Puoliso ei kanna vastuuta

Olen 24v. juuri naimisiin mennyt nainen ja pienen tyttövauvan äiti. Puolisoni on nyt vasta päässyt ensimmäiseen työhön, osittain minun pakotuksesta. Hän on ylioppilas ja talonrakentaja linjan käynyt ammattikoulussa. Autoni hän korjaa näppärästi ja tietää paljon asioita. Nyt vain olen huomannut, kun on jo liian myöhäistä, että olen "astunut paskaan". Asia on niin, että hän ei tule koskaan saamaan kunnon töitä vaan hänen suunnitelmiin tuntuu kuuluvan elää minun palkkapussini siivellä, onkin elänyt jo 4 vuotta ja nyt kun on jo vauvakin niin ei siitä huolimatta aikonut mennä töihin vaikka työkkäristä oli tehdastyö löytynyt, hänen aikomus oli jäädä kotiin ja mennä auttelemaan tuttua raksalla kun oli jo kerinnyt luvata.
Tämä on painajaista minulle, itken öisin kun tunnen, että jokin vahvasti mättää. Puolisoni ei ole koskaan etsinyt itse tosimielellä töitä. Hänen opiskeluajan/työttömyysajat olen rahoittanut. Nyt vasta koko 5 vuotisen yhdessäolo ajan jälkeen hänelle tarjottiin töitä, joista meni vielä kieltäytymään ja josta nostin metelin ja lopulta otti työn vastaan. Itselläni on hyväpalkkainen, raskas työ ollut jo monta vuotta ja siihen puolisoni luottaa. Hänen kotonaan on ilmapiiri sellainen ettei asioista jutella. Suvussa jonkin verran alkoholismia, jota ei tunnusteta. Miksi minun, tytön joka on joutunut nuoresta kantaa vastuun elämästään ilman vanhempia, joka olen selvinnyt kaikesta hienosti, joutui tuollaisen vastuun pakoilijan puolisoksi joka ei tunnu ymmärtävän elämän tosiasioita. Alan vihata häntä ja tyhmää sukuaan joka ei puutu eikä kasvata!
APUA!
Ilmoita


Rakas tyttö, olet selvinnyt jo monesta muusta. Jätä miehesi, selviät yksinkin. Turhaa katkeruutta vain keräät itsellesi kantamalla riippaa mukana, tuntuu että pärjäät paremmin ilman häntä. Sinulla on nyt pieni lapsi, hänenkin paras olisi, että äiti voisi hyvin, löydät vielä itsellesi miehen. Älä ota huonoa miestä, siitä on vain harmia.
Ilmoita
No niin... Siellä on herätty ajattelemaan kun on ensin solmittu avioliitto ja saatu se lapsi puserrettua maailmaan... Et sinä joutunut puolisoksi, vaan ihan itse valitsit niin.....
Lukemattomat miehet Suomessakin elättävät puolisoaan, joten mikset sitten tasa-arvon nimissä sinäkin? Hän voi vaikkapa hoitaa lasta kun sinä käyt töissä ja tuot leivän pöytään. Tuohan on ollut miesten rooli yleensä kautta aikain ja miehet ovat hyväksyneet sen mukisematta.

Ja eiköhän se vielä töitä löydä jossain vaiheessa.. Kuulostaa nyt vaan siltä, että haaveilet avioerosta ja yksinhuoltajuudesta ja hekumoit ajatuksesta päästä vaatimaan mieheltä elareita. Uusi mieskin olisi tietysti kiva lisä vielä siihen kaveriks toisen miehen siittämää lasta elättämään. Tää tarina tahtoo olla kovin yleinen/muotia nykypäivänä... Ensin suoritetaan missio lisääntyminen ja sitten aletaan miettimään avioero + talous asiat uudelleen. Näin se menee.
1 VASTAUS:
Ole hiljaa ku et asioista näytä ymmärtävän.
+Lisää kommentti
Hänen opiskelu/työttömyysajat olet rahoittanut ja MIKSI? Minä en ole ikinä miestä elättänyt ja rahoittanut. Mieheni sanoi että sun palkkasi on niin pieni ettei hyödytä raataa kun olin niin väsynyt etten jaksanut kotitöitä isossa omakotitalossa plus iso tontti vaikkei meillä ole lapsia.

Eikö sinulla ole ollut valinnanvaraa miesten suhteen ja miksi olet päätynyt elättämään miestä. Kuinka joku mies kehtaa elää pienipalkkaisen naisen siivellä ja se on tottunut jo ja pärjää niin miksi menisi töihin? Olet itse syyllinen tilanteeseesi ja kumpiko sitä lasta halusi? Voinko arvata että sinä. Tuli vauvakuume ja pakko oli saada niin kuin kaikkien naisten. Naimisiin oli pakko päästä jonkun kanssa ja ihan sama kenen. Tämä helppoheikki mies meni naimisiin ja siitti kakaran. Entäs jos ei sinulla olisi ollut sitä miestä niin olisitko yksin vai onnellisesti paremman kanssa. Laita kysymyksiä itsellesi sillä et ole ihan syytön sinäkään.
1 VASTAUS:
Se nyt kävi vaan niin, että hän halusi aikoinaan muuttaa yhteen ja itse olen orpo ja hain turvaa itsekin kun mies todella tuntui järkevältä ja halusin jo oman perheen, mutta se tuli täysin puskista, että tukien varassa pitkälti kehtaa olla. Huomaan, että itsetunto on miehellä huono ehkä sen takia kun kotonaan ei tosiaankaan puhuta asioista, kun hän yhden koulunkin jätti kesken niin kotonaan ei sitäkään käyty läpi, että miksi. Ilmapiiri käsinkosketeltavan etäinen.
Ajattelin asian aikoinaan niin, että elätän häntä alussa ja tavallaan korvaan sen, että olen orpo. Olihan se tyhmästi näin jälkeenpäin ajateltuna. Sekin mättää kun itse haluan läheiset ja helpot välit läheisiini ja tiedän ettei tuon suvun kanssa onnistu. Olen kaunis nainen ja olisin kyllä saanut lähes kenet vaan mutta tuohon nyt kapsahdin, ihastuin aluksi hänen järkevyyteensä ja on ihan ok näköinen. Järkevyyttä ei hänellä lopuksi ole, tietää vaa yleissivistyksen.
+Lisää kommentti
Mieti oletko läheisriippuvainen ja sinussa se vika on eikä muissa. Ensin pitää muuttaa omaa itseään eikä toista ihmistä. Et olisi alumperinkään ottanut sitä miestä asumaan luoksesi ja elättämään. Tuliko se mies vanhempiensa kotisohvalta suoraan luoksesi niin ettei ollut itsenäistynyt ollenkaan. Olet itse syypää ihan kaikkeen ja mahdollistanut helpon elämän sille miehelle. Jos te pärjäätte niin miksi sen pitäisi raataa töissä ja teit kakarankin sille niin hän kuvittelee ettei tarvitse mitään tehdä.

Jos eroot niin se ei maksa elareita vaan ne tulee veronmaksajilta.
1 VASTAUS:
Vanhempien kotisoffalta tuli. Itse halusi muuttaa yhteen ja itse kun olen orpo halusin myös turvaa. Tämä oli todella iso yllätys että tukien varassa noin kehtaa olla. Itse olen aina ollut kova tekemään/hakemaan palkkatöitä. Miehenikin on kova tekemään kotitöitä mutta kun niistä ei edelleenkään makseta.
Mieheni todella osaa tehdä ja siksi tämä tuntuukin niin erikoiselta kun palkkatyöt ei kiinnosta. Omaa autoa ei ole koskaaan pystynyt esimerkiksi ostamaan. Minun autoni kuulemma riittää.
Ymmärrän, että tämä on oma vikani kun alunperin lähdin tälläiseen, olisi ollut parempi sanoa miehelle, että otan nyt ensin yksiön itselleni ja kun saat töitä niin muutetaan sitten vasta yhteen. Oma vikani myönnän, mutta olin heikko eikä kukaan puhunut minulle järkeä. Pitäkää rakkaat ihmiset huolta läheisistänne ettei he tekisi tälläista virhettä kun minä.
+Lisää kommentti
Puolisosi tuntuu olelvan vielä lapsellienen, puhukaa huutamatta riitelemättä, että vastuu perheen elättämisestä kuuluu kummallekin, kuten myös lapsen hoito ja kodin työt.
Hänellä on ammatti ja sen turvin hän pystyy rkaentamaan tulevaisuuttaan yhdessä kanssasi, sillä teille molemmille tulee myös vanhuus ja siihen pitää varautua jo ensimmäisestä tilistä.

Aika monelle nuorelle miehelle kavereiden kanssa puuhailu on tärkemämpää kuin mikään.
Uskooko hän ketään ja kuunteleeko ketään, yritä sellaisen ihmisen kautta saada häntä viisastumaan. Huuto ja mökyty ei yleensä tuota tulosta.
Kyllä hän siitä luultavasti kasvaa, tarvitsee vain vähän ohjeita .
5 VASTAUSTA:
Voi, voi...rakennusalan töihin ei kuulemma aio mennä. Viereisessä matalapalkka firmassa aikoo olla. Perusteluina kun ei tarvitse ostaa toista autoa eikä tarvitse lähteä reissuhommiin. Käteen jää 1350e/kk, eikä muuta aio. Sellainen tulevaisuus meikäläisellä. Uskaltaisiko muut jatkaa tällaisen tyypin kanssa ja rakentaa esim. omakotitalon/lisää lapsia?
Anonyymi kirjoitti:
Voi, voi...rakennusalan töihin ei kuulemma aio mennä. Viereisessä matalapalkka firmassa aikoo olla. Perusteluina kun ei tarvitse ostaa toista autoa eikä tarvitse lähteä reissuhommiin. Käteen jää 1350e/kk, eikä muuta aio. Sellainen tulevaisuus meikäläisellä. Uskaltaisiko muut jatkaa tällaisen tyypin kanssa ja rakentaa esim. omakotitalon/lisää lapsia?
Kysymyksesi on outo, koska mitäs siellä papille lupasitkaan avioituessasi?
Siellä taisi olla niin, että niin myötä kuin vasta mäessä ja kunnes kuolema teidät erottaa. Tuo viimeinen osa ei ehkä nykyään ihan niin mene vihkivalassa tarkalleen, mutta se on ollut avioliiton perimmäinen ajatus alunperin..Loppuelämän juttu.
-Sinulla tuntuu olevan vaikeuksia käsittää, että olet jo valinnut ja olet jo sitoutunut loppuelämäksesi...Vähän sääliks käy kumppanisi. Rakkaudeton liitto.
blade83 kirjoitti:
Kysymyksesi on outo, koska mitäs siellä papille lupasitkaan avioituessasi?
Siellä taisi olla niin, että niin myötä kuin vasta mäessä ja kunnes kuolema teidät erottaa. Tuo viimeinen osa ei ehkä nykyään ihan niin mene vihkivalassa tarkalleen, mutta se on ollut avioliiton perimmäinen ajatus alunperin..Loppuelämän juttu.
-Sinulla tuntuu olevan vaikeuksia käsittää, että olet jo valinnut ja olet jo sitoutunut loppuelämäksesi...Vähän sääliks käy kumppanisi. Rakkaudeton liitto.
Et vastannut kysymykseeni. Mitäs siitä tulee jos minun täytyy omat haaveeni haudata. Kysyin jatkaisitko itse lähteä jatkamaan elämää tälläisen luonteen kanssa...kysyin mitä itse tekisit. Todellakin rakkaus alkaa kaikota.
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseeni. Mitäs siitä tulee jos minun täytyy omat haaveeni haudata. Kysyin jatkaisitko itse lähteä jatkamaan elämää tälläisen luonteen kanssa...kysyin mitä itse tekisit. Todellakin rakkaus alkaa kaikota.
Ja vielä kun meillä on velkaakin joskus otettu niin olen aina työssäoloaikana tehnyt paljon lisätöitä oman työni lisäksi niin sekään ei ole haitannut puolisoani. Kyllä se vaan valitettavasti niin on ettei tämä puolisoni puolelta ainakaan osoita minua kohtaan minkäänlaista rakkautta. Heippa, en nyt jaksa keskustella asiasta enempää. Jokainen ymmärtäisi jos omalle kohdalle tämä tulisi. Teen omat ratkaisuni. Totuus hänen todellisesta luonteesta on selvinnyt minulle liian myöhään, todella osasi hämätä tämän puolensa.
Anonyymi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseeni. Mitäs siitä tulee jos minun täytyy omat haaveeni haudata. Kysyin jatkaisitko itse lähteä jatkamaan elämää tälläisen luonteen kanssa...kysyin mitä itse tekisit. Todellakin rakkaus alkaa kaikota.
Minä en koskaan lupaa kenellekkään mitään sellaista mitä en kykene pitämään..
Jos olen vihkivalassa luvannut niin myötä kuin vastamäessä kunnes kuolema erottaa, niin silloin minä myös teen niin...

-Elämässä ei kaikessa ole kyse rahasta... Hyvin vähälläkin tulee toimeen kun elää minimalismiin pyrkivää elämää...Tähän pitäisikin pyrkiä jo ihan ilmastonkin kannalta. Kaikessa voi säästää ja jättää se roina sinne kaupan hyllylle..
+Lisää kommentti
Roinaa en kaipaa minäkään, inhoan sitä. Enkä enää rakasta ihmistä joka tuolla tavoin kohtelee.
Ilmoita
kuulostaa siltä että puolisosi on alun alkaen käyttänyt sinua hyväksi :(
Ilmoita
Elämänarvonne ei nyt kohtaa. Ehkä liitollanne ei ole tulevaisuutta. Sinä haluat elämässä eteenpäin ja toinen taaksepäin. Olet joutunut häntä jo turhan monta vuotta vetää, älä enää. Sinusta saa joku kunnon mies todella hyvän vaimon, tuollaisia on harvassa. Tee niinkuin sydän sanoo, hyvää syksyä!
Ilmoita
Uusi
Kaikkein vähiten tässä auttaa syyttely, syylllistäminen ja siitäs sait asenne! Se on vain ah niin perus suomalainen asenne. Anna mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Olen itse ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Raahannut velttoa raatoa ja yrittänyt potkia siihen eloa. Jaksoin useamman vuoden! Järjestin työpaikkahaastatteluihin pääsyjä, kirjoitin työhakemuksia, etsin töitä joita voisi hakea, yritin kannustaa - turhaan. Kunnes mitta tuli täyteen ja jätin.
Vaikutat vahvalle pärjäävälle nuorelle naiselle, ja pärjäätkin! Yksin!
Olen itsekin kahden lapsen äiti, ja eron jälkeen kantanut kaiken vastuun lapsista, kodistamme, toimeentulostamme, kaikesta. Veltto "isä" ei koskaan ole pannut tikkua ristiin lasten eteen, eikä maksanut elatusmaksuja. Mistä maksaa kun työ ei ole maittanut eikä maita. Olemme pärjänneet lasten kanssa hienosti, ja kumpikin on menestynyt koulussa ja elämässä. Olen opettanut lapsille uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa, ja nyt tyttökin lähtee opiskelemaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Poika joka on vanhempi valmistuu pian. Eivät totisesti ole tulleet isukkiinsa.
Miksi sitten sitä taakkaa niinkin kauan raahasin, ja miksi sen ylipäätään raahattavakeni otin? Nuoruuden naiviuttani. Olin lapsellinen ja luulin että pystyn muuttamaan hänet. Jaksoin uskoa ja toivoa, vaikka toivo mureni vääjääämättä kun aika kului, ja pää tuli vetävän käteen. Mies ei edelleenkän työtä hae eikä halua. Millä tulee toimeen ei ole minun päänsärkyni. Se juna meni jo ajat sitten.
Paljon tsemppiä ja voimia sinulle mitä päätätkin! Kyllä sinä selviät!
1 VASTAUS:
Uusi
Kiitos vastauksestasi, olen todella onnellinen puolestasi, että uskalsit aikoinaan tehdä oikean ratkaisun. Oma tilanteeni tosin voi olla hankalampi, niinkuin riippuisin löyhässä hirressä. Onhan puolisoni nyt saanut työn missä aikoo ikänsä olla tosin 1350e tulee kk, toki itse saan runsaine lisätöineni 2400e kk....eikä puhettakaan mistään hoitovapaista. Tiedän, että perheen talous on minun varassani jos jotain suurempaa pitää hankkia. Puolisollani on aina tili tyhjä ennen seuraavaa tilipäivää. Haluaisin isomman perheen mutta nyt kun totuus on selvinnyt en taida uskaltaa enää elää. Turvatonta on, ei auta vaikka kuinka hän kotona nikkaroi ja laittaa paikkoja kun tiedän että rahaa hän ei tule tuomaan ja sitäkin täytyy olla. En ole sellainen tyyppi joka sossun asiakkaaksi menee. Jaksankohan niin kovasti tehdä palkkatöitä, että saisin paikattua miehen olemattomat tulot?
+Lisää kommentti
Uusi
Pelkään oikeasti joutuvani tuon miehen kanssa liian lujille enkä jaksa. Edessä on siis kituutusta loppu iäksi TAI työleiriä loppu iäksi+ katkeroituminen....tai ero ja uusi tuntematon elämä. Mikään vaihtoehto ei houkuta. Herra auta!
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Puoliso ei kanna vastuuta

Olen 24v. juuri naimisiin mennyt nainen ja pienen tyttövauvan äiti. Puolisoni on nyt vasta päässyt ensimmäiseen työhön, osittain minun pakotuksesta. Hän on ylioppilas ja talonrakentaja linjan käynyt ammattikoulussa. Autoni hän korjaa näppärästi ja tietää paljon asioita. Nyt vain olen huomannut, kun on jo liian myöhäistä, että olen "astunut paskaan". Asia on niin, että hän ei tule koskaan saamaan kunnon töitä vaan hänen suunnitelmiin tuntuu kuuluvan elää minun palkkapussini siivellä, onkin elänyt jo 4 vuotta ja nyt kun on jo vauvakin niin ei siitä huolimatta aikonut mennä töihin vaikka työkkäristä oli tehdastyö löytynyt, hänen aikomus oli jäädä kotiin ja mennä auttelemaan tuttua raksalla kun oli jo kerinnyt luvata.
Tämä on painajaista minulle, itken öisin kun tunnen, että jokin vahvasti mättää. Puolisoni ei ole koskaan etsinyt itse tosimielellä töitä. Hänen opiskeluajan/työttömyysajat olen rahoittanut. Nyt vasta koko 5 vuotisen yhdessäolo ajan jälkeen hänelle tarjottiin töitä, joista meni vielä kieltäytymään ja josta nostin metelin ja lopulta otti työn vastaan. Itselläni on hyväpalkkainen, raskas työ ollut jo monta vuotta ja siihen puolisoni luottaa. Hänen kotonaan on ilmapiiri sellainen ettei asioista jutella. Suvussa jonkin verran alkoholismia, jota ei tunnusteta. Miksi minun, tytön joka on joutunut nuoresta kantaa vastuun elämästään ilman vanhempia, joka olen selvinnyt kaikesta hienosti, joutui tuollaisen vastuun pakoilijan puolisoksi joka ei tunnu ymmärtävän elämän tosiasioita. Alan vihata häntä ja tyhmää sukuaan joka ei puutu eikä kasvata!
APUA!

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta