YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ valtion budjetista ja äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten, hotelli- ja ravintolabisneksistä, tiedotetaan samaan hengenvetoon. Mitään uutisointia, kyseisiin kauppoihin liittyvistä, jo pitkään jatkuneista, laajoista talous-korruptio- ja veroparatiisirikoksista, ei tietenkään ole.
https://www.finnwatch.org/fi/blogi/22-suomi/teemat/492-veroparatiisit-nakertavat-julkista-taloutta
Kuluttujaviraston ei Suomen lakien mukaan voi, eikä sen pidä, hyväksyä, Kämpin / CapMan-veroparatiisikonsernin, massiivisia tulojensiirtoja, norjalaiselle veroparatiisimiljardöörille. Kysehän on Suomen kansalaisilta ja valtiolta, jättimäisillä verosuunnitteluilla, hankituista omaisuuksista, eli isoista talousrikoksista.
Oikeusministeriö on heikko ja korruptiossa, jos se ei estä kyseisiä isoja talousrikoksia, vaan antaa niille siunauksensa. Nykyinen oikeusministeri, Anna-Maja Henriksson, pitänee suomenruotsalaisen verojenkiertoperinteen jatkumoa, tyyliin Fazer, Paulig, mitä niitä onkaan, oman uransa kannalta tärkeänä, joten hänestä tuskin on, puuttumaan isoihin talousrikoksiin, joihin nyt kuluttajavirasto ja ministeriöt ovat, valtion nimissä syyllistymässä.
Miten on verohallinnon, poliisin ja supon laita, massiivisiin verovarkauksiin, Suomen valtiolta ja kansalaisilta, nähden ? Heillehän maksetaan siitä palkkaa, että rikostutkinnat suoritettaisiin lakien mukaisestai ja verovuotoihin puututtaisiin.
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ, eduskunta, ministeriöt ym valtiojohto ja niitä lähellä olevat, tärkeät toimijat, kuten poliisi, supo, tiedotusvälineet, armeija ym, eivät ole näköjään, minkäänlaisen valvonnan alla. Samat isot talousrikolliset, veroparatiisijoittajat, ovat hyökkäyshävittäjä- ym sotabisneksien taloudellisia nettohyötyjiä, valtio ja kansalaiset maksajina.
Kuluttajavirasto on syyllistymässä, massiivisiin talousrikoksiin, Kämpin veroparatiisibisneksissä
5
253
Vastaukset
- Anonyymi
Medioissa huomio kiinnitetään, sinällään epäolennaisiin, pienempiin rötöksiin, kun kansanedustajien puhetyyleihin.
Koskematon tutkimusalue, isot talousrikokset, näyttävät jäävän taka-alalle, mutta liitetään selkeästi valtion budjettiin, päivämäärän kera, ja tarkoituksella. - Anonyymi
Samat piirit, taitavat liittyä, New Yorkissa käytäviin, Epsteinin IHMISKAUPPA ja seksuaalisiin hyväksikäyttö-tapauksiin.
- Anonyymi
Kun ei ole eroa, opposition ja hallituksen välillä, eivät PersKokoomuslaiset, halua keskustella yksipuoluejärjestelmästä.
- Anonyymi
Bryssä tuli äärioikealta. Maanpetos on myydä, Suomen valtiolta ja kansalaisilta, talousrikoksilla ja verojenkierrolla varastettua omaisuutta, kuten Kämp, norjalaisille natottaja-veroparatiisisijoittaja-miljardööreille.
Supon ja poliisin tulisi jo rikostutkia, kyseistä konsernia ja kuluttajaviraston / ministeriöiden, ESTÄÄ kyseiset Suomen valtion ja kansalaisten kansallisomaisuuksien myynnit veroparatiisirikollisuuteen. - Anonyymi
Veroparatiisikonserni-Kämp, EI ole "kotimainen sijoitusyhtiö", kuten YLE jälleen VALEUUTISOI, vaan sen omistavat isot talousrikolliset, veroparatiisijoittajat, ovat vaihtaneet kansallisuutensakin, aikoja sitten, Usa:n kansalaisiksi.
Kyse on siis kansallisomaisuuden myynnistä, maanpetosnatotus-veroparatiisimiljardööreille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä11111058Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15110289- 268020
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1806478Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.465525- 735041
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1434337Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai244214Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas533997Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313574