Miksi Kilossa 75 m tienpätkää korjataan 8 kk ajan?

Anonyymi

Kilossa olevaa Kilonkartanon tienpätkää on korjattu 75 m pituudelta jo maaliskuulta lähtien. Kylttien mukaan työt jatkuvat marraskuulle saakka.
https://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kadut_ja_liikenne/Suunnittelu_ja_rakentaminen/Katujen_rakentaminen/Leppavaara/Kilonkartanontien_perusparantaminen_junanradan_ja_Turuntien_valilla

Koko tie on ollut suljettuna huhtikuulta asti, ja liikenne ohjattu viereiselle soratielle. Työnkuvauksessa mainittu 110 kV ilmajohto on kaivettu maahan jo kesäkuun alussa, samoin viemäri- ja vesiputkistot.

Parhaimmillaan keväällä pätkällä urakoi 5 kpl isoja telakaivinkoneita, yli kuukauden ajan. Nyt kaivureiden määrä on pudonnut 1..2 kaivinkoneeseen. Mitään kaivettavaa pätkällä ei ole ollut enää aikoihin, mutta siellä koneet seisovat, ja laskuttavat.

Asfaltti vedettiin päälle kolmisen viikkoa sitten, mutta tietä ei avattu liikenteelle. Tänään paikalla oli jälleen asfaltointikone, ja useita muita isoja työkoneita.

Oikeasti vaativakin 110 kV johdon siirto ja viemäröintityöt suljetulla 75 m tienpätkällä pitäisi pystyä tekemään 2 kuukaudessa hyvinkin. Espoon kaupungilla on tapahtunut jokin kömmähdys tämän urakan kohdalla.

Jostain syystä urakalle on varattu 8 kk rakennusaikaa. Isojen, toimettomana makaavan konemäärän työmiesten määrän perusteella urakalle on myönnetty ainakin 3-kertainen määrä budjettirahaa.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä sitä joudutaan jostain syystä tekemään niin pätkittäin aikataulullisesti.
      Mutta niin kauan kun työkoneet siellä on niin niistä kyllä tulee laskuakin, joko urakka tai muulla sopimuksella.

      • Anonyymi

        Niin, kenenkä aikatauluista siinä sitten on kyse? Ainakaan liikenne ei häiritse, koska kyseinen tienpätkä on suljettu ja liikenne ohjattu muualle.

        Kaapeloinnit, viemäriputkitukset on tehty touko-kesäkuulla. Kadulle laitetut noin 10 valaisinpylvästäkin ovat olleet pystyssä jo viikkoja, ja asfaltinpätkää vedettynä, kahtena eri työkertana.

        Edelleen on katu suljettuna. Työmaan ympärillä virhepysäköinnistä kertovat laput, ja kerrotaan että työmaa jatkuu marraskuulle saakka. Kyse on tosiaan 75 m mittaisesta tienpätkästä.

        Tämä on todella silmiinpistävän verkkainen ja laiskasti edistyvä velttoilutyömaa. Lapiomiehille tai konekuskeille ei ole oikein mitään tehtävää, kauhat maassa lepuutellen seisovat viikon tai pari.


    • Anonyymi

      Siellä tehdään perusteellista työtä. Pohjamutia myöten.

    • Anonyymi

      Tänä aamuna oli taas neljä (4) kpl raskaita telakaivureita tuolla 75 m tienpätkällä. Millään koneella ei näyttänyt mitään hommaa olevan.

    • Anonyymi

      Oli niin jättiläiskokoinen ja laajaa aluetta koskeva 75 m urakka tässä kyseessä, että 2018...2019 vuosien aikana ei ehditty saada valmiiksi.

      "Arvioitu toteutusajankohta: 12/2018 –11/2019
      Pääurakoitsija: Hyvinkään Tieluiska Oy"

      Viemärikaivannot ovat edelleen avonaisina. Kevyen liikenteen kaista täysin tekemättömänä ko. 75 m matkalta. Pyöräilijöitä ja jalankulkijoita varten on tarvinnut aidoilla erottaa metrin kaistale ajoradalta.

      Tiellä on kohtalaisen kova ajoneuvoliikenne Korjaussuunnitelman johdantotekstissä sanotaan:
      "Kilonkartanontiellä hieman suunnittelualueen pohjoispuolella
      vuonna 2012 oli 6.400 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta
      raskaita ajoneuvoja 5%"

      Paikalla oli ja on edelleen runsaasti tilaa järjestää normaalilevyiset ajokaistat yllä mainitulle bussi- ja autoliikenteelle. Silti Kilonkartanontien ja Turuntien liittymästä tehtiin ahdas, koska piirustusten tekijä louhi ajokaistan leveyden verran ajoradasta pois.

      Kaistan paikalle rakennettiin 5 m levyinen ja kalliisti ylläpidettävä, tarpeeton ruohikkoalue. Kukaan ulkoilija ei voi tuota ruohikkoa hyödyntää, ja siinä vaikka lasten kanssa leikkiä tai syödä eväitään, liikennemelun takia.

      Saamattoman urakoitsijan lisäksi myös Espoon kaupungin omalla katuosastolla on suunnittelijoina jotakin osaamattomia, vähäjärkisiä. Kuka näin huonon katusuunnitelman, ja tiealueiden käytön jaon on voinut tehdä?
      Ja kuinka osaamattomia ovat Espoon Kaupungin valvojat, jotka työmaata ja sen valmistumista valvovat?

    • Anonyymi

      Stadissa Destia on pitänyt Vilhonvuorenkadun yläosaa auki pian vuoden. Mitään siellä ei duunata, mutta häiritsee runsaasti mm. myymälöihin tavaraa vieviä kuorma-autoja.

    • Anonyymi

      Koko joulukuu ja tammikuu ovat olleet 4C.... 7C lämpötilojensa puolesta kuin lokakuun kelejä.
      Tätäkin Kilon 75 m pätkän korjaustöitä olisi voinut aivan hyvin jatkaa, ja tehdä sen loppuun saakka. Nyt työmaa jätettiin kesken ja se on seissyt jo 2 kuukautta.

      Työmaapuomit ja keskeneräiset pyörätiet rempallaan. Viikon hommalla tuon olisi saanut aikoja sitten tehtyä loppuun asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe