan sillä, että uskaltaa olla tavallinen ihminen, pääsee lähemmäksi seurakuntalaisia. Olen ollut kirkollisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi häissä, joissa hän on toiminut pappina. Hyviä kokemuksia ovat olleet, aivan erilaisia kuin sellaiset, joissa pappi yrittää olla niin paljon parempi ja synnittömämpi. Itselläni on pahana muistona lapseni kastetilaisuus, lämminhenkinen perhejuhla, pappi oli mielestäni niin kaukana, ei osannut ollenkaan lämpimään sävyyn puhua lapsesta ja perheestä. Hän puhui vain perisynnistä, vanhempi lapseni oli ihan kauhistunut, kun ei ymmärtänyt asiaa, luuli, että vauva on jotenkin "paha".

        Toki papin tehtävä on kertoa oikeasta ja väärästä, mutta niin moni näistä käsityksistämme ovat vain ihmisen itsensä keksimiä, jonkin aikakauden käsityksiä oikeasta ja väärästä. Usein niitä käsityksiä on vielä luotu palvelemaan hallintoa ja vallankäyttöä. Raamatussa lienee aika paljon erilaista ja ristiriitaistakin "tietoa". Raamatun tulkinta on varmaan vaikeaa, sitäkin on niin moneen kertaan ihminen käsitellyt.

        Joskus ihmettelen, miten joku ihminen voi sanoa olevansa parempi kristitty kuin toinen, eikö sekin ole ristiriitaista..

        Joten parempi pappi, joka on kansaa lähellä, kuin moralisoiva. Opitkin menevät paremmin perille.

    • Nimetön

      Mikä ihmeen kohu tollasesta nousee. Tarjotaahan kirkossakin viiniä, eikö ole prempi että pappi ostaa omansa kun juo kirkolta. Johan se on monissa tutkimuksissa todettu, että lasillinen punaviiniä suojaa terveyttä. Antakaa hyvät ihmiset papin olla privaatissa myös tavallinen ihminen.

    • ritu

      kaikkeen sitä kiinnitetään huomiota. Telkki on muutenkin tiettyjen ihmisten "hampaissa" koska on ulospäin avoin ja reipas, eikä siis lainkaan "pyhä" ja etäinen kuten papit ennenmuinoin.
      Harkintaahan spontaanilta mieheltä ei löydy, poseeraa kaupanjonossa,mutta mitäs siitä.
      Toivotaan, että Suomessa saavat kaikki ammattiryhmät nauttia valtion monopolilafkan antimista, ilman valituksia.

    • huhhuhhh

      Hyvänen aika! Todella tekopyhää. Ei papin tarvitse olla yli-ihminen, vaan inhimillinen, jolloin on häntä helpompaa lähestyä. Eikä Raamattu kiellä alkoholin juomista, vain päihtymisen, jolloin menettää kontrollin täysin.

      Tekopyhää!

    • Jenni K..

      Hei kaikki. Minusta pappi ei saa käydä alkossa, ei kukaan muukaan ihminen. Elämä lyhenee ja voi tulla tautja jos on juoppo. Kukaan ei saa käydä alkossa.. , varsinkaan pappi!!!!!!!!!!!!!

    • kaisa

      Pappien esimerkillisyydestä puhuttaessa pitäsi muistaa, mihin esimerkkeihin virkaan ryhtyvät sitoutuvat.
      Raamattu antaa ohjeita kristillisestä avioelämästä ja niin pappisihmisten voi olettaa noudattavan niitä. Sen sijaan viinin ostamisesta tai juomisesta ei ole mitään kieltoja eikä kirkko ole mikään raittiusseura.
      Ei ihme että ihmiset saavat väärän kuvan uskonnoista kun tiukkapipoiset lisäävät omasta päästään uskon asioihin kaikenlaisia rajoituksia, mitä niissä ei alun perin olekaan.

    • Jukkis

      Eikö ihmisillä tosiaankaan ole mitään muuta tekemista kuin kytätä käykö pappi Alkossa. Siitä pitää sitten ottaa ihan kuva ja tuoda se vielä julkisuuteen. Voisin kyseisille henkilöille suositella vahvasti hoitoon menemista tai hankkis ittelleen oman elämän. Mitä se kellekkään ulkopuoliselle kuuluu jos pappi kotonaan juo alkoholia. Me eletään 2000-lukua....
      Eikös viinit kuulu jollain tapaa muutenkin kirkon toimintaan (ehtoollinen) ja käsittääkseni luostareissa on tehty viinejä iät ja ajat.

    • M.I.F

      Tottakai pappi saa asioida Alkossa; käsittääkseni kaikki riittävästi ikää omaavat Suomen kansalaiset ja muunkinmaalaiset saavat ostaa tuotteita Alkosta?

    • xxx

      Kyllä
      Pappi siinä ihminen kuin muutkin.

    • Zorge

      Hey halooo.. ei sinä mitää vikaa oo jos papit käy alkos! sitäpaitsi mistä sen tietää, jos se viini on tarkotettu joihinki juhliin niil tai jotai. jos niille tulee perhetuttavii kylään, ni yleensä sillon saatetaan ostaa just pullo viinii tai muuta. ei siinä musta oo mitää ihmeellistä, jos pappi ostaa viiniä piste

    • Paa pappia

      Ei saa se on syntiä

    • narttu29

      Moi...

      En just ymmärrä tätä nykyistä sanan hälinää joka käy kirkonmiesten ympärillä.?!
      Ihmisiä nekin on joten mielestäni heillä pitää suoda samat oikeudet kuin muille ihmisille.
      Olisihan se kamalaa jos jokaisella ihmisellä olisi jokin asia kielletty vain ammattinsa takia toki joku on kutsumus työtä enemmän kuin osa mutta jokainen meistä on ihminen... Koittakaa nyt hyvät kanssa ihmiset hiukan miettiä...

    • tiituskaa

      onks se nyt sit niin kauheet vai??jokasella on oma elämä ja mun mielest se ei oo kauheet jos pappi käy alkossa...

    • Belsebuupi

      Jos piispat käy vieraissa, niin kyllä kirkkoherralle on naukku pakko suoda...

    • HessuManHki

      HYI hyi ei minnekään ALKOON. Papin pitää keitää viinansa itse pappilan kellarissa
      ja juoda ehtoollisviinit päälle!
      Mihin me kirkkoa muuten tarvitsemme???

    • Kari Helk

      Pappi on pappi ja ammatti on ammatti.... Pappi on ammatti... jos pappi on kännissä kirkossa se on aivan eri asia ja ei sallittua.... ,mutta kyllä pappi saa alkos käydä sehän on ammatin ulkopuolella tapahtuva asia.... VIINAA SAA JUODA NIIN PALJON KUIN LYSTÄÄ JOS SIITÄ EI TUU HUMALAAN!!! .... mutta sanon vain ,että kuka sitä nyt viinaa ostais jos ei halua humalaa... notta ristus..

    • eps

      Lähden liikkeelle (itse Jeesukseen uskovana ja Alkossa käyneenä) lähinnä siitä, mitä Raamatussa (nimenomaan uudessa testamentissa) sanotaan alkoholista ja pappien Alkossa käymisestä. Mukana myös omia mielipiteitäni. Ja jos joku Raamatun auktoriteetikseen tunnustava löytää huomutettavaa, niin toivon, että huomauttaa. Ja muutkin saavat sanoa sanottavansa. :)

      Viinin juomista ei Raamatussa ole kielletty, päinvastoin, Paavali jopa kehotti Timoteusta juomaan viiniä (1Tim 5:23). Myös Kaanaan häät on tuttu esimerkki siitä, ettei viinin juomista Jeesuskaan pitänyt syntinä. Eipä Hän silloin olisi muuttanut vettä viiniksi, varsinkaan juhlien loppupuolella, kun vieraat varmasti olivat jo muutenkin "juhlakunnossa". (Joh 2:1-11)

      Raamatussa silti sanotaan, että älkää humaltuko viinistä, koska siitä seuraa irstailuja yms. (Efes 5:18). Eli varsin perusteltu kielto/kehoitus. Jos haluaa elää Jumalan sanan mukaisesti, ei pidä juoda niin paljon, että rupeaa humalassa tekemään typeriä tai vääriä asioita (esim. vieraissa käyminen ja väkivaltaisuus ääriesimerkkeinä). Jonkinmoisen rajan voisi kai vetää siihen, että älä tee mitä et selvinpäin tekisi. En usko että kuitenkaan on paha asia, että vähän viiniä nautittuaan rentoutuu ja juttu lentää vauhdikkaammin, varsinkin kun monet suomalaiset ovat aikamoisia jännittäjiä ihan selvinpäin. Lisäksi Raamatussa sanotaan selvästi, että tärkeää on toimia omaa omatuntoaan loukkaamatta, sekä myös toisten (uskovien) omatuntoa loukkaamatta (Room 14:21 oikeastaan koko 14.luku kannattaa lukea).

      Papin kuuluisi elää Raamatun, Jumalan sanan mukaisesti, ja kyllä, myös esimerkkinä seurakuntalaisilleen.(1Tim.3:1-13). Hän on itse valinnut vastuullisen elämäntyönsä, ja kuuluuhan siihen päivittäinkin tietyt valinnat. Alkossa käyminen tuskin on väärin, eri asia on se, että mitä niiden viinakaupan tuotteiden alaisuudessa sitten tekee.

      Ja niille, joilta ei Raamattua siitä vierestä löydy, niin tuolta pääsee tarkastamaan mainitsemani Raamatunpaikat ihan itse.

      http://www.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/html/finnish/1933,38/

      • mitä ?

        Ai jaa... mitäs Raamatussa sanotaan ALKOSSA
        käymisestä :)))

      • eps
        mitä ? kirjoitti:

        Ai jaa... mitäs Raamatussa sanotaan ALKOSSA
        käymisestä :)))

        Eipä siellä Alkosta taideta puhua.

        =)

    • ihminen

      Jos joku haluaa Alkossa käydä niin siitä vaan. Eiköhän ne rangaistukset tule jokaiselle kohtalon kautta.

    • saa

      Pappi on ihminen siinä kuin muutkin.

    • alkoilija

      Jos pappi haluaa alkoholia nauttia, niin kyllä hän sitä pystyy tekemään. Onko sillä väliä kuka sen pullon käy ostamassa. Pitäisikö papin kenties pyytää vaimoaan käymään Alkossa hänen puolestaan, jos se on niin salaista että papitkin viinaan koskevat. (kuten myös naisiin). Minusta tuo vain osoittaa suomalaisen miehen rehellisyyttä.

      • sivusta ...juu

        koiotteja toisin toisille, katsokaa mitä teete ja miten itse käytäytytte ulkomailla,tulis kyllä enemmän hävettä!!!- teidän kansan alkon käyttö muualla. Papin >pullo viinia< on pisara meressä verratuna suomen AVION-(pisnes)miesten puuhaa ulkomailla. Miksi seiskat ja iltalehtet ei kirjoitta...aihetta riittais...

    • Usko Kemiläinen

      Kemin seurakunnassa on paljon ongelmia eikä kirkkoherra ei ole ainoa niiden aiheuttaja. Tietysti hän on erikoinen persoona. Esimerkiksi papisto on vaihtunut tiheään, papit eivät Kemin seurakunnassa useinkaan viihdy. Seurakunnissa on ilmeisesti eniten ilmapiiriongelmia kaikista työpaikoista. Valitettavaa, mutta minkäpä sille voi.

    • Ihmettelevä

      Joko Alkokin on ruvennut palkkaamaan pappeja palvelukseensa???
      (Teologian opiskelijoitahan siellä on ollut kausimyyjinä jo kauan)

    • Tinde

      Tottakai saa !!! Miten tällasta edes kysytään ????? Kaijan kirjoitus oli hyvä, kiitos siitä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      144
      6262
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      193
      3914
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      481
      2771
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2751
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2365
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      185
      2043
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      138
      1499
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1324
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1294
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1074
    Aihe