Kaipaan käytöstapoja

Nainen yli 40

Voih ! Miksi niin harvassa ovat hyvät käytöstavat omaavat miehet. Huomaavaisuus ja kohteliaisuus, kummaltakin sukupuolelta, onko se liikaa vaadittu?
Ei liioitellen vaan elämää sulostuttamaan ja helpottamaankin.

15

1211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miehenä

      hyviin tapoihin. Mutta joskus hankala toteuttaa.

      Esim. nainen voi kiirehtiä ovelle ensin, jos pyrin aukaisemaan oven, joutuu kiilaamaan väliin.

      Olipa kerran naisystävä joka saattoi loukkaantua sellaisista pienistä asioista. "Kyllä minä itsekkin saan." kuului. Että näin.

      Joka tapauksessa, käytöstavat kunniaan. Myös puheissa.

    • Wau!!

      Veit sanat suustani. Arvostan ihmistä jolla on käytöstapoja ja mies hyvillä tavoilla saa sydämeni aivan sulamaan. Onneksi heitä on.

    • Vaikka vaadit molemmilta, valitsit..."hyvät käytöstavat omaavat miehet..." Niin jatkumo on ikuista.

      No, pidän itseäni kohteliaana. Vanhukset ensin, sitten naiset. Nuoret ovat yhä piittaamattomampia, mutta en puutu siihen, heilläkin on "siperia" edessä.
      Naisten kohdalla olen pannut merkille lisääntyvää viileyttä ja ennakkoluuloista asennevammautta. Jos pukeudun hyvin, saan "hyväksyntää", jos taas mukavampiin vapaa-asuihin, kyyti on yleensä neutraalimpaa, jopa kylmää.
      Ehkä heillä on vielä suuria odotuksia elämältä vielä keski-ikäisinäkin, mutta silti soisin käytöksen ratkaisevan. Sitten omaa luokkaansa ovat luokkatietoiset, joita en pidä edes oikein ihmisinä.

      Katsopa ensin silmiin, ehkä sieltä löydät pilkkeen huomaavaisesta ja kohteliaasta ihmisestä (miehestä)

      • nainen

        No tuota noin, kyllä niitä kohteliaitakin miehiä vielä löytyy. Mukavaa, että mies avaa autonoven ja oven yleensäkin. Jopa "vanhanmallinmukaan" on ihan huomaavaista, kun nainen poistuu ravintolassa pöydästä, niin seurueen miehet nousevat ylös. Kokemusta on myös miehen "selän katselusta" ovissa kulkiessa.

        Mielestäni nämä vanhat hyvät tavat, tekevät tosi miehen.

      • MINÄ MUMMU 1958

        Useasti seurailen tekstejänne,ja miettinyt mikäsivutää onkaa?? sillä usein tekstinne ovat niin alaarvoista Usein tulee mieleen ollaanko me sivulla 22 vai 16 ???SIIS onko se niin mukavaa toi alakertasnoppailu näillä sivuilla niin tärkeää?? onhan teillä vaimot ja naisilla miehet kotona...EIKÖ koti ole sitävarten missa näitä asioita haastetaa?? TIetty kukuin tavallaan..Iloista kevään odotusta ja kollit ulos maukuun :-))

      • MINÄ MUMMU 1958 kirjoitti:

        Taas olemme osastolla lintu vai kala. "mummulla"
        lienee lasit jääneet otsalle ja ymmärrys samaan
        lohkoon.
        Teksti on kuin suoraan teiniosaston matkijaosas-
        tolta. Anteeksi, kuulostan jo ihan ikärasistilta
        ja pahoittelen, jos et ymmärtänyt asiaa.

        Jippii! Opin uusia sanoja - alakertasnoppailu -
        ja olen taas ymmälläni. Missäs me nyt kuljemme?

        Kysehän oli yleisistä käytöstavoista, ei perhe-
        kuntien hegemoniasta ja niihin sisältyvästä
        etiketistä.
        Ehkä opastat meitä pimeydessämme löytämään
        oikeinkirjoituksen jalon taidon ja muistathan,
        että sinkkuja on yhtä paljon kuin pareja ja
        että noin joka toinen avioliitto kariutuu.

        Olinkin ulkona aurinkokylvyssä, mutta kolli
        minussa ei naukunut vaan nautti hiljaa. :)

    • ihmettelevä

      Olin töissä naistenpäivänä eräässä kuntoutuslaitoksessa. Asiakkaat olivat eläkeläisiä miehiä.Täältä löytyi herrasmiehiä ja käytöstapoja vaikka millämitalla. Kaikki kumartaen toivottivat hyvää naistenpäivää, aukoivat ovia yms. Tuntui harvinaiselta herkulta tällainen kohtelu.Miksiköhän nuoret ja keski-ikäiset miehet eivät toimi samallatavoin?

    • Animus

      Mua pelkästään ärsyttää liiallisuuksiin viedyt käytöstavat.

      Mä todellakin saan oven itse auki. On noloa kun joutuu aina harppomaan ettei oven aukipitäjä joudu kauaa odottamaan ja sitten vielä pitää kiittää siitä...kymmeniä, kymmeniä kertoja päivässä. Todella menneen talven lumia ja tyhmä tapa! Toimii vain jos toinen on aivan lähellä.

      Entäs takin auttaminen naisen päälle? Heko heko. Osaan pukea ihan itse, kiitos! Nuorempana - kiihkofeministiaikana - en suostunut ottamaan edes portsarilta narikasta takkia muutakuin käteen. No en kyllä vieläkään!

      Jos tarkemmin tutkii "miesten hyviä tapoja" on ne lähes kaikki tarkoitettu naista alentaviksi ja halventaviksi ilmaisuiksi TAI miehen oman henkikullan säilyttämiseksi. Ja jos tämä nyt ärsyttää, niin kannattaa miettiä mistä tavat on alunperin lähtöisin...

      • Jusa

        Valitit liiallisuuksiin menevistä kohteliaisuuksista. Mitäpä jos saisit sellaista kohtuullisesti. Esim. sinut päästettäisiin ensin bussiin vaikka olet tullut viimeiseksi pysäkille. Sanotko silloinkin kohteliaille kanssaihmisille: mennäänpä sisään siinä järjestyksessä kun on pysäkille tultu. Tai jos satut liikkumaan painavien kantamusten kanssa ja joku tarjoutuu auttamaan, torjutko hänet sanomalla: kyllä lintu höyhenensä kantaa ...?

      • Animus
        Jusa kirjoitti:

        Mä liikun lähes päivittäin painavien kantamusten kanssa (asun maaseutumaisessa ympäristössä ilman autoa) eikä tähän mennessä ole kukaan tarjoutunut kantamaan yhtään mitään! Sitäpaitsi tuo vertaus lintuun on todella hauska...

        Eikä bussipysäkillä ole parijonoja. Sisään mennään miten mennään, kuka tavallaan.

        SOPIVIA kohteliaisuuksia:

        Mies menee baaritiskiltä hakemaan täydennystä. Kysyy otanko minäkin. Pyydän häntä tuomaan mulle juomaa JA ANNAN RAHAT.

        Naapurinmies tarjoaa apuansa pensasaidan lyhentämisessä. Otan avun kiitollisena vastaan ja tarjoan kahvit.

      • Jusa
        Animus kirjoitti:

        Hienoa huomata, ettet olekaan miesten kohteliaisuuksien suhteen ihan niin ehdoton kuin olin ymmärtävinäni tuosta aiemmasta kirjoituksestasi. Kirjoitat kuitenkin, että "lähes kaikki (miesten kohteliaisuudet on) tarkoitettu naista alentaviksi ja halventaviksi ilmaisuiksi". Tuostakaan en ole kanssasi samaa mieltä. Minä ainakin kohteliaisuuksilla pyrin osoittamaan arvostukseni toista ihmistä kohtaan. Ja ravintolassakin mielelläni tarjoan (lue: maksan naisseuralaiseni puolesta) juoman. Ehkäpä jostain lapsuudesta on jäänyt takaraivoon tapa, että poika piffaa ... Saattaisin olla luopunut tuosta tavasta jos ympärilläni pyörisi jatkuvasti naisia. Mutta minulle tuo tarjoaminen on kuitenkin aina ollut varsin harvinaista herkkua.

    • sykkyrällä

      Olin juuri treffeillä miehen kanssa jolla nämä tavat olivat kuin luonnostaan. Hyvät tavat eivät ole ovien aukomista ja takin ylle auttamista, vaan toisen huomioimista, on läsnä oikeasti ei vain paikalla.
      Tämäkin mies oli aivan upea. Syötiin rauhassa ja kiireettömästi. Hän keskusteli, kuunteli, oli kiinnostunut, katsoi silmiin, kaikkea sopivassa määrin. Ei käyttänyt kännykkää, ei tuijotellut poissaolevana naapuripöytiin tai tuijotellut julkeasti muita naisia. Ei kertonut entisistä naissuhteistaan. Kertoi elämästään, mielipiteistään ja kyseli minun elämästäni ja tuntemuksistani eri asioita kohtaan, kuitenkin olematta tungetteleva. Voi hyvänen aika, missä tuollaisia miehiä kasvatetaan, kun vasta yli 4kymppisenä tulee tuollainen vastaan.
      Ja joku puhui vaatteista ja luokkakulttuurista, tällä miehellä oli tavalliset siistit arkivaatteet ja ammatiltaan hän on työtön maalari, onkohan kaikki maalarit tuollaisia :))))))

    • Huomaavaisuus, kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat saa todella hyvälle mielelle. Oven avaaminen saa minulta ihan varmasti kiitoksen ja lämpimän hymyn :). Samoin takin päälle auttaminen ja vaikkapa tuolin ojentaminen ravintolassa.

      Itse pyrin noudattamaan myös kauniita ja hyviä käytöstapoja ja toisen huomioimista.

      Työssäni olen tavannut paljon myös alle kolmekymppisiä kohteliaita nuoria miehiä. Tosi mukavalta tuntuu. Tsemppiä vaan nuorille miehille, naiset arvostaa sitä.

      • maija

        Mieheni teki minuun vaikutuksen uskomattoman hienoilla käytöstavoillaan - auttoi takin päälle, aukaisi ovat, myös auton oven etc.

        Olen asunut useamman vuoden Keski-Euroopassa ja nyt reilut kaksi vuotta taas Suomessa. Ihmisten huonot käytöstavat jaksavat hämmästyttää lähes päivittäin, ei osata kiittää, antaa tilaa, tervehtiä naapureita, kaupan kassat tuskin tervehtivät etc

        Ilmeisestikin täällä on aina asuttu liian väljästi ja lähimmäistä ei ole tarvinnut ottaa huomioon niin kuin tiukkaan asutussa Keski- Euroopassa. Täällä käyttäydytään kuin metsässä. Totuus kuitenkin on että kun ollaan kohteliaita toisillemme on kaikilla mukavampi olla. Pienet eleet tekevät suuria!

      • maija kirjoitti:

        Kirjoitit *pienet eleet tekevät suuria*. Miten totta se onkin.
        Tänään kaupan kassajonossa huomasin takanani olevalla herralla yhden ostoksen ja sanoin ystävällisesti että hän voi mennä edelleni kun itselläni oli kärry täysi ja hänellä vain yksi ostos. Luulen että hän oli tuosta tosi tyytyväinen kun pääsi nopsasti jatkamaan matkaansa, mutta *kiitosta* tai muuta ystävällistä sanaa ei tullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      869
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      493
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    Aihe